Blogi on ollut hiljaisena hetken. On ehkä aika päivittää ja kertoa, että kyllä me olemme treenanneet. Hajutreenejä on ollut vaihtelevasti kerrasta useampaan kertaan viikossa. Nyt ollaan palattu metsähurvittelusta takaisin asvaltille. Mahla tekee hienosti, tykkään sen asenteesta ja vaikka se on ihan intona ja joutuu tosissaan tekemään töitä oman mielenhallintansa kanssa, se kykenee töihin. Jalat siis vievät edelleen sitä, mutta tuoreet asvalttijäljet tyhjällä parkkiksella ovat menneet hyvin ja ilman suurempaa silmällä esineiden bongailua.
Tuhkalla on ollut vähän vaikeampaa, mutta viimeisimmissä treeneissä sain sillekin nenän maahan ja keskittymään. Tuhka on aika altis kaikenlaisille häiriöille ja toisekseen se nostaa kuonon helposti ylös ja bongailee esineitä silmillä. Sen kanssa täytyy tehdä nyt muutamia jälkiä hyvin pienillä esineillä, joita on silti tiheässä, jotta saadaan sitä tarkkuutta ja malttia kasvatettua.
Kotona ollaan joitakin kertoja treenattu purkkista. Mahla on siinäkin ollut yllättävän hyvä ja rauhallinen. Yleensä sillä karkaa mopo käsistä parin ekan toiston jälkeen, mutta nyt se on malttanut aika mukavasti. Tuhkan kanssa tehtiin jo virheitä ja nyt korjataan niitä. Tein kolme peräkkäistä kertaa purkkista niin, että kummatkin koirat hakivat radalta samaa hajua. Yleensä en tähän laiskuuteen ole sortunut, mutta nyt valitettavasti tulin senkin kokeilleeksi. Tuhkahan teki hienosti ja oli varma valinnoistaan. Aina kun nämä hajuhommat tuntuvat menevän hyvin, kannattaa kuitenkin hyvin kriittisesti tarkastella harjoitusta ja mitä siinä tapahtuu. Tuhka ei ollut varma siksi, että se olisi valinnut lähtöhaju-kohdehaju-perusteella oikean purkin vaan siksi, että siitä kohdepurkilta oli jo palkattu, Mahla oli sitä kuolannut jo ja se purkki tottakai erottui selvästi muista purkeista. Nimittäin kun taas palattiin purkkiradalle, jossa koirat hakivat eri kohteita, Tuhka jumittui hyvin vahvasti siihen Mahlan etsimään hajuun. Mahla osaa keskittyä ilmiselvästi itse asiaan, kunhan vaan malttaa, mutta Tuhkalla kokemattomuus näkyy vielä epävarmuutena tällaisissa asioissa.
Tässä matkan varrella on harjoiteltu pari pidempää esine-etsintää ja tuo pitkäjänteinen työskentely vaatii kyllä harjoitusta. Ahkerasti nenää käyttävä koira väsähtää yllättävän nopeasti. Raunioilla on joskus haettu laajalta alalta kauan, mutta siellä kohteesta lähtee kuitenkin niin voimakas haju, että koira jaksaa hyvin tehdä töitä, kun ei tarvitse olla niin tarkka. Mutta kun haetaan isolta pellolta kahta pudonnutta lehmän korvamerkkiä niin kas kummaa, kun koirat väsyvät.
Jotenkin tuntuu, että millään ei riitä harjoitella niitä kaikkia osa-alueita hajutyöskentelyssä, mitä haluaisi vahvistaa. Siihen vaan kuuluu niin paljon kaikkea. Yksinkertaisesti se on koiralle toki vain lähtöhajun hajun etsimistä, oli kohde iso tai pieni. Mutta jos haluaa oikeasti totuttaa koiran siihen, että kohde voi olla ihminen metsässä tai rakennuksessa, ihminen ihmisjoukossa, auto parkkipaikalla, pudonnut hihna metsässä, klemmari asvaltilla, karannut kilpikonna heinikossa tai tuore tai vanha jälki ihan missä tuulen tuiverruksessa vaan ja se löytyy joko nyt tai puolen tunnin päästä tai sitten ei löydykään mitään niin johan on harjoittelemista. Kokemuksen kautta koirat oppivat yleistämään nenätyöskentelyn, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Jos haluat, että koira tekee tarkkaa työtä jäljellä asvaltilla, mikä on vaatimustaso kun pitäisi etsiä ihminen muutaman hehtaarin vaikeakulkuiselta metsäalueelta? Ja mitä vahvistat, koska se, mitä vahvistat, vahvistuu?
Mahla on hyvä esimerkki monipuolisesta koirasta, jolla eri osa-alueet ovat vahvuuksia ja osa heikkouksia. Mahla on tarpeeksi laiska ja fiksu, se on pääasiassa aika suurpiirteinen ja etenevä, jaloillaan töitä tekevä, mutta se osaa myös rauhoittua tarkkaan työskentelyyn, kun se kokee, että päämäärään ei pääse muuten. Tuhkalla ei tätä kokemuksen tuomaa taitoa vielä ole. Se tekee oikeastaan sillä tarkkuudella, millä siinä harjoituksessa vaadit ja mihin sitä kannustat, mutta se ei osaa säädellä sitä itse. Pääsääntöisesti koiran nenä on helppo saada ylös, mutta se on vaikeampi saada alas, joten me pyritään vahvistamaan enemmän sitä nenän laskemista.
Tulihan paatosta. Tuhkalla on tässä ollut myös id-jatkiskertoja ja vielä on yksi jatkiskerta jäljellä. Mahlalla alkaa jatkiskakkonen nyt loppukuusta.
Mahla on viettänyt tässä myös yhden päivän eläinlääkärissä tiputuksessa. Viime viikonloppuna se oli vaisu ja ensimmäinen erittäin hälyyttävä merkki sen voinnista oli se, että se jätti ruuan syömättä. Mahla on niin ahne, että sen täytyy olla tosi kipeä, jos se ei syö. Tilannetta seurattiin, mutta maanantaina sitten päätin soittaa eläinlääkäriin. Akuuttiaikojakaan ei ollut tarjolla, mutta sovittiin, että vien Mahlan päiväksi lääkäriin ja tutkivat sen sitten kun ehtivät. Onneksi on tuttu eläinlääkärikeskus ja Mahlalle tutut hoitajat, joten hyvillä mielin jätin koiran sinne. Kun Mahlan lempparihoitaja vei Mahlan omaan häkkiin, se heilutti häntäänsä, vaikka olikin muuten melko apaattinen ja väsynyt. Mahla oli tutkittu hyvin nopeasti siitä, kun sen lekuriin vein. Muuta ei löytynyt kuin että koira oli jonkin verran kuivunut ja tulehdusarvot olivat koholla. Diagnoosina oli suolistotulehdus. Mahla oli päivän tiputuksessa saamassa nesteitä takaisin ja illalla pois hakiessa se oli reipas oma itsensä. Nopeasti tuo toipilas on palautunut, ruoka maistuu ja häntä heiluu, mutta ainakin tämä viikko otetaan silti ihan rauhassa ja toivotaan, ettei takapakkia tule.
