Lomalla

Koirat jatkavat edelleen maalaislomaansa. Päivät pitkät ne ovat vaan mukana maalaistalon tohinassa, paljon pihassa ja melkein aina vapaana. Ne ovat poimimassa mansikoita mansikkamaalta, viemässä tai hakemassa lehmiä laitumelta, heittelemässä frisbeetä, grillaamassa makkaraa, hakemassa postia ja muuta sellaista. Ja ne silminnähden nauttivat olostaan. Niin mäkin. Mikä muu olisi sen rentouttavampaa. Koirat ovat olleet maalla, vaikka minä ja Janne emme aina maalla ole olleetkaan vaan reissanneet ympäriinsä.

 

Ensimmäisenä kerron, että kilppari on löytynyt! Se löytyi samasta suunnasta, jota kaikki koirat merkkasivat. Se oli mennyt autotallin (jota epäilimme mahdolliseksi paikaksi) ohi kompostialueen (joka oli toinen mahdollinen paikka) vierestä, jatkanut aidan reunaa, mennyt autotien yli ja löytyi sieltä. Koska kompostialue kiinnosti koiria, arvelimme, että konna on aidan toisella puolella ja Mahlan kanssa totesimme sen pihan kuitenkin tyhjäksi. Tyhjä se todellakin oli! Harmi vaan, että yksikään koirakko ei käynyt tien toisella puolella vaan meidän etsintä rajoittui siihen. No, oppia kaikki. Nyt näillä tiedoilla taas osataan jatkossa ehkä tulkita koiria paremmin ja myös päätellä mahdollisia reittejä koirien reaktioiden perusteella. Olisihan se pitänyt tajuta, että kun koirat merkkaavat sinnepäin niin olisi haravoinut alueen kauempaakin...

Treenirintamalla on pääpiirteittäin erittäin hiljaista. Tuhka on ollut paimennusjutuissa mukana ja kun se oli kerran Mahlan kanssa viemässä lehmiä, se oppi jotain oleellista paimennustyössä. Se voi oikeasti ohjailla elukoita. :) Mahlahan pistää elukoihin vauhtia eivätkä lehmät kysele yhtään mitään. Sen jälkeen Tuhkakin päätti käyttää kroppaansa enemmän. Edelleen Tuhka tekee välillä hönttejä ratkaisuja, joutuu puolivahingossa väärään paikkaan, mutta se on hyvin innoissaan töistä. Koska en juurikaan ohjaile koiraa, poispäinajaessa tulee niitä tilanteita, että se ei ihan ole viemässä lehmiä oikeaan suuntaan. Näissä tilanteissa toki huikkaan sille ja se on hyvin kyllä kuulolla. Hakukaaria siltä ei tule yhtään vaan se menee hyvinkin läheltä lehmiä. Tosin, näissä tapauksissa ne hakukaaret olisivat tarpeettomia, mutta jatkon kannalta toki olisi ihan mukavia. Tuhka myös rohkeasti menee lehmien ohi esimerkiksi tilanteissa, joissa tullaan portista ja lehmät odottavat jo suljetulla portilla. Kun portti avataan, Tuhka menee rohkeasti lehmien ohi niiden taakse.

Agilitya treenailtiin viime viikolla vapaavuorolla. Kesän projektina on ollut kontaktiesteet ja en voi olla kuin tyytyväinen siitä kehityksestä. Valmiita itsenäisesti suoritettavia esteitä ne eivät vielä ole, mutta erinomaisella alulla kuitenkin. A-este ja puomi sujuvat hyvin, niille tullaan lujaa myös vähän eri suunnista, ne edetään lujaa ja pysähdyskin muistetaan heti tai ainakin parin muistuttelun jälkeen. Palkka tulee pysähdyksestä joka kerta. 

Keinu jäi kontaktiestekurssin jälkeen siihen, että sitä oltiin menty vain yksissä treeneissä kokonaisena. Viime viikolla vapaavuorolla otin keinua yksittäisenä esteenä. Päätin edetä suoraan hyssyttelemisvaiheen ohi samoin kuin aikanaan Mahlan kanssa ja laittaa maahan keinulaudan jälkeen namikupin ja sitten vaan koiraa keinulle. Ensin keinun edestä, mutta auttamatta, hidastamatta ja keinu sai ihan normaalisti kaatua. Ensimmäisillä kerroilla Tuhka loikkasi ennen keikautusta pois, ei hätää, siitä ei tullut namia ja otettiin vaan uudestaan. Montaa kertaa sen ei tarvinnut loikata ohi, kun se tajusi, että vaikka keikahdus on vähän ikävä, se on tehtävä. Ja kun näin oltiin pari kertaa menty niin eikun vauhdilla keinulle. :) Opetan keinulle saman ohjauksen kuin aikanaan Mahlalle eli hidastan itse ennen keinua ja koira saa mennä esteelle itsenäisesti. Tämä erottaa keinun puomista. Ja hienostihan tuo koira sinne hidasti ja oppi muutamassa toistossa hienosti kyykkäämään alastulolla, jolloin tömähdys ei ota niin voimakkaasti etupäähän. Hieno Tuhka! Paljon on työtä keinun kanssa vielä ennen kuin se on varma ja valmis, mutta olen tyytyväinen siihen, että uskalsin Tuhkankin kanssa ottaa kertaheitolla esteen haltuun. Keväällä mulla oli kuitenkin keinun ääntäkin epäröivä koira, että ihan hyvin me edetään. :)

Muuten tehtiin Tuhkan kanssa rataa. Suoraahan se painaa minkä jaloistaan pääsee, mutta kääntymiset on sitten syksyn harjoituslistalla. Muita ensitilassa harjoiteltavia juttuja on neljän etäisyyden/korkeuden hyppisharjoitus ja triangelihyppisharjoitus korkeilla uloimmilla hypyillä. Tuhka tarvitsee varmuutta eri estekorkeuksille ja käännöksiin. Tosin niitähän me ei olla vielä ehditty harjoittelemaankaan. Suoraa, mitä ollaan harjoiteltu, se juoksee kovaa. Teknisesti se on oppivainen, mutta normaalin agilityradan estevälit ja -korkeudet ovat sille vielä outoja, mutta pikkuhiljaa aletaan pääsemään niihin.

Vapaavuorolla aikataulullisista syistä myös Mahla sai juosta radan pari kertaa. Para-agilitykoirana se hyppi minihyppyjä, joka tarkoitti sitä, että mä muuten juoksin. Alkuun mä yritin koiraa ohjatakin kädellä ja äänellä, mutta loppuradasta mä vaan juoksin. Mahla on itsenäinen, se lukee linjoja ja kroppaa, sille ei tarvitse kädellä näyttää yhtään mitään ja ihan sama se on, mitä sille sanoo. Se on hieno! Ja voi sitä leveää hymyä ja onnellista koiraa, kun radan päätteeksi se sai lempparilelunsa. Harmittaa, että Mahlan kanssa ei voida harrastaa säännöllisesti. Ja juuri kun oltiin päästy siihen vaiheeseen, että esteopetukset oli tehty ja saatu ohjausharjoittelussakin oikea suunta (mä siis opin rytmittämään niin, että ehdin oikeasti olemaan oikeassa paikassa) niin sitten me jouduttiin jättämään kaikki kesken.

Mun kiinnostus tokoon ja kaikkeen opetettavaan kilpailulliseen on tällä hetkellä täysi nolla. Jopa agility ei saa enää sellaista sijaa kuin mitä se oli Mahlan aikana. Mä saan tehdä ja harrastaa koirien kanssa niin paljon mielenkiintoisempaa. Kun Mahlan kanssa lopetettiin agility, mä sanoin haluavani löytää meille harrastuksen, josta mä olen ihan oikeasti kiinnostunut. Silloin mä en olisi uskonut, että me löydetään harrastus, joka vie mennen tullen mielenkiintoisuudessaan agilityn. Joskus treenasin kolmekin kertaa viikossa aksaa, nyt vaikka mulla on aksakoira, me treenataan hyvä kun kerran kahteen viikkoon jos edes sitäkään. Sen sijaan hajujuttuja me tehtiin keväälläkin useamman kerran viikossa. Se vaan on jotain niin hienoa ja ihmeellistä. Tuhkan kanssa piti harjoitella vähän tokoakin, se on jäänyt aivan täysin. Se ei osaa vielä edes seurata! Perusasentoon se osaa tulla, istua ja mennä maahan se osaa. Kapulaa se pitää, mutta nouto on melkoinen haaste koiralle, joka ei tuo mulle yhtään mitään. Sen sijaan liudan temppuja ja kropankäyttöjuttuja se osaa, koska niitä tehdään aamuruuan eteen. :)

Erikoisten Etsintöjen Erikoisryhmä

Aloitetaan tiistain aksatreeneistä. Tuhkan kanssa tehtiin pitkästä aikaa hyppytekniikkaa. Putki, perussarja vinoilla hypyillä, putki ja power grid (9 ft välit, 40 cm).  Tuhka teki hienosti! Kertaakaan se ei kaahottanut niin, ettei olisi malttanut koota itseään jokaiseen väliin. Power gridiä tehtiin ensimmäistä kertaa ja ekalla kerralla Tuhkalta meinasi voima loppua kesken, mutta tokalla sitten jo korjasi. Toisena juttuna otettiin neljän hypyn perussarjalta vauhtia viiden hypyn kaarteeseen. Ihan ekalla kerralla Tuhka meni kaarteesta yli, ei siis jarruttanut riittävästi. Toista kertaa se ei sitä virhettä tehnyt. Kaikkeen otin nyt oman liikkeen mukaan ja taipumisharjoituksessa muuten lähetin Tuhkan pari kertaa takaakiertona perussarjalle. Hyvin se siitäkin selvisi. :)

No keskiviikkona sitten saatiin kutsu etsimään karannutta kilpikonnaa ja muutaman koiran voimin lähdettiin sitä hakemaan. Tässä kyseisessä etsinnässä ehkä hankalimmaksi asiaksi muodostui se, ettei me saatu koirille hyviä lähtöhajuja. Ja ilman lähtöhajua meidän koirat hakee kyllä vain ihmistä, koska mitään muuta me ei olla etsitty (sitä käärme-etsintää lukuunottamatta). Mutta käytiin kyseinen piha tarkasti läpi kaikkien koirien kanssa ja naapurin pihat jaettiin niin, että yksi koira kävi aina yhden pihan läpi. Valitettavasti konna pysyi piilossa. Vaikeaksi tämän etsinnän teki juuri lähtöhajun puuttuminen, mutta myös se, että konna voi olla piilossa jossain metrin ja kahden kilometrin välillä. Tai vielä kauempana, tuo kyseinen laji kun on vikkelä ja pystyy kulkemaan puoli kilometriä tunnissa. Ja kun konna on ollut kateissa jo monta päivää niin vaikea sitä on tietää, mihin mokoma on päätynyt.

Koirat eivät reagoineet muissa pihoissa oikein mihinkään. Ainoa, mikä niitä kiinnosti, oli autotalli ja monin tavoin meidän epäilyt kohdistuvat sinne. Valitettavasti koiria ei voinut meidän epäilemään tilaan päästää, joten toivottavasti omistaja käy tilan läpi. Hauska olisi kuulla, mistä kilppari lopulta löytyy, jos se jostain löytyy.

Mahla teki meidän koirista suuremman työn ja se etsi kyllä aktiivisesti. Mahla oli myös kiinnostunut kilpikonnien piha-aitauksesta, joten sen perusteella uskallan väittää, että jos konna olisi jossain lymynnyt, Mahla olisi siihen reagoinut. Sen verran outo juttu se on. Tuhka pääsi myös tarkistamaan piha-alueen ja sekin etsi aktiivisesti. Mitä sitten etsikin, sitä on mahdoton tietää. Jos tällaisiin etsintöihin jatkossakin kutsu käy niin niitä kannattaisi ihan oikeasti harjoitellakin ja panostaa siihen, että miten tuollaisesta jo kadonneesta eläimestä saa kunnollisen lähtöhajun. Lähtöhaju olisi kuitenkin näissä se oleellisin juttu, koska kyllä nuo koirat erotella osaavat.

Etsintätreeniä tauolla

Meidän hajutreenitauosta otettiin yhden illan tauko ja mentiin etsintätreeneihin, koska erikoistreeneistä ei malteta olla pois. Olimme harjoittelemassa saha-alueella, jossa oli sahan lisäksi jonkin verran rakennuksia ja paljon lauta- ja puupinoja. Alue oli mukavan kokoinen eli koiran kanssa sai tehdä hetken hommia, että sen kävi läpi.

Osa maalimiehistä oli vieraita ja osa tuttuja treeniporukasta. Molemmat koirat saivat tehdä kaksi etsintää, joissa oli kaksi maalimiestä. Tuttuun tapaan treenit toteutettiin sokkona niin, että koiran ohjaaja ja takana tuleva joukko eivät tienneet, missä maalimiehet olivat, vain yksi henkilö oli piilottamassa maalimiehiä. Tämä sokkona treenaaminen näkyy mielestäni hyvin siinä, kuinka itsenäisesti koirat toimivat. En puhu vain omista koirista vaan ihan yleisesti koko treeniporukan koirista. Ne eivät paljon kysele ja kun hallintaa on sen verran, ettei koirat alueelta karkaa (ts. ne saadaan kutsusta takaisin), homma etenee ihanteellisesti. Väsyessään monet koirat alkava kysellä apuja, mutta kun niitä ei ole ohjaajalla antaa (siis nimenomaan ei-tietoisia apuja!) niin siinähän koira joutuu tekemään töitä.

Mahla etsi melko vauhdikkaasti, mutta kaahottamatta ja tiesi täsmälleen, mitä oli tekemässä. Ekalla kierroksella Mahlan maalimiehistä toinen oli saharakennuksessa, jonne Mahla painoi heti ensi töikseen ja toinen oli pressun alla yhden lautapinon vieressä. Tätä toista maalimiestä Mahla työsti hetken, koska tuuli painoi hajua viereiseen rakennukseen, jota Mahla hetken tarkasteli ennen kuin sai nokkansa ylös ja löysi kohteelle.

Tokalla kierroksella Mahlan eka maalimies oli pienessä vajassa, jonne koira ei päässyt. Hienosti Mahla tarkensi hajunlähteen ja jäi pyörimään vajan eteen ja alkoi katsoa mua, että voisitko auttaa. Nostin Mahlan vajaan ja sieltähän se maalimies löytyi. Toinen maalimies oli traktorin hytissä, ei ihan helppo piilo ja hetken Mahla tätäkin sai tarkentaa, mutta hyvin se sitten kuitenkin löytyi. Mahlalla on hyvä ajatus myös ylös piiloutuneista maalimiehistä.

Tuhkan kaikki maalimiehet olivat maan tasalla. Tuhka teki rauhallisesti ja erittäin rohkeasti töitä. Olin oikeastaan hyvin yllättynyt Tuhkan itsenäisyydestä. Se paineli erilaisilla alustoilla rohkeasti ja porokoirana meni myös vähän kiipeilemään ihan huvin vuoksi. Tokalla kierroksella aloitettiin etsintä toiselta puolelta etsintäaluetta ja edettiin Tuhkan tapaan aika rauhallisesti ja tarkasti, joten etsittiin lopulta aika pitkään ennen kuin päästiin sille puolelle, millä molemmat maalimiehet olivat. Kun sinne päästiin niin maalimiehet löytyivät nopeasti aivan alueen laitamilta.

Kuvat: Elise Oukka

Ja mitä muuta ollaan tehty? Tuhka kävi joku viikko takaperin vikalla kontaktiestekurssikerralla. Nyt mentiin kaikki kontaktiesteet kokonaisina. Keinu oli vähän jännä, muttei suinkaan pelottava. Lähinnä mua pelottaa, että Tuhka pyrkii sinne liian kovalla vauhdilla. Paljon on siis treenattavaa.

Tuhka on ollut joitakin kertoja viemässä lehmiä laitumelle tai hakemassa niitä navettaan. Sillä on hyvin tajua siitä, mihin sijoittua ja se on myös keksinyt, että lehmille pitää näyttäytyä sinne pääpuoleen. Tuhka toimii itsenäisesti ja rauhallisesti ja väläytellyt pari kertaa osaavansa haukkumalla komentaa lehmiä liikkeelle. Kun lehmät ovat liikkeellä tai halukkaita liikkumaan, Tuhka tekee hienoa työtä, mutta se tarvitsee vielä rohkeutta ja tahtoa saada niskuroivat eläimet kuriin. Mutta pikkuhiljaa se varmasti siihen oppii.