Paimennuskausi aloitettu

Viime viikonloppuna oltiin Porokoirakerhon järjestämällä paimennusleirillä Kuttukuussa. Nyt on paimentelut aloitettu tämän kesän osalta. Jatkosta en tosin tiedä, saas nähdä, missä ja koska jatketaan. Mä kun olen tosi kriittinen siitä, miten haluan koirieni kanssa paimentamisessa edetä eikä yksikään täällä lähistöllä oleva paimennuspaikka tarjoa niitä mahdollisuuksia... Ehkä ensi kesänä sitten otetaan omia maisemanhoitajia, joille kyllä tarvetta olisikin. :)

 

Tuhka seurailee lauman viimeisiä, sen katseen suunnasta on tulossa vielä pari lammasta, joita se odottaa leikatakseen niiden taakse.

Lauantaina mentiin ensin Tuhkan kanssa metsäpaimeneen. Mukana oli kolme muuta koiraa ja talon kaksi apukoiraa. Tuhka oli kiinnostunut lampaista, mutta sillä ei voima riittänyt töihin. Välillä se hakeutui muiden koirien luo, jotta sai niistä voimaa. Viimeisiä hitaita pikkukaritsoita se jäi aina odottelemaan ja "kuljettamaan". 

 

Tuhka huolehtii viimeisistä ja pienimmistä. <3

Metsässä vaihdettiin koiria niin, että Mahla pääsi tuomaan lampaita takaisin yhdessä toisen porokoiran ja apukoirien kanssa. Mahla oli sitä mieltä, että kun on muita tekemässä töitä, tehkööt. Yhdessä vaiheessa, kun siirrettiin metsässä hajallaan olevaa laumaa metsätielle ja kaikki me kolme ohjaajaa ja muut koirat paitsi Mahla oltiin jo tiellä, Mahla hoiti koko lauman metsästä tielle yksinään. Se siis tekee kyllä töitä ja osaa, mutta väistyy muiden koirien tieltä. Mä luulen, että Mahla on vähän arka metsässä sen takia, että se ei oikein osaa sosiaalista peliä toisten koirien kanssa. Se on paimentanut joka kesä yhdessä muiden koirien kanssa eikä se sinänsä ole ongelma, mutta se ei osaa olla luontevasti muiden koirien kanssa ja luulen, että siksi se jättää helposti työt muille.

Sunnuntaina oltiin koko päivä aidalla. Mahlan kanssa saatiin haastava tehtävä olla varikolla jakamassa ja siirtämässä lammasryhmiä aitauksiin. Mä olin aika pihalla itse siellä varikolla enkä osannut tukea ja auttaa Mahlaa riittävästi. Mahla olisi halunnut liikuttaa lampaita kovasti ja painaa päälle eikä olisi malttanut vaan pysyä paikallaan. Siksi se työnsi lampaita koko ajan mun päin ja ahtaissa tiloissa liikkuminen oli hankalaa ja porttien aukaiseminen välillä erittäin mielenkiintoista. Oman maun hommaan toi myös se, että varikot olivat talven jäljiltä sen verran huonossa kunnossa, että joistain häkeistä ja porteista lampaat pääsi karkaamaan. Juuri kun ne sai jonnekin, ne yhtäkkiä oli karannut jonnekin muualle.

Uusi lammasryhmä on otettu varikolta aitaan.

Ihan tosissamme siis saatiin tehdä töitä Mahlan kanssa! Vähän niitä myös kuljetettiin viereiseen aitaukseen tai haettiin muista aitauksista, joka sujui kyllä hyvin. Lampaat olivat kuitenkin erittäin nihkeitä liikkumaan. Sunnuntaina ne eivät olleet laiduntaneet ennen harjoittelua, joten niillä oli kova nälkä ja siksikin liikuttaminen oli vaikeaa. Jotenkin ryhmiin sattui myös aina joku erityisen hankala yksilö, että koirat saivat ihan tosissaan tehdä töitä. Talon apukoira saikin melkein koko ajan olla jollakin pellolla apuna. Mahlaakin se kävi pari kertaa auttamassa, kun Mahla alkoi ihan tosissaan väsyä.

 

Tässä haetaan lampaita viereisestä aidasta sillan kautta. Mahlan häntäkippura sieltä sillan toiselta puolelta pilkistää. Vaikka ryhmässä on yli kymmenen lammasta, kapealle sillalle ei muodostu ruuhkaa enkä mä jää jalkoihin.

Kyllä varikkotyöskentely muuttui sitten pikkuhiljaa järjestelmällisemmäksi ja helpommaksi, kun opin auttamaan ja tukemaan koiraa. Opin pitämään huolen siitä, että paikallaanolosta ei lähdetä painamaan elukoita eteenpäin ja opin tekemään koiralle tilaa mennä lampaiden ohi, vaikka lampaat kuinka olisivat painaneet. Mahla alkoi väsyä nopeasti.

Ihan lopuksi halusin tehdä vähän kuljettamista Mahlan kanssa. Mentiin hakemaan kauimmaisesta aitauksesta lampaat. No, niillä oli kova veto sillalle, jonka kautta päästään pieneen aitaan ja varikolle. Sillalle ne painoi ihan suorilta, pyöritettiin vähän isompaa ryhmää sitten pienessä aidassa niin Mahlakin sai vähän fiilistä, että se jotain osaa. Siinä se jaksoi vähän aikaa painostaa myös niitä nihkeimpiä lampaita ja sai niitä mukavasti kyllä liikkeelle. Otettiin siihen kuitenkin apukoira vähäksi aikaa myös mukaan, että saatiin Mahlalle hyvä fiilis.

Tuhkan kanssa oltiin myös pariin otteeseen pienessä aidassa. Lampaat olivat, harmi kyllä, liian nihkeitä sille. Tuhkan voima ei riitä niitä liikuttamaan. Saatiin apukoira Tuhkan kaveriksi ja sitten pikkukoirakin meni niin pätevänä ihan kuin sen ilmeestä voisi lukea, että "tässä me paimenkoirat paimennetaan yhdessä". Tuhka on herkkä ohjaukselle ja pysyi hyvin pienen lammasryhmän takana. Pysyi se ryhmän takana ilman apukoiran tukeakin, mutta se vaan ei saanut lampaita liikkeelle. Sinikka sanoi, että tuon koiran kanssa ei ohjaamisessa tarvitse ihmeitä tehdä, se ottaa hyvin pienet eleet vastaan. Ja kyllä, ohjaaminen lauman kiertämiseen ja tasapainottamiseen olivat hyvin minimaalisia, kun käännyttiin aina koiraa kohti ja "ohjattiin" tasapainottamaan.

Tuhkan apuna talon työkoira ja ihana 4,5 kk tuleva työkoira :)

Tuhkalla ei selvästi ole vielä suurta käsitystä siitä, että niitä eläimiä pitäisi liikuttaa, koska se ei edes yrittänyt löytää keinoja siihen. En ole kuitenkaan pikkukoirasta huolissani tuntiessani koiraani. Tuhka on rauhallinen ja hyvin harkitsevainen. Se tarvitsee monien asioiden ajattelemiseen aikaa. Nyt se sai hyvän kokemuksen ja uskon, että seuraavalla kerralla sen tekeminen voi jo näyttää erilaiselta, kun se on saanut mietiskellä kokemuksiaan.

Voi olla, että Tuhkaa auttaisi myös liikkuvaisemmat lampaat, jolloin se saisi itse kokea voivansa vaikuttaa eläimiin ja sitä kautta löytää itsestään voimaa. Tämä lähinnä siksi, että yleensä paimennuspaikoissa ei ole tarjolla apukoiraa harjoittelevan koiran tueksi, joten jos me yritetään kotisuunnalla paimentaa, täytyisi pyrkiä luomaan tilanne niin, että saadaan niitä onnistumisia.

"Näin me yhdessä paimennetaan".

Yleensä tavallisissa paimennuspaikoissa ei noin nihkeitä lampaita koirille anneta vaan valitaan paimennettaviksi ne helpoimmat yksilöt. Mä yritin varikolla kerran varovasti kysyä muilta, että jätänkö hankalan pässin varikolle ja heti mulle huudeltiin, että "ai sä meinaat siellä valikoida helpoimmat lampaat". En valikoinut, pässi lähti mukaan aitaan aiheuttamaan harmaita hiuksia niin ohjaajille kuin koirillekin... :) Olen kyllä toki samaa mieltä, että mitä heterogeenisempi ryhmä on, sitä enemmän koira joutuu töihin ja sitä enemmän se oppii lukemaan eläimiä (yksi ehdottomasti tärkeimmistä paimenkoiran taidoista). Sitä vaan itse haluaisi päästää koiran ja itsensä helpolla.

Tästä kuvasta välittyy mulle niin paljon se, mistä mun mielestäni paimennuksessa on kysymys. Tuhkan rauhallinen ja kuuliainen asenne välittyy sen koko olemuksesta, matalasta asennosta, korvista ja hännästä. Lampaiden elekieli kertoo niiden luottamuksesta paimentaviin koiriin (apukoira on myös siellä takana Tuhkan kanssa) ja rauhallisesta etenemisestä. Ja mikä erikoista, myös ohjaaja on rentona, luottaa koiriin ja antaa niiden työskennellä. :)

Erityisesti kuitenkin olen tyytyväinen Tuhkan asenteeseen lampaita kohtaan. Se on erittäin nätisti niiden kanssa ja muutenkaan se ei ole holtittomasti juoksenteleva. Se oli erinomaisesti kuulolla, keskittynyt ja kiinnostunut lampaista. Välillä se rauhoitteli itseään pysähtymällä tarkkailemaan tilannetta. Sitä ei tarvinnut komentaa mistään eikä, kuten aiemmin ohjaamisesta jo kerroinkin, ohjata kovasti. Tuhkan kanssa pääsi vain kehumaan hyvästä työstä. :)

Kyllä se tästä. Mahla pääsee toivottavasti tekemään töitä lehmien kanssa tänä kesänä ja jos homma kävisi hyvin, Tuhka voisi hengata mukana ja ottaa opikseen ilman vastuuta. Mahlalle mistään aidan kiertämisestä ei ole mitään iloa vaan se tarvitsisi työnomaisia tehtäviä. Tuhkan kanssa haluaisin jokusen kerran käydä kesän aikana paimenessa, vaikka ihan vaan helpoilla lampailla.

Kolmannet aksat ja jälkiä

Perjantaina ohikulkumatkalla Ikaalisiin poikkesin treenaamaan hyppytekniikkaa. Tehtiin korkeuden arviointia set pointtina pelkällä pystyhypyllä. 35-45-50-40-30. Tuhka ponnistaa tehokkaasti ja hyppy näyttää muten hyvältä, mutta alastulo on vähän töksähtävä. 

Toiseksi tehtiin taipumista ensin kolmella hypyllä pari toistoa kumpaankin suuntaan. Eka toisto paikaltaan, sitten vauhdista. Koska taipuminen onnistui hyvin, laitoin vielä alkuun putken, josta otettiin vauhtia. Edelleen taipuminen oli tehokasta. Se ei kertaakaan ajautunut ulkokaarteeseen vaan tuli tiukasti siivekkeiden vierestä. Hyvä.

Sitten hajutreenejä. Helatorstaita vietettiin Tampereen keskustassa. Mahla veti 700 metrin hurlumhein, joka meni viimeiset 300 metriä Hämeenkatua ja maalimies istui Keskustorilla. Mahla teki alun hyvin, mutta Hämeenkadulla se alkoi selvästi väsyä eikä jäljen loppuosassa ollut esineitäkään (tähän jatkossa muutos!). Maalimies löytyi kuitenkin. Tuhka teki sille vaikean lyhyemmän jäljen, joka päättyi Laukontorin kiskalle, jossa maalimies odotti. Heti lähtöhajun antamisen jälkeen Tuhka löysi ihanat tyttöpissat ja olin varma, että koira ei jäljestä, kun kaikesta huolimatta lähdettiin etenemään jalkakäytävää, jota jälkikin meni. Yhden talon nurkalta se kuitenkin nosti esineen, että ei se ihan ollut kuitenkaan unohtanut, mitä on etsimässä. :) Loppujälki kyllä meni maalimiehen etsimiseksi ihmisjoukosta ja sinänsä oli ihan hyvä harjoitus.

Viikonloppuna treenattiin alustanvaihtoja ja pehmeitä alustoja. Nämä ovat jääneet valitettavan vähälle. Lauantaina otettiin metsässä helppo ja hauska jälki kummallekin. Janne käveli ja me mentiin melkein heti perään. Janne oli maalimiehenä matalassa hirvitornissa eli pikkuisen normaalista poikkeavammassa paikassa. Kummallekin koiralle harjoitus oli helppo. Mahlan jäljellä alku oli vaikeakulkuista märkää hakkuuaukeaa, Tuhkalla oli ojanylitys ja pääasiassa helpohkoa taimikkoa. 

Sunnuntaina teki äitini peltojäljet kummallekin ja ne vanhenivat reilun kolme tuntia. Ne olivat silti liian tuoreita ainakin koirien vauhdista päätellen. Mahla treilasi oikein kunnolla nenä korkealla ja tarkkuus kärsi (tosin pienet kangasesineet nousi nurmesta silti hyvin). Tuhka eteni myös korkealla nenällä, aika mukavasti, mutta kulmat olivat sille vaikeita. Kun se menee kulmasta ohi, se ei osaa vielä palata aktiivisesti jälkeä etsien takaisin vaan jää helposti haahuilemaan. Tuhkakin nosti kuitenkin esineitä ihan mukavasti.

Tänään tehtiin asvaltilta nurmelle menevät jäljet, joissa oli runsaasti esineitä. Mahla olisi edennyt suurilla linjoilla, mutta "pakotin" sen tekemään tarkkaa työtä, mihin se ei olisi malttanut rauhoittua. Tuhka oli aluksi ihan ulalla kaikesta, mutta kun se alkoi keskittymään, se teki ihan mukavasti hommia ja eteni kivasti. Seuraavat jäljet kummallakin saisi olla tällaisia samanlaisia, jotta saadaan vähän sitä malttia taas takaisin ja paljon palkkaa. :)

Myös tänään aksaa

Meidän agilityjutut on nyt kyllä erittäin epäsäännöllisiä. Tuossa oli taas taukoa hetki ja nyt sitten kahtena peräkkäisenä päivänä treenaillaan... Tänään oli kokeilujen ja ratkaisujen päivä. Koska vedin ryhmäläisille takanaleikkausharjoitusta, kokeilin sitä tehdä myös Tuhkan kanssa. Ei toiminut, kuten arvasin. Meidän lähtökohta on vähän erilainen eikä Tuhka ole vielä valmis sellaiseen harjoitukseen. Kokeiltiin silti.

Pääasiassa tehtiin kuitenkin hyppisjuttuja. Ensin perussarjaa niin, että juoksin itse vieressä. "Helpotin" tätä kuitenkin niin, että jätin Tuhkan aivan ekaan rimaan kiinni, jolloin se joutui keskittymään enemmän hyppäämiseen eikä muhun. Toimi. Sitten vauhdista ilman omaa liikkumista. Kolme toistoa, joista viimeinen oli oikeasti hyvä! Kaksi ekaa meni turhan kovaa ja loikkasi viimeisen välin, mutta viimeisellä keskittyi oikeasti niin hyvin, että ei edes valunut väleissä eteenpäin. Näistä siis pitää rohkeasti vaan tehdä ja antaa koiran oivaltaa. Sillä on selvästi hoksottimet.

Toisena harjoituksena hevosenkenkä. Mä otin omaa ohjausta mukaan siten, että olin hevosenkengän sisällä. Tuhka teki oikein hyvin. Tuhkalla on vissiin taipuvainen selkäranka, koska se selviytyy erinomaisesti taipumistreenistä. Vasemmalle taipuminen oli Tuhkalle helpompaa kuin oikealle taipuminen.

Mahla teki hiukan tokojuttuja. Jotenkin mä olen löytänyt sopivan väylän, miten hömpöttää tuon koiran kanssa. Mä kiellän haukkumisesta, mutta palkkaan suuresti sosiaalisesti ja namia en anna joka välissä. Perusasentoon otan sen niin, että otan sen liikkeessä viereen ja siitä pysähdytään. Jos me edetään tällä tavalla niin me kehdataan ehkä ens vuonna mennä kokeisiin. :)

Valssailua

Meillä oli Tuhkan kanssa ensimmäiset oikeat aksatreenit. Ensimmäistä kertaa oltiin siis muiden opeissa. Kyseessä oli yksittäin ohjaustekniikkatreenit Demarilla. Menin mukaan, koska Mahlan kanssa kävimme Annen kerran kuussa valmennuksissa (rataharkat) ja nyt tänä keväänä alkoi ohjaustekniikkatreenit, joista siis voi ilmoittautua sellaiseen aiheeseen, mihin harjoitusta haluaa. Nyt treenin aiheena oli valssi.

Tuosta ratapiirroksesta puuttuu kaksi valssia, 4-5 ja 6-7. Valssihaaste siis heitettiin ohjaajalle, ei ole helppoa tehdä noin montaa valssia peräkkäin varsinkin kun rata on suunniteltu niin, että jollei valsseja tee ajoissa, ei ehdi seuraavaan valssiin. Että siinähän treenailtiin...

Eniten koko hommassa mua epäilytti Tuhka, joka ei ole koskaan tehnyt mitään ratatreeniä. Ohjausjuttuja ollaan tehty putkilla ja esteitä se on nähnyt vain hyppytekniikkajutuissa. Tuhkalle tämä ei ollut paras mahdollinen harjoitus, koska mä olin todellakin ruosteessa. Ei koiraa siitä saisi rangaista. No, otettiin sitten lyhyitä pätkiä ja Tuhkalle paljon palkkaa huolimatta siitä onnistuinko mä vai en.

Vaikein kohta oli ehdottomasti 3-4 välinen valssi ja tehdä se nimenomaan tarpeeksi ajoissa, jotta koiran sai kääntymään ennen 3-hyppyä, jotta sen on mahdollista päästä 4-hypylle. Seuraavankin valssin sai tehdä ajoissa ja painella kovaa jo suoralle, koska muuten valssi ennen putkea ei olisi mahdollinen. Eikä se meinannut ollakaan, en luottanut Tuhkaan niin paljon, että olisin uskaltanut jättää sen 4-hypylle. Myös putken jälkeen 7-hypyn jälkeistä valssia jouduttiin vähän hiomaan. Tuhkahan ei lue esteitä, kuten kokenut koira ja siksi mä oikeasti käyttää kroppaa. Ei siinä sitten mitään ongelmaa ollutkaan, kun sain hartiat ja jalat oikeaan suuntaan, mutta taas ajoitus oli se vaikein asia.

Mä tykkäsin treenistä ihan älyttömän paljon! Tuo oli juuri sitä itsensä haastamista, mitä mä agilityssa rakastan. Koska Tuhkan kanssa ei olla mitään tuollaista tehty, mulla oli kova tarve varmistaa sitä ja auttaa sitä. Aivan turhaa! Valssissa koiran ei tarvitse osata mitään, se on koiralle älyttömän helppoa, kun ohjaaja tietää, mitä tekee. Ja pikkukoira luki mun kroppaa erinomaisesti ja vastasi ohjaukseen hienosti. Voin vaan kuvitella, miten hienosti se kulkee, kun mä saan varmuutta omaan tekemiseeni.

Tämä oli siksikin hyvä harjoitus, että mä en saanut mahdollisuuttakaan pysyä omalla mukavuusalueella tai auttaa pikkukoiraa. Mun täytyy alusta alkaen opetella ohjaamaan kuvitellen, että mulla on 65 cm:n hyppyjä hyppäävä nopea maxikoira, jolloin jokaikisellä ponnistussuunnalla, nopeudella, laukkojen määrällä ja kaartella on väliä. Anne oli sitä mieltä, että Tuhkasta tulee helposti kääntyvä koira, joka ei juuri tee ylimääräistä. Niin mäkin luulen. 

Vaikka Tuhka oli valssitreenissä vähän hitaalla, se teki niin tiukat käännökset (toki rimat oli siinä 30 cm:ssä), että mulla oli oikeasti kiire. Mä en ole huolissani siitä, että Tuhka oli hitaanlainen. Niin mä toivoni olin menettänyt, kun tehtiin ekoja hyppistreenejäkin. Ja mikä vauhti sillä on nykyisin. Tuhka vaan on pohdiskelija, joka ajattelee ensin ja toimii vasta sitten. Kun toivottavasti päästään treenaan vähän useammin ja aloitellaan treenaamaan pikkuhiljaa myös näitä rataharjoituksia, Tuhka oppii, mistä on kysymys ja sen varmuuden kautta sille löytyy vauhti. Näin mä luulen ja uskon. Ja siksi mä mielummin pidän sillä maltin matkassa mukana nyt kun vielä voin enkä ala hetsaamaan sitä kierroksille. Mä jatkan sinnikkäästi mun valitsemaa linjaa ja katson, mitä siitä seuraa.

Miksi hajutreenit on niin kivoja ja koukuttavia?

Kirjoittelen jälkikäteen, mutta kirjoitan kuitenkin. Tämän viikon maanantaina treenailtiin Ylöjärvellä. Ja treenit olivat taas muistutus siitä, miksi tätä jaksaa treenata kerrasta toiseen. On noi koirat niin ilmiömäisiä hajueläimiä! Tässä luvassa lyhyt selostus molempien erittäin onnistuneista jäljistä.

Pari treeneihin tulevaa oli tehnyt jälkiä jo valmiiksi. Jäljet olivat kuitenkin aika tuoreita, noin kaksi tuntia vanhoja eli sen puoleen koirille helppoja. Lisäksi mä tiesin suurinpiirtein millaisia esineistä matkan varrella on ja kuinka paljon ja tiesin hyvin tarkkaan myös, missä jäljet kulkevat, joten lähtökohdat treenille oli helpot.

Tuhkalle olin suunnitellut aivan erilaista harjoitusta kuin mitä päädyttiin tekemään. Kun jaettiin valmiita jälkiä, päätin kuitenkin yrittää Tuhkan kanssa sille aivan liian vaikeaa jälkeä. Jäljelle oli jätetty kuitenkin runsaasti esineitä, joten uskalsin kokeilla sitä. Lisäksi jälki oli Tuhkalle aika pitkä, noin 230 m, kun se on useimmiten tehnyt korkeintaan sadan metrin pätkiä, kun sen keskittyminen ei ole kestänyt pidempiä.

Tuhka teki erittäin hyvää työtä. Se oikeasti nosti kaikki esineet, vaikka niitä oli laiteltu erikoisiinkin paikkoihin ajatellen, että joku kokeneempi koira tulee ajamaan jäljen ja haluttiin esineisiin haastetta. Mä en bongannut yhtään esinettä ennen Tuhkaa eli se toimi hyvin itsenäisesti ja eteni hyvin. Sen keskittyminen riitti vilkkaasti liikennöidyn kadun jalkakäytävälläkin.

Vaikeita paikkoja oli oikeastaan kaksi. Ensimmäinen oli, kun jäljentekijä oli kulkenut talon seinän ja pensaan välistä kivetyksellä. Tuhka ajoi jälkeä rotvallin reunaan asti, mutta se ei jotenkin rohjennut nousta talon seinustalle. Mä en antanut muita apuja kuin olin vain paikallani ja annoin Tuhkan yhä uudestaan ja uudestaan nostaa jälki ja ajaa samaan kohtaan rotvallin reunaan. Sitten kun se rohkaistui nousemaan seinustalle, palkkasin heti ja se jatkoi kyllä siitä hyvin eteenpäin. Toinen vaikea kohta oli siirtyä jalkakäytävältä toriaukion läpi. Siinäkin jouduin auttamaan niin, etten päästänyt koiraa kauas jäljeltä.

Mahlan jälki oli sinänsä sille simppeli, se alkoi suojatien ylityksellä, matkan varrella oli muutama kävelytien risteys ja liikenneympyrä. Pituutta jäljellä oli noin 360 m kartalta mitattuna. Mahla teki erinomaista työtä. Sen risteyskäyttäytyminen on vahvistunut niin, että mä osaan tulkita sitä koko ajan vain paremmin ja paremmin. Vaikka aina on helppo tulkita, kun tietää, missä jälki menee. :) Annoin Mahlan tehdä vapaasti töitä, roikuin liinan päässä ja menin perässä niin oikeaan kuin vääräänkin. Mahla tekee nykyisin hyvin musta riippumatonta työtä, vaikka tullessa tyhjistä pois, autan ja vahvistan sitä aina kun vaan tiedän, missä jälki oikeasti menee. Liikenneympyrässä suojatien ylitys oli vaikea. Siinä vähän autoin Mahlaa, kun se oli käynyt toteamassa muut suunnat tyhjiksi. Näin olisin auttanut, vaikken olisi tiennyt, missä jälki menee. Tien toisella puolella Mahla nappasi jäljestä kiinni ihan hyvin sitten taas. Eli Mahlalta oikein passeli suoritus.

Kun molemmat ajaa erittäin onnistuneesti jäljet, jotka eivät muuten olleet ihan helppoja niin jaksaa taas tehdä ihan perustreeniä ja kestää niitä vähän huonommin menneitä treenejä. Monesti tuntuu, että tehdään liian vaikeita juttuja eikä muisteta palata niihin, mitä jo osataan. Onneksi niiden harjoittelu on kuitenkin monipuolista eikä esimerkiksi pelkästään jäljen ajoa.

Tuhkan keskittymiskyky on kehittynyt hurjasti tämän talven aikana, mikä oli toki odotettavissakin, kun pentu kasvaa. Edelleenkin Tuhka on hyvin nuori, joten täytyy olla sille armollinen. Mahla on myös kehittynyt talven aikana etenkin risteysharjoituksissa. Tai voisiko sanoa, että mä olen oppinut luottamaan siihen enemmän ja osaan tulkita sitä paremmin. Edelleenkin saadaan harjoitella sitä, mutta suunta on ainakin parempaan.

Nyt loppukevään ja alkukesän treenisuunnitelmissa on etenkin alustanvaihtoihin keskittyminen ja maalimiehen löytäminen. Todennäköisesti juhannuksesta jää koirat loppukesäksi hajutreeneistä ansaitulle tauolle ja keskitytään muihin juttuihin silloin. Mutta sitä ennen on mulla muutama juttu odottamassa niitä.