Tokoa ja paljon oppia tuulesta ja hajuista

Maanantaina oli tokotreenit, ohjatut oikein. Saatiin ohjeistus tunnarin opettamisen aloittamiseksi siten, että aluksi opetetaan etsimään omaa. No, Mahlahan on omaa etsinyt monesti metsässä risujen joukosta ja nyt tehnyt hajutunnistusta niin se on oppinut myös skannaamaan ympäristöä nenällään, joten tuttua sille tuo nenänkäyttö ja oma-sanankin se tunnistaa. Siihen ei tarvita lähtöhajua. :)

Pääasiassa treenattiin zetaa. Mahlalla oli ongelmia istumisen kanssa. Tai oikeastaan mulla käskytyksen kanssa. Yleensä käskytän kovin korkealla äänellä istumisen, mutta nyt vähän neutraalimmin (tokokentälläkin vois vaan oppia nolaamaan itsensä, muualla mä sen teenkin yleensä) ja ehkä siksi Maa tarjosi maahanmenoa koko ajan. No, tokalla kierroksella onnistuttiin istumisissa, kun mä olin vähän normaalimpi.

Ruutua tehtiin neljä kertaa, yksi tyhjään ruutuun. Kaikki meni hyvin.

Loppuun paikallaanoloja. Ensin istuminen ihan niin, että poistuttiin omaan tahtiin vähän ja palattiin palkkailemaan koiraa. Mä menin estekopin taa pari kertaa käymään, en käytännössä ollut ollenkaan, kävin vaan kääntämässä piilossa. Vain kerran meni maahan eli ihan hyvin. Paikkamakuut oli tosi kivat. Tehtiin voittajaluokan tyyliin niin, että Krisse liikkuroi ja käski vuorotellen meidän maahan. Mahlalla tämä on helppo, koska se ei reagoi muiden käskyihin siksikään, koska meillä on eri käsky kuin "maahan". Mahla kesti odottamistakin tosi kivasti. Piilossa oltiin hyvin lyhyesti. Käytännössä poistuttiin kopin taa, oltiin muutama sekunti vain ja palattiin ja näitä tehtiin kaksi kertaa.

----------------------------------------

No sitten jälkiin. Tokotreenien jälkeen mentiin ajamaan Krissen ennen kurssia tekemä jälki, joka oli Finlaysonin tehtaan parkkiksella. Esineinä oli muitakin kuin metalliesineitä ja se aiheutti hämmennystä Mahlassa. Maa kuitenkin nosti jäljen hyvin ja lähti sitä ajamaan. Se tosin paineli sellaista kyytiä eteenpäin, että esineet jäi sinne. Alusta se pari nosti ja välistä jonkun, mutta hankalaa oli. Viimeisenä esineenä oli sukka, jota Maa ei ilmaissut (kävi sillä kuitenkin) ja mä sitten kehotin sitä ilmaisemaan, että sain palkattua ja vahvistettua sitä, että tuollainen isompikin ja tekstiilinen esine on ilmaistava esine.

-----------------------------------------------

Tiistaina olin vetämässä aksatreenejä ja sitä ennen vuorostaan Eija oli käynyt tekemässä jäljen yläasteen pihalle. Jälki oli 160 m pitkä, pisin ja selvästi haastavin jälki, mutta siitäkin selvittiin. Ensin jälki meni lukiorakennuksen reunaa pitkin, tämän pätkän Maa selvitti hyvin ja eka esine nousi nopsaan. Olin käskenyt jättää esineitä paikoille, joissa tuuliolosuhteet jotenkin muuttui tai jälki kääntyi. Ensimmäiset muutokset eivät haitanneet Mahlaa, vaikka tultiin erilaista tuulipyörteistä läpi. 

Punaisen koulun piha jäljestettiin nopsaan myös, Maa tosin näytti harhailevan ja jatkoi ulkoiluvälinevaraston jälkeen suoraan kohti pesiskenttää, vaikka jälki kääntyi voimakkaasti vasemmalle puskan vierustaa kohti yläasterakennusta. Mä annoin Maan mennä liinanmitan eteen (5m), mutta pysähdyin itse risteykseen. Muuta apua en halunnut antaa. Maa oli kuitenkin kovasti menossa eteenpäin ja se oli ainoa pyrkimys koiralla. Vähän se haisteli polun sivuista nurmikolta, mutta eteenpäin aivan väärään suuntaan se oli menossa. Koira turhautui, kun en antanut sen jatkaa matkaa. Mä turhauduin, koska koira oli menossa aivan väärään suuntaan. Kauan siinä seistiin ennen kuin mä annoin periksi. Ajattelin, että toinen vaihtoehto on, että lopetetaan tai toinen, että katsotaan, mihin se mua vie. Lähdin katsomaan mihin Maa mua vie. Se lähti polkua eteenpäin, meni maksimissaan viisi metriä, kääntyi sivuun lasten keinulle ja hiekalle, palasi takaisin, meni polun yli toiselle puolelle nurmikolle, pyörähti pari kertaa vielä siinä ja lähti takaisin sinne, missä se viimeksi oli jäljellä ollut! Noniin, puskan juurelle haju oli jäänyt kovasti pyörimään ja Maa haisteli tarkkaan puskan ja jatkoi jälkeä aivan oikeaan suuntaan ja löysi puskan jälkeen esineen.

Siitä jälki jatkui kivetykselle, jossa oli heti esine, jonka Maa ilmaisi. Sitten mentiin ensimmäistä kertaa portaita alas. Tuuli ilmeisesti oli painanut järveltä hajua voimakkaasti portaisiin (tai siis ilma/haju ei päässyt leviämään ja karkaamaan ympäristöön) ja Maa meni raput tosi hyvin. Pienellä välitasanteella oli esine, jonka Maa ilmaisi. Portaiden jälkeen oli viimeinen esine ja senkin Maa löysi. Että ihan älyttömän hyvä jälki!

Mutta mitä opin minä? Luota koiraan, kyllä se tietää! Anna koiran tarkistaa niitäkin paikkoja, missä tiedät, ettei jälki ole kulkenut. Vaikka mä tiedän, missä jälki menee, koira vain haistaa. Ja se menee sinne, missä haisee. Kun tuuli on kuljettanut hajun kauemmas, koira menee sinne. Mutta kyllä se sieltä palaa, kun huomaa, että ei se tänne jatkunut. Täytyisi varmaan tehdä aina joskus joku jälki sokkona niin, että mä en oikeasti tiedä kuin lähtöpaikan. Se opettais mulle paljon. Onneksi, sanon ehdottomasti, että onneksi Maa ei ole niin ohjaajaherkkä, että ottaisi mun opastuksesta heti vaarin. Ei, nytkin se sinnikkäästi halusi mennä omaan suuntaansa eikä tullut yhtään kyselemään, että no mihin sitten, jollei tuonne. Se on hyvä ominaisuus koiralla olla itsenäinen! Paljon helpompi treenata.

----------------------------------

Tänään koiratanssittiin ja tokoiltiin (eli hölmöiltiin) kotipihassa. Siitä ei sen enempää, mutta siitä kerron, että harjoiteltiin hajun kohdistamista. Yhdistettiin siis tunnistusjäljestys ja tunnari eli harjoiteltiin hajun kohdistamista omalla tunnarikapulalla ja "oma"-käskyllä. Onnistui hyvin. Piilottelin kapulan mahdollisimman hyvin pitkään nurmeen. Pari ekaa oli helppoja, koska ne olivat nurmella, toinen hieman pensaan alla, mutta hajujen leviämisen kannalta helppoja paikannettavia. Sitten tehtiin pari vaikeampaa. Ensin piilotin matalan kaivon ihan betonin viereen ruohomättään alle, puolittain pensaan alle. Maa etsi sitä tosi kauan. Vieressä oli tuhkaämpäriä ja hiekkakasaa ja Maa etsi oikeastaan koko ajan betonirenkaan toiselta puolelta ja hajuhan ei sinne levinnyt. Kun se sitten pari kertaa tuli siitä ohi, se kyllä löysi nopsaan kapulan. Viimeinen tehtiin epämääräiseen puukasaan. Maa osui aikalailla heti oikeaan paikkaan, mutta oli hauska seurata, kuinka se joutui puiden raoista kokeilemaan, että mistä se pääsee käsiksi kapulaan. Tosi hyvin teki töitä.

Tästä sain ideaa, että voisin ensi viikon treeneissä pyytää treenikavereilta vaikka hajustettuja tunnarikapuloita tai jotain muuta, joilla voitaisiin tehdä tällaista vastaavaa hajun tarkennustreeniä. Maa on selvästi motivoitunut tällaiseen ja nämä kaikki erilaiset harjoitteet tukevat toisiaan, mutta ovat kuitenkin erilaisia. Hauska ja erittäin mielenkiintoinen laji tämä tunnistusjäljestys!

Kuluneen viikon treenejä

Tiistaina tehtiin aksatreenien jälkeen jälki Leppäkosken pihalla. Ajettiin se tuoreeltaan ja ongelma oli se, että tuuli ehti levittää hajua, muttei viedä sitä pois. Jatkossa siis jälki saisi vanheta sen verran, että ylimääräiset hajut menevät tuulen mukana pois. Muuten jälki oli erittäin hyvä. Kaikki esineet nousi ja Maa tarkensi ne nenällä tosi hyvin. Aika leveältä Maa jälkeä meni, mutta esineet se kyllä kohdensi. Hyvä.

Purkkiratatreenit on mennyt nyt harsojen maisteluun. Maa ottaa niitä laseista ja tökkii niitä takaisin. Ollaan nyt sitten pidetty taukoa niin kauan, että saadaan purkit/lasit, joista Maa ei harsoja saa ylös. Maistelu sinänsä on ihan normaali toiminta, mutta sitä ei tarvitse kyllä vahvistaa.

Koiratanssipositioita ollaan treenailtu ja aloitettu uusien positioiden opiskelua. Aika hyvin Maa niitä hakee. Paikkamakuita ollaan tehty harvakseltaan, paljon enemmän pitäisi treenata. Tosin kotona se makaa hyvin rauhassa. Koirahäiriössä pitäisi treenata. Nyt meillä alkaa ensi viikolla oman seuran tokokurssi, johon meidät ilmoitin ihan sillä ajatuksella, että saatais niille paikkamakuille tehtyä jotain ja ylipäänsä tulisi treenattua. Ehkä niitä koemaisiakin enemmän. :) Mä taas laiskistun treenaamiseen. Lähinnä siis tokon osalta. Kotona ollaan tehty asennonvaihdoksia. Seisomasta maahan alkaa olla ihan jees tai lähinnä liikkuu vain hyvin vähän. Seisomasta istumaan on se vaikein eikä se mene ekalla kerralla oikeastaan koskaan. Aina se tarvitsee muistutuksen, että mikä tää juttu on.

Aksaa... :)

Tiistaina menin vetämään treenejä Viitapuistoon. Sitä ennen Miia teki Maalle jäljen S-marketin pihaan. Jälki meni osittain kivetyksellä, sitten asvaltilla, pienen ruohokaistaleen yli jalkakäytävälle. Lähtö meni hyvin ja Maa lähti hienosti jäljelle. Ensimmäinen esine tuli ilmaistua, samoin toinen. Siitä se jatkoi vielä vähän, mutta sitten tuli vaikeuksia. Joku koira omistajineen oli parkkeerannut kutakuinkin juuri jäljen viereen ja hieman liikuttuaan jäljen päälle. Odottelin hetken, että josko menisivät ohi. Lähdetiin poispäin ikäänkuin tilaa antaen ja kyllä he siitä jossain vaiheessa sitten lähtivät. Samalla huomasin, että ohikulkijat nappasivat viimeisen esineen jalkakäytävältä. No niin... Nurmikaistale oli hyvin hankala Mahlalle, annoin lähtöhajua uudelleen, mutta silti se oli hankala. Ohjasin sen sitten aikalailla ruohokaistaleen yli jalkakäytävälle ja sieltä se löysi kolmannen esineen. Siihen lopetettiin. Alku oli oikein hyvä, harmi, että loppu meni näin kun meni. Olisi ollut kiva päästä ajamaan vielä asvaltilla se "helppo" osuus, jotta vaikeuksien jälkeen se olisi saanut hyvä fiiliksen jäljestämisestä. Näin ei käynyt tällä kertaa. Onneksi se kolmas esine sentään löytyi. :)

Sitten Viitapuistoon. Ihan treenien lopuksi otin Mahlankin rallattelemaan. Keppejä tehtiin muutama kerta, putkeen se sai singahtaa ja puomiakin pari kertaa juosta. Kontaktit oli ihan sikahienot! Keppien sisäänmenot wau ja se ohjaamisen helppous! Ah, Mahla on ihana!

Keskiviikkona oli agilityn termikoulutuksen toinen osa. Ekaan me ei päästy. Ideana oli siis, että meillä oli ulkopuolinen kouluttaja ja käytiin läpi ohjauskuvioita, joilla on joku hieno nimi. Kävimme läpi päällejuoksun, saksalaisen ja twistin. Kaikki ne olivat mulle tuttuja ohjauskuvioita, vaikken niitä miksikään varsinaiseksi ohjauskuvioksi ole koskaan mieltänyt, ne on vaan yrityksen ja erehdyksen kautta todettu sopivan joihinkin tapauksiin. Nyt sai nämä kuviot nimet. :) Mahla hyppi 40 cm ja se oli ihan hyvä. Matalemmilla se olisi paahtanut niin lujaa, että mä en olisi tehnyt mitään muuta kuin katsonut, että mikä musta siinä singahti. Nyt Maa loikkasi metrin loikan niin eipä siinä mitään. Päällejuoksussa otettiin vauhtia putkelta ja sitten oli kaksi hyppyä. Mahla otti yhden maakosketuksen hyppyjen välissä. Että näin... :) Ainakaan itseluottamusta siltä ei puutu. Saksalainen harjoiteltiin molempiin suuntiin. Vasemmalta takaakiertoon oli mulle selvästi helpompi, oikealta takaakiertoon oli hankalampi. Maa lukitsee ohjauksen niin helposti, että mä sain aina juostua kunnolla koiralta karkuun kohti putkea. Ja tuntui niin helpolta. :) Twist "lopetettiin" siihen, että koira kuskattiin putkeen ohi toisen putken pään. Ekalla kerralla Maa vähän arpoi, että meniskö ekaan putken päähän. Toisella kerralla se arpoi vähän vähemmän. Kolmannella mä peruuttelin hiukan enemmän (tai siis aikaisemmin), jolloin Maalla ei ollut vaihtoehtoja minne mennä.

Maa oli ihan hullu. Siis positiivisella tavalla. Intoa sillä ainakin piisaa, kun se paineli menemään koko sydämensä pohjasta. Lämpättiin ja jäähdyteltiin oikein kovasti ja välilläkin pidin koiran lämpimänä. Pakkohan se oli, vaikka ulkolämpötila oli jossain 25 asteen tienoilla. Mä myös aktivoin Maan takapään lihaksia ja se tuntui onnistuvan ihan kivasti. Nyt se saa kuitenkin pitää vähän lepotaukoa. Illalla tuntui etupää olevan vähän enemmän jumissa, venyi kuitenkin normaalisti.

Mitä enemmän pääsen analysoimaan sekä muiden että Mahlan osaamista, mä tulen siihen tulokseen, että me ollaan tehty monta asiaa oikein agilityn harjoittelussa. Asenne tolla koiralla on kohdillaan. Vaikka se painelee ihan hullua tahtia, se ei sooloile vaan menee juuri sinne, minne sitä ohjaan. Se irtaantuu, suorittaa itsenäisesti esteet ja menee omaa loogista linjaansa hakien esteitä niin kauan kun annan sen mennä. Mutta välittömästi, kun ohjaan sen linjalta pois, se myös tulee linjalta pois. Me ollaan myös ajan saatossa löydetty yhteinen tahti, mä olen oppinut olemaan tarvittavan nopea ja tekemään loogista, ennen kaikkea jatkuvaa ohjausta. Mahla on siitä hauska koira, että jos mä vaan seison, se tulee mun viereen eikä suorita mun vieressä oleviakaan esteitä. Mutta jos mulla on katse, käsi, hartialinja ohjaamassa, se ohjautuu hämmästyttävän pienillä eleillä. Mä olen myös oppinut pääsemään vähän laiskasta ohjaamisesta eroon ja jämäköittänyt kropan siten, että yläkroppa (hartiat) toimivat nykyisin voimakkaasti tai no, muutama senttikin voi olla tarpeeksi voimakkaasti, kun muuten paketti pysyy kasassa eikä heilu ja huido joka suuntaan. Kun koiran kanssa jotenkin hitsautuu yhteen ohjauksellisesti, voi olla itse monissa tilanteissa aika eleetön. Äänipuolen Mahla on oikeastaan aina hoitanut. Mä en sen päälle ala huutamaan. Ainoat, mitä oikeastaan käskytän on lähdössä "okei", kontakteille "kiipee", keinulle "keinu", kontaktien pysäytykseen "sto", takaakiertoon "takaa" ja satunnaisesti putkeen "putkeen". Muissa käskyissä mä olen todennut meneväni niin sekaisin ja toisaalta ne ovat aivan merkityksettömiä Mahlalle, että parempi vaan olla hiljaa ja ohjata.

Kun mä puhun agilitysta, niin juttua alkaa tulla. Harmi vaan, että nämä ovat nykyisin aika vähäisiä kertoja. Mutta tiedän tulevaisuuden kannalta, että aika monta asiaa tehdään samalla tavalla ehkä joskus tulevan pennun kanssa kuin ollaan tehty Mahlan kanssa. Asenne on sittenkin kaiken a ja o. :) Ja niin on muissakin harrastuksissa. Hajutunnistuksessa oikea asenne on aivan erilainen kuin agilityssa. Ja Mahlasta on löytynyt myös se asenne, rauhallinen ja keskittyvä, kun sitä alusta alkaen on harjoiteltu ja tehty.

Viimeiset ohjatut hajutreenit ja treenailua kotona

Viime keskiviikkona oli viimeiset ohjatut tunnistusjäljestystreenit. Oltiin Lielahden Citymarketin pihalla. Taija tuli meidän kyydillä ja tultiin myöhässä, joten saatiin ensimmäinen hajunnostoharjoitus tehdä toisillemme. No, ainakin tuttu haju. Jälki oli jonkun alle 10 metriä pitkä ja sen päässä oli esine. Jäljelle tultiin suorassa kulmassa rintamasuunta siis jälkeen nähden poikittain. Maa nosti jäljen hyvin ja löysi esineelle. Oikein hyvä.

Toiseksi tehtiin jälki. Meidän jälki lähti hieman alempaa jalkakäytävältä, nousi pienen nurmitöppäreen päälle ja siitä parkkipaikalle asvaltille ja jatkoi suoraan jokusen kymmenen metriä. Jäljellä oli neljä esinettä, joista Maa nosti kolme. Nurmialueella Mahla oli aika ihmeissään, mutta selvästi sai oikean hajun nenäänsä, mutta hyvin epämääräisesti nousi parkkikselle. Ensimmäinen esine oli heti kun tultiin parkkikselle ja sen Maa löysi. Autoja ei sattunut tulemaan juuri silloin ohi, kun jäljestimme parkkiksen poikki, joten saimme rauhassa ajaa jälkeä. Maa meni hienosti ydinjälkeä ja ilmaisi maahanmenolla esineet. Tosi hyvä!

Juuri tuossa mietiskelin, että kovasti on opittu kevään aikana. Silloin helmikuussa (?) aloitettiin hajutreenit ja jäljestys ihan nollista. Satu aina toitotti, että tässä lajissa kehittyy hitaasti ja pohjat on luotava perusteellisesti. Ja koska en koskaan vaikeampia harjoituksia tiennyt, tehtiin ohjeiden mukaan treenejä. Niitä harjoituksia, mitä oltiin aina edellisillä kerroilla opittu. Ja kas kummaa, nyt mun koira jäljestää asvaltilla ja ilmaisee esineet! Nyt myös allekirjoitan sen, mitä Satu joskus on sanonut, että se varsinainen koiran työ on lähtöhajulta kohdehajulle, sama asvaltilla/maastossa kuin purkkiradalla. Jäljestämisen ne oikeastaan osaa, sitä ei tarvitse opettaa. Esineiltä saa palkattua. Eikä Maa enää hae esineitä silmällä, se on oppinut helpomman tavan, nenätyön.

Jottei nyt ihan niin innostuta, tästä on vielä piiiitkä matka pitkiin jälkiin ja vaihtelevampiin alustoihin ja ympäristöihin. Toistaiseksi olemme harjoitelleet nimenomaan tuulen kannalta helpoilla paikoilla eli suht aukeilla parkkiksilla. Ihan toiseksi homma muuttuu, kun tehdään jälkiä alueille, jossa tuuli ei kuljetakaan ilmasta hajua pois vaan se jää pyörimään talojen seinustoille, puskiin jne. Mutta tässä alussa on tärkeä saada koira ajamaan nimenomaan ydinjälkeä ja sen koira oppii vain aukeilla paikoilla.

Silloin alkuun tuntui kaukaiselta sekin ajatus, että Mahla oikeasti purkkiradalla osaa tunnistaa lähtöhajusta kohdehajun vielä niin, että on häiriöhajuja mukana. Ja nyt se tekee noita peruspurkkiratatreenejä hyvin suvereenisti. Se on oikeastaan ihan sama onko mukana häiriöhajuja vai ei (ja mun laiskuuden takia useimmiten ei). Seuraava askel on se, että vaihdetaan lähtöhajua ja kohdehajua kesken harjoituksen.

Nyt ollaan kahtena päivänä treenattu kotona purkkirataa. Ajattelin tehdä muutaman päivän treenisession ja sitten taas pitää vähän taukoa. Mahla innostuu oikeasta niin, että se on alkanut nostaa harsoa pois lasista. Täytynee varmaan kokeilla erilaisilla laseilla, joista Maa ei saa harsoa pois. Pyrin tekemään harjoituksia nyt sokkona, jotta opin tunnistamaan Mahlan reaktioita ja toisaalta en vahingossakaan pysty vihjailemaan oikean sijaintia. Sokkona tehdyt jutut on mennyt ihan yhtä hyvin kuin perinteisestikin tehdyt.

Kesän osalta meillä ei ole ohjattuja treenejä. Mä olen valjastanut treenikavereita auttamaan jäljenteossa, joten treenejä me varmasti saadaan aikaiseksi. Syksyllä ei ala mitään ns. jatkokurssia, mutta yksittäisiä teemakoulutuksia tullaan järjestämään. Niihin sitten yritetään mukaan, jotta saadaan ohjausta ja erilaisia treenejä. Mä kun en osaa kauheasti varioida näitä juttuja, kun en tiedä hajumaailmasta (hajun kulkeutumisesta, vanhenemisesta, tuulen vaikutuksesta jne) niin kovin paljon.