Kangasalan näyttely ja rakennusetsintätreenit

Eilen kävimme Kangasalan ryhmänäyttelyssä. Näyttely oli Tuhkalle ensimmäinen ja se esiintyi junioriluokassa. Mahlakin kävi pyörähtämässä avoimessa luokassa. Tuomarina oli Kirsi Honkanen, joka oli mulle täysin outo tuomari. Molemmat koirat saivat laatuarvosanaksi H niin kuin hyvä. Tuhka olisi saanut erittäin hyvän, mutta tuomari sanoi hännän pudottavan laatuarvosanaa. Mahlalle taas hyvä oli hyvä. :)

Tuhkan arvostelu: Oikeat mittasuhteet. Kesken kehityksen oleva nuori uros. Hieman lyhytlinjainen pää. Hyvät korvat. Hyvä kaula. Pehmeä selkä. Korkealle kiinnittynyt ja selällä kannettu häntä. Kokoon nähden voimakas rintakehä. Hyvä raajaluusto. Riittävät etukulmaukset, melko voimakkaat takakulmaukset. Liikkuu hyvällä askelpituudella korkein etuaskelin. Hyvä karvapeite. Miellyttävä kehäkäytös. JUN H

Mahlan arvostelu: Kevytpiirteinen narttu, joka saisi esiintyä hieman tiiviimmässä kunnossa. Kevytpiirteinen pää. Haja-asentoiset korvat. Riittävä kaula. Hieman  pehmeä selkä. Hyvin kiinnittynyt häntä. Erittäin hyvä eturinta. Tilava rintakehä. Saisi olla hieman pidempi. Riittävä raajaluusto ja kulmaukset. Liikkeessä avoimet kyynärpäät, kinnerahdas takaa. Karvapeite vaihtumassa. Rauhallinen käytös. AVO H

Kummastakin arvostelusta tunnistan koiran. Mahla on kevyt, lyhyt ja se on kinnerahdas takaa. :) Tuhka taas on mittasuhteiltaan hyvä ja rodunomainen, mutta sen häntä on kuin pystykorvalla, selälle kiertynyt. Molemmat esiintyivät kehässä ihan ok. Tuhkan korkeat etuaskeleet saattoivat johtua siitä, että se yritti hypähdellä mua vasten. Muuten se esiintyi oikein nätisti. Kuluneen viikon seisomistreenitkin ovat tuottaneet tulosta eikä se yrittänyt joka välissä istua. Toki sen seisominen on vähän jalat haralla seisomista, mikä on sikäli ikävä, että sillä on niin hienosti suorat takajalat, että niitä olisi hyvä esitellä. Tuntuu, että rodussa on paljon ulospäin kiertyviä takajalkoja, vaikkakaan ei välttämättä yhtä pahoja kuin Mahlalla.

Samaisessa näyttelyssä oli Tuhkan etelän sisko Nella. Olipa kiva nähdä Tuhkan siskoa. Kyllä niissä oli samaa näköä, vaikka vähän eri väriset ovatkin eikä Nellan häntä ole onneksi yhtä kippura kuin Tuhkalla. Varsinkin turkinlaatu oli hyvin samanlainen. Tuhkalla ja Nellalla löytyi yhteinen sävel leikkeihin. Vähän yritettiin myös kuvata koiria rinnakkain, mutta kuten yleensä, aina kun toinen oli hyvin, toinen oli huonosti. :)

----------------------------------------------

Näyttelystä tullessa käytiin hengähtämässä hetki kotona ennen kuin lähdettiin Karhelle käytössä olevaan kouluun rakennusetsintätreeneihin. Koulurakennus oli vanha puutalo, jossa oli paljon luokkia ja vanhaan rakennukseen tyypilliseen tapaan se oli sokkeloinen. Varsinaisia piiloja oli hieman rajallinen määrä, koska kaapit yms. olivat käytössä ja tavaraa täynnä. Vaikeusastetta nostettiin sillä, että tiloista otettiin valot pois ja ne olivat hämäriä tai kokonaan pimeitä. Jossain luokissa oli jouluvaloja, mutta niitä laitettiin myös pois päältä.

Mahlan kanssa tehtiin tunnistushaku eli lähtöhajulla haettiin yhtä ihmistä. Ensimmäinen kohdehenkilö oli Mahlalle tuntematon kyseisen koulun oppilas. Tätä etsittiin oikein perusteellisesti käymällä tiloja läpi ja hyvin se sitten löytyi liikuntasalin urheiluvälinevarastosta kaikenlaisten puurinkuloiden, tuolien ja patjojen takaa. Teimme heti perään toisen, jossa oli tuttu maalimies piiloutuneena täysin pimeän wc:n avoimena olevan oven taakse. Mahlalle pimeät paikat ovat vaikeita, mutta selvästi se sai hajun, että maalimies on wc:ssä, mutta hieman se joutui työstämään ennen kuin löysi oven taakse. 

Toisella kierroksella tehtiin yksi lyhyt harjoitus, jossa toivoin maalimiehen olevan pimeässä, mutta avoimesti eli ns. helppo harjoitus. Tässä oli hyvin tuttu maalimies, joka löytyi oikein riehakkaan etsinnän jälkeen. Tämä toinen kierros oli meille kerta kiellon päälle -harjoitus, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Ekalla kierroksella Mahla työskenteli rauhallisesti, mutta tokalla kierroksella oli kierroksetkin korkealla. Toki se toisellakin kierroksella hyvin varmanoloisesti kävi tilat läpi ja totesi tyhjät tyhjiksi eli maalimiehistä ei posotettu ohi.

Tuhka aloitti ihan vaan etsinnällä. Rajasin etsittävää tilaa niin, että pari ensimmäistä luokkaa jätettiin pois. Maalimiehiä oli kolme. Tuhka kyllä lähti heti tekemään töitä, mutta kyllä se vähän väliä katseli mua, että mitä ihmettä täällä pitäisi tehdä. Maalimiehiin se reagoi kuitenkin, kun kohdalle tultiin. Ensimmäinen löytynyt maalimies oli täysin pimeässä suihkussa, jonne Tuhka meni ihan yksin eli itse jäin vähän kauemmas pukuhuoneen ovelle. Tuhka hieman pelästyi maalimiestä. Laitoin valot päälle sitten, että Tuhka näkee, että kyllä siellä ihminen on. Toinen maalimies löytyi samaisesta täysin pimeästä wc:stä, missä Mahlallakin oli ollut maalimies. Tämä maalimies oli kuitenkin wc-pöntöllä suoraan ovesta eteenpäin. Tuhka meni ensin tämän vessan ohi, kiepahti sitten parin metrin jälkeen takaisin ja haisteli kaikki perässähiihtävät ihmiset ja meni vessaan. Tulkitsen tämän niin, että se sai oudon voimakkaan hajun, tarkisti onko se joku meistä, totesi että ei ja meni tarkastamaan vessan. Eli ehkä se tajusi jotain. :)

Rohkeasti Tuhka meni pimeisiin paikkoihin. Kolmas maalimies oli hämärässä liikuntasalin toisessa varastossa, jossa se joutui menemään patjan päälle päästäkseen maalimiehelle. Tämän varaston ovella Tuhka kävi jo aiemmin, muttei reagoinut maalimieheen.

Toisella kierroksella halusin Tuhkallekin helpon ja hauskan harjoituksen, koska se joutui ekalla kierroksella tekemään pitkäjänteisesti töitä. Rajasin aluetta vielä pienemmäksi ja toivoin, että maalimies on pimeässä, mutta hyvin esillä. Tämä tehtiin myös tunnistushakuna eli annoin tuntemattomasta maalimiehestä lähtöhajun. Ja tämä löytyi hienosti. Mun ajatus on, että koska Tuhka kuitenkin pimeässä haistaa maalimiehen, mutta ongelma on ehkä se, että Tuhka ei tajua ison hajunlähteen olevan ihminen niin näillä pimeäharjoituksilla se voisi oivaltaa, että vaikka se ei näe niin se oppisi luottamaan nenään. Näissä harjoituksissa laitoin aina valon päälle, kun maalimies oli löytynyt ja alkanut palkata koiraa, jotta se saa vahvistuksen löydölleen myös silmällä.

Tuhka on tehnyt raksaetsintää vain kerran aiemmin ja raunioilla ollut kerran niin yllättävän hienosti se lähti kuitenkin aktiivisesti tekemään jotain, vaikka mä luulen, että sinänsä sillä ei ollut mitään käsitystä, mitä siltä odotetaan. Tuhka etsi kovin mun kanssa yhdessä, vaikka se itsenäisesti toki meni eri tiloihin, mutta jos mä en tullut perässä niin se palasi takaisinpäin. Tuhkalla ei ole sellaista kaahotusta päällä kuin useimmilla koirilla. Tämä on meistä ohjaajista kivaa piiloleikkiä ja se välittyy myös koiriin. Kaikilla on kivaa ja ongelmaksi nousee usein se, että koirat juoksentelevat innoissaan, mutta itse etsintä on epätarkempaa. Mahla on rauhoittunut paljon ja mä voin aikalailla luottaa siihen, että kun joku todetaan tyhjäksi niin se on tyhjä. Mä haluan tehdä pitkiä etsintöjä juuri siksi, että koirat oppivat tekemään järkevästi ja itseään kuluttamatta töitä eli vaikka kohde ei löydy heti niin silti jatketaan etsintää. Siksi me ei käytetä mitään ääni- tai näköapuja vaan nimenomaan annetaan koiran itse reagoida hajuihin. Ja kaikki treenit tietysti sokkona niin, että ohjaaja ei tiedä, missä maalimiehet ovat. Välillä ei tiedä kukaan muu kuin se, joka kököttää piilossa... :)

Purkkirataa

Kirjoittelen ihan sen takia, että olen havainnut, kuinka tärkeää on tehdä mahdollisimman monipuolisesti harjoituksia, että koira joutuu joka kerta miettimään. Se ei tarkoita, että koko ajan vaikeutettaisiin harjoituksia. Kun tehdään vaikeampi harjoitus, sitä seuraa taas helpompi ja välillä palataan ihan niihin aivan alkumetrien harjoituksiin, yhteen purkkiin.

Mä olen syksyn aikana kiinnittänyt erityisesti huomiota purkkiratatreenien vaihtelevuuteen ja se on tuottanut silminnähden tuloksia. Ennen kesää mä olin kutakuinkin turhautunut Mahlan kanssa purkkiratoihin, koska kyllä se erotteli, mutta se kiihtyi aina tosi nopeasti ja järkevä määrä oli tehdä korkeintaan kolme toistoa kerrallaan. Toistojen vähyys ei sinänsä ollut ongelma vaan juurikin se kiihtyminen ja malttamattomuus. Nyt me ollaan vaihdeltu hyvin paljon juttuja. Oikeastaan ainoa mikä on pysynyt samana on se, että purkkistreenit on tehty olkkarissa/eteisessä.

Me ollaan vaihdeltu purkkiradan muotoa. Joskus se on suora eteenpäin, joskus poikittain, joskus neliö, joskus ympyrä, mitä milloinkin.

Me ollaan vaihdeltu purkkien määrää. Joskus on vain yksi, joskus kaikki kuusi, mitä meiltä löytyy. Useimmiten se on kuitenkin kolme tai neljä.

Me ollaan vaihdeltu häiriöitä. Joskus on pelkkiä tyhjiä harsoja, joskus tuttuja omia hajuja (esim. mun haju), useimmiten vieraita ja eri ikäisiä hajuja.

Me ollaan vaihdeltu kohdetta tarkoittaen sitä, että välillä haetaan koko treeni samaa henkilöä, välillä vaihdetaan kesken treenin etsittävä ja välillä jokaisella toistolla haetaan eri kohdetta. Vielä vaihdellaan sitä, että onko edellinen/edelliset etsittävät radalla vai ei. Ja välillä kohdetta ei ole ollenkaan eli harjoitellaan tyhjän ilmaisua.

Me ollaan vaihdeltu palkkausnopeutta. Välillä palkkaan heti, kun koira menee purkille eli en odota mitään reaktiota. Tämän teen useimmiten naksulla. Sillä vahvistetaan oikeaa. Välillä odotan ilmaisua, mikä Mahlalla on maahanmeno ja Tuhkalla purkille jääminen, mitä ei ole kummallekaan varsinaisesti opetettu. Tällä varmistan itselleni, että koira tajuaa, mistä on kysymys ja mistä saa namin eikä se vain jojoile purkilta toiselle odottaen, että mä kerron, koska se on oikealla.

Me ollaan vaihdeltu palkkaustapaa. Välillä palkkaan kupista pitkäkestoisesti niin, että se saa syödä kupista hetken aikaa nameja. Välillä palkkaan tällä tavalla pitkäkestoisesti useita kertoja eli syötyään kupin tyhjäksi, se laittaa kuononsa uudelleen samaan purkkiin ja saa uuden satsin nameja kuppiin. Välillä palkkaan kädestä useamman kerran niin että se aina välissä haistaa purkkia. Välillä naksuttelen tästä, välillä en.

Ja tämä on tuonut Mahlalle rauhaa ja keskittymistä. Sen tekeminen purkkiradalla näyttää ajoittain jopa suorastaan hillityltä ja hallitulta. Mä olen erittäin tyytyväinen. Tuhka on alusta asti ollut rauhallinen ja keskittyvä ja se nuuhkuttaa hienosti. Selvästi siis vaihdellessa asioita, koirat eivät tiedä, mitä on luvassa. Ne eivät siis vaan mene radalle häsläämään vaan joutuvat oikeasti haistelemaan ja ajattelemaan, tekemään päätöksiä.

Välillä tuntuu, että Tuhkan kanssa tehdään aika vaikeita harjoituksia, vaikka se on kuitenkin tosi nuori ja vähän aikaa harrastanut. Mahlan kanssa tehtiin paljon paljon kauemmin ihan perusharjoituksia, saman kohteen etsimistä tyhjien ja mahdollisten vanhempien häiriöhajujen joukosta. Mutta oikeastaan silloin Mahlan kanssa aloitellessa mä en oikein tiennyt mistään muusta. Me treenattiin ohjeiden mukaan eikä purkkiradalla kehittymistä seurattu kovin tarkkaan. Tuhka on kuitenkin selviytynyt hienosti kaikista haasteista ja kun tosiaan tehdään hyvin vaihtelevasti eri vaikeuksisia harjoituksia niin saa siellä joukossa olla oikeasti vaikeitakin. Joka kerta se kuitenkin palkataan oikealta purkilta ja aina vahvistetaan sitä, oli helppo tai vaikea harjoitus.

Niin ja nyt viime aikoina olen kokeillut sitä, että mitä jos koirat ovat samassa tilassa myös odotellessa vuoroaan. Tämä kokeilu on yllättänyt mut positiivisesti. Ennen jemmasin aina toisen koiran toiseen huoneeseen siksi aikaa kun treenasin toisen kanssa ja sitten vaihdoin koiria. Nyt toinen on ollut hyvin vapaamuotoisella "odota"-käskyllä hieman kauempana, mutta periaatteessa nähnyt kun treenataan toisen kanssa. Molemmat koirat ovat yllättävän hyvin pysyneet poissa ja tosi rauhallisina! Toiseen huoneen jemmatessa ne mölisivät odottaessaan ja olivat aivan intopiukeena, kun ne hain sieltä. Nyt ne ovat rauhallisen innokkaina, kun vapautan odottamasta töihin.

Muuttoa, tokoa ja hajuiluja

Ensinnäkin me tehtiin pikainen muutto viime viikonloppuna. Keskiviikkona tuli asuntotarjous, torstaina kirjoitettiin vuokrasopimus, perjantaina saatiin avaimet ja maanantaina puoleen päivään mennessä piti olla luovutettuna vanhan kämpän avaimet. Miksi me nyt muutettiin, vaikka me ei ehkä asuta opiskelija-asunnossa enää kovin pitkään? No me saatiin oma piha! Muutettiin siis ehkä noin 100 metriä A-talosta C-taloon. Koirat on ollut enemmän ja vähemmän koko ajan tiellä ja Tuhka vähän stressaantunutkin uusista oloista.

Tietysti jo muuton takia kiireiseen viikonloppuun mahtui myös tokoa, johon tällä kertaa mun keskittyminen ei riittänyt. Meillä oli lauantaina koe, josta käytiin jälleen kerran hakemassa kakkostulos. Tällä kertaa tehtiin kuitenkin jotain historiallista, sillä saatiin paikkamakuusta kymppi. Siitä onkin aikaa vuosikaupalla, kun viimeksi näin on päässyt käymään. Mahla oli paikallaanpysymisen lisäksi ollut hiljaa. Vau!

Sunnuntaina oli Koirakoutsilla koetreeni ja siihen liittyvät harjoitukset. Mahlan kanssa tehtiin paikkamakuun lisäksi arvotusti luoksari, liikkeestä seisominen ja maahanmeno ja hyppy. Paikkamakuussa jäin näkyville ja suht lähellekin, koska "koetta" odotellessamme hallissa oli rähinää ja kähinää ja Mahla kuulosteli niitä melko tarkkaavaisesti. Onneksi tajusin jäädä lähelle ja antaa näin tukea Mahlalle. Tähän nykyiseen paikkamakuuseen ollaan päästy juuri sillä, että olen osannut arvioida tilanteen haastavuuden Mahlalle. Jos ollaan treenattu muiden aksatreenien aikana, mä olen suoraan koiran edessä ja palkkaan koko ajan. Jos ollaan treenattu yksin kentällä, mä olen voinut olla minuuttikaupalla piilossa. Ja kaikkea siltä väliltä.

Koemaisten suoritusten jälkeen treenattiin niitä juttuja, mitkä oli kullekin koiralle ongelma. Me ja yksi toinen koirakko keskityttiin ääntelyyn. Tehtiin joitakin niitä harjoituksia, mitä me ollaan Mahlan kanssa paljon tehty. Ja lopputulemana oli se, että kouluttajan kanssa yhteistuumin päätettiin, että josko jätetään piippaaminen huomioimatta ja keskitytään enemmän fiilikseen ja ainoana ääntelyn kriteerinä on se, että koira ei hauku. Ja kun lähdettiin jalostamaan tätä asiaa lelulla palkaten luopumisen kautta, homma toimi. Ainakin äkkiseltään, mitään oikotietä onneen ei tietenkään ole. Mahla osaa luopua leluista ja nameista hirmuisen hienosti, koska onhan sitä harjoiteltukin, mutta sitä mä en varsinaisesti ole käyttänyt koulutuksessa hyväkseni. Tätä voisin toki kokeilla ja katsoa, mihin se johtaa.

Hajujutuissa ollaan pidetty vähän taukoa edellä mainituista syistä. Eilen maanantaitreeneissä tehtiin kummallekin pieni alue-etsintä. Määritettiin parkkiksella tietty alue, josta jäljentekijä menee läpi jollain tavalla ja jättää reunalle esineen. Mä en tiennyt, mistä jäljentekijä on mennyt. Mahlan kanssa tsekattiin joku 60x60 m kokoinen alue. Mahla nosti ekalta sivulta jäljen ja ajoi sitä alueen toiselle reunalle. Valitettavasti esine oli sen verran pieni ja tuuli niin kova, että esine ei löytynyt heti. Siksi pyörittiin vielä alueella hetki. Esine löytyi lopulta ja Mahla kyllä teki hyvää duunia.

Tuhkan alue oli noin 30x30 m. Jälki jäi löytymättä, mutta esineelle päädyttiin eri suunnasta. Tuhka teki kovasti töitä ja se reagoi alueen reunalla nurmella siihen, mistä jäljentekijä oli mennyt, mutta ei varsinaisesti nostanut jälkeä. Tuhkalle tämä oli vähän turhan haastava harjoitus. Tai siis mulle ja Tuhkalle, mä en osaa lukea sitä vielä kyllin hyvin, että osaisin tukea sitä vaan pikemminkin tämäntyyppisessä jutussa vaan ohjailin eteenpäin. Tuhkan kanssa tämä täytyy tehdä niin, että jäljentekijä on mennyt joltain janalta läpi ja me lähdetään etsimään, mistä kohtaa eli väkisinkin törmätään jälkeen jossain vaiheessa.

Purkkiksella ollaan nyt pari kertaa tehty tyhjän ilmaisua. Tällöin purkkiradalla ei ole lähtöhajua vastaavaa kohdehajua. Mahlalle tämä on tosi vaikeaa, mutta ehkä hieman nopeammin se aina tajuaa jättää purkit ja lähteä pois, kun on ensin muutaman kerran ilmaissut joka purkin. Tuhka sen sijaan jättää purkin/purkit nopeammin ja lähtee etsimään muualta. Aloitin tyhjän ilmaisun kolmella purkilla, mutta sitten tajusin, että miksi ihmeessä siellä on kolme purkkia, kun ongelma on yksinkertaisesti ratkaistavissa yhdellä purkilla. Eli onko se yksi purkki kohde vai ei. :)

Purkkiksella mun on aika vaikea lukea Tuhkaa edelleenkin. Se nimittäin edelleen aikalailla kurkkaa mua jokaisella purkilla, mutta kyllä se jotenkin innostuu aina oikeasta enemmän. Se kyllä jää oikealle purkille, mutta kestoa voisi pikkuhiljaa alkaa rakentamaan siten, että kohteella oleminen erottuisi selvemmin muiden purkkien luona hengaamisesta. Tuhka selvästi kuitenkin tietää, mistä on kyse, jolloin sitä voi alkaa vaatia. Edelleen teen niin, että osalla kerroista palkkaan heti naksulla oikeasta ja osalla kerroista odotan hetken Tuhkan valintaa.

Mulla olis videoitakin, mutta en jaksa editoida niitä ja latailla nettiin. Ehkä jossain vaiheessa teen jonkun koosteen tms. esimerkiksi noista Tuhkan touhuista.

Id-jatkis osa 3: Kirppis

Eilen oli jatkiksen kolmas kerta. Oltiin jälleen Nenähallilla. Tällä kertaa harjoittelimme rauhallista hajunottoa ja jatkettiin hajulapun etsintää eli hajun kohdentamista viime kerrasta, jolloin tehtiin romurataa. Tällä kertaa romuradan tilalla oli pienoiskirppis eli kirppispöytä, laatikosto ja paljon erilaista eri ihmisten tavaraa.

Aluksi harjoiteltiin siis hajunottoa lasista. Lähtöhajun antamisen tulisi olla rauhallinen hetki. Toiseksi harjoiteltiin hajunoton kestoa. Sinänsä lopputulos voi olla sama, pitääkö koira kuonoa lasissa muutaman sekunnin vai nokkaiseeko se vain purkkia, mutta pitkäkestoisella hajunotolla saadaan koira rauhoitettua esimerkiksi ennen jäljelle lähtöä. Siksi kestoa kannattaa harjoitella.

Mahlan kanssa hajunotto sujui hyvin. Yritin kiinnittää huomiota vahvistamisen epäsäännöllisyyteen. Kun ei ole kelloa käytössä, vahvistaminen oli joko heti eli lyhyt tai sen muutaman sekunnin. Tuskin mitään välimuotoja. Ensimmäisen sarjan jälkeen pidettiin pieni tauko. Koska Mahla kiihtyi ja tuli levottomaksi, päätettiin kokeilla, että rauhoittuuko se, jos nousen lattialta pois ja menen istumaan pöydän viereen. Kyllä Mahla rauhoittui. Se selvästi tajusi, että nyt ei tehdä tätä juttua.

Toisen sarjan otta Satu Mahlan kanssa. Kätevää, voi vaan tuoda koiran treeneihin ja antaa toisen treenata sitä. :) No ei, mutta Mahla teki Sadun kanssa hienosti hommia. Kun se vaan saa namia, niin eipä sitä haittaa, kuka sitä namia antaa. Mä tein vielä yhden sarjan.

Sitten toisella ja kolmannella kierroksella etsittiin hajulappuja "kirpparilta". Mahla tykkää tällaisesta, mutta se menee niin kovalla innolla, että löytäminen ei ole niin helppoa. Se siis ehtii mennä monta kertaa kohteen ohi ennen kuin saa hajun. Toisin sanoen se ei malta keskittyä. Kyllä se löytää, mutta tekee turhaa työtä ja väsyttää itsensä.

Mahla myös napsii hajulaput suuhunsa, jos vaan saa pienestäkin reunasta kiinni. Tätä täytyy lähteä työstämään pois tekemällä etsintää esineillä, joita ei saa suuhun tai hajulaput niin, että niitä ei yksinkertaisesti saa otettua.

Tuhka 9 kk

Tuhkispuhkis hönttilöntti on jo 9 kuukautta vanha. Pieni iso mies.

Tuhkasta oli tulevan harrastuskoira ja sitä virkaa se toimittaa. Se on täysin erilainen kuin Mahla. Jos Mahla on aina tuntunut omalta, mun koiralta, jonka kanssa menee kaikki jotenkin luontevasti, vaikka virheitä matkalle toki mahtuu, niin Tuhka on aivan eri planeetalta. Mahla on kiero narttu, Tuhka putkiaivoinen mies. Pojanviikari, kujeileva pikkujäbä, mutta kiltti mammanpoika. Se ei ole rohkea eikä kova, ei utelias eikä nöyrä, mutta se on sitkeä ja sisukas. Vaikka sillä meneekin hermo, kun se ei keksi.

Mahla on aina ollut kekseliäs ja nokkela, sillä on aina ratkaisu. Sen kouluttaminen on helppoa, kun kerran sanoo hyvä ja antaa nakkia niin se toistaa saman. Tuhka ei. Se ei tajua. Eikä se ole oppinut tajuamaan, vaikka sitä ollaan harjoiteltu. Se toistaa vain istumista, maahanmenoa ja peruuttamista, niitä mitä se osaa ja kun niistä ei irtoa palkkaa, se alkaa huutaa.

Huuto on sen ratkaisu moneen muuhunkin asiaan. Paljon sitä on kyllä karsittukin. Aluksi se vaati ruoasta alkaen kaikkia haukulla, ilmoitti ulkona kaikesta vähänkin epäilyttävästä haukulla. Ei enää. Nyt haukku liittyy lähinnä leikkimiseen tai mörköihin, kuten tienposkessa olevaan kaapelikelaan.

Ei Tuhka ihan lapanen kuitenkaan ole. Mahla on tehnyt sille hyvää. Mahla pitää pikkupojan järjestyksessä, kurissa ja nuhteessa, mutta toisaalta on opettanut sille paljon välinpitämättömyyttä kaupungin menoa kohtaan. Jos Mahla voisi olla tyypillinen ongelmakoira, joka on pyörittänyt kaikki tassunsa ympärille niin Tuhka voisi olla tyypillinen korvaton remmirähjä. Ei ole, mutta potentiaalia siihen olisi.

Otin harrastuskoiran ja heti alusta alkaen totesin, että se ei ole ahne. Namit on ihan ok, mutta ei koko elämä, kuten ainaisesti nälkiintyvällä Mahlalla. Tuhka ei välitä myöskään leluista eikä se leiki kuin vahingossa joskus olkkarin lattialla. Tuhka ei pidä kosketuksesta ja pikemminkin haluaa etäisyyttä. Mutta se tykkää tehdä yhdessä. Kunpa sitä oppisi itse jotenkin vaalimaan ja käyttämään hyväkseen.

Tuhkan ehdottomasti yksi arvokas ominaisuus on se, että se osaa rauhoittua. Se ottaa rennosti, mutta kun aletaan tehdä, se on innolla tekemässä. Se osaa mielentilan hallintaa. Tosin turbovaihdetta siitä ei löydy. Sitä, mikä tekisi hyvästä agilitykoirasta loistavan.

Mun rakkauteni on agility. Yksi suuri syy Tuhkan tulolle ylipäätään oli saada agilityyn kaveri. Mä olen tajunnut, että mun on vaan tosi ikävä Mahlaa agilitykoirana. Ei tule toista Mahlaa, tervettä Mahlaa. Tuhka on aivan erilainen, siitä tulee ehkä ihan ok agilitykoira, muttei meistä tule sellaista tiimiä kuin meillä oli Mahlan kanssa. Mä silti uskon, että me tehdään oikeita asioita Tuhkan kanssa. Nyt syksy ollaan vietetty hiljaiseloa agilityn suhteen, mutta keväällä meille tulee hallivuoro, jolloin päästään jatkamaan seuraavia juttuja. Jo viime kesänä musta oli aivan mahtavaa päästä aksaamaan vaikkakin "ratana" oli vain pari putkea. Toki meillä on edessä pitkä työ luoda pohjat, este- ja tekniikkaosaaminen, mutta voi että kun mä silti odotan sitä innolla. Hyvämielentreenejä, hauskanpitoa, yhdessä tekemistä. Agility on pilkunviilaamista, mutta se ei ole pilkunviilaamista, vaan ainaista palkkaamista ja hyvää fiilistä. Laji, jossa epäonnistuessaan voi katsoa aina itseään peilistä ja palkata koira hyvästä työstä. Se on siistiä.

Aina välillä mä olen pohtinut, että haluanko lähteä agilityrumbaan mukaan niinä kaikkine epäkohtineen, mitä agilityyn tänä päivänä liittyy. Kun on ollut kuvioista pois hetken ja katsoo asiaa hieman ulkopuolelta, näkee paljon asioita, joita ei halua omalle kohdalleen. Mutta toisaalta joka kerta, kun mietin asiaa, katselen treenaavia koirakoita, lueskelen Facebookista aksakavereiden treeneistä tai kisoista tai pohdin jotain agilityyn liittyvää asiaa, niin aina mä innostun samalla tavalla. Aina samalla tulvii mieleeni ne hienot kokemukset ja muistot treeneistä ja radoilta Mahlan kanssa. En mä halua olla siitä ulkopuolella.

Hajutreeneihin Tuhka on kuin tehty. Paitsi että se ei ole labukka tai vihikoira, jotka ovat aivan eri tasolla nenähommien kanssa. Tuhka on ollut aivan tyhjä taulu vailla harrastushistoriaa, kun sen kanssa on aloitettu haisteluhommat. Siitä on kasvamassa monipuolinen hajuosaaja. Sen keskittymiskyvyn kehityksen on nähnyt hajuharjoituksissa hienosti, koska pennun väsymisen näkee hyvin selvästi. Vielä Tuhka kyselee multa, mutta yhä uudelleen hämmästyn itse treeneissä, miten hienosti se tekee.

Minulla on oppimista Tuhkan yksinkertaisuuteen. Sen kanssa opetusmetodit on oltava hyvin erilaisia kuin oivaltavan Mahlan kanssa. Tuhkalle pitää vääntää asiat rautalangasta ja toistaa. Pitää uskoa, että kertaus on opintojen äiti. Mahlan kanssa toistot aiheuttavat lähinnä uusien keksintöjen ja väärien suoritustapojen oppimista, mutta Tuhka ei opi ilman toistoja. Silti mä olen vakaasti sitä mieltä, että lepo on tärkeintä oppimisprosessissa. Siksi me treenataan vähän kerrallaan, levätään ja kuljeskellaan metsässä vapaana. Koira saa olla koira.

Mä en oikeastaan koskaan halunnutkaan pentua menestyvistä vanhemmista aktiivisesti harrastavalta tai kilpailunhaluiselta kasvattajalta. Mä halusin tavallisen koiran, jonka mukana ei tule paineita harrastaa tai kilpailla, koska mulla ei ole niin suurta kilpailutahtoa. Mä sain sellaisen. Ja onhan siinä sen verran menestyjää, että se sai virallisen nimen olympiavoittajan mukaan. Voiko sellaisesta koirasta tulla muuta kuin hieno? :)

Mun pieni höntsälöntsä on avannut ihan uuden maailman mulle ja oikeastaan mä olen iloinen, että se on täysin erilainen kuin Mahla, vaikka Mahla onkin mulle Se Koira. Tuhka on ihan huippu kakara enkä voi olla kuin kiitollinen, että sain juuri sen. Tuhkan. Se jotenkin sopii niin hyvin meille. Oikeastaan ollaan koko perhe tietyllä tavalla samanlaisia, vähän hönttejä kaikki, omalla tavallamme. Niin me kaksijalkaiset kuin kumpikin nelijalkainen.

Viikonlopun touhuja

Viikonlopun touhut alkavat nyt jo torstaista siitä syystä, että haluan kertoa torstain jäljistä. Hajutreeniporukasta Saila oli käynyt tekemässä Pirkkahallin ympäristöön jäljet ja me ajettiin ne viisi tuntia vanhoina. Mä olen vienyt Tuhkan yleensä aina jäljelle kohtisuoraan, jolloin se a) joutuu nostamaan jäljen ja b) valitsemaan suunnan. Nyt mä tiesin, millä parkkipaikalla jälki meni ja mihin suuntaan, mutta en tiennyt tarkkaa sijaintia. Niinpä annoin lähtöhajun parkkipaikan reunalla ja lähdettiin kulkemaan parkkista läpi siten, että jossain vaiheessa pakostikin törmätään jälkeen. Itse asiassa mun luotto koiraan ei ollut ihan älyttömän vahva ja ajattelin, että mahtaako se jälki nousta ollenkaan. Lisäksi jäljelle kylvetyt esineet olivat tummansinisiä pieniä kangaspaloja ja parkkis oli melko pimeä, joten mä en rehellisesti sanottuna nähnyt yhtään esinettä. Mitä tekee pikkuTuhka? Nostaa jäljen ja pysähtyy esineille. Tähän mennessä olen aina palkannut heti esineestä ja kulkenut aika lyhyellä liinalla, jotta ehdin esineelle nopeasti (ja näen sen). Nyt päästin sen menemään aika pitkälle ja pikkujäbä ilmaisee ne esineet. Ihan huippua!

Mahlan kanssa tehtiin pitkästä aikaa pitkä ja osittain tylsäkin jälki. Pituutta oli noin 950 m eli lähes kilometri. Alkuun se meni Pirkkahallin jalkkiskenttien takana menevää kävelytietä ja sieltä asuntoalueelle. Risteyksiä oli paljon, mutta jälki ei varsinaisesti mutkitellut vaan oli aika suoraviivainen. Tiesin suurinpiirtein, miten jälki menee, mutta koska en ole koskaan siellä käynyt, paikanpäällä mun olisi ollut ihan turha yrittää arvailla, missä se menee. Esineitä (pienehköjä kangaspaloja) oli oikeastaan jokaisen risteyksen jälkeen. Mahla teki hienon työn! Se rauhoittui tosi kivasti tekemään töitä, kun jälki oli pitkä. Se teki risteyksissä tarkkaa työtä ja ne risteykset, mistä lopulta käännyttiin niin se teki hyvin varmanoloiset käännökset. Voi että kun olin ylpeä Mahlasta. Näillä onnistumisilla jaksaa monien seuraavien epäonnistumisten yli. :)

Perjantaina oli rallytoko taas aamulla. Tuhka sai olla hallissa, mutta sen kanssa ei juuri tehty mitään. Koulutuskerran aiheena oli puolenvaihdot jalkojen välissä, takana ja edessä. Mahla osaa pujotella jaloissa, osaa seurata jotenkin oikealla puolella ja osaa agilitysta tutun persjätön, joten ne liikkeet meni ihan hyvin. Mä lähinnä taas taistelin käskytyksen kanssa ja yritin opetella oikeaa etäisyyttä kylteistä... Edessä puolenvaihto oli vähän hankalampi. Mahla sinänsä osaa sen, mutta ei niin tiiviisti kuin rallissa pitäisi osata. Ja oli taas vähän äänekästä touhua Mahlalta, kun mä olin hukassa.

Lauantaina käytiin Vantaalla. Jannella oli Helsinkiin asiaa ja me koirien kanssa mentiin mukaan. Mä vietin päivän Vantaalla agilitykisoissa. Tuhka harjoitteli hengaamista ja odottamista ja parin tunnin jälkeen se ei enää jaksanut tempoa jokaisen koiran luo... Meillä olisi tässä asiassa ehkä hieman harjoiteltavaa. :) Mahla pääsi radanrakennus- ja rataantutustumisaikaan vähän tokoilemaan ja keskittyi hienosti hommiin, vaikka koirat haukkuivat häkeissään vieressä ja ei Mahlaa siinä huijata, etteikö se olisi aksaesteitä nähnyt. Kyllä se laidan yli niitä kuikuili. :)

Muuten vähän tehtiin sitten lenkkiä kaupungilla ja käytiin hetki hengailemassa myös Pasilan asemalla.

Sunnuntaina oli Mahlalla tokokoe Nokialla. Tuomarina Harri Laisi ja ulkokoe. Mä toki jännitin etukäteen, mutta itse kokeessa mulla oli jotenkin tosi rento olo. Mahla oli ehkä hieman hiljempaa kuin edellisessä kokeessa. Nyt se huusi pääasiassa liikkeiden välissä, toki myös paikkamakuun ja seuraamisen piippasi ja estehypyssä intoutui haukkumaan. Ihan uutena juttuna ja ainoana todellisena virheenä se juoksi luoksarin läpi. Se oli kyllä vähän mun moka. Paikallaanmakuuryhmä oli kokonaisuudessaan tosi levoton. Mahlan molemmilla puolilla olevat koirat istuivat, yksi koira nousi seisomaan ja reunimmaisen ohjaaja huusi käskyt niin kovaa, että maahanmenokäskyn kohdalla mä ainakin pelästyin. Piippaamista kuului myös muilta kuin Mahlalta ja sen takia tuomari ei puhunut ääntelystä mitään. Ilmeisesti se ei tiennyt, ketkä kaikki piippaa. Mahla kuitenkin oli hieman ryöminyt. Hieman on siis tässä tapauksessa niin vähän, että kun palattiin piilosta, mä en huomannut, että Mahla olisi edennyt rivistä. Lähelle päästiin ykköstulosta, mutta kaksi pistettä jäätiin vajaaksi.

Paikkamakuu 6,5

Seuraaminen 8

Maahanmeno 10

Luoksetulo 5

Seisominen 9,5

Nouto 9

Kauko-ohjaus 9,5

Hyppy 7,5

Kokonaisvaikutus 7

ja siis 158p ja AVO2. Videollekin koe tuli ja voin sen toki tänne jossain vaiheessa lisätä. Kun sen katsoo ilman ääniä niin se ajoittain näyttää ihan kivaltakin...

Fiilikseen mä olin muuten tyytyväinen. Mulla oli rento ja mukava olo mennä kehään. Mä pystyin mielestäni antamaan Mahlalle kaiken, mitä mä pystyn eli mahdollisuuden onnistua. Aina voisi jossitella, mutta siihen mä en nyt ala. Tämä koe meni näin. Tältä tuomarilta on mahdollisuus saada ykköstulos, vaikka koira ääntelee. Mutta ei Laisi ilmaiseksikaan pisteitä anna, se on todettava. Ja mun mielestäni on kiva tokoilla, kaikesta huolimatta. :)

Jälleen rallia ja tokoa ja takapakkia

Musta ei oo treenaamaan tokoa. Totean sen aina säännöllisesti ja sen jälkeen yleensä pidetään noin parin vuoden tauko. Valitettavasti. Keskiviikkoaamuna käytiin tokoringin kera tekemässä Hakametsässä paikallaanmakuu ryhmässä. Luulin, että kaikki meni ihan jees, koska rivissä oli hiljaista kunnes viereisen koiran ohjaaja tuli piiloon ja sanoi, että sun koira on tainnut liikkua. Noniih... Että tähän asti se paikkamakuu kesti. Se meidän edellinen koe oli ensimmäinen avoimen koe, jossa Mahla pysyi paikallaan ja siksi mun toiveet nousi, että nyt samaan syssyyn mennään sitten kokeilemaan sen verran, että saadaan se vika ykkönen ja saadaan paketoitua meidän tokokisaura. Mutta se koe taisi olla myös viimeinen avoimen koe, jossa tuo koira pysyy paikallaan. Ainakin toistaiseksi viimeinen. Tällä hetkellä fiilis mennä niihin kokeisiin, joihin Mahlan olen nyt ilmoittanut, on aika nolla. Eipä paljon kiinnosta.

Perjantaina oltiin sitten rallytokossa taas hakemassa vähän parempaa fiilistä. Mun piti ottaa sielläkin paikkamakuu, mutta ainoaksi sellaiseksi jäi, kun jätin Mahlan odottamaan (ei paikkamakuuseen), mutta se sieltäkin läks ryömimään. Ei ois vissiin pitänyt jättää sitä kuitenkaan, koska luulen, että sen näkökulmasta ne on riittävän samanlaisia asioita ja nyt se ei sit enää pysy yhtään paikallaan. Rallytokossa meillä oli alokkaan tasoinen rata, joka meni ihan jees sitten kun mä sain kelattua päähäni, mitä ihmettä niillä kylteillä tehdään. Eka kierros meni siihen, että mun oli pakko kysyä muutamalla kyltillä, että mitä ihmettä tässä tehdään. Kun mä opettelisin nuo kyltit, niin alokasluokka olisi Mahlan kanssa täysin kilpailtavissa. No, en tiiä innostutaanko lajista niin paljon, että mentäis kisaamaan. Saa nähdä kun ollaan nämä neljä kertaa käyty, josko sitten tuntuis jo osaavansa itse jotain. :)

Tuhka oli hallissa harjoittelemassa sille tärkeintä asiaa eli odottamista ja hienosti se odottikin. Pikkusen otin sitä höntsäämään istumista ja maahanmenoa sekä lyhyitä paikallaanoloja, niitä mitä se osaa. Seisomisen pysähdyksen mä aion opettaa samoin kuin Mahlalle eli peruuttamisen kautta, mutta nyt alkaa tuntua, että Tuhkan piuhat on niin pitkät, että se tarvis varmaan rautalankamallin siitäkin asiasta. Kuten kaikesta.

Hajutreenejä ollaan tehty viime aikoina tosi ahkerasti, oikeastaan 3-4 kertaa viikossa. Tosin harjoituksen teemaa ollaan vaihdeltu, niin että välillä tehdään purkkista, ihmispurkkista, jälkeä ja esine-etsintää. Nyt ollaan viikonloppu lomalla hajuhommista paitsi, että tietysti kun satoi lunta niin nameja ollaan etsitty lumesta, mutta sitä en lue treeniksi. Kirjoittelen tarkemmin viimeaikaisista treeneistä jossain vaiheessa, mutta mä oon tyytyväinen Tuhkan asenteeseen ja Mahlan palkkaamistapaa muuttamalla ollaan saatu sillekin rauhallisuutta.

Kuvat ovat tältä viikonlopulta Ikaalisista. Me niin nautitaan lumesta, vaikka se tuskin on kovin pysyvää vielä. Nautitaan nyt, kun sitä on. Sitä tuli perjantaina varmaan enemmän kuin viime talvena yhteensä...

Rallia ja tokoa

Meillä jäi keväällä Koirakoutsille muutama treenikerta käymättä ja kyselin, että olisiko nyt missään ryhmässä tilaa. Rallytokon perjantain aamuryhmässä oli tilaa ja me käydään siellä nyt neljä kertaa. Meille Mahlan kanssa ei ole sinänsä mitään väliä treenataanko rallytokoa vai tokoa, kun ne ongelmat on siinä ääntelyssä eikä teknisessä suorittamisessa, vaikka siinäkin aina hiomista on.

Viime perjantaina käytiin ekaa kertaa. Me ollaan treenattu rallytokoa aina joskus, jatkokurssi käytiin silloin joskus pari vuotta sitten ja sen jälkeen ollaan taidettu muutaman kerran käydä jossain koulutuksessa. Lajin idea on mulle tullut tutuksi, mutta kyllä mä olen ihan hukassa siellä radalla, että missä kohtaa ja mitä tehdään. No tietysti nyt sitten oli treenin aiheena kylttien uusiminen. Meillä oli pieni rata, jossa oli muun muassa nopeudenvaihdoskylttejä ja sitten kouluttaja huuteli virheitä ja kyltti piti uusia. Voitte kuvitella, että mä olen jo aivan hukassa, mitä kylteillä tehdään ja missä kohtaa niitä suoritetaan saati sitten kun pitäisi vielä ajatella, että miten niitä uusitaan ja varsinkin kuunnella kouluttajan "virhe"-huutoja. Ei ollut helppoa mulle. Ihan lopuksi saatiin tehdä kerran rata ilman teennäisiä virheitä ja uusia vain, jos teki oikeasti virheen. Rata oli siinä vaiheessa tuttu ja pystyin keskittymään vain itse asiaan niin sehän meni hyvin. Mahlasta on moneksi, jos vain mustakin olisi. Saas nähdä, mihin meidän rallytokohömpötykset johtaa. Mä olen pitänyt sitä aina köyhänmiehentokona ja pidän edelleen, mutta onhan se oikeastaan aika mielenkiintoista ja hauskaa. Ohjaajalle varsin uutta, vaikka alokasluokan tokokoirallekaan ei juuri outoja liikkeitä ole.

Tänään illalla oli sitten pitkästä aikaa Herhautokot. Me ei oikeastaan tehty mitään, mitä piti paitsi tunnari. Yksi treeniporukasta oli ottanut kapulat mukaan ja otettiin muutama toisto Mahlan kanssa. Itse asiassa otettiin pari liikaa. Kolme on hyvä lukumäärä hajujutuissa ja niin tuntuu olevan tunnarissakin. Sen jälkeen tulee Mahlalla vauhti päälle, koska tämähän on niin helppoa. :) Yhtä kaikki, tällä kertaa se toi kapulan hienosti eikä epäröinyt ottaa kapulaa suuhun. Luovutuksessa on vähän tekemistä, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen, että Mahla ottaa kapulan suuhun ja lähtee tuomaan sitä mulle. Kerran menin sekaisin omaan kikkailuuni. Sekoittelin kapuloita, jotta Mahla ei katso, mihin laitan oman ja sekoitin sitten niin, että omakin meni hukkaan eli en enää tiennyt, missä se oli. Laitoin kuitenkin Mahlan asialle ja oletin, että se toi oikean. Ei se koskaan ole väärääkään tuonut.

Kaikenkaikkiaan Mahla oli tosi rauhassa. Palkkaan sen nyt heittämällä nameja maahan, jolloin se saa keskittyä niiden etsimiseen ja syömiseen. Se rauhoittaa Mahlaa. Odoteltiinkin joitakin aikoja ja palkkailin aina väliin namilla, kun se oli hienosti. Jos me näin jatketaan niin voi olla, että veteraani-Mahlan kanssa voidaan sitten mennä kokeisiin muutakin kuin toivomaan, että tuomari ei välitä äänestä.

Tuhka teki toisen puolikkaan Herhautokoista. Tehtiin luoksetuloa koirakujassa. Tuhkalle vaikeinta oli odottaa, mutta eipä olla paljon treenattukaan... Tuhka oli liinassa, koska edelliset koirat olivat käyttäneet liinaa, mutta eipä se olisi sitä tarvinnut. Ei sitä yhtään kiinnostanut muut koirat. Sitten tehtiin vielä kontaktipujottelu koirakoiden ympäri. Tämä sujui oikein hyvin. Namitin Tuhkaa melkein koko ajan, mutta se oli hyvin mukana eikä yrittänytkään pyrkiä muiden luo. Näitä pitäisi harjoitella Tuhkan kanssa paljon enemmän eli pitäisi vaan treeneissä pyytää muita mukaan.

Oikeastaan mä olen iloinen, että olen vähän innostunut käymään tokotreeneissä. Tuhkan kanssa ei muuten tulisi harjoiteltua yhtään muiden koirien kanssa treenaamista eikä oikeastaan yhtään mitään muutakaan. Sekä Herhautokot että tottelevaisuusringin treenit on tässä lähellä, mikä edesauttaa sitä, että mä menen treeneihin.