Mahlan sterilisaatio ja läpivalaisu

Mahla kävi sterilisaatiossa toissaviikon torstaina. Ei tule pikkuMahlaTuhkia nyt. :) Samalla nukutuksella halusin tarkistaa Mahlan lonkkien tilanteen. Lonkkien lisäksi siltä kuvattiin selkä.

Leikkaus meni hyvin. Muutaman tunnin päästä kun hain koiraa niin siellä se oli huudellut ja piipannut jo hetken aikaa... Kauluria en sillä pidä, se kai täytyisi kiristää tosi kireään. Eläinlääkärin pihassa se ensimmäisen kerran käpälöi sen pois päästä ja kun laitoin sen illalla siksi aikaa, kun kävin Tuhkan kanssa pihalla, ei töttörö ollut enää päässä kun palasin. Kyllä sen aika kireälle pannan kanssa varmaan saisi, mutta meille hankittiin sellainen haavasuojapuku (ristitty printtihuppariksi) Mustista ja Mirristä. Se oli liian iso Mahlalle, mutta kursin sitä vähän kasaan niin että siitä tuli hyvä. Kyllä se kuonollaan saa kaivettua mahan alle, jos tahtoo, mutta se ei yhtään sitä ole tehnyt.

Eniten mua kuitenkin jännitti ne lonkkakuvat. Onko nivelrikkomuutoksia? Onko lonkat menneet huonompaan suuntaan? Suuri helpotus ja päivän paras uutinen oli se, että muutoksia ei ole. Mahla on edelleen hyvässä kunnossa. Terve se ei ole, lonkat on todella löysät ja lonkkamaljat matalat, mutta nivelrikkomuutoksia ei ole. Myös selkä on terve edelleen. 

Mahla ja Mahlan printitön ja huputon printtihuppari :)

 Mahlan toipuminen leikkauksesta on sujunut hyvin. Se ei ole yhtään nuoleskellut haavaa. Pikemminkin se on pelännyt vatsanalustaansa ja vain printtihuppari päällä se on rentoutunut. Tänä maanantaina käytiin ottamassa tikit pois ja haava on hyvin siisti.

Mahla on ollut tauolla kaikesta harrastamisesta, mutta Tuhka on ahkeroinut hajujuttujen parissa niin purkkiradalla kuin esineruuduissa ja eilen se teki ensimmäisen lyhyen esinejäljen. Tuhkan keskittymiskyky on vielä aika hatara, mutta aika hienosti se silti tekee töitä. Pitkään se ei siis jaksa, mutta sen vähän aikaa se tekee melko mukavasti. Selvä idea sillä on siitä, mitä sieltä asvaltilta etsitään. Ensimmäinen asvalttijälki meni mukavasti, vaikka satoi ja paikka ei ollut ihan rauhallisimmasta päästä, koska oltiin Hakametsän jäähallin parkkiksella. Mutta hyvä Tuhkasta tulee! :)

Lisäksi Tuhka on vähän aksannut ja ainakin ollut treeneissä mukana kopin seinään kytkettynä harjoittelemassa odottamista ja rauhoittumista. :) Pussi on toinen este, johon Tuhka on tutustunut. Selvästikään Tuhka ei ole yhtä reikä päässä kuin Mahla, koska Tuhka ei ihan niin nopeasti ole rohkaissut pussin kanssa kuin Mahla aikanaan (meni ehkä kolmannella toistolla niin, ettei kangasta pidetty ylhäällä eikä sen jälkeen ole kertaakaan tarvinnut pitää kangasta ylhäällä). Kyllä Tuhkakin on jo kangas alhaalla olevaan pussiin mennyt, mutta selvästi se epäilyttää vähän.

 

Sen myöskin päätin viime treeneissä, että mä en ota Tuhkaa koskaan treenaamaan samassa ryhmässä, jossa mä koulutan itse. Viime viikolla tuli sellainen tilanne, kun pentuaksakurssilla oli vain yksi kurssilainen niin ajattelin, että treenataan vuorotellen. Ei tuu mitään, mun keskittymiskyky ei riitä ja oma tekeminen kärsii siitä. Ja toinen mitä päätin oli se, että me ei Tuhkan kanssa treenata märällä nurmella. Se on liukas ja mä en halua rasittaa Tuhkaa siinä. Eli toisin sanoen, mitä päätin/opin: Mun pitää malttaa. Pitää tehdä asioita vain silloin kun ne ovat kohdallaan, ei silloin kun tarjoutuu tilaisuus. Ja tämä pätee kyllä vähän muuhunkin kuin agilityn harjoitteluun.

  

Mä teen mielummin asiat hyvin ja laadukkaasti kuin treenaan paljon. Mä uskon, että se kantaa lajissa kuin lajissa paljon pidemmälle. Kun pitää kriteerit korkealla eikä laske niitä niin vähilläkin toistoilla saa paljon aikaan. Näin mä uskon ja tämä pätee pikkukoiran lisäksi isoon koiraan ja sen kanssa tekemiseen.

 

Lomalta paluu

No niin. Lomailtu on nyt riittämiin ja on aika palata arkeen kaupunkiin. Mahla on äitini hyvissä hoivissa lihonut kilon ja Tuhkakin painaa jo 14 kg (ei tosin lihomisen ansiosta). Mahla joutuu siis laihikselle, tosin se saa jo nyt niin vähän ruokaa, etten tiedä, mistä vähentäisin. Rasvastakaan en haluaisi vähentää, koska rasvalla saa Mahlan ihon pysymään vähän paremmassa kunnossa, kun se ei kuiva ja kutise niin herkästi. Lisäksi Mahla on menossa steriloitavaksi ja toivon, että ruokahalu ei siitä ainakaan kasva tai tuo pieni eläin kärsii nälkää...

Eilen palattiin hajujuttujen pariin. Uskon, että tauko on tehnyt oikeasti tosi hyvää. Alkukesästä haetutin Mahlalla muutaman kerran frisbeetä heinikosta ja etsiminen meni aikamoiseksi hulabalooksi, vaikka kiekko lopulta aina löytyikin. Nyt se oli menneellä viikolla mukana pellolla, kun heittelimme ja välillä se sai osallistua kadonneen kiekon etsintään. Ja Mahla etsi kulkien jaloilla aluetta haravoiden itse asiassa yllättävän systemaattisesti ja etsi nenällä kiekkoa. Siis rauhassa ja keskittyneesti, mutta äärimmäisen pitkäjänteisesti hermostumatta, kun ei heti löytynyt. Ja kiekot löytyivät useimmiten ihan oikeasti nenällä. Sen nimittäin näkee niin selvästi, kun se saa hajun vähän kauempaa ja alkaa kohdentaa kiekkoa kiertäen ja kaartaen lämpenee-kylmenee-metodilla kuten ihmistä raunioilla tai rakennuksessa.

Eilen yksi hajuryhmäläisistä laittoi miehensä tekemään jäljen Pirkkahallille. Jälki oli kävelty yhdeksän tuntia aiemmin päivällä, jonka jälkeen tuli rankkasateinen ukkoskuuro eli se huuhtoi kyllä asvaltin pintaa aika tehokkaasti. Mentiin Minnan kanssa ajamaan jäljet illalla yhdeksän jälkeen ja Mahlan jälkeä ajettaessa hämärsikin jo. Lähtö oli melko aukeassa paikassa eli mahdollisia suuntia, mihin jäljentekijä oli saattanut kävellä, oli paljon. Pyörittiin aika kauan lähtöalueella etsimässä oikeaa suuntaa. Mä en vaan jotenkin luottanut Mahlaan ja merkkeihin siitä, että ollaanko tyhjällä vai meneekö tästä jälki. Pitäisi videoida näitä paljon enemmän ja katsoa videolta koiran reaktioita niin niitä ehkä oppisi huomaamaan helpommin. Itse asiassa jälki sitten loppujen lopuksi sujui tosi hienosti. Puolessa välissä Mahla löysi esineen ja oli aivan tohkeissaan. Palkkaamisen jälkeen se lähti häntä viuhuen eteenpäin ja löysi heti perään toisen esineen. Kahdestatoista esineestä löytyi tosin vain nämä kaksi, mutta erittäin todennäköistä on, että osa esineistä oli rankkasateen aikana kulkeutunut pois jäljeltä. Loppuesinettäkään ei löytynyt. Mä olen erittäin tyytyväinen Mahlan tekemiseen, vaikka jälki ei todellakaan ollut helppo eikä meillä ollut oikeastaan tarkoitus aloittaa näin vaikealla jäljellä.

Tuhka teki esineruudun. Mun tekemät pari esineruutua ovat olleet pieniä ja niissä on ollut pieniä esineitä. Tässäkin oli pieniä esineitä, mutta ruutu oli iso ja ensimmäistä kertaa se oli jonkun muun kuin mun tekemä. Annoin Tuhkalle lähtöhajun pussista tajuten nyt, että se oli muuten ensimmäinen kerta, kun Tuhka ottaa hajua pussista. Sitä en tiedä, oliko sillä merkitystä, mutta ainakin joku muistijälki siitä jää. Yllätyin itse kuinka hienosti Tuhka etsi! Se oli oikein pätevä ja keskittyi hienosti. Oikeastaan viiden nostetun esineen jälkeen se sitten selvästi väsähti ja alkoi katsella ja kuunnella ympäristön ääniä. Nostettiin vielä yksi esine ja lopetettiin siihen. Täytyy muistaa jatkossa, että Tuhka on vielä niin pieni, että treenien täytyy olla tosi lyhyitä, koska vaikka esineiden etsiminen asvaltilta tuntuu ehkä yksinkertaiselta, koira tekee siinä hirveän työn erotellessaan hajuja. Tuollakin kyseisellä parkkipaikalla on liikkunut paljon ihmisiä päivän aikana. Mun mielestäni on huikeaa, että tuollainen pikkukoira etsii pienenpieniä esineitä nenällä ja todella ymmärtää, mitä hajua sieltä etsitään!

Meillä olisi tarkoitus pitää tarkempaa palaveria syksyn treenien suhteen kohtapuoliin ja mulla on kyllä omalta osaltani monia ideoita. Lyhyesti kiteyttäisin ne siihen, että treenien on oltava entistä monipuolisempia, vaikka niiden suunnitteluun ja toteutukseen joutuu näkemään enemmän vaivaa. Teollisuusalueilta ja parkkipaikoilta pitää enemmän päästä keskustoihin, nukkumalähiöihin, puistoihin ja metsään. Jälkien ikää on varioitu ihan kiitettävästi jo viime keväänä tuoreista reilun vuorokauden vanhoihin, mutta sitä on jatkettava. Jäljentekijöiksi on saatava enemmän tuntemattomia ihmisiä. Alue-etsintää, hajun kohdentamista, hakutyyppistä etsintää (rakennusetsintää) taas vaihtelevasti "normaalin jäljen" lisäksi edelleen pidetään ohjelmistossa aina silloin tällöin. Mutta mikä tärkeintä, edelleen pitää tehdä nenä maahan -treeniä eli isolla parkkipaikalla lyhyttä esinejälkeä. Kun mennään talojen seinustoille, teille, nurmelle ja hakuetsintään niin nenä nousee, koska vahvempi haju löytyy ylempää. Täytyy muistaa pitää tasapaino siinä, että haju löytyy maasta ja esineetkin tulee sieltä nostaa. Olkoonkin, että se tavallinen esinejälki tuntuu kovin helpolta. Saisihan siihenkin haastetta, kun tekisi kulmia enemmän ja totuttaisi samalla niihin erilaisiin esineisiin.