Taas vuosi pakettiin ja uutta mietintään

 

Tämä vuosi oli Mahlan toinen vuosi tunnistusjäljestyksen parissa. Tehtiin asioita entistä monipuolisemmin ja suunnitellummin ja se on tuottanut tulosta. Jäljestyksen osalta selviydytään monenlaisissa ympäristöissä, Mahla on alkanut erottelemaan ihmisiä ja hakutyyppiset etsinnät lähtöhajulla tai ilman ovat sujuneet hyvin. Ennen kaikkea mun luotto koiraan on kasvanut hurjan paljon! Treenejä kertyy 1-4 yhdelle viikolle, joista 1-2 on porukalla tehtyjä treenejä ja kerran kuussa Mahlalla on ohjattu jatkokurssi. Tämä on ehdottomasti yksi antoisimmista harrastuksista, mitä mulla on koskaan ollut. 

Tuhkan hajukoirahommista kirjoitin erillisen kirjoituksen hieman aiemmin, joten en sitä kerro yksityiskohtaisesti nyt. Sen verran sanon, että en olisi uskonut Tuhkan olevan näin taitava ja monipuolinen kuin mitä se nyt on. Eli sen osalta kaikki on mennyt paljon nopeammin kuin olisin uskonut tapahtuvan. 

Ensi vuodelle toivon, että päästäisiin tekemään hakua, raunioita tai rakennusetsintää useammin kuin tänä vuonna. Se on niin kivaa aikuisten piiloleikkiä, kuten me sitä kutsumme ja mukavaa vaihtelua tavallisiin treeneihin. Mä aion jatkaa tällä suunnitelmallisella linjalla eli mietin, mitä haluan harjoitella ja jaksan suunnitella molemmille koirille juuri niille sopivat treenit enkä mene helpolla tekemällä samoja juttuja. Tuhkan kanssa sokkona tehtyjä harjoituksia voi ja pitää alkaa tehdä enemmän. Mahlan kanssa tulisi harjoitella erityisesti hyvin häiriöllisissä ympäristöissä kuten Tampereen keskustassa. Mahlalla jatkuu kevätkausi (ja mahdollisesti sen jälkeenkin) kerran kuussa ohjattuja treenejä ja toiveissa olisi päästä jatkokurssille myös Tuhkan kanssa, mikäli meidät huolitaan mukaan. :)

Tokossa hömpättiin Mahlan kanssa muutama koe syksyllä ilman sen suurempia tuloksia (kakkostuloksia). Ääntely on erittäin häiritsevää, mutta liikkeissä ei luoksetulon stoppia lukuunottamatta juuri ongelmia ole. Treenattu ollaan satunnaisesti, sunnuntain Herhau-tokojakaan ei aina ole. Nyt meillä on taas vähän uudet tuulet harjoittelun suhteen ja sen ansioista haukkumista on saatu hillittyä. Tässä jatketaan edelleen samalla tavoitteella eli yritetään ennen tokon sääntömuutoksia saada avoimesta luokasta koulari. Saa nähdä jääkö saamatta.

Tuhka ja toko... Pakko tästä ei olisi kirjoittaa, mutta kirjoitan kuitenkin. Jos tuosta koirasta saa joskus leivottua ulos jotain tuloksia niin huh huh, oon mä taitava koirankouluttaja. :) Toivoton se ei ole, muttei kyllä yhtään yritteliäs eikä hoksaavainen eikä osaltaan helpota uusien asioiden opettamista. Jatketaan ihan perusasioiden äärellä eli istumisen, maahanmenon, asennonvaihdosten,  paikallaanolojen ja perusasennon kanssa. Noutokapulasta olen kertonut aiemmin, mutta siihen on nyt löydetty hyvä alku, ei noutokapulalla, mutta kepillä. Luopumis- ja malttamisharjoituksia ollaan tehty ja ne sentään sujuvat hyvin.

Agilityssa päästiin alkuun Tuhkan kanssa. Kesällä se sujahteli putkiin ja pari kertaa pussiinkin. Pentuhyppistreenejä ollaan muutama myös tehty. Millään kiireellä ei olla edetty ja koko syksynä ei olla treenattu. Paitsi vähän puunkiertoja ja suuntia metsässä. Nyt keväällä mennään joka toinen viikko hallitreeneihin, joissa olisi tarkoitus jatkaa putkijuttuja ja tehdä hyppytekniikkaa. Kesällä sitten harjoitellaan 2on2off-kontaktit ja ehkä syksyllä tai joskus viimeisenä kuitenkin otetaan kepit.

Paimentamassa käytiin pari kertaa viime kesänä Mahlan kanssa. Kangasalla käytiin kerran, mutta se paimennus jäi kertaan siksi, että paimennuspaikassa ei ollut mahdollista harjoitella sellaisia asioita, joita olisin halunnut harjoitella. Toisin sanoen liian vähän liian hätääntyneitä lampaita liian pienessä aidassa. Kuttukuussa oltiin yhdellä paimennusleirillä. Mahla oli tapansa mukaan taas hieno. Tällä kertaa harjoiteltiin esimerkiksi lauman pitämistä kasassa paikallaan, siltaa ja ränniä. Työskentelimme erikokoisten lammasryhmien kanssa ja annoimme koiralle vastuuta avopellolla. Tuhka pääsi Kuttukuun leirillä metsäpaimeneen. Muuten Tuhka on päässyt tutustumaan lehmiin lähemmin, mutta ei paimeneen.

Ensi kesänä ollaan toivottavasti ahkerampia paimentamisen suhteen. Ainakin meillä on toukokuulle varattu paikat molemmille koirille Porokoirakerhon paimennusleirille Kuttukuuhun ja toinen Kuttukuun leiri on syksyllä. Mulla olisi haave viedä Mahla paimennuksen esikokeeseen ja Tuhka ehkä taipumustestiin.

Näyttelyissä käytiin kerran kummankin kanssa. Ensi vuonna Mahlan kanssa on tarkoitus käydä jälleen yhdessä näyttelyssä, mutta Tuhka voisi käydä näyttämässä kippurahäntäänsä pariinkin otteeseen. Ainakin oman seuran järjestämään näyttelyyn mennään heti maaliskuussa Tuhkan kanssa.

Muuta: Mahla kävi läpivalaisussa tänä vuonna sterilisaation yhteydessä ja nivelrikkomuutoksia lonkissa ei havaittu. Siedätyshoito on tehonnut siten, että kortisonia ei ole tarvinnut ihan säännöllisesti antaa. Alkuvuodesta jouduttiin syömään kipulääkettä pariin otteeseen, mutta loppuvuodesta kipulääkkeet on pysynyt purkissa. Varastossa kipulääkettä kyllä on, mikäli Mahla kipeytyy. Lihaksisto sillä on vähän vaihtelevasti ollut jumissa, pääasiassa edestä, mutta haukkareiden sijaan jumia on ollut myös lavan alueella.

Tuhka on ollut terveenä. Pieni loukkaantuminen tapahtui juhannuksen alla, jolloin Tuhkan etupäätä myös kuvattiin ja silloin etupää oli normaalisti kehittynyt. Ensi vuoden lopulla tai 2016 alussa käydään luustokuvissa.

Kaikenkaikkiaan vuosi on ollut hieno. Yksi tärkein asia oli tietysti Tuhkan tulo meille ja se, että nuo koirat tulevat niin hyvin toimeen keskenään. Koirat ovat pääasiassa seurakoiria ja ulkoilla me tykätään, joten sitä ne saavat tehdä jatkossakin runsaasti: köllötellä soffalla ja hypähdellä mättäillä. Ne saavat olla koiria. Samalla me toivotamme kaikille onnea ja menestystä alkavalle vuodelle!

Tuhkan haju-uran alku

Mä olen videoinut jonkin verran meidän hajutreenejä, mutta en ole jaksanut enkä ehtinyt saada niitä nettiin asti. En tee sitä nytkään, mutta olen valinnut muutaman videon, joilla haluan näyttää, miten pikkukoira on edistynyt.

Heti kun pentu muutti meille, aloitettiin nenänkäyttöharjoitukset ihan namin etsinnällä sekä sisällä että ulkona. Kuitenkin jo ennen kolmen kuukauden ikää esittelin Tuhkalle Ihmisen Ominaishajun ja siitä lähtien olen tehnyt siitä erittäin tärkeän asian pikkukoiralle

Kaikki lähti tästä: mahdollisimman puhtaat hajut, lähtöhaju lasissa, yksi purkki jossa kohdehaju. Siihen itse asiassa kiteytyy koko tämä harrastus. Monesti olemme porukalla pohtineet tunnistusetsintäharjoittelua ja aina palaamme tämä tärkeän asian ääreen: lähtöhaju ja kohdehaju. Kuinka yksinkertaista se on.

Vaikka lähtöhaju-kohdehaju -yhdistelmä on se kaikista oleellisin asia niin tokikaan pelkästään yhden purkin haistelu ei opeta koiraa erottelemaan. Siispä kuvioon otettiin melko nopeasti toinenkin purkki. Seuraavalla videolla on Tuhkan ensimmäinen kahden purkin harjoitus. Siinä näkyy hyvin hienosti se, miten se oivaltaa toiselle purkille menon. Varsinaista erottelua se ei tee eikä ole tarkoituskaan. Alussa Tuhkaa vahvistettiin aina heti oikealta purkilta eikä odotettu mitään käytöstä tai päätöstä ennen kuin se alkoi sitä itse tarjota eli oivaltaa, mille purkille pitää jäädä.

Kun näin edettiin, Tuhka alkoi jossain vaiheessa osoittaa pienillä eleillä (pieni innostuneisuus, hännän heilahdus, tarmokkaampi tökkäisy purkkiin), että se tajuaa, mikä on oikea purkki. Sitten aloin jo odottaa tätä reaktiota ennen palkkaamista ja palkka tuli heti tällaisesta pienestä reaktiosta, mutta mikäli koira vain haistoi oikeaa purkkia ja oli jatkamassa matkaa, annoin sen mennä. (Toki edelleen välillä tehdään niin, että palkkaan välittömästi oikeasta purkista, vaihtelevuus katso lisää.) Näin reaktio kasvoi ja se kasvoi Tuhkalla siihen, että se jää purkille. Tuhkan niin sanottu ilmaisu on siis vain käytös, jota se on alkanut tehdä. Sille ei ole opetettu mitään käytöstä oikealla purkilla.

Kesällä alettiin harjoitella myös esine-etsintää. Ensin tehtiin esineruutuja, jossa oli niin pieniä esineitä, että koira ei niitä näe silmällä. Esineinä oli esimerkiksi klemmareita. Taas palkkaa aina heti, kun Tuhka meni esineelle. Ja Tuhka oppi etsimään nenällä eikä silmällä. Sille ihmisenhajuiset esineet muodostuivat merkityksellisiksi: niistä saa namia.

Esineruutuja ei tehty loppujen lopuksi ihan hirveesti, koska Tuhkan reaktiot esineillä oli varsin selkeitä ja se pääsi nopeasti käsitykseen, mitä siltä odotetaan. Syksyllä sitten pystyttiin etenemään aika nopsaan siihen, että siinä olikin jälki, jossa esineitä oli 1-2 metrin välein. Ja siitä pikkuhiljaa pidemmäksi. Seuraavassa videossa on lokakuulta esinejälki, jota ennen on tehty jo muutamia esinejälkiä. Ilmaisu on edelleen vain sitä, mitä Tuhka tarjoaa. Selvästi haju ja esineet ovat sille merkityksellisiä ja se tietää saavansa esineiltä namia.

Tuosta videosta ollaan edetty niin, että esineitä on nykyisin noin 5-10 metrin välein. Esineet ovat useimmiten pieniä. Jäljet ovat edelleen lyhyitä (alle 100 metriä), mutta niissä on kulmia ja kaarteita. Alkusyksystä jäljet vahvistettiin hajuvedellä. Jälkien iät vaihtelevat tuoreesta melkein vuorokauden vanhoihin. Tuhka on tehnyt treenannut syksyllä samat jäljen iän vaihtelut kuin Mahlakin.

Hajutreeneihin liittyen omana harjoituksena ollaan tehty ihmisen tunnistamista eli ihmispurkkirataa ja ihmisten etsintää rakennuksista ja raunioillakin käytiin, kun pikkuinen oli vielä tosi pikkuinen. Tuhkalla on yllättävän hyvä käsitys siitä, että kohde voi olla ihminen pienen klemmarin sijaan. Lisäksi hajulappuja on piiloteltu meillä kotona ja etsitty niitä.

Vielä loppuun pari videota joulukuulta. Ensimmäisessä etsitään ohuen lumikerroksen alle piilotettua kangaspalaa. Videolle tuli vain etsinnän loppu. Tämä tehtiin kaupungissa meidän takapihan vieressä ja Tuhka jäi aina välillä tuijottelemaan ohikulkijoita, se ottaa häiriötä aika herkästi, mutta jatkaakin ihan hyvin, kun huomauttaa asiasta.

Viimeinen video on tältä päivältä, etsittävä esine on muutaman viikon ikäisen vauvan hajuinen vessapaperirulla, Tuhkalle tuntematon. Esinettä etsitään meidän konehallista, jossa ei eri ihmisten hajuja ole juurikaan, mutta hajuja varmasti sitäkin enemmän. Videolle tallentui mielestäni erittäin hienosti, kuinka pikkukoira saa hajun esineestä ja alkaa kohdentaa sitä.

Nyt me jäädään joulutauolle ja palaillaan joskus loppiaisen jälkeen hajuhommiin. Näkemiin ja kuulemiin.

Alkaa joulu häämöttää

Meidän treenirintamalla alkaa joululoma häämöttää. Koirat pääsee maalle nautiskelemaan olosta. Hajuhommat jätetään tauolle ja palaillaan varmaan joskus loppiaisen jälkeen. Toki jotain muuta voisi vähän yrittää noille opettaa. Pikkumiehelle varsinkin. Jotain.

Mä olen yrittänyt naksutella pikkumiehelle. Äh. Alkuun se tuntui toimivan, ei enää. Se vaan ei tajua. Sen aivokopassa humisee tyhjää ja se vaan heiluttaa häntää ja katsoo mua. 

Perusasentoa ollaan peilin edessä treenattu nyt melkein joka päivä. Mä olen ottanut käsiavun pois ja naksun kanssa pyrkinyt palkkaamaan, kun se tulee oikein. Paitsi että se ei tuu, koska sillä ei oo mitään aivotoimintaa. Se peruuttaa, istuu, menee maahan tai jos sen aivoissa liikahtaa vähän, se tulee viereen, tosin jää ehkä puoli metriä mun taakse. Mä pidän silti mun kriteereistä kiinni. En mä kelpuuta sinne päin ja vähän auttaen. Nyt pitää osata, vain oikeasta saa namia. Täsmälleen oikeasta. Korppikotkakaulasta ei saa namia myöskään eli perusasennossa pitää osata olla ryhdikkäästi.

Noutokapulaa olen esitellyt myös Tuhkalle. Pitämistä muka yritetään harjoitella. Ei onnistu. Tuhka ottaa kapulan suuhun ja sylkäisee pois. Maasta nostamisesta on turha edes unta nähdä, oppisi edes pitämään sitä kapulaa. Naksulla mä tätäkin, kun ilmankaan ei tule mitään. Mahlan kanssa mä aikanaan tein niin, että pidin hellästi sen suuta kiinni, mutta Tuhkaan on turha yrittää koskea. Se saa kammon koko hommaa kohtaan.

Mutta yhtä asiaa se tekee jo varsin vakuuttavasti, luopumista. Me ollaan otettu kummankin kanssa monesti harjoituksia, että käsken ne maahan paikalleen vierekkäin tai vastakkain ja häiriköin. Häiriköin namein (houkuttelemalla namilla tai heittelemällä nameja koirien eteen), leluin (myös houkuttelemalla, leikkimällä tai heittämällä lelulla päähän), Janne häiriköi joskus äänin ("ruutuun", "vapaa" jne.) ja nyt mä kokeilin koirien vapauttamista vuorotellen. Vain luvan saanut koira sai lähteä. Mahla on näissä erittäin pätevä. Hankalimpia sille on sanat, ruuasta se luopuu jo ihan kivasti. Tuhka on kärsimättömämpi, mutta aika hienosti se aina korjaa tekemistään, kun sen palautan takaisin ja otan häiriön uudelleen. Tämä on meidän hauskaa leikkiä, jonka lopuksi yleensä leikitäänkin koirien kanssa. Mahla oikein huokuu ylpeyttä, kuinka kesti häiriöt.

Lenkillä ollaan päästy vähän eteenpäin Tuhkan sinkoilussa. Mä teen usein niin, että kun Tuhka alkaa irrota musta liian kauas, mä lähden vaivihkaa toiseen suuntaan. Mä en enää huutele sitä odottamaan, vaikka se käsky on sille tullut tutuksi. Kun tulee koiria vastaan, Tuhka edelleen lähtee herkästi kohti, mutta kun mä lähden juoksemaan toiseen suuntaan, se lähtee ihan mukavasti mun perään. Mahlasta mä en välitä. Sekin kyllä yleensä lähtee mun perään, mutta ei se vieraan koiran luo mene eli sikäli mukavaa, kun ei tarvitse kahteen keskittyä.

Mutta hajuhommissa mä olen niiiiin tosi ylpeä noista kummastakin. Mahlan kanssa syksyn hyvin suunnitellut treenit on tuottanut tulosta ja se tekee varsin pätevästi hommia ja keskittyy eri tavalla kuin aiemmin. Tuhka ei kestä häiriöitä eikä jaksa vielä pitkäjänteisesti tehdä töitä, mutta se tekee niin tosi hienosti. Se tietää täsmälleen, mitä on tekemässä, sillä on vahva halu etsiä hajua ja löytää. Löytyminen on sille huippujuttu.

Ihmispurkkis on ollut yksi teema meillä koko syksyn ajan. Mä vaan haluan saada siihen jotain tolkkua. Tuhkalla onkin siinä tolkkua, juuri tällä viikolla maanantaina varsinkin sen viimeinen löytö oli hieno, se meni, haistoi, pysähtyi ja jäi odottamaan multa namia. Mahlallakin ajoittain näkyy oivalluksia asian suhteen, mutta sen kanssa selvästi saa tehdä vielä paljon töitä eli me taidetaan ensi kevätkin jatkaa samalla teemalla.

Id-jatkis osa 4

Tänään oli tämän vuoden viimeinen id-jatkiskerta. Kylläpä on syksy mennyt nopsaan, vaikka paljon on tehtykin. Edelleen jatkettiin samalla teemalla, mutta vaihdettiin vähän ympäristöä eli mentiin ulos. Sinne oli rakenneltu kuormalavoista ja muusta puutavarasta "romurata", jonne piilotettiin tällä kertaa kohdehenkilön hanska. Ihan toistemme hanskoja käytettiin tässä ja koiralla oli koko harjoituksen ajan sama kohde.

Tehtiin kaksi kierrosta ja kummallakin kolme toistoa. Mahla etsi oikein rauhassa, aktiivisesti ja keskittyen. Se ei kaahottanut yhtään eikä mennyt kohteesta ohikaan oikeastaan. Se liikkui rohkeasti heiluvilla lavoilla. Tokalla kierroksella rakenteissa oli häiriöhanskoja. Mahla niitä kyllä bongaili, mutta meni ohi löydettyään eli ei ilmaissut. Kyllä se tiesi, mitä on etsimässä. Mulle jäi tosi hyvä fiilis Mahlan rauhallisuudesta. Ehkä ulkona oleminen sai sen rauhoittumaan.

Lopuksi Tuhkis kävi kiipeilemässä romuradalla. Se on vähän arka eri pinnoilla, vaikka ollaankin nyt kiinnitetty siihen huomiota ja mä olen sitä kivikoissa yms. kiipeilyttänyt. Nytkin se alkuun olisi vaan kiertänyt lavarakennelmat, mutta tuli kyllä mun perässä kiipeilemään. Palkkailin sitä ja kuljettelin ympäriinsä heiluvillakin alustoilla. Selvästi se on mukavuusalueensa ulkopuolella, mutta kykenee silti toimimaan ja namit kelpaa eli mitenkään toimintakyvyttömäksi se ei mene, vaikka vähän epäilyttää. Olisi kiva joskus romurataharjoituksia Tuhkankin kanssa, mutta tänään oli kello sen verran paljon treenien päätyttyä ja emäntä aivan jäässä, joten meille riitti harjoitukseksi pelkkä kiipeily ja namien syönti.

Kotona pikkukoira sai sitten tehdä purkkistreenin kuudella purkilla, joissa oli melko tuoreita hajuja. Vaihdoin kolmen toiston jälkeen kohteen. Ihan ekalla toistolla Tuhka meni purkilta purkille, muttei ilmaissut mitään. Sitten kun se jäi ekan kerran oikealle niin se selvästi pääsi taas jyvälle tästä hommasta ja oli sen jälkeen oikein varma. Myös kohdehajun vaihdon jälkeen se oli heti kärryillä, mitä haetaan.

Vielä ensi viikko treenaillaan hajujuttuja ja sitten jäädään muutaman viikon joulutauolle. Se tekee taatusti hyvää kummallekin. Ne on niin ahkerasti treenanneet koko syksyn yhdestä neljään kertaan viikossa.

---------------------------------------------------------

Välillä vähän aksa-asiaakin. Mä olen päättänyt opettaa Tuhkalle suunnat agilitya ajatellen. Koska Tuhkasta ei tule Mahlaa ja tällä hetkellä mua kiinnostaa kisaamisen ja menestymisen sijaan paljon enemmän kouluttaminen ja kokeileminen, vaikka asiat menisi täysin pieleen, niin haluan kokeilla sen kanssa uusia koulutustapoja. Mahlan kanssa tehtiin mun mielestäni paljon oikein, mutta silti haluan Tuhkan kanssa tehdä jotain toisin. Suunnat on yksi asia, mitä haluan kokeilla, vaikka vahvasti olen aina ollut sitä mieltä, että ohjaajan liike on se merkityksellinen asia eikä käskyt. Ja olen edelleen sitä mieltä enkä usko, että suuntaopetuksesta mitään haittaa on. Jos käytän sitä ohjaamisessa joskus niin hyvä, jos en niin ei se hukkaan ole mennyt kuitenkaan. :) Ja siis tämän kirjoituksen pointti oli, että aloimme harjoitella suuntia tuolin kiertämisellä ja Tuhkamaiseen tapaan tietysti ohjaamalla se ensin vartaloavulla.

Tokoa

Käytiin tänään Herhautokoissa Hervannassa. Se oli jo toinen toko viikon sisään, sillä maanantaina käytiin Herhautokoissa Lielahdessa. Maanantaina tehtiin häiriöharjoituksia. Mahlalle lähinnä häiriöintiä perusasennossa. Lelut, muut koirat yms. ei haitannut, mutta namit on pahoja. Vaikkei se olisi ryövännyt nameja niin ruoka pitää aina tarkastaa. :) Ja toiseksi tehtiin paikkamakuu, jossa Mahla oli reunassa ja mä osan aikaa piilossa. Kävin myös palkkaamassa muutaman kerran. Mahla oli rauhassa ja hiljaa. Tuhka treenasi oikeastaan vasta kun muut olivat lähteneet, koska porukka alkoi kaikota häiriöharjoitteiden jälkeen. Tuhka teki sitä mitä osaa.

Tänään treenattiin liikkuroituna äänihäiriöitä ja tarkkuutta jäävissä liikkeissä. Eli liikkuri sanoi sanoja ja vasta taikasanalla "porkkana" (tätä vaihdeltiin) antoi ohjaaja koiralle käskyn. Mahla ei mihinkään "käsky" yms. reagoinut, mutta "ruutuun" oli paha. Sitten tehtiin niin, että ohjaaja käskytti käskyäänensävyllä ihan satunnaisia sanoja esim. "kenkä", "kello" jne. ja koira palkattiin, kun se näistä hämykäskyistä huolimatta seurasi. Mahla ei hämääntynyt näistä yhtään. Se kuuntelee aika tarkkaan, mitä käskytän, koska me tehdään jonkin verran asennonvaihdoksia/jääviä käskyttäen kaikkea sikin sokin niin, että koira ei voi ennakoida vaan sen on pakko kuunnella. Lopuksi vielä seurautin Mahlaa ja liikkuri huuteli sitä "ruutuun" kunnes Mahla lopetti toisen kerran jälkeen reagoimasta siihen. :)

Tuhka harjoitteli koirien ohituksia, maahanmenoa, istumista sekä paikallaanoloa niin, että itse häiriköin sitä. Lisäksi tehtiin jotain muitakin luopumisharjoituksia. Vaikka Tuhka on tosi kiinnostunut muista koirista niin treeneissä se tekee mun kanssa hyvin töitä, kunhan etäisyyttä muihin koiraan on vähintään muutama metri. Tätä välimatkaa pitäisi saada pienennettyä. Asiaa toki helpottaisi, jos saataisiin se perusasento johonkin kuntoon niin voisi harjoitella häiriöitä perusasennossa. Nyt sitä tehdään edessä istuen tai maaten.

Kaupunkihengailua

Me asutaan kaupungissa ja nähdään monta koiraa ja ihmistä joka päivä. Silti mä joudun lähtemään jonnekin muualle, jos haluan oikeasti totuttaa koiria vähän kaupungin hälinään. No, onneksi Herwoodia kauemmas ei tarvitse mennä. Mä silti aivan liian harvoin otan ja menen sinne hälinään, koska koirien kanssa on niin paljon kivempi mennä metsään. Tosin sielläkin tulee ihmisiä ja koiria vastaan. Ja hajutreenit toisaalta on yleensä ihan ihmisten ilmoilla.

Tänään kuitenkin mentiin ihan tarkoituksella Hervannan keskustaan. Hervannassa on paaaljon koiria. Siksi meidän tarkoitus oli tehdä vähän hihnalenkkiä ja harjoitella pikkukoiran kanssa toisten koirien ohittamista. Mahlakin oli toki mukana, mutta sen kanssa sitä ei tarvitse harjoitella niinkään ja yllättävän hyvin se meni ohi, vaikka keskityin täysin Tuhkaan.

Hervannassa on paljon koiria. Menin niitä reittejä pitkin, joilla yleensä niitä on paljon. Arvatkaa oliko tänään? Kovin vähän. Ahvenisjärvi ja Mikkiksen ympäristö ei toki pettänyt tälläkään kertaa. Mä haluaisin tehdä niin, että Tuhka ottaisi itse kontaktia muhun ja palkkaisin siitä, mutta toistaiseksi mä joudun sen kontaktin vaatimaan. Muuten pikkukoira vaan yrittää kiskoa ja kiskoa toisen koiran perään ja mä pyrin minimoimaan täysin sen ajan, jonka se tekee väärin. Se on mun mielestäni tärkeämpää kuin oivaltaa mitään itse. Varsinkin kun kyseessä on Tuhka kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Lenkin jälkeen hengailtiin Duon edessä. Siinä oli vilinää ja vilskettä. Ensin vähän tehtiin tottelevaisuusjuttuja, Tuhka lähinnä istumista ja maahanmenoa, Mahla asennonvaihdoksia. Kumpikin keskittyi muhun erittäin hyvin. Sitten vaan oltiin ja ihmeteltiin. Jokunen ohikulkija siinä halusi silittää koiria ja sai silittää. Ja yksi laitapuolenkulkija jäi jutulle kertomaan omia koiratarinoitaan ja rapsuttelemaan noita. Molemmat ottivat kovin lunkisti ja katselivat maailmanmenoa. Tällaista aikaa pitäisi ottaa paljon enemmän. Vähän voi treenata ja pitää huoli siitä, että koira pysyy kuulolla, mutta kuitenkin rauhoittua ja ottaa lunkisti. 

Tuhkan kanssa täytyy tehdä paljon töitä ohittamisen kanssa, mutta on se silti ihan positiivinen ongelma. Tuhka ei kuitenkaan ole vihainen tai räyhää, se vaan niin tykkää toisista koirista. :) Ja positiivista on myös se, että Tuhka on riittävän kiinnostunut nameista, että se pystyy keskittymään nameihin toisen koiran sijaan.

-----------------------------------------

Keskiviikkona pidettiin hajutreenejä ja tehtiin ihmispurkkista. RaukkaparkapikkuTuhka oli kuitenkin päivällä käyttänyt aivosolunsa puhki eikä jaksanut keskittyä harjoituksiin. Siis ihan oikeasti mä olin päivällä saanut sen aivoissa jotain liikettä, mitä yleensä treenatessa ei tapahdu. Taisi pieni siitä väsyä kovin. Mahlalla taas tuntui herne aivoissa liikahtavan ja ehkä jotain pientä kehitystä sen suhteen, että ihminen voi olla kohde. Tätä työstämme kuitenkin edelleen...

Keskiviikkona treenien päätteeksi meille tehtiin jäljet happanemaan ja käytiin ajamassa ne torstaina päivällä 17 tuntia vanhoina. Molemmat koirat tekivät hienosti töitä. Maa oli hieman jäinen kun jäljet oli tehty ja päivällä sula ja märkä, joten mitä ilmeisimmin haju oli säilynyt maassa hyvin. Mahlan jälki meni Kodin Terran pääovien edestä, joten ainakin jälki oli hyvin tallattu jäljenteon jälkeen. Kyllä nuo kummatkin ajaa vanhojakin jälkiä hyvin. Toki pitäisi vielä häiriöllisempiin ympäristöihin siirtyä. Kaikesta huolimatta suurin osa meidän jäljistä on suht rauhallisella alueella, jossa liikkuu ihmisiä, mutta jälkeä ajaessa voi silti keskittyä täysillä koiraan eikä tarvitse koko ajan seurata aktiivisesti liikennettä ja kanssakulkijoita.

Kangasalan näyttely ja rakennusetsintätreenit

Eilen kävimme Kangasalan ryhmänäyttelyssä. Näyttely oli Tuhkalle ensimmäinen ja se esiintyi junioriluokassa. Mahlakin kävi pyörähtämässä avoimessa luokassa. Tuomarina oli Kirsi Honkanen, joka oli mulle täysin outo tuomari. Molemmat koirat saivat laatuarvosanaksi H niin kuin hyvä. Tuhka olisi saanut erittäin hyvän, mutta tuomari sanoi hännän pudottavan laatuarvosanaa. Mahlalle taas hyvä oli hyvä. :)

Tuhkan arvostelu: Oikeat mittasuhteet. Kesken kehityksen oleva nuori uros. Hieman lyhytlinjainen pää. Hyvät korvat. Hyvä kaula. Pehmeä selkä. Korkealle kiinnittynyt ja selällä kannettu häntä. Kokoon nähden voimakas rintakehä. Hyvä raajaluusto. Riittävät etukulmaukset, melko voimakkaat takakulmaukset. Liikkuu hyvällä askelpituudella korkein etuaskelin. Hyvä karvapeite. Miellyttävä kehäkäytös. JUN H

Mahlan arvostelu: Kevytpiirteinen narttu, joka saisi esiintyä hieman tiiviimmässä kunnossa. Kevytpiirteinen pää. Haja-asentoiset korvat. Riittävä kaula. Hieman  pehmeä selkä. Hyvin kiinnittynyt häntä. Erittäin hyvä eturinta. Tilava rintakehä. Saisi olla hieman pidempi. Riittävä raajaluusto ja kulmaukset. Liikkeessä avoimet kyynärpäät, kinnerahdas takaa. Karvapeite vaihtumassa. Rauhallinen käytös. AVO H

Kummastakin arvostelusta tunnistan koiran. Mahla on kevyt, lyhyt ja se on kinnerahdas takaa. :) Tuhka taas on mittasuhteiltaan hyvä ja rodunomainen, mutta sen häntä on kuin pystykorvalla, selälle kiertynyt. Molemmat esiintyivät kehässä ihan ok. Tuhkan korkeat etuaskeleet saattoivat johtua siitä, että se yritti hypähdellä mua vasten. Muuten se esiintyi oikein nätisti. Kuluneen viikon seisomistreenitkin ovat tuottaneet tulosta eikä se yrittänyt joka välissä istua. Toki sen seisominen on vähän jalat haralla seisomista, mikä on sikäli ikävä, että sillä on niin hienosti suorat takajalat, että niitä olisi hyvä esitellä. Tuntuu, että rodussa on paljon ulospäin kiertyviä takajalkoja, vaikkakaan ei välttämättä yhtä pahoja kuin Mahlalla.

Samaisessa näyttelyssä oli Tuhkan etelän sisko Nella. Olipa kiva nähdä Tuhkan siskoa. Kyllä niissä oli samaa näköä, vaikka vähän eri väriset ovatkin eikä Nellan häntä ole onneksi yhtä kippura kuin Tuhkalla. Varsinkin turkinlaatu oli hyvin samanlainen. Tuhkalla ja Nellalla löytyi yhteinen sävel leikkeihin. Vähän yritettiin myös kuvata koiria rinnakkain, mutta kuten yleensä, aina kun toinen oli hyvin, toinen oli huonosti. :)

----------------------------------------------

Näyttelystä tullessa käytiin hengähtämässä hetki kotona ennen kuin lähdettiin Karhelle käytössä olevaan kouluun rakennusetsintätreeneihin. Koulurakennus oli vanha puutalo, jossa oli paljon luokkia ja vanhaan rakennukseen tyypilliseen tapaan se oli sokkeloinen. Varsinaisia piiloja oli hieman rajallinen määrä, koska kaapit yms. olivat käytössä ja tavaraa täynnä. Vaikeusastetta nostettiin sillä, että tiloista otettiin valot pois ja ne olivat hämäriä tai kokonaan pimeitä. Jossain luokissa oli jouluvaloja, mutta niitä laitettiin myös pois päältä.

Mahlan kanssa tehtiin tunnistushaku eli lähtöhajulla haettiin yhtä ihmistä. Ensimmäinen kohdehenkilö oli Mahlalle tuntematon kyseisen koulun oppilas. Tätä etsittiin oikein perusteellisesti käymällä tiloja läpi ja hyvin se sitten löytyi liikuntasalin urheiluvälinevarastosta kaikenlaisten puurinkuloiden, tuolien ja patjojen takaa. Teimme heti perään toisen, jossa oli tuttu maalimies piiloutuneena täysin pimeän wc:n avoimena olevan oven taakse. Mahlalle pimeät paikat ovat vaikeita, mutta selvästi se sai hajun, että maalimies on wc:ssä, mutta hieman se joutui työstämään ennen kuin löysi oven taakse. 

Toisella kierroksella tehtiin yksi lyhyt harjoitus, jossa toivoin maalimiehen olevan pimeässä, mutta avoimesti eli ns. helppo harjoitus. Tässä oli hyvin tuttu maalimies, joka löytyi oikein riehakkaan etsinnän jälkeen. Tämä toinen kierros oli meille kerta kiellon päälle -harjoitus, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Ekalla kierroksella Mahla työskenteli rauhallisesti, mutta tokalla kierroksella oli kierroksetkin korkealla. Toki se toisellakin kierroksella hyvin varmanoloisesti kävi tilat läpi ja totesi tyhjät tyhjiksi eli maalimiehistä ei posotettu ohi.

Tuhka aloitti ihan vaan etsinnällä. Rajasin etsittävää tilaa niin, että pari ensimmäistä luokkaa jätettiin pois. Maalimiehiä oli kolme. Tuhka kyllä lähti heti tekemään töitä, mutta kyllä se vähän väliä katseli mua, että mitä ihmettä täällä pitäisi tehdä. Maalimiehiin se reagoi kuitenkin, kun kohdalle tultiin. Ensimmäinen löytynyt maalimies oli täysin pimeässä suihkussa, jonne Tuhka meni ihan yksin eli itse jäin vähän kauemmas pukuhuoneen ovelle. Tuhka hieman pelästyi maalimiestä. Laitoin valot päälle sitten, että Tuhka näkee, että kyllä siellä ihminen on. Toinen maalimies löytyi samaisesta täysin pimeästä wc:stä, missä Mahlallakin oli ollut maalimies. Tämä maalimies oli kuitenkin wc-pöntöllä suoraan ovesta eteenpäin. Tuhka meni ensin tämän vessan ohi, kiepahti sitten parin metrin jälkeen takaisin ja haisteli kaikki perässähiihtävät ihmiset ja meni vessaan. Tulkitsen tämän niin, että se sai oudon voimakkaan hajun, tarkisti onko se joku meistä, totesi että ei ja meni tarkastamaan vessan. Eli ehkä se tajusi jotain. :)

Rohkeasti Tuhka meni pimeisiin paikkoihin. Kolmas maalimies oli hämärässä liikuntasalin toisessa varastossa, jossa se joutui menemään patjan päälle päästäkseen maalimiehelle. Tämän varaston ovella Tuhka kävi jo aiemmin, muttei reagoinut maalimieheen.

Toisella kierroksella halusin Tuhkallekin helpon ja hauskan harjoituksen, koska se joutui ekalla kierroksella tekemään pitkäjänteisesti töitä. Rajasin aluetta vielä pienemmäksi ja toivoin, että maalimies on pimeässä, mutta hyvin esillä. Tämä tehtiin myös tunnistushakuna eli annoin tuntemattomasta maalimiehestä lähtöhajun. Ja tämä löytyi hienosti. Mun ajatus on, että koska Tuhka kuitenkin pimeässä haistaa maalimiehen, mutta ongelma on ehkä se, että Tuhka ei tajua ison hajunlähteen olevan ihminen niin näillä pimeäharjoituksilla se voisi oivaltaa, että vaikka se ei näe niin se oppisi luottamaan nenään. Näissä harjoituksissa laitoin aina valon päälle, kun maalimies oli löytynyt ja alkanut palkata koiraa, jotta se saa vahvistuksen löydölleen myös silmällä.

Tuhka on tehnyt raksaetsintää vain kerran aiemmin ja raunioilla ollut kerran niin yllättävän hienosti se lähti kuitenkin aktiivisesti tekemään jotain, vaikka mä luulen, että sinänsä sillä ei ollut mitään käsitystä, mitä siltä odotetaan. Tuhka etsi kovin mun kanssa yhdessä, vaikka se itsenäisesti toki meni eri tiloihin, mutta jos mä en tullut perässä niin se palasi takaisinpäin. Tuhkalla ei ole sellaista kaahotusta päällä kuin useimmilla koirilla. Tämä on meistä ohjaajista kivaa piiloleikkiä ja se välittyy myös koiriin. Kaikilla on kivaa ja ongelmaksi nousee usein se, että koirat juoksentelevat innoissaan, mutta itse etsintä on epätarkempaa. Mahla on rauhoittunut paljon ja mä voin aikalailla luottaa siihen, että kun joku todetaan tyhjäksi niin se on tyhjä. Mä haluan tehdä pitkiä etsintöjä juuri siksi, että koirat oppivat tekemään järkevästi ja itseään kuluttamatta töitä eli vaikka kohde ei löydy heti niin silti jatketaan etsintää. Siksi me ei käytetä mitään ääni- tai näköapuja vaan nimenomaan annetaan koiran itse reagoida hajuihin. Ja kaikki treenit tietysti sokkona niin, että ohjaaja ei tiedä, missä maalimiehet ovat. Välillä ei tiedä kukaan muu kuin se, joka kököttää piilossa... :)

Purkkirataa

Kirjoittelen ihan sen takia, että olen havainnut, kuinka tärkeää on tehdä mahdollisimman monipuolisesti harjoituksia, että koira joutuu joka kerta miettimään. Se ei tarkoita, että koko ajan vaikeutettaisiin harjoituksia. Kun tehdään vaikeampi harjoitus, sitä seuraa taas helpompi ja välillä palataan ihan niihin aivan alkumetrien harjoituksiin, yhteen purkkiin.

Mä olen syksyn aikana kiinnittänyt erityisesti huomiota purkkiratatreenien vaihtelevuuteen ja se on tuottanut silminnähden tuloksia. Ennen kesää mä olin kutakuinkin turhautunut Mahlan kanssa purkkiratoihin, koska kyllä se erotteli, mutta se kiihtyi aina tosi nopeasti ja järkevä määrä oli tehdä korkeintaan kolme toistoa kerrallaan. Toistojen vähyys ei sinänsä ollut ongelma vaan juurikin se kiihtyminen ja malttamattomuus. Nyt me ollaan vaihdeltu hyvin paljon juttuja. Oikeastaan ainoa mikä on pysynyt samana on se, että purkkistreenit on tehty olkkarissa/eteisessä.

Me ollaan vaihdeltu purkkiradan muotoa. Joskus se on suora eteenpäin, joskus poikittain, joskus neliö, joskus ympyrä, mitä milloinkin.

Me ollaan vaihdeltu purkkien määrää. Joskus on vain yksi, joskus kaikki kuusi, mitä meiltä löytyy. Useimmiten se on kuitenkin kolme tai neljä.

Me ollaan vaihdeltu häiriöitä. Joskus on pelkkiä tyhjiä harsoja, joskus tuttuja omia hajuja (esim. mun haju), useimmiten vieraita ja eri ikäisiä hajuja.

Me ollaan vaihdeltu kohdetta tarkoittaen sitä, että välillä haetaan koko treeni samaa henkilöä, välillä vaihdetaan kesken treenin etsittävä ja välillä jokaisella toistolla haetaan eri kohdetta. Vielä vaihdellaan sitä, että onko edellinen/edelliset etsittävät radalla vai ei. Ja välillä kohdetta ei ole ollenkaan eli harjoitellaan tyhjän ilmaisua.

Me ollaan vaihdeltu palkkausnopeutta. Välillä palkkaan heti, kun koira menee purkille eli en odota mitään reaktiota. Tämän teen useimmiten naksulla. Sillä vahvistetaan oikeaa. Välillä odotan ilmaisua, mikä Mahlalla on maahanmeno ja Tuhkalla purkille jääminen, mitä ei ole kummallekaan varsinaisesti opetettu. Tällä varmistan itselleni, että koira tajuaa, mistä on kysymys ja mistä saa namin eikä se vain jojoile purkilta toiselle odottaen, että mä kerron, koska se on oikealla.

Me ollaan vaihdeltu palkkaustapaa. Välillä palkkaan kupista pitkäkestoisesti niin, että se saa syödä kupista hetken aikaa nameja. Välillä palkkaan tällä tavalla pitkäkestoisesti useita kertoja eli syötyään kupin tyhjäksi, se laittaa kuononsa uudelleen samaan purkkiin ja saa uuden satsin nameja kuppiin. Välillä palkkaan kädestä useamman kerran niin että se aina välissä haistaa purkkia. Välillä naksuttelen tästä, välillä en.

Ja tämä on tuonut Mahlalle rauhaa ja keskittymistä. Sen tekeminen purkkiradalla näyttää ajoittain jopa suorastaan hillityltä ja hallitulta. Mä olen erittäin tyytyväinen. Tuhka on alusta asti ollut rauhallinen ja keskittyvä ja se nuuhkuttaa hienosti. Selvästi siis vaihdellessa asioita, koirat eivät tiedä, mitä on luvassa. Ne eivät siis vaan mene radalle häsläämään vaan joutuvat oikeasti haistelemaan ja ajattelemaan, tekemään päätöksiä.

Välillä tuntuu, että Tuhkan kanssa tehdään aika vaikeita harjoituksia, vaikka se on kuitenkin tosi nuori ja vähän aikaa harrastanut. Mahlan kanssa tehtiin paljon paljon kauemmin ihan perusharjoituksia, saman kohteen etsimistä tyhjien ja mahdollisten vanhempien häiriöhajujen joukosta. Mutta oikeastaan silloin Mahlan kanssa aloitellessa mä en oikein tiennyt mistään muusta. Me treenattiin ohjeiden mukaan eikä purkkiradalla kehittymistä seurattu kovin tarkkaan. Tuhka on kuitenkin selviytynyt hienosti kaikista haasteista ja kun tosiaan tehdään hyvin vaihtelevasti eri vaikeuksisia harjoituksia niin saa siellä joukossa olla oikeasti vaikeitakin. Joka kerta se kuitenkin palkataan oikealta purkilta ja aina vahvistetaan sitä, oli helppo tai vaikea harjoitus.

Niin ja nyt viime aikoina olen kokeillut sitä, että mitä jos koirat ovat samassa tilassa myös odotellessa vuoroaan. Tämä kokeilu on yllättänyt mut positiivisesti. Ennen jemmasin aina toisen koiran toiseen huoneeseen siksi aikaa kun treenasin toisen kanssa ja sitten vaihdoin koiria. Nyt toinen on ollut hyvin vapaamuotoisella "odota"-käskyllä hieman kauempana, mutta periaatteessa nähnyt kun treenataan toisen kanssa. Molemmat koirat ovat yllättävän hyvin pysyneet poissa ja tosi rauhallisina! Toiseen huoneen jemmatessa ne mölisivät odottaessaan ja olivat aivan intopiukeena, kun ne hain sieltä. Nyt ne ovat rauhallisen innokkaina, kun vapautan odottamasta töihin.

Muuttoa, tokoa ja hajuiluja

Ensinnäkin me tehtiin pikainen muutto viime viikonloppuna. Keskiviikkona tuli asuntotarjous, torstaina kirjoitettiin vuokrasopimus, perjantaina saatiin avaimet ja maanantaina puoleen päivään mennessä piti olla luovutettuna vanhan kämpän avaimet. Miksi me nyt muutettiin, vaikka me ei ehkä asuta opiskelija-asunnossa enää kovin pitkään? No me saatiin oma piha! Muutettiin siis ehkä noin 100 metriä A-talosta C-taloon. Koirat on ollut enemmän ja vähemmän koko ajan tiellä ja Tuhka vähän stressaantunutkin uusista oloista.

Tietysti jo muuton takia kiireiseen viikonloppuun mahtui myös tokoa, johon tällä kertaa mun keskittyminen ei riittänyt. Meillä oli lauantaina koe, josta käytiin jälleen kerran hakemassa kakkostulos. Tällä kertaa tehtiin kuitenkin jotain historiallista, sillä saatiin paikkamakuusta kymppi. Siitä onkin aikaa vuosikaupalla, kun viimeksi näin on päässyt käymään. Mahla oli paikallaanpysymisen lisäksi ollut hiljaa. Vau!

Sunnuntaina oli Koirakoutsilla koetreeni ja siihen liittyvät harjoitukset. Mahlan kanssa tehtiin paikkamakuun lisäksi arvotusti luoksari, liikkeestä seisominen ja maahanmeno ja hyppy. Paikkamakuussa jäin näkyville ja suht lähellekin, koska "koetta" odotellessamme hallissa oli rähinää ja kähinää ja Mahla kuulosteli niitä melko tarkkaavaisesti. Onneksi tajusin jäädä lähelle ja antaa näin tukea Mahlalle. Tähän nykyiseen paikkamakuuseen ollaan päästy juuri sillä, että olen osannut arvioida tilanteen haastavuuden Mahlalle. Jos ollaan treenattu muiden aksatreenien aikana, mä olen suoraan koiran edessä ja palkkaan koko ajan. Jos ollaan treenattu yksin kentällä, mä olen voinut olla minuuttikaupalla piilossa. Ja kaikkea siltä väliltä.

Koemaisten suoritusten jälkeen treenattiin niitä juttuja, mitkä oli kullekin koiralle ongelma. Me ja yksi toinen koirakko keskityttiin ääntelyyn. Tehtiin joitakin niitä harjoituksia, mitä me ollaan Mahlan kanssa paljon tehty. Ja lopputulemana oli se, että kouluttajan kanssa yhteistuumin päätettiin, että josko jätetään piippaaminen huomioimatta ja keskitytään enemmän fiilikseen ja ainoana ääntelyn kriteerinä on se, että koira ei hauku. Ja kun lähdettiin jalostamaan tätä asiaa lelulla palkaten luopumisen kautta, homma toimi. Ainakin äkkiseltään, mitään oikotietä onneen ei tietenkään ole. Mahla osaa luopua leluista ja nameista hirmuisen hienosti, koska onhan sitä harjoiteltukin, mutta sitä mä en varsinaisesti ole käyttänyt koulutuksessa hyväkseni. Tätä voisin toki kokeilla ja katsoa, mihin se johtaa.

Hajujutuissa ollaan pidetty vähän taukoa edellä mainituista syistä. Eilen maanantaitreeneissä tehtiin kummallekin pieni alue-etsintä. Määritettiin parkkiksella tietty alue, josta jäljentekijä menee läpi jollain tavalla ja jättää reunalle esineen. Mä en tiennyt, mistä jäljentekijä on mennyt. Mahlan kanssa tsekattiin joku 60x60 m kokoinen alue. Mahla nosti ekalta sivulta jäljen ja ajoi sitä alueen toiselle reunalle. Valitettavasti esine oli sen verran pieni ja tuuli niin kova, että esine ei löytynyt heti. Siksi pyörittiin vielä alueella hetki. Esine löytyi lopulta ja Mahla kyllä teki hyvää duunia.

Tuhkan alue oli noin 30x30 m. Jälki jäi löytymättä, mutta esineelle päädyttiin eri suunnasta. Tuhka teki kovasti töitä ja se reagoi alueen reunalla nurmella siihen, mistä jäljentekijä oli mennyt, mutta ei varsinaisesti nostanut jälkeä. Tuhkalle tämä oli vähän turhan haastava harjoitus. Tai siis mulle ja Tuhkalle, mä en osaa lukea sitä vielä kyllin hyvin, että osaisin tukea sitä vaan pikemminkin tämäntyyppisessä jutussa vaan ohjailin eteenpäin. Tuhkan kanssa tämä täytyy tehdä niin, että jäljentekijä on mennyt joltain janalta läpi ja me lähdetään etsimään, mistä kohtaa eli väkisinkin törmätään jälkeen jossain vaiheessa.

Purkkiksella ollaan nyt pari kertaa tehty tyhjän ilmaisua. Tällöin purkkiradalla ei ole lähtöhajua vastaavaa kohdehajua. Mahlalle tämä on tosi vaikeaa, mutta ehkä hieman nopeammin se aina tajuaa jättää purkit ja lähteä pois, kun on ensin muutaman kerran ilmaissut joka purkin. Tuhka sen sijaan jättää purkin/purkit nopeammin ja lähtee etsimään muualta. Aloitin tyhjän ilmaisun kolmella purkilla, mutta sitten tajusin, että miksi ihmeessä siellä on kolme purkkia, kun ongelma on yksinkertaisesti ratkaistavissa yhdellä purkilla. Eli onko se yksi purkki kohde vai ei. :)

Purkkiksella mun on aika vaikea lukea Tuhkaa edelleenkin. Se nimittäin edelleen aikalailla kurkkaa mua jokaisella purkilla, mutta kyllä se jotenkin innostuu aina oikeasta enemmän. Se kyllä jää oikealle purkille, mutta kestoa voisi pikkuhiljaa alkaa rakentamaan siten, että kohteella oleminen erottuisi selvemmin muiden purkkien luona hengaamisesta. Tuhka selvästi kuitenkin tietää, mistä on kyse, jolloin sitä voi alkaa vaatia. Edelleen teen niin, että osalla kerroista palkkaan heti naksulla oikeasta ja osalla kerroista odotan hetken Tuhkan valintaa.

Mulla olis videoitakin, mutta en jaksa editoida niitä ja latailla nettiin. Ehkä jossain vaiheessa teen jonkun koosteen tms. esimerkiksi noista Tuhkan touhuista.

Id-jatkis osa 3: Kirppis

Eilen oli jatkiksen kolmas kerta. Oltiin jälleen Nenähallilla. Tällä kertaa harjoittelimme rauhallista hajunottoa ja jatkettiin hajulapun etsintää eli hajun kohdentamista viime kerrasta, jolloin tehtiin romurataa. Tällä kertaa romuradan tilalla oli pienoiskirppis eli kirppispöytä, laatikosto ja paljon erilaista eri ihmisten tavaraa.

Aluksi harjoiteltiin siis hajunottoa lasista. Lähtöhajun antamisen tulisi olla rauhallinen hetki. Toiseksi harjoiteltiin hajunoton kestoa. Sinänsä lopputulos voi olla sama, pitääkö koira kuonoa lasissa muutaman sekunnin vai nokkaiseeko se vain purkkia, mutta pitkäkestoisella hajunotolla saadaan koira rauhoitettua esimerkiksi ennen jäljelle lähtöä. Siksi kestoa kannattaa harjoitella.

Mahlan kanssa hajunotto sujui hyvin. Yritin kiinnittää huomiota vahvistamisen epäsäännöllisyyteen. Kun ei ole kelloa käytössä, vahvistaminen oli joko heti eli lyhyt tai sen muutaman sekunnin. Tuskin mitään välimuotoja. Ensimmäisen sarjan jälkeen pidettiin pieni tauko. Koska Mahla kiihtyi ja tuli levottomaksi, päätettiin kokeilla, että rauhoittuuko se, jos nousen lattialta pois ja menen istumaan pöydän viereen. Kyllä Mahla rauhoittui. Se selvästi tajusi, että nyt ei tehdä tätä juttua.

Toisen sarjan otta Satu Mahlan kanssa. Kätevää, voi vaan tuoda koiran treeneihin ja antaa toisen treenata sitä. :) No ei, mutta Mahla teki Sadun kanssa hienosti hommia. Kun se vaan saa namia, niin eipä sitä haittaa, kuka sitä namia antaa. Mä tein vielä yhden sarjan.

Sitten toisella ja kolmannella kierroksella etsittiin hajulappuja "kirpparilta". Mahla tykkää tällaisesta, mutta se menee niin kovalla innolla, että löytäminen ei ole niin helppoa. Se siis ehtii mennä monta kertaa kohteen ohi ennen kuin saa hajun. Toisin sanoen se ei malta keskittyä. Kyllä se löytää, mutta tekee turhaa työtä ja väsyttää itsensä.

Mahla myös napsii hajulaput suuhunsa, jos vaan saa pienestäkin reunasta kiinni. Tätä täytyy lähteä työstämään pois tekemällä etsintää esineillä, joita ei saa suuhun tai hajulaput niin, että niitä ei yksinkertaisesti saa otettua.

Tuhka 9 kk

Tuhkispuhkis hönttilöntti on jo 9 kuukautta vanha. Pieni iso mies.

Tuhkasta oli tulevan harrastuskoira ja sitä virkaa se toimittaa. Se on täysin erilainen kuin Mahla. Jos Mahla on aina tuntunut omalta, mun koiralta, jonka kanssa menee kaikki jotenkin luontevasti, vaikka virheitä matkalle toki mahtuu, niin Tuhka on aivan eri planeetalta. Mahla on kiero narttu, Tuhka putkiaivoinen mies. Pojanviikari, kujeileva pikkujäbä, mutta kiltti mammanpoika. Se ei ole rohkea eikä kova, ei utelias eikä nöyrä, mutta se on sitkeä ja sisukas. Vaikka sillä meneekin hermo, kun se ei keksi.

Mahla on aina ollut kekseliäs ja nokkela, sillä on aina ratkaisu. Sen kouluttaminen on helppoa, kun kerran sanoo hyvä ja antaa nakkia niin se toistaa saman. Tuhka ei. Se ei tajua. Eikä se ole oppinut tajuamaan, vaikka sitä ollaan harjoiteltu. Se toistaa vain istumista, maahanmenoa ja peruuttamista, niitä mitä se osaa ja kun niistä ei irtoa palkkaa, se alkaa huutaa.

Huuto on sen ratkaisu moneen muuhunkin asiaan. Paljon sitä on kyllä karsittukin. Aluksi se vaati ruoasta alkaen kaikkia haukulla, ilmoitti ulkona kaikesta vähänkin epäilyttävästä haukulla. Ei enää. Nyt haukku liittyy lähinnä leikkimiseen tai mörköihin, kuten tienposkessa olevaan kaapelikelaan.

Ei Tuhka ihan lapanen kuitenkaan ole. Mahla on tehnyt sille hyvää. Mahla pitää pikkupojan järjestyksessä, kurissa ja nuhteessa, mutta toisaalta on opettanut sille paljon välinpitämättömyyttä kaupungin menoa kohtaan. Jos Mahla voisi olla tyypillinen ongelmakoira, joka on pyörittänyt kaikki tassunsa ympärille niin Tuhka voisi olla tyypillinen korvaton remmirähjä. Ei ole, mutta potentiaalia siihen olisi.

Otin harrastuskoiran ja heti alusta alkaen totesin, että se ei ole ahne. Namit on ihan ok, mutta ei koko elämä, kuten ainaisesti nälkiintyvällä Mahlalla. Tuhka ei välitä myöskään leluista eikä se leiki kuin vahingossa joskus olkkarin lattialla. Tuhka ei pidä kosketuksesta ja pikemminkin haluaa etäisyyttä. Mutta se tykkää tehdä yhdessä. Kunpa sitä oppisi itse jotenkin vaalimaan ja käyttämään hyväkseen.

Tuhkan ehdottomasti yksi arvokas ominaisuus on se, että se osaa rauhoittua. Se ottaa rennosti, mutta kun aletaan tehdä, se on innolla tekemässä. Se osaa mielentilan hallintaa. Tosin turbovaihdetta siitä ei löydy. Sitä, mikä tekisi hyvästä agilitykoirasta loistavan.

Mun rakkauteni on agility. Yksi suuri syy Tuhkan tulolle ylipäätään oli saada agilityyn kaveri. Mä olen tajunnut, että mun on vaan tosi ikävä Mahlaa agilitykoirana. Ei tule toista Mahlaa, tervettä Mahlaa. Tuhka on aivan erilainen, siitä tulee ehkä ihan ok agilitykoira, muttei meistä tule sellaista tiimiä kuin meillä oli Mahlan kanssa. Mä silti uskon, että me tehdään oikeita asioita Tuhkan kanssa. Nyt syksy ollaan vietetty hiljaiseloa agilityn suhteen, mutta keväällä meille tulee hallivuoro, jolloin päästään jatkamaan seuraavia juttuja. Jo viime kesänä musta oli aivan mahtavaa päästä aksaamaan vaikkakin "ratana" oli vain pari putkea. Toki meillä on edessä pitkä työ luoda pohjat, este- ja tekniikkaosaaminen, mutta voi että kun mä silti odotan sitä innolla. Hyvämielentreenejä, hauskanpitoa, yhdessä tekemistä. Agility on pilkunviilaamista, mutta se ei ole pilkunviilaamista, vaan ainaista palkkaamista ja hyvää fiilistä. Laji, jossa epäonnistuessaan voi katsoa aina itseään peilistä ja palkata koira hyvästä työstä. Se on siistiä.

Aina välillä mä olen pohtinut, että haluanko lähteä agilityrumbaan mukaan niinä kaikkine epäkohtineen, mitä agilityyn tänä päivänä liittyy. Kun on ollut kuvioista pois hetken ja katsoo asiaa hieman ulkopuolelta, näkee paljon asioita, joita ei halua omalle kohdalleen. Mutta toisaalta joka kerta, kun mietin asiaa, katselen treenaavia koirakoita, lueskelen Facebookista aksakavereiden treeneistä tai kisoista tai pohdin jotain agilityyn liittyvää asiaa, niin aina mä innostun samalla tavalla. Aina samalla tulvii mieleeni ne hienot kokemukset ja muistot treeneistä ja radoilta Mahlan kanssa. En mä halua olla siitä ulkopuolella.

Hajutreeneihin Tuhka on kuin tehty. Paitsi että se ei ole labukka tai vihikoira, jotka ovat aivan eri tasolla nenähommien kanssa. Tuhka on ollut aivan tyhjä taulu vailla harrastushistoriaa, kun sen kanssa on aloitettu haisteluhommat. Siitä on kasvamassa monipuolinen hajuosaaja. Sen keskittymiskyvyn kehityksen on nähnyt hajuharjoituksissa hienosti, koska pennun väsymisen näkee hyvin selvästi. Vielä Tuhka kyselee multa, mutta yhä uudelleen hämmästyn itse treeneissä, miten hienosti se tekee.

Minulla on oppimista Tuhkan yksinkertaisuuteen. Sen kanssa opetusmetodit on oltava hyvin erilaisia kuin oivaltavan Mahlan kanssa. Tuhkalle pitää vääntää asiat rautalangasta ja toistaa. Pitää uskoa, että kertaus on opintojen äiti. Mahlan kanssa toistot aiheuttavat lähinnä uusien keksintöjen ja väärien suoritustapojen oppimista, mutta Tuhka ei opi ilman toistoja. Silti mä olen vakaasti sitä mieltä, että lepo on tärkeintä oppimisprosessissa. Siksi me treenataan vähän kerrallaan, levätään ja kuljeskellaan metsässä vapaana. Koira saa olla koira.

Mä en oikeastaan koskaan halunnutkaan pentua menestyvistä vanhemmista aktiivisesti harrastavalta tai kilpailunhaluiselta kasvattajalta. Mä halusin tavallisen koiran, jonka mukana ei tule paineita harrastaa tai kilpailla, koska mulla ei ole niin suurta kilpailutahtoa. Mä sain sellaisen. Ja onhan siinä sen verran menestyjää, että se sai virallisen nimen olympiavoittajan mukaan. Voiko sellaisesta koirasta tulla muuta kuin hieno? :)

Mun pieni höntsälöntsä on avannut ihan uuden maailman mulle ja oikeastaan mä olen iloinen, että se on täysin erilainen kuin Mahla, vaikka Mahla onkin mulle Se Koira. Tuhka on ihan huippu kakara enkä voi olla kuin kiitollinen, että sain juuri sen. Tuhkan. Se jotenkin sopii niin hyvin meille. Oikeastaan ollaan koko perhe tietyllä tavalla samanlaisia, vähän hönttejä kaikki, omalla tavallamme. Niin me kaksijalkaiset kuin kumpikin nelijalkainen.

Viikonlopun touhuja

Viikonlopun touhut alkavat nyt jo torstaista siitä syystä, että haluan kertoa torstain jäljistä. Hajutreeniporukasta Saila oli käynyt tekemässä Pirkkahallin ympäristöön jäljet ja me ajettiin ne viisi tuntia vanhoina. Mä olen vienyt Tuhkan yleensä aina jäljelle kohtisuoraan, jolloin se a) joutuu nostamaan jäljen ja b) valitsemaan suunnan. Nyt mä tiesin, millä parkkipaikalla jälki meni ja mihin suuntaan, mutta en tiennyt tarkkaa sijaintia. Niinpä annoin lähtöhajun parkkipaikan reunalla ja lähdettiin kulkemaan parkkista läpi siten, että jossain vaiheessa pakostikin törmätään jälkeen. Itse asiassa mun luotto koiraan ei ollut ihan älyttömän vahva ja ajattelin, että mahtaako se jälki nousta ollenkaan. Lisäksi jäljelle kylvetyt esineet olivat tummansinisiä pieniä kangaspaloja ja parkkis oli melko pimeä, joten mä en rehellisesti sanottuna nähnyt yhtään esinettä. Mitä tekee pikkuTuhka? Nostaa jäljen ja pysähtyy esineille. Tähän mennessä olen aina palkannut heti esineestä ja kulkenut aika lyhyellä liinalla, jotta ehdin esineelle nopeasti (ja näen sen). Nyt päästin sen menemään aika pitkälle ja pikkujäbä ilmaisee ne esineet. Ihan huippua!

Mahlan kanssa tehtiin pitkästä aikaa pitkä ja osittain tylsäkin jälki. Pituutta oli noin 950 m eli lähes kilometri. Alkuun se meni Pirkkahallin jalkkiskenttien takana menevää kävelytietä ja sieltä asuntoalueelle. Risteyksiä oli paljon, mutta jälki ei varsinaisesti mutkitellut vaan oli aika suoraviivainen. Tiesin suurinpiirtein, miten jälki menee, mutta koska en ole koskaan siellä käynyt, paikanpäällä mun olisi ollut ihan turha yrittää arvailla, missä se menee. Esineitä (pienehköjä kangaspaloja) oli oikeastaan jokaisen risteyksen jälkeen. Mahla teki hienon työn! Se rauhoittui tosi kivasti tekemään töitä, kun jälki oli pitkä. Se teki risteyksissä tarkkaa työtä ja ne risteykset, mistä lopulta käännyttiin niin se teki hyvin varmanoloiset käännökset. Voi että kun olin ylpeä Mahlasta. Näillä onnistumisilla jaksaa monien seuraavien epäonnistumisten yli. :)

Perjantaina oli rallytoko taas aamulla. Tuhka sai olla hallissa, mutta sen kanssa ei juuri tehty mitään. Koulutuskerran aiheena oli puolenvaihdot jalkojen välissä, takana ja edessä. Mahla osaa pujotella jaloissa, osaa seurata jotenkin oikealla puolella ja osaa agilitysta tutun persjätön, joten ne liikkeet meni ihan hyvin. Mä lähinnä taas taistelin käskytyksen kanssa ja yritin opetella oikeaa etäisyyttä kylteistä... Edessä puolenvaihto oli vähän hankalampi. Mahla sinänsä osaa sen, mutta ei niin tiiviisti kuin rallissa pitäisi osata. Ja oli taas vähän äänekästä touhua Mahlalta, kun mä olin hukassa.

Lauantaina käytiin Vantaalla. Jannella oli Helsinkiin asiaa ja me koirien kanssa mentiin mukaan. Mä vietin päivän Vantaalla agilitykisoissa. Tuhka harjoitteli hengaamista ja odottamista ja parin tunnin jälkeen se ei enää jaksanut tempoa jokaisen koiran luo... Meillä olisi tässä asiassa ehkä hieman harjoiteltavaa. :) Mahla pääsi radanrakennus- ja rataantutustumisaikaan vähän tokoilemaan ja keskittyi hienosti hommiin, vaikka koirat haukkuivat häkeissään vieressä ja ei Mahlaa siinä huijata, etteikö se olisi aksaesteitä nähnyt. Kyllä se laidan yli niitä kuikuili. :)

Muuten vähän tehtiin sitten lenkkiä kaupungilla ja käytiin hetki hengailemassa myös Pasilan asemalla.

Sunnuntaina oli Mahlalla tokokoe Nokialla. Tuomarina Harri Laisi ja ulkokoe. Mä toki jännitin etukäteen, mutta itse kokeessa mulla oli jotenkin tosi rento olo. Mahla oli ehkä hieman hiljempaa kuin edellisessä kokeessa. Nyt se huusi pääasiassa liikkeiden välissä, toki myös paikkamakuun ja seuraamisen piippasi ja estehypyssä intoutui haukkumaan. Ihan uutena juttuna ja ainoana todellisena virheenä se juoksi luoksarin läpi. Se oli kyllä vähän mun moka. Paikallaanmakuuryhmä oli kokonaisuudessaan tosi levoton. Mahlan molemmilla puolilla olevat koirat istuivat, yksi koira nousi seisomaan ja reunimmaisen ohjaaja huusi käskyt niin kovaa, että maahanmenokäskyn kohdalla mä ainakin pelästyin. Piippaamista kuului myös muilta kuin Mahlalta ja sen takia tuomari ei puhunut ääntelystä mitään. Ilmeisesti se ei tiennyt, ketkä kaikki piippaa. Mahla kuitenkin oli hieman ryöminyt. Hieman on siis tässä tapauksessa niin vähän, että kun palattiin piilosta, mä en huomannut, että Mahla olisi edennyt rivistä. Lähelle päästiin ykköstulosta, mutta kaksi pistettä jäätiin vajaaksi.

Paikkamakuu 6,5

Seuraaminen 8

Maahanmeno 10

Luoksetulo 5

Seisominen 9,5

Nouto 9

Kauko-ohjaus 9,5

Hyppy 7,5

Kokonaisvaikutus 7

ja siis 158p ja AVO2. Videollekin koe tuli ja voin sen toki tänne jossain vaiheessa lisätä. Kun sen katsoo ilman ääniä niin se ajoittain näyttää ihan kivaltakin...

Fiilikseen mä olin muuten tyytyväinen. Mulla oli rento ja mukava olo mennä kehään. Mä pystyin mielestäni antamaan Mahlalle kaiken, mitä mä pystyn eli mahdollisuuden onnistua. Aina voisi jossitella, mutta siihen mä en nyt ala. Tämä koe meni näin. Tältä tuomarilta on mahdollisuus saada ykköstulos, vaikka koira ääntelee. Mutta ei Laisi ilmaiseksikaan pisteitä anna, se on todettava. Ja mun mielestäni on kiva tokoilla, kaikesta huolimatta. :)

Jälleen rallia ja tokoa ja takapakkia

Musta ei oo treenaamaan tokoa. Totean sen aina säännöllisesti ja sen jälkeen yleensä pidetään noin parin vuoden tauko. Valitettavasti. Keskiviikkoaamuna käytiin tokoringin kera tekemässä Hakametsässä paikallaanmakuu ryhmässä. Luulin, että kaikki meni ihan jees, koska rivissä oli hiljaista kunnes viereisen koiran ohjaaja tuli piiloon ja sanoi, että sun koira on tainnut liikkua. Noniih... Että tähän asti se paikkamakuu kesti. Se meidän edellinen koe oli ensimmäinen avoimen koe, jossa Mahla pysyi paikallaan ja siksi mun toiveet nousi, että nyt samaan syssyyn mennään sitten kokeilemaan sen verran, että saadaan se vika ykkönen ja saadaan paketoitua meidän tokokisaura. Mutta se koe taisi olla myös viimeinen avoimen koe, jossa tuo koira pysyy paikallaan. Ainakin toistaiseksi viimeinen. Tällä hetkellä fiilis mennä niihin kokeisiin, joihin Mahlan olen nyt ilmoittanut, on aika nolla. Eipä paljon kiinnosta.

Perjantaina oltiin sitten rallytokossa taas hakemassa vähän parempaa fiilistä. Mun piti ottaa sielläkin paikkamakuu, mutta ainoaksi sellaiseksi jäi, kun jätin Mahlan odottamaan (ei paikkamakuuseen), mutta se sieltäkin läks ryömimään. Ei ois vissiin pitänyt jättää sitä kuitenkaan, koska luulen, että sen näkökulmasta ne on riittävän samanlaisia asioita ja nyt se ei sit enää pysy yhtään paikallaan. Rallytokossa meillä oli alokkaan tasoinen rata, joka meni ihan jees sitten kun mä sain kelattua päähäni, mitä ihmettä niillä kylteillä tehdään. Eka kierros meni siihen, että mun oli pakko kysyä muutamalla kyltillä, että mitä ihmettä tässä tehdään. Kun mä opettelisin nuo kyltit, niin alokasluokka olisi Mahlan kanssa täysin kilpailtavissa. No, en tiiä innostutaanko lajista niin paljon, että mentäis kisaamaan. Saa nähdä kun ollaan nämä neljä kertaa käyty, josko sitten tuntuis jo osaavansa itse jotain. :)

Tuhka oli hallissa harjoittelemassa sille tärkeintä asiaa eli odottamista ja hienosti se odottikin. Pikkusen otin sitä höntsäämään istumista ja maahanmenoa sekä lyhyitä paikallaanoloja, niitä mitä se osaa. Seisomisen pysähdyksen mä aion opettaa samoin kuin Mahlalle eli peruuttamisen kautta, mutta nyt alkaa tuntua, että Tuhkan piuhat on niin pitkät, että se tarvis varmaan rautalankamallin siitäkin asiasta. Kuten kaikesta.

Hajutreenejä ollaan tehty viime aikoina tosi ahkerasti, oikeastaan 3-4 kertaa viikossa. Tosin harjoituksen teemaa ollaan vaihdeltu, niin että välillä tehdään purkkista, ihmispurkkista, jälkeä ja esine-etsintää. Nyt ollaan viikonloppu lomalla hajuhommista paitsi, että tietysti kun satoi lunta niin nameja ollaan etsitty lumesta, mutta sitä en lue treeniksi. Kirjoittelen tarkemmin viimeaikaisista treeneistä jossain vaiheessa, mutta mä oon tyytyväinen Tuhkan asenteeseen ja Mahlan palkkaamistapaa muuttamalla ollaan saatu sillekin rauhallisuutta.

Kuvat ovat tältä viikonlopulta Ikaalisista. Me niin nautitaan lumesta, vaikka se tuskin on kovin pysyvää vielä. Nautitaan nyt, kun sitä on. Sitä tuli perjantaina varmaan enemmän kuin viime talvena yhteensä...

Rallia ja tokoa

Meillä jäi keväällä Koirakoutsille muutama treenikerta käymättä ja kyselin, että olisiko nyt missään ryhmässä tilaa. Rallytokon perjantain aamuryhmässä oli tilaa ja me käydään siellä nyt neljä kertaa. Meille Mahlan kanssa ei ole sinänsä mitään väliä treenataanko rallytokoa vai tokoa, kun ne ongelmat on siinä ääntelyssä eikä teknisessä suorittamisessa, vaikka siinäkin aina hiomista on.

Viime perjantaina käytiin ekaa kertaa. Me ollaan treenattu rallytokoa aina joskus, jatkokurssi käytiin silloin joskus pari vuotta sitten ja sen jälkeen ollaan taidettu muutaman kerran käydä jossain koulutuksessa. Lajin idea on mulle tullut tutuksi, mutta kyllä mä olen ihan hukassa siellä radalla, että missä kohtaa ja mitä tehdään. No tietysti nyt sitten oli treenin aiheena kylttien uusiminen. Meillä oli pieni rata, jossa oli muun muassa nopeudenvaihdoskylttejä ja sitten kouluttaja huuteli virheitä ja kyltti piti uusia. Voitte kuvitella, että mä olen jo aivan hukassa, mitä kylteillä tehdään ja missä kohtaa niitä suoritetaan saati sitten kun pitäisi vielä ajatella, että miten niitä uusitaan ja varsinkin kuunnella kouluttajan "virhe"-huutoja. Ei ollut helppoa mulle. Ihan lopuksi saatiin tehdä kerran rata ilman teennäisiä virheitä ja uusia vain, jos teki oikeasti virheen. Rata oli siinä vaiheessa tuttu ja pystyin keskittymään vain itse asiaan niin sehän meni hyvin. Mahlasta on moneksi, jos vain mustakin olisi. Saas nähdä, mihin meidän rallytokohömpötykset johtaa. Mä olen pitänyt sitä aina köyhänmiehentokona ja pidän edelleen, mutta onhan se oikeastaan aika mielenkiintoista ja hauskaa. Ohjaajalle varsin uutta, vaikka alokasluokan tokokoirallekaan ei juuri outoja liikkeitä ole.

Tänään illalla oli sitten pitkästä aikaa Herhautokot. Me ei oikeastaan tehty mitään, mitä piti paitsi tunnari. Yksi treeniporukasta oli ottanut kapulat mukaan ja otettiin muutama toisto Mahlan kanssa. Itse asiassa otettiin pari liikaa. Kolme on hyvä lukumäärä hajujutuissa ja niin tuntuu olevan tunnarissakin. Sen jälkeen tulee Mahlalla vauhti päälle, koska tämähän on niin helppoa. :) Yhtä kaikki, tällä kertaa se toi kapulan hienosti eikä epäröinyt ottaa kapulaa suuhun. Luovutuksessa on vähän tekemistä, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen, että Mahla ottaa kapulan suuhun ja lähtee tuomaan sitä mulle. Kerran menin sekaisin omaan kikkailuuni. Sekoittelin kapuloita, jotta Mahla ei katso, mihin laitan oman ja sekoitin sitten niin, että omakin meni hukkaan eli en enää tiennyt, missä se oli. Laitoin kuitenkin Mahlan asialle ja oletin, että se toi oikean. Ei se koskaan ole väärääkään tuonut.

Kaikenkaikkiaan Mahla oli tosi rauhassa. Palkkaan sen nyt heittämällä nameja maahan, jolloin se saa keskittyä niiden etsimiseen ja syömiseen. Se rauhoittaa Mahlaa. Odoteltiinkin joitakin aikoja ja palkkailin aina väliin namilla, kun se oli hienosti. Jos me näin jatketaan niin voi olla, että veteraani-Mahlan kanssa voidaan sitten mennä kokeisiin muutakin kuin toivomaan, että tuomari ei välitä äänestä.

Tuhka teki toisen puolikkaan Herhautokoista. Tehtiin luoksetuloa koirakujassa. Tuhkalle vaikeinta oli odottaa, mutta eipä olla paljon treenattukaan... Tuhka oli liinassa, koska edelliset koirat olivat käyttäneet liinaa, mutta eipä se olisi sitä tarvinnut. Ei sitä yhtään kiinnostanut muut koirat. Sitten tehtiin vielä kontaktipujottelu koirakoiden ympäri. Tämä sujui oikein hyvin. Namitin Tuhkaa melkein koko ajan, mutta se oli hyvin mukana eikä yrittänytkään pyrkiä muiden luo. Näitä pitäisi harjoitella Tuhkan kanssa paljon enemmän eli pitäisi vaan treeneissä pyytää muita mukaan.

Oikeastaan mä olen iloinen, että olen vähän innostunut käymään tokotreeneissä. Tuhkan kanssa ei muuten tulisi harjoiteltua yhtään muiden koirien kanssa treenaamista eikä oikeastaan yhtään mitään muutakaan. Sekä Herhautokot että tottelevaisuusringin treenit on tässä lähellä, mikä edesauttaa sitä, että mä menen treeneihin.

ID-jatko osa 2

Eilen oli ID-jatkokurssin toinen kerta. En ollut omassa keskiviikon ryhmässä, koska olin silloin sairaana. Oli kiva nähdä eri koiria, vaikka tuttujahan kaikki ovat. Päivän teema oli romurata. Nenähallille oli tuotu kuormalavan osia, erilaisia putkia, pilariharkkoja yms. roinaa, joka oli aseteltu siten, että koira pääsee kiipeilemään niiden päälle.

Ensimmäisellä kierroksella romujen joukosta etsittiin omaa lelua. Mahla oli hyvin hämmentynyt tästä. Kyllä se lelua haki, mutta ei selvästikään ollut innoissaan. Se ei malttanut pysyä romurata-alueella vaan kierteli ympäriinsä.

Toisella kierroksella etsittiin sitten hajulappua. Nyt Mahla alkoi tehdä töitä tosissaan. Hajulappu oli jemmattu hankalaan paikkaan. Mahla sai siitä hajun nopeasti, mutta kohdentaminen kesti. Tilassa ilma liikkui voimakkaasti ikkunalta pois päin. Ilmavirta aiheutti sen, että sitä reittiä, mitä Mahla olisi päässyt hajulapulle, ei tullut hajua. Aina kun Mahla yritti sitä kautta, se kääntyi nopeasti pois, koska siellä ei haissut. Toista kautta taas Mahla ei päässyt käsiksi hajulappuun. Pitkän työn ja helpotuksen (edestä otettiin yksi este pois) Mahla löysi hajulapulle. Tosi sitkeästi Mahla etsi. Meidän pitää useammin tehdä Mahlan kanssa pitkiä etsintöjä ja kehittää kestävyyttä. Eli sikäli tosi hyvä treeni.

Kolmannella kierroksella romurata oli hieman eri muotoinen ja sinne oli piilotettu kaksi hajulappua. Ne löytyivät varsin helposti. Sitten vielä etsittiin yksi hajulappu, joka sekin löytyi hyvin. Tärkeää näissä harjoituksissa on piilotella lappuja eri korkeuksille. Eri korkeudet ovat usein eri koirille helppoja tai hankalia. Mahlakin etsii mieluummin alhaalta kuin ylhäältä, vaikka osaa kyllä sitten nostaa kuonoaan.

Romuratatreenin idea on siis hajun kohdennut. Pienellä radalla etsintää on helppo toteuttaa ja vastaavia etsintää voi suorittaa esimerkiksi kotona. Me ollaan jonkun verran etsitty meillä sisätiloista hajulappuja, mutta ongelma on se, että Mahla kiihtyy kovasti. Vieraissa paikoissa Mahla keskittyy paremmin. Tuhkan kanssa voisi alkaa harjoittelemaan näitä myös enemmän, joitakin etsintöjä se on tehnyt sisällä ja parvekkeen lautaritilälattialla. Idea hajun kohdentamisesta on sama romuradalla kuin sitten rakennusetsinnässä, raunioilla tai maastossa. Maastossa hajun kulkeutuminen on suoraviivaisinta, mutta ei silti aina yksinkertaista tai helppoa koiralle. Tarkoitus on kuitenkin opettaa etsinnän idea, joka on sama kuin jäljestämisen idea eli kun haju heikkenee, mennään sinne, missä haju vahvistuu.

Tässä harrastuksessa on niin paljon erilaisia ja mielenkiintoisia asioita harjoiteltavana, että mistähän sen ajan kaikelle ottaisi. Paitsi että tätä harrastusta ei ole olemassa. Tunnistusjälkikoiria ei ole olemassa eikä sellainen ole mahdollista. Näin on, jos uskotaan Ylelle soittanutta henkilöä, joka oli suivaantunut meidän uutisjutusta. :)

Tunnistusetsintää julkisuuteen

Yle kävi tiistaina kuvaamassa meidän tunnistusetsintäporukan treenejä. Alunperin meidän tarkoitus oli tarjota NenäKoiria NenäPäivään, joka on parin viikon päästä, mutta Yle päätti vähän toisin. Me ollaan tyytyväisiä kuitenkin siitä, että Ylellä innostuttiin aiheesta ja saatiin edes jonkinlaista juttua aikaan. Tunnistusetsintä/jäljestys/id-jälki on kuitenkin vähän pimennossa oleva harrastus, koska perinteiset metsäjäljet/pelastuskoiratoiminta ovat suuremmassa tietoisuudessa. Mun mielipide on, että kaikenlaisia koiria tarvitaan ja ihmisen ominaishajuun opetettu koira on erittäin käyttökelpoinen, se ei sulje mitään pois, mutta tarjoaa mahdollisuuden hakea kadonnutta myös taajama-alueella. Näitä koiria tarvitaan lisää ja toivon, että niiden arvostus lisääntyy eikä asvaltilla jäljestäminen olisi urbaanilegenda, jota vain erittäin pitkälle koulutettu jälkikoira voi tehdä muutaman metrin matkalta. Kun kyseessä on kuitenkin vain kysymys siitä, mitä opetamme koiran jäljestävän.

Aiheesta tuli ulos nettisivuille pieni uutisjuttu: Id-koira löytää kadonneen vaikka väentungoksesta. Mahlakin pääsi yhteen kuvaan. :)

Ja tässä linkki Yle Areenaan Yle Hämeen alueuutiset ja sieltä noin 7 minuutin kohdalta alkaa meidän osuus. Meidän idea olisi ollut näyttää eri koirien työskentelyllä eri harjoittelun osa-alueita, mutta koska pätkä oli niin lyhyt niin eipä siihen paljon mahtunut. Meidän perusmeininki kuinkin näkyy selvästi, Käpy potkii kameraa ja Ilo laukkaa maalimiehelle. :) Ihan asiallinen juttu tuo oli, mitä nyt ehkä termit menevät toimittajilla vähän sekaisin.

Kuvauksissa aika montaa koiraa häiritsi kameramies. Mahlakin säntäili muutaman kerran kameran linssiin kiinni. :) Mutta meillä oli hauskaa koirien kommelluksissa ja meidän harrastuksesta. Mahla veti kovaa vauhtia tuoretta tutun jäljentekijän tekemää jälkeä (ei siis mitään nenä tiukasti maassa jäljestämistä), risteyksissä se teki hyvän työn, mutta eihän sitä kukaan asiasta tietämätön tiedä tai näkisi videolta. Tämä on harrastus, josta on vaikeaa saada näyttävää. Peltojälki, jossa koira vaaditaan kulkemaan nenä maassa jokainen askel haistellen, näyttää jäljestämiseltä myös ummikon silmiin. Meidän nenä alhaalla ja ylhäällä hajutunnelissa seilaava koira ei näytä jäljestävältä koiralta vaan pikemminkin lenkillä olevalta koiralta. Yritäpä siinä sitten selittää, että kyllä tämä jäljellä on. :)

Tokokokeilemassa

Meillä oli tuossa joku aika sitten yksi tokokoe. Ilmoittaa tuota eläintä ei kannattaisi ja meidän tokourakin on viimeistelyä vaille valmis. Mutta kun se viimeinen avoimen luokan ykköstulos puuttuu, se me vielä käydään joskus hakemassa joltakin tietyltä tuomarilta, joka on kuuro.

Keskiviikkona 8.10. oli Tallilla koe, jonka tuomaroi Aino Juhantalo. Mimmu oli syksyn ensimmäisissä Herhautokoissa kertonut, että kokeessa on vielä paikka vapaana ja minä suinpäin innostuin ilmoittautumaan ennen kuin tein taustaselvitystä tuomarista ja sen jälkeen tajusin, että vikatikki. Tämä tuomari ei arvosta ääntelyä. Ei sitten yhtään. Eikä arvostanut. Tuomarin kommentit kokeen lopussa olivat "Ei varmaan yhtään lohduta, mutta tämä oli lähes 200 pisteen suoritus, mutta... Olette varmaan kokeillut jo kaikkea." Joo, ollaan.

Mutta, silti, kokeen plussat:

+ Mahla ei ole ikinä odottanut kehään menoa niin rauhassa. Vielä rauhallisuus ei yltänyt kokeeseen saakka, mutta silti ollaan jo harppaus edessä tässä asiassa.

+ Mahla pysyi paikkamakuun paikallaan. Se oli ensimmäinen avoimen koe, jossa se ei ryöminyt. Jes!

+ Liikkeet mä olen sille osannut opettaa. Yhtä kaksoiskäskyä lukuunottamatta tekemisessä ei ollut mitään vikaa. Luoksarin stoppi venyi, mutta venyi vaan ihan normaalin verran.

Miinuksia on oikeastaan se yksi: ääntely. Ei niitä pisteitä kauheesti kerry, jos jokaisesta liikkeestä lähtee 2-3 pistettä ääntelystä.

Ja pisteet

Paikkamakuu 7

Seuraaminen 7,5

Liikkeestä maahanmeno 8

Luoksetulo 6 (se kyllä myös venyi)

Liikkeestä seisominen 8

Nouto 9 (oli muuten järjestäjän kapula ja teki muuten hienon noudon! Ja vain alussa oli sitä ääntelyä.)

Kauko-ohjaus 7

Hyppy 8

Kokonaisvaikutus 5 ("Nollaa ei voi antaa, kun se teki niin hienosti hommia, mutta ääntelyn takia ei voi yhtään enempääkään antaa" oli tuomarin kommentti.)

Eli yhteensä 146 p. ja AVO2.

Meillä oli hyvä fiilis treenata tokoa, mutta tuon kokeen jälkeen sitten on taas vähän jäänyt. Ehkä seuraavaan kokeeseen otetaan taas muutaman viikon tehotreeni. Se tuntuu riittävän meillä ylläpitotreeniksi. :)

Hormilan tunnistusjäljestyskoulutus

Lauantaina 4.10. oli Ilkka Hormilan tunnistusjäljestyskoulutus Ylöjärvellä. Se oli Sadun järjestämä meidän treeniryhmälle eli ei aloitettu alkeista vaan enemmän esimerkiksi hajujen kulkeutumisesta, koirien työskentelystä ja erilaisista harjoitteista. Päivä oli erittäin antoisa, vaikkei se mitään mullistavaa uutta tietoa tarjonnut. Kun kokemusta karttuu ja palaa samoihin teemoihin, ne aukeavatkin hieman eri tavalla itselle ja saa uusia oivalluksia varsinkin, jos niitä on mietiskellyt ja ihmetellyt treeneissä.

Koko poppoo kuuntelee ohjeita.

Ensinnäkin mainitsen vuodelta 1925 olleen videon poliisikoirista ja niiden koulutuksesta. Video oli erittäin hyvä. Toki koulutuksessa, tottiksessa ja jäljessä oli monia asioita, joita syystä ei tehdä enää samalla tavalla, mutta videosta välittyi erittäin levollinen tunnelma. Koirat olivat rentoja, levollisia ja rauhassa. Ne eivät olleet äärimmilleen viritettyjä koneita vaan tärkeintä oli yhteinen tekeminen ohjaajansa kanssa, leppoisa fiilis. Se on sitä, mitä mäkin ihailen nykyisin ja mitä mä haluan vaalia ja kehittää omissa koirissa.

Erityisen tärkeää levollisuus, stressi- ja viretason pysyminen alhaalla, on jäljestyksessä. Joskus aiemmin poliisikoirien jälkikoulutuksessa käytettiin maalimiestä lopussa, otettiin näkölähtöjä ja koira sai jopa purra maalimiestä lopussa. Mitä siitä seurasi? Koirien viretaso nousi korkealle, vauhti kasvoi, epätarkkuus kasvoi eikä korkeassa vireessä oleva koira enää pysty haistamaan. Rauhallisuus on kaiken a ja o, vaikkei se tarkoita, että vilkas koira ei voisi jäljestää hyvin.

Tokon tunnistusnouto on sinänsä erittäin helppo liike opettaa koiralle, mutta ongelmaksi nousee koiran viretaso. Tokossa koirat opetetaan työskentelemään niin korkealla vireellä, että niiden nenä ei enää toimi ja yhtäkkiä liikkeestä tuleekin vaikea. Poliisikoirilla on myös testattu epävirallisesti koirien viretason vaikutusta nenänkäyttöön ja tulokset ovat olleet aika selviä.

Miksi tunnistusjäljestyksessä purkkirataharjoittelu on tärkeää, vaikka koira osaisikin jo hajuerottelun? Sillä kehitetään koiran nenää, fyysisesti nenän lihaksia ja lisätään hajureseptorien määrää. Näin koira haistaa entistä paremmin ja jaksaa nuuhkuhengittää entistä kauemmin. Purkkiradalla saadaan myös kaivettua se ihmisen ominaishaju kaikkien hajujen sekasotkusta esiin ja pystytään vahvistamaan sitä. Oikeastihan ihmisestä lähtevä haju koostuu monista muistakin asioista kuin ominaishajusta, esim. vaatteet, tunnereaktiot (esim. paniikki), lääkitykset, ruoka. Olennaista on opettaa juuri ominaishajun erottelu, jotta koiraa ei haittaa esimerkiksi eksyneen ihmisen voimakkaasta tunnereaktiosta tuleva haju vaan se osaa senkin alta hakea ominaishajun ja seurata sitä.

Alkukoulutuksessa keskitytään koiran reaktioihin eikä vaadita ilmaisua. Mikäli ilmaisun haluaa opettaa, se tulee opettaa vasta, kun koira osaa tehtävänsä. Tällä ehkäistään vääriä ilmaisuja ja ilmaisuja, jos koira tahtoo tehtävästä pois. Poliisi on luopunut oikeastaan kokonaan ilmaisujen opettamisesta (riippuen toki koirasta) ja heille riittää, että koira merkkaa käytöksellään esimerkiksi löytyneen esineen tai hajupaikan, jossa on voimakkaasti etsittävän henkilön hajua.

No hyppään suoraan treenivinkkeihin:

- Etsimismotivaatio: Etsitään yhtä esinettä esimerkiksi isolta parkkipaikalta koiran jaksamisen mukaan minuutista aina tuntiinkin asti. Jos koira väsyy, sitä voidaan auttaa kulkemalla esineen suuntaan.

- Monta ihmistä koskeunut lähtöhajun esineeseen: Koira ottaa esineestä voimakkaimman ihmisen ominaishajun, mutta harjoittelulla se saadaan ottamaan myös "alimmainen" haju. Tosietsinnöissä on vaikea saada pelkän kohdehenkilön koskemaa lähtöhajua ja koiran pitää selviytyä siitä. Tätä harjoitellaan ensin purkkiradalla.

- Jäljen suunta: Koira viedään poikittain jäljelle, jotta se joutuu joka kerta valitsemaan suunnan, johon jäljentekijä on mennyt ja tällöin oikea suunta vahvistuu aina.

- Esine-etsintä lumella: erilainen ympäristö, haju nousee lumessa noin yhden metrin tunnissa.

- Maastossa (pehmeällä alustalla) harjoiteltaessa aloitetaan 0,5-1 h vanhoista jäljistä, jolloin ihmisen ominaishaju on voimakkaimmillaan. Myöhemmin rikkoutuneen maan haju on voimakkaampi ja sitä ei haluta koiralle opettaa.

- Tuoreimman hajun etsimisharjoituksia silmukkoina yms.

- Kun maalimies on jäljen päässä, ei hänelle aina anneta palkkaa mukaan, vaikka maalimies paikkaisikin. Koira voi seurata tutun namipurkin hajua ihmisen sijaan. Ohjaaja voi maalimiehen luona vaivihkaa antaa palkan maalimiehelle.

Ja oikeastaan kaikessa, jäljestys on hyvin yksinkertaista. Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että koira etsii lähtöhajun saatua kohdehajun. Tutkimuksia koiran hajuaistista, hajumolekyyleistä ja kaikesta tehdään, koulutusmenetelmät ovat tänä päivänä saaneet hienoja nimiä, mutta koira ja koiran kuono ovat olleet jo pitkään muuttumattomia. Meillä ihmisillä on taipumus tehdä asioista hankalia.

Harjoituskoirakot tekivät kolme harjoitusta. Ensimmäinen oli ihmispurkkirata. Ihmispurkkiradassa 8 ihmistä istui tuolilla ringissä. Mahlalle ihmispurkkis on ollut aiemminkin vaikeaa, koska se hakee niin voimakkaasti jälkeä ja niin oli taas. Se oli monelle koiralle hankalaa. Sitä pitäisi harjoitella ilmeisen paljon enemmän.

Sitten tehtiin lyhyet esinejäljet, n. 50 m ja kolme esinettä. Mahlan jäljellä oli sen verran isot esineet, että se bongaili niitä silmillä. Ihan ok se teki töitä, mutta rynni kovasti.

Viimeisenä tehtiin risteysharjoitus, jossa siis negatiivisia suuntia. Idea oli lähettää koira ensin negatiivisiin suuntiin, päästää se niin pitkälle kuin tarvis ja kun koira tekee ensimmäisen reaktion siitä, ettei jälki mene tänne. Mahlalla reaktiot olivat varsin selvät. Se nosti pään ylös ja lähti tsekkaan kävelytien lisäksi viereiset nurmikot. Kun koira teki tämän reaktion, sitä kehuttiin ja kutsuttiin pois.  Mahla lähti oikeaan suuntaan hyvin varmanoloisesti ja nosti lopusta esineen.

Monenlaisia suorituksia oli eri tasoisilta koirilta, mutta yhtä kaikki, kaikki tekivät hienosti. On meillä hienot koirat ja hieno harrastus!