Hajutreenit ja Tuhkalla uusia kavereita

Tuhkan kuulumisia: perjantaina illalla käytiin hengailemassa Hervannan jäähallin pihassa. Lauantai-iltana mentiin Ikaalisiin ja oltiin paljon pihalla. Makkaroitakin paistettiin, mutta Tuhkaa ei niin kovasti kiinnostanut se touhu. Mielummin se itse kuljeskeli ympäriinsä. Sunnuntaina päivällä käytiin keskustassa päättämässä agilityn pohjataitokurssi ja karsimassa tulevalle alkeiskurssille pyrkivät. Koirat odotteli autossa ja lopuksi otin ne kentälle oleskelemaan. Vähän puuhailtiin Mahlan kanssa ja sitten myös Tuhkan. Tuhka sai syödä Lauralta ja Eijalta nameja ja pääsi pujahtamaan putkeen. Laura auttoi putken kanssa ja piti Tuhkaa toisessa päässä, kun mä menin kutsumaan toisesta päästä. Tuhka meni kyllä putkeen rohkeasti, mutta ois mielummin kiertänyt, mutta Laura oli tarpeeksi suuri pelote, että se tuli läpi. :) Tätä muutama kerta ja viimeisen kerran Tuhka meni puolivahingossa itse putkeen. Hyvä alku agilityharrastukselle. :)

Sunnuntai-iltana Jannella oli soututreenit Kyrösjärvellä ja me päätettiin siitä sitten suoraan lähteä Tampereelle, joten meillä oli koko konkkaronkka mukana. Käytiin Toivolansaaressa vähän kävelemässä molempien koirien kanssa, sitten vein Tuhkan autoon ja kierrettiin Mahlan kanssa vähän pidempi lenkki ja Mahla kastoi myös talviturkin. Sitten kun palattiin niin otin Tuhka autosta ja hengailtiin laivarannassa kunnes kirkkovene palasi takaisin. Tuhka on kovin toimelias ja selvästi sen kanssa pitää harjoitella odottamista. Sen käsitys odottamisesta on tällä hetkellä se, että se tuijottaa mua ja odottaa namia...

 

Maanantaina oli hajutreenit Ikean parkkiksella. Paikalla oli meidän lisäksi vain Satu ja Minna koirineen, joten pidettiin oikein leppoisat, mukavat ja tehokkaat treenit. Tehtiin vedellävahvistetut suorat lyhyet esinejäljet, jossa oli alustanvaihtoja, kun mentiin parin nurmikaistaleen läpi. Otin Mahlan ulos autosta jo hyvissä ajoin ja annoin sen touhuta omat innonpuuskansa pois. Ja tosi hienosti Mahla sitten lopulta jäljelle lähtikin rauhassa. Nurmikaistaleiden ylitykset meni hyvin ja nurmen jälkeen Mahla myös hyvin löysi jäljelle. Esineet olivat aika pieniä metalliesineitä, mutta ne nousivat hienosti ja tyylikkäästi ilmaistuna, kaikki ei tainnut käydä edes suussa. Näitä treenejä täytyis tehdä nyt muutamat, jotta palautellaan työskentely tarkaksi ja alustanvaihtoja pitää saada kyllä mukaan ehdottomasti. Olin oikein tyytyväinen Mahlaan ja sen työskentelyilmeeseen! Tosi hyvä treeni.

Kun kaikki olivat ajaneet jäljet, jäätiin juttelemaan ja ihmettelemään Tuhkaa. Satu otti toisen koiransa siedättymään pentuun (ei ole vihainen, mutta pitää pentuja vähän ällöinä). Ja vähän päästä myös Minna otti labbiksensa pihalle. Tuhkaa jänskätti aluksi, vaikka se oli kovasti kiinnostunut koirista. Kun oltiin siinä sitten turistu hetki jos toinenkin, Tuhka rentoutui ja meni lyömään koiria tassulla naamaan ja kutsumaan leikkiin. Tämä oikeastaan avasi mun silmät sille, että Tuhkan kanssa pitää selvästikin oleskella vieraiden koirien kanssa niin kauan, että se oikeasti rentoutuu eikä sille jää mitään jännitystilaa päälle vaan se oppisi, että toiset koirat on oikeasti ihan mukavia. Tähän mennessä koiratapaamiset ovat olleet ehkä liian nopeita. Tuhka tarvitsee vähän aikaa näemmä saadakseen vauhdin päälle. Sitten ei nimittäin labbiksen melko suuri kokokaan haitannut Tuhkaa vaan se oli ihan innoissaan. :)

Ikeasta koirat saivat pari uutta pehmolelua. Pehmolelujahan meillä ei yleisesti ottaen juuri ole, koska Mahla on pistänyt ne aina miltei samantien palasiksi. Ikean pehmolelut tuntuvat olevan ainoita kestäviä. Tosin toinen eilen ostamista leluista on jo rikki... Kahden koiran vetoleikkiä se ei ihan kuitenkaan kestänyt.

Viimeiset hallitreenit

Tässä tekstissä on kuvia viime viikolta ja parit viimeiset kuvat ovat maanantailta, kun oltiin maalla Ikaalisissa.

 

Mutta asiaan. Meillä oli tänään tämän kevään viimeiset hallitreenit Ylöjärvellä. Ensimmäisen puolituntisen puuhailtiin Mahlan kanssa ja toinen puolituntinen Tuhkan kanssa. Mahlan kanssa tehtiin alkuun pieni treenisessio, joka aloitettiin perinteisesti hiljaisuusharjoittelulla. Mahla keskittyi kuitenkin niin hienosti, että otettiin oikeastaan heti mukaan vähän haastavampia juttuja eli tehtiin paikkamakuu, joka oli tosi hieno. Tosin samaan aikaan kukaan ei treenannut aksaa, mutta kuitenkin hallissa oli pari koiraa. Pystyin ottamaan etäisyyttä koko hallin leveydeltä ja myös kestoa harjoiteltiin. Lisäksi poistuin hetkeksi ovesta pihalle. Mahla oli tosi hieno!

 

Noutokapulan olin napannut treenilaatikkoon mukaan, joten koska mielentila tuntui hyvältä, otettiin kolme noutoa. Ekassa vein kapulan lähelle, tokan heitin kauemmas, kolmas läheltä, mutta otin loppuun asti eli sivullesiirtymisineen. Kaikki meni tosi hienosti ja hiljaa. Edes kauempaan Mahla ei piipannut.

Sitten pidettiin odottelutauko eli syötiin vaan namia. Tämän jälkeen tehtiin vähän koiratanssijuttuja, etupäässä oikealla seuraamista ja palkkasin lelulla. Välillä meinasi tulla huutohetkiä, mutta kaiken kaikkiaan hienosti.

Tuhka pääsi sitten ihan ekaa kertaa halliin. Se sai tutustua collie Famiin ja staffi Blogiin. Fami oli vähän jänskä, kun se oli niin iso, mutta toisaalta se kyllä myös kiinnosti kovasti. Lopulta ne hengasi ihan hyvin yhdessä eikä Tuhka ainakaan arastellut, vaikkei leikkimäänkään ihan uskaltanut. Blogin kanssa sujui myös ihan kivasti. Blogi tosin pelkäsi pentua enemmän itse eikä Tuhka niin kiinnostunut.

Tosi hienosti pentu oli hallissa muuten. Se tutkiskeli ja kuljeskeli hallissa reippaasti. Kun Miia leikki Famin kanssa karvalelulla, Tuhka innostui lelusta enemmän kuin Fami. :) Ja hienosti ne Miian kanssa sitten leikkivätkin. Tuhka otti tosi hienosti kontaktia hallissa ja kontaktikäveli pitkiä pätkiä, kun kerjäsi namia. Hassu pieni. Joka tapauksessa koirineen ja kaikkineen hyvä hallikokemus Tuhkalle. Sai vähän ihmetellä agilitya meneviä koiriakin kauempaa katsellen. Ihan vielä ei putkeen sujahdettu itse, koska nyt jo oli pienelle ihan tarpeeksi ihmeteltävää. :)

 Kevään hallitreenit ovat tehneet Mahlalle hyvää. Ollaan siis pääasiassa vain hengailtu ja syöty nameja. Harjoittelun tavoite on ollut keskittyä olemaan hiljaa ja välittämättä aksaavista koirista. Vaikeaa se on ollut. Kuitenkin kevään aikana on tapahtunut aika huimaa kehitystä. Parilla viimeisellä kerralla ollaan voitu ottaa oikeasti paikallaanmakuuta hiljaa ja rennosti. Perusasento hiljaa on sujunut hienosti ja siihen Mahla on jo vähän rutinoitunutkin.

Nyt vaan pelottaa, että mites, kun hallitreenit nyt loppuvat. Mä olen ajatellut, että teen jonkinlaisen treenisuunnitelman, jotta oikeasti treenaan eikä tämä kehitys pääty tähän. Pyrin vähintäänkin joka toinen viikko tekemään ihan oikeat treenit, häiriössä, suunnitellen ja täysin koiran ehdoilla mennen kuten nämä hallitreenitkin. Jatketaan tätä. Uskon, että homma helpottaa, jos ei olla agilitya lähellä. Tosin se on se vaikein häiriö Mahlalle. Luottamusta muista koirista sen sijaan voi vahvistaa missä tahansa tapahtumassa, missä on paljon koiria. Tuhkallekin tekisi hyvää mennä hengailemaan tällaisiin paikkoihin. Josko se oppisi rentouden ennen viiden vuoden ikää...

 Talvella toivoin, että keväällä voitaisiin mennä kokeisiin. Ei mennä. Me ollaan oikeasti menty niin paljon eteenpäin, että tätä työtä mä haluan tehdä vielä jonkin verran ennen kuin uskalletaan kokeilla yhtään mitään. Ja lyhyitä koemaisia haluan mennä tekemään heti vaan kun mahdollista. Itse asiassa aika pian, jos kyseessä on lyhyt seuraaminen. Sitä voisi mennä koettamaan.

Ikaalisissa Mahla löysi viime syksyisiä lantunkantoja pellolta ja ne oli parasta, mitä pikkukoira tiesi. Tässä alimmassa kuvassa se juoksee lantunkanta suussa. :) Maanantaina Tuhka sai nautiskella maallaolemisen riemuista ja siitä, että voi hengata pihalla. Voi kunpa niin voitais mahdollisimman pian asua ja päästäis kerrostalosta pois...

Hämeenlinnassa raunioilla

Pääsiäislauantaina vietettiin hajuporukan kanssa Hämeenlinnan raunioradalla. Me mentiin Jannen ja koirien kanssa Hämeenlinnaan jo perjantaina Jannen vanhemmille. Sää lauantaina oli oikein kaunis, lämmin ja kaikin puolin sopiva treenisää. Koirakoita oli noin kymmenkunta paikalla. Tehtiin kaksi kierrosta treenejä ja molemmilla kerroilla oli kaksi maalimiestä, jotka palkkasivat.

Mahlan kanssa otettiin lähdöt rauhassa. Se tuli, kuten ylläolevassa kuvassa, alueelle mun takana ja lähtöpaikalla odotin, kunnes koira rauhoittui ja tuli mun luo. Alemmassa kuvassa odotellaan, että Mahla rauhoittuu. Se vei oman aikansa etenkin ekalla kierroksella, mutta edesauttoi kyllä sitä, että Mahla oli tosi rauhallisesti raunioilla. Se ei lähtenyt hössöttämään kauheella vauhdilla vaan mentiin oikeesti tosi fiksusti rauhassa. Sen ansiosta varmaan lähellä olevat maalimiehet löytyivät nopeasti eikä meidän ylipäätään tarvinnut paljon sahata edestakaisin alueella  kuten yleensä tämäntyyppisissä harjoituksissa.

 Ekalla kierroksella ensimmäinen maalimies löytyi raunioalueen matalasta keskiosasta, kivien ympäröimän roskiksen sisältä. Roskiksen kansi oli hieman raollaan. Mahla paikallisti tämän oikeinkin hienosti. Hetken se pyöri ja sitten se jo hyppäsi kiven päälle ja häntä viuhtoi siihen malliin, että löytyi. Mä menin auttamaan ja avaamaan roskiksen kannen ja maalimies palkkasi Mahlan.

 Etsintä jatkui ja mentiin vasemmanpuoleisen korkean raunion päälle. Se on erittäin vaikeakulkuista aluetta. Mahla oli alhaalta merkannut raunion kauimmaista päätä, mutta koska ei sitten sieltä kuitenkaan löytänyt mitään, yritettiin lähestyä sinnepäin raunion ylhäällä.

 Maalimies löytyi vasemman puoleisen raunion kauimmasta päästä aivan alueen reunalta kiven takaa. Sinne mentiin lopulta alakautta suunnilleen sieltä, missä Mahla oli aiemmin hajua merkannut. Hyvin Mahlasta näki, kun se oli jo aika lähellä, että nyt täällä jossain on.

Toisella kierroksella päästettiin koirat etsintähommiin jo heti kun raunioalueen rakennukset alkavat. Tällöin saatiin käyttöön tehokkaammin heti ensimmäiset piilot ja rakennelmat. Mahlan eka maalimies löytyikin heti aika alusta kaivosta, jonka kansi oli vain hieman raollaan. Maalimies löytyi nopeasti. Heti kun tultiin alueelle ja mentiin kaivon ohi, Maa sai hajun ja pienen pyörinnän jälkeen paikallisti sen kaivoon. Mä menin auttamaan kaivonkannen pois paikaltaan ja maalimies palkkasi.

 

Toinen maalimies oli aivan koko raunioalueen takarajalla kaadetussa roskiksessa. Me itse asiassa mentiin aika suoraviivaisesti raunioradan keskiosaa taakse. Keskiosan takana on enemmän metsämäistä aluetta, jossa on kiviä, pieniä hökkeleitä ja pari roskista. Sinne Mahla sitten painoi tosi hienosti kauas asti ja löysi maalin. Nämä maalimiehet löytyivät tosi nopeasti. Ja sikäli hienoa, että Mahla sinne taakse painui, koska edellisellä kierroksella se ei ollut sielläpäin käynytkään.

 

Mun mielestäni hienointa tällä kertaa oli Mahlan rauhallisuus ja se, että se ei oikeasti juossut maalimiehistä ohi, koska ei häslännyt niin paljon. Se käytti nenää ja sen ansiosta maalimiehet löytyivätkin helposti. Me ei edes risteilty niin hirmuisesti alueella. Olin aluksi vähän miettinyt, että mentäiskö me yhdessä järjestelmällisesti aluettä läpi juuri sen takia, että edellisellä kerralla raunioradalla Mahla oli seilannut ja juoksennellut niin valtavasti alueella. Nyt se kuitenkin lähti niin hienolla asenteella rauhassa heti, että en rajoittanut sen työntekoa millään tavalla vaan annoin mennä. Se olisi todennäköisesti vaan kuumunut, jos olisin sitä käskenyt etsimään jollakin tietyllä tavalla.

 

Tuhka oli ensimmäisen kierroksen ajan mukana. Aluksi se kävi treenikavereiden rapsuteltavana. Sitten vähän käyskenneltiin. Raunioalueelle ei varsinaisesti mennyt, ihmeteltävää oli riittävästi muutenkin. Silti käytiin vähän katsomassa "parkkialueen" reunassa olevia raunioradan elementtejä, esimerkiksi isoja betonirenkaita ja -putkia ja epämääräisiä lautapinoja yms. Tuhka aika rohkeasti käveli eri pinnoilla, meni betoniputken sisälle ja tutkiskeli paikkoja. Sitä vähän halusinkin kokeilla, että miten suhtautuu tuollaisiin ja hienosti meni. Ei se turhia jännitellyt. Kontaktia otti muhun ja sitä vähän harjoiteltiinkin.

Tuhka odotti autossa tosi hienosti. Se oli takaluukussa häkissä ja takaluukku oli auki. Tuhka makoili siellä rauhassa, nukkui ja katseli maailmaa. Mahla välillä haukkui, mutta pentu ei ainakaan vielä ottanut siitä mallia. Toivottavasti ei otakaan vaan antaa Mahlan hoitaa äänipuolen.

Ja kun ekan kierroksen jälkeen mentiin paistamaan makkaraa notskille, Tuhka hengaili mukana hetken aikaa ja hurmasi treenikavereita. :) Sitten Jannen vanhemmat tulivat hakemaan sen nukkumaan. Vajaassa neljässä tunnissa oli jo ihan riittävästi ihmeteltävää pennulle ja se olikin varsin sikeästi nukkunut sen jälkeen.

Kuvia ja rauhoittumisharjoituksia

Mä menin eilen hoitamaan kaverin nuorta whippettiä Ruutia, joka on kärsinyt eroahdistuksesta. Tuhka lähti mukaan, koska enhän voinut sitä pariksi tunniksi jättää yksin. Ensin koirat tapasi pihalla. Ruuti on tosi leikkisä, mutta Tuhkaa vähän jännitti, kun Ruuti on kuitenkin sen verran iso. Sisällä kaverukset alkoivat kuitenkin leikkiä ja niillä oli välillä melkoinen meno. Pakkorauhotin kaverit välillä. Toisaalta ne innostuivat syömään luita. Katri on levitellyt Ruutille nameja ja vaikka mitä puuhaa ympäri kämppää ja Tuhka niitä alkoi etsiä ja löysikin.

  

Tuhka on muutenkin vaikuttanut kiinnostuneelta nenänkäyttöön. Tai ehkä mä oon vaan kiinnittänyt siihen huomiota nyt, mutta esimerkiksi silloin kun Mahla oli pentu, mä en oikeastaan edes seurannut sen nenänkäyttöä. Hajujutut on kuitenkin sellaisia myös pennulle sopivia. Niissä voi edetä ihan täysin pennun ehdoilla eikä niissä ole mitään fyysistä rasitetta. Mä olen piilotellut pennulle nameja ja antanut sen etsiä niitä sisällä. Tosin aika hallitusti yksi nami kerrallaan, koska Mahlahan kaikki vetää, jos nameja jää jonnekin. Pihalla jos heitän pennulle käpyä tai keppiä, se hakee saman kepin.

Mahla teki tänään hajulapun etsintää ja oli ihan innoissaan, kun sai tehdä jotain ihan oikeesti eikä vaan hengata. Mahla on alkanut järkytyksestä toipua ihan tosissaan. Oli kotoisasti sätkinytkin eilen. Mahla vaan tuntuu nyt kauhean rauhalliselta, vaikka se ihan normaali on. Tuo pentu vaan on niin eloisa Mahlaan verrattuna tällä hetkellä, että Mahla tuntuu tosi isolta, rauhalliselta ja viisaalta. :)

 

Tänään pikkupoika sai lampaanluun maisteltavaksi ajankuluksi, kun lähdin Mahlan kanssa pihalle. Hyvin oli viihtynyt luun kanssa, vaikkei se siitä juuri mitään irti saa.

 

Tuhka on keksinyt, että sohvapöydän alatason läpi pääsee ja se sujahtelee sieltä tämän tästä varsinkin leikkiessä.

 

Mahlalla ja Tuhkalla on melko erikoisia leikkejä. Mahlan osalta ne on sellaisia isottele ja jahtaa -leikkiä, Tuhkan mielestä näyki ja juokse karkuun. Leikki näyttää aika hurjalta ja kummalliselta, mutta molemmat on siinä niin täysillä mukana, että leikkiköön. :)

 

Hupskeikkaa, välillä käy näin. :) Tuhkan kanssa ollaan tehty rauhoittumisharjoituksia ja tullaan tekemään niitä kyllä aika paljon, on se sen verran hankalaa. Tuhka on kovin tahtova eikä meinaa rauhoittua, jos sen mielestä pitäisi saada mennä. Kyllä se lopulta on aina rauhoittunut ja vasta silloin pääsee jatkamaan matkaa. Töitä saa tämän mukelon kanssa kyllä tehdä ihan tosissaan.

Kontaktia ollaan harjoiteltu ahkerasti ja siitä Tuhka on päässyt jo oikein mukavasti jyvälle. Istuminen sujuu myös ainakin suotuisissa olosuhteissa. Leikkimistä ollaan harjoiteltu kovin ja kyllä se pikkusen jo taisteleekin ja aika pätevänä vie lelun pois, kun sen itselleen saa. :)

Atopiakontrolli ja pennunkuvia

 

Tänään Mahlalla oli atopiakontrolli. Käytiin vaa'alla ja neljän viikon aikana paino on päässyt vähän nousemaan. Nyt se oli 19 kg. Olen lisännyt Mahlan ruokaa ja vaikka olen pyrkinyt lisäämään pelkkää määrää ja lihoista syöttänyt pääosin hevosta ja riistaa ja lisännyt naudanmahaa niin painoa on kertynyt. Täytyy nyt miettiä uudestaan. Mahla ei varsinaisesti ole lihava tai mitenkään pyöreä, mutta lonkkien takia se saisi olla hiukan hoikempi (ei mikään luuranko tietenkään). Täytyy nyt miettiä tätä ruokintaa taas pikkusen uusiksi.

Kortisonia Mahla saa vähän, mutta Juliska ehdotti, että josko pyrittäisiin siitä kokonaan pois. Kesäkaudella voidaan pyrkiä vähentämään niin, että vain tarpeessa käytetään ja loka-marraskuussa sitten tihennetään siedätystä ja kokeillaan jotakin valeluliuosta suojaamaan ihoa kuivumiselta, joka korostaa kutinaa. Sen sijaan Mahlan etupää, lavan lihaksisto oli erittäin kivulias, jonka olen kyllä huomannutkin. Hauiksen jännetupit olivat hieman aristavat, mutteivät turvoksissa. Takapää oli kuitenkin nyt kunnossa, lonkat eivät aiheuttaneet mitään reaktioita Mahlassa. Etupään takia aloitetaan nyt kipulääkekuuri ja lyhyinä kuureina lihasrelaksanttia. Lihasrelaksanttia Mahlalle ei voisi oikeastaan antaa lonkan lihasten takia, mutta lyhyinä  (2-3 päivän) kuureina se on mahdollista. Saatiin myös varastoon kipulääkettä ja lihasrelaksanttia, että jos tarve tulee niin voidaan aloittaa lääkitys heti ilman eläinlääkärireissua. Ajattelin, että riippuen tämän tilanteen muutoksesta mennä kesällä fyssarille päivittämään meidän jumppaohjeita ja käsittelemään ruodon. Juliska kun ei hoida eikä hiero vaan ainoastaan tsekkasi läpi. Keskimäärin joka toinen päivä ollaan jumpattu säännöllisesti eli ihanteelliseen kerran päivässä ei olla pystytty. Voisihan siinäkin asiassa ryhdistäytyä. Hienoa oli joka tapauksessa kuulla, että takapää ja lonkat ovat kivuttomat tällä hetkellä. Ehkä se lihaksiston kasvattaminen on auttanut.

Muuten ulkoisen tutkimuksen perusteella Mahla on erinomaisessa kunnossa. :) Hyvä niin.

Tuhka oli autoilemassa mukana. Alkumatkasta motarilla se haukkui ihanan kimeää pennunhaukkua, mutta puolessa matkassa (10 minuutin jälkeen) se rauhoittui. Kun päästiin eläinlääkäriaseman pihaan, en ottanut Tuhkaa ollenkaan autosta pois, koska se nukkui ja ajattelin antaa mielummin nukkua kuin herättää ja sitten se jää yksin kiljumaan autoon. Nyt se nukkui koko reilun puolituntisen, joka oltiin Mahlan kanssa sisällä. Kun Mahlan kanssa päästiin pois, herättelin pennun ja mentiin käymään sisällä.

Vaaka antoi lukemaksi 5,2 kg. Odotushuoneessa oli yksi koira, jonka luo Tuhka olisi kyllä halunnut, mutta en päästänyt. Pari pikkutyttöä tuli katsomaan pentua, mutta Tuhka ei ollut erityisen kiinnostunut heistä, mutta toisaalta ei pelännytkään. Yksi hoitajista vähän silittelikin Tuhkaa. Kaiken kaikkiaan Tuhka oli oikein reipas ja utelias. Toisaalta se ihan oma-aloitteisesti välillä tuli mun eteen istumaan ja ottamaan kontaktia. Näistä kehuin ja pari namiakin taisin syöttää, vaikkei pentu nameista vielä oikein innostukaan. Lähinnä se vaan mutustelee namit, jotka olen yrittänyt pilkkoa mahdollisimman pieniksi. Äh, kuinka se on vaikeaa! :)

Takaisintulomatkan Tuhka nukkui autossa eikä edes alkuun huudellut mitään. Laitoin pyykkikoneen päälle ja koirat kaikessa rauhassa nukkuvat.

Viime yön koirat nukkuivat erikseen aivan kuten ensimmäisenkin yön. Luulen, että ensi yöksi ne saavat molemmat tulla makkariin. Eipä noilla mitään ongelmaa ole. Pihalla Tuhka kovasti seuraa koko ajan Mahlaa. Mahla tuntuu olevan melkein turhankin lepsu pennun suhteen. Aamulla kun Janne lähti töihin ja päästi Mahlan makkarista, se tuli mun kanssa sohvalle jatkamaan unia ja meni mun taakse nukkumaan, kun pentu yritti maistella sen varpaita. Keittiössä Mahla pitää kyllä puolensa ja ruuan suhteen muutenkin. Mä olen yrittänyt itse auttaa Mahlaa siinä mielessä, että jos esimerkiksi leikin Mahlan kanssa, niin me käsketään molemmat Tuhkaa pois.

Tuhka on melko kovapäinen kaveri kaikesta huolimatta. Se toki kunnioittaa Mahlaa, mutta pyrkii melkein heti uudestaan, vaikka Mahla on jo sanonut, että ei. Tuhkalla todellakin on omat mielipiteet asioihin. Se on ollut kuitenkin ihan kiitettävän hiljaa ja haukkumisesta sisällä on kyllä mainittu heti ja ihan kivasti se on uskonut. Haukkumista tulee lähinnä silloin, kun Mahlaa ei jaksa kiinnostaa pennun touhut, mutta pentu haluaisi leikkiä. Ruokaa tai ulos se ei vaadi haukkumalla. Tarpeet ovat yhtä ilopissaa lukuunottamatta tulleet paperille tai ulos. Makkarissa meillä on matto ja vaikka mitä roinaa, mutta se ei ole aiheuttanut mitään ongelmaa. Eli siinä mielessä helppo pentu, mutta Tuhka todellakin maistelee kaikkea. Siinä se on hyvin erilainen kuin Mahla pienenä. Mahla ei tuhonnut mitään eikä sitä tarvinnut edes kieltää maistelemasta tuolinjalkoja tai yhtään mitään. Tämä riiviö sen sijaan on milloin missäkin kiinni.

Kirjoituksen yhteydessä olevat kuvat ovat eiliseltä.

Tervetuloa Tuhka!

Nonniin. Parit viimepäivät ovat olleet aikamoista myllerrystä. Nyt on rauha maassa, koirat nukkuu ja ehdin koneelle.

Viime perjantaina lähdettiin ajelemaan kohti Oulua heti kun Janne pääsi koulusta. Tiputettiin Mahla Ikaalisiin, se kyllä matkustaa hyvin, mutta ihan turha ottaa sitä ajelemaan muutamaksi päiväksi yhteensä noin 1500 kilometriä. Oulusta olimme varanneet Nallikarin leirintäalueelta pienen lomamökin ja sinne kymmenen aikoihin illalla saavuimme. Nallikari oli siitä helppo valinta, että siellä olimme viime kesänä telttailemassa yhden yön, joten ainakin tiesimme, millaisesta paikasta on kyse.

Lauantaiaamuna auto starttasi jo kuudelta kohti Sodankylää, jonne saavuimme kymmenen jälkeen. Siellä meitä odotti meidän tuleva pentu, jota ei vielä ollut lyöty lukkoon. Pentueessa oli molemmat kaksi urosta vapaana, joista vielä pääsimme valitsemaan oman. Hetki katseltiin pentusten toimia ja koska mitään varsinaisia eroja pojilla ei ollut niin pysyimme ennakkotietojen perusteella syntyneessä suosikissa, Pujotan Iivossa, joka meille mukaan sitten lähti.

Hienoa oli päästä näkemään myös pentujen isä, Hattivatin Dumbo eli Ponku. Ponkun isännällä on porotila, jossa poikkesimme ja nähtiin siellä porojakin. Ponku oli oikein komea uros. Kuvista en osannut kuvitella, että sillä on niin paljon karvaa. Silti sen selvästi tunnisti porokoiraksi rakenteensa ja ehkä kokonsakin puolesta eikä se yhtään lapinkoiramainen kyllä ollut, vaikka turkki oli enemmän lapinkoiraa kuin porokoiraa. Jännä kyllä niin yksikään pentu ei perinyt Ponkulta pitkää turkkia.

Sitten lähdimme takaisin Ouluun. Otettiin mukaan myös Poro-Kristiina. Ajettiin Pudasjärven kautta ja siellä luovutettiin tyttönen tulevalle haltijalleen. Tästä kuviosta sovittiin Poro-Kristiinan omistajan kanssa ja Riikka tuli loput paperit hakemaan sitten Oulusta suoraan. Ihan alkumatkasta Poro-Kristiina protestoi häkissä olemista, mutta tosi nopeasti nukahti. Yksi tauko pidettiin ja otettiin pennut ulos, mutta muuten molemmat nukkuivat rauhassa koko matkan. Helppoja ipanoita. Ja kun jatkettiin Ouluun, meidän pentu nukkui yksinään häkissä koko matkan.

Illan kuluessa pohdiskeltiin ja makusteltiin nimeä pennulle. Pennun virallinen nimi on Pujotan Iivo ja sitä on Iivoksi tähän asti kutsuttu, joten pidettiin sitäkin yhtenä vaihtoehtona. Tuhka valikoitui sen nimeksi lopulta. Se on ihan tuhkanvärinen ja se nimi tuntui sopivan tälle kaverille loistavasti. Pentu on ihan Tuhkannäköinen. :)

Ilta ja yö menivät hyvin. Tuhka oli pirteä ja leikkisä. Oltiin paljon mökin pihassa ja käytiin vähän kävelemässä leirintäalueen läheisellä huoltorakennuksella ja teltta-alueella. Tuhka oli oikein reipas ja tutki paikkoja innokkaana. Se myös kulki mukana hienosti, vaikkakin uskaltautui irrota meistä kyllä.

Sunnuntaina matka jatkui Oulusta Ikaalisten kautta Tampereelle. Ikaalisissa koirat saivat tavata toisensa. Mahla oli tietysti heti pöläyttämässä pentua. Käyskenneltiin pellolla ja annettiin koirien toipua järkytyksestä. Tuhka olisi kovasti aina välillä yrittänyt leikkiä Mahlan kanssa, mutta Mahla ei lämmennyt yhtään. Kun mentiin sisälle, pidettiin Mahlalle jöötä ja käskettiin sen pysyä kauempana pennusta. Pentunen oli yllättävän reipas koko ajan, vaikka kaikkea uutta ja uusia ihmisiä tuli koko ajan.

Aika pian lähdettiin Tampereelle. Illan aikana Mahla oli tosi loukkaantunut pennusta. Se ei suostunut katsomaan pentua, ei haistamaan sitä, ei päästänyt pentua paria metriä lähemmäs itsestään eikä keittiöön pennulla ollut yhtään mitään asiaa. Myös kun Mahla makasi pedillään niin makkariin ei saanut mennä ja melkein koko ajan Mahla kyräili pentua. Se oli myös musta mustasukkainen ja vaikka tein heti selväksi Mahlalle, että kun pentu on mun sylissä tai jaloissa niin siihen ei tulla ärisemään, vaikka rapsuttaisin Mahlaa samalla.

No, yö teki ihmeitä. Aamupäivällä mä leikitin Tuhkaa niin Mahla tuli mukaan. No Mahla ei ollutkaan huonolla asenteella vaan hetken seurattuaan tuli haistelemaan pentua ekan kerran sillai rauhassa ja kunnolla. Pentu oli mun sylissä lattialla ja sai ihan vapaasti lähteä tai tehdä mitä tykkäsi. Mahla siinä sitten kovasti oli utelias ja heilutteli häntää. Sitten ne vähän yritti leikintynkää, mutta Tuhka vähän arastelee Mahlaa, koska Mahla eilen sanoi niin rumasti. Mahla ei sen jälkeen ole sanonut mitään pahaa pennulle ja ne on ollut ihan rennosti. Tuhka on kuljeskellut Mahlan perässä ja ne oli mun kirjoituspöydän alla vähän aikaa molemmat ihan sulassa sovussa. Nukkumaan ne menivät vierekkäin makkariin, jonne pennulla ei siis pitänyt olla asiaa. Mahla sen sinne kuitenkin päästi, joten enpä mä siitä kieltämään mene. Tuen Mahlaa kyllä, jos se haluaa kieltää.

Ehkä tämä tästä pikku hiljaa. Mun mielestäni on hienoa, että kummatkin ovat rennosti ja nimenomaan nukkuvat rennosti lähekkäin. Se on hyvä alku. Ehkä näistä kaverit tulee, kun Mahla saa vähän tutustua pikkuiseen ja tottua ajatukseen. Musta tuntuu myös, ettei tämä olen mun läsnäolosta kiinni, mutta saa nähdä sitten kun Janne jää näiden kahden kanssa, että mikä silloin on tilanne.

Tuhka vaikuttaa hyvin tasapainoiselta luonteeltaan. Ei se ihan yhtä (tyhmän)rohkea ole kuin Mahla pentuna, mutta ei missään tapauksessa arka. Se tutustuu uusiin paikkoihin rohkeasti. Autojen katselu on jännää ja kun ihmisiä on näköpiirissä niin se tulee kovaa kyytiä mun jalkoihin katselemaan ja ihmettelemään. Erilaisiin alustoihin se ei ole reagoinut mitenkään, muovinen ruohokuramatto, rappurallit, jumppatyynyn heiluva alusta ja kaikki on sen mielestä ihan ok. Ovet se on oppinut tunnistamaan ja tulee ulkoakin kauheeta kyytiä ovelle, tosin ihan oikea kodinovi ei vielä löydy vaan se kyttää melkein joka ovelle kerrostalossa. :) Kerrostalon rappuja se ei ole vielä joutunut kävelemään. Niissä on sen verran monta askelta, että toistaiseksi kannan sen ja katsotaan sitten kun vähän kasvaa niin sitten pääsee itse niitä kulkemaan.

Kiitos Minnalle tästä pienestä mahtavasta riiviöstä! Se tuntuu näin lyhyen tutustumisen jälkeen juuri sellaiselta luonteelta, jota toivoin. Aika näyttää, millaiseksi se sitten paljastuu, kun aletaan tehdä jotain muutakin kuin ihmettelemään maailmanmenoa. :)

Välillä vähän rallia

Keskiviikkona oli hallitreenit. Taas syötin sille nameja melkein koko ajan. Tällä kertaa mukana oli käytännössä pieniä koiria ja isompien koirien kanssa ei juostu kovasti, joten Maa otti yllättävän lunkisti. Mä olin ihan ylpeä siitä. Tosin se on oppinut jo vaatimaan namia tai muuten se haukkuu ja pyytää namia. :) Että jossain mielessä tää homma tuntuu menevän vaan ojasta allikkoon. Mikä hienointa kuitenkin, me varovasti otettiin jopa paikkamakuuta. Nyt mun ei tarvinnut seistä metrin päässä ja syöttää jatkuvasti namia vaan menin jopa muutaman metrin päähän ja pidin naminannossakin taukoa. Ja Maa oli hiljaa ja keskittyi muhun. Jos toinen koira tuli samaan päähän hallia, Maa käänsi vähän korvaa, muttei oikeastaan edes kurkkinut. Helpotin heti näistä korvankäännöistäkin ja tulin lähemmäs. Aika hienoa edistystä, vaikka on tässä töitä tehtykin.

Torstaina mentiin extempore Koutsin rallytokovalkkuryhmään, kun siellä oli vapaa paikka. Niillä oli aiheena avoimen luokan rata ja me sujuvasti liityttiin joukkoon mukaan. Kun tutustuttiin rataan, jätin Mahlan seinään kiinni, tosin käskyn alle. Palkkailin sitä välillä. Kun olin kauempana, se vähän piippasi, mutta oli tosi rauhallisesti joka tapauksessa. Pyrin olemaan sen verran lähellä, että Maa olisi rentona. Tokohallit on helpompia ehdottomasti, koska niissä kukaan ei juokse esteillä. :)

Treenattiin pääasiassa sitä rauhoittumista ja syöttelin nameja Maalle. Ennen meidän radansuoritusvuoroa treenattiin niitä paria kylttiä, joista mulla ei ollut oikein mitään hajua. Aika nopsaan nekin siitä lähti sujumaan. Sitten mentiin radalle. Mä pyrin olemaan rauhallinen, kehumaan ja palkkaamaan aina ennen vaikeita juttuja. Halusin pitää ääntelyn kurissa. Siinä myös onnistuttiin aika hyvin. Mahla nimittäin oli suht hiljaa. Ainostaan niissä liikkeissä, mitä emme olleet aiemmin tehneet ja mulla ei ollut oikein mitään käskyä niihin, tuli ääntä. Ehkä sen takia, että olin itse epävarma, että mitä tässä pitikään. Muuten oikein hyvin. Käännökset, seuraaminen, perusasennot, maahanmenot yms. olivat sekä teknisesti hyviä, että hiljaisia. Maa oli oikein skarppina. Hyvä! Ehkä me voitais tällaisia juttuja tehdä useamminkin, sai kivasti sellaisen pienen jännityksen itselle, kun ei osannut itse niitä juttuja ja mentiin rataa. Ja kuitenkin rallissa saa kehua koko ajan niin se tekisi meille ehkä ihan hyvää. Täytyy pitää silmät auki, että josko tällaisia sattuisi kohdalle useamminkin.

Välissä otettiin paikkamakuuta, jossa menin muutaman metrin päässä olevan palkin taakse piiloon ja Maa oli tosi rauhallinen ja keskittyi hienosti. Se ei yhtään paineistunut muista koirista eikä aidan toisella puolella olevista koirista. Ja lopussa otettiin paikkamakuu myös ja silloin tuli seuraavan ryhmän outoja koiriakin jo halliin ja Maa oli silti rennosti. Jes! Pitäis vaan päästä treenaan enemmän. Se kai se mun suurin ongelma onkin, kun oon niin laiska treenaan, vaikka tänä talvena ollaankin tehty ihan tosissamme töitä hiljaisuuden ja rauhoittumisen eteen.

Elämme jänniä aikoja

Muistan, kun Mahlan kanssa jouduttiin lopettamaan agilityn harrastaminen ja treenikaverit kyselivät pennusta, ajatelleeni, että ensin haluan löytää Mahlalle oikean harrastuksen. Oikeaksi harrastukseksi ajattelin jotain sellaista harrastusta, jossa me halutaan ihan oikeasti kehittyä, johon mä tuntisin edes vähän samanlaista intohimoa kuin agilitya kohtaan ja jossa ainoana tavoitteena ja kannustimena ei ole tulokset tai tittelit. Oikea harrastus ei ollut toko, ei rallytoko, ei koiratanssi. Niissä oikeastaan vain mun taidoilla on merkitystä ja ne ovat tavattoman tylsiä ja etenkin yksitoikkoisia verrattuna esimerkiksi agilityyn, joka vaatii sekä ohjaajalta että koiralta melko erilaisia asioita kuin esimerkiksi toko. Me löydettiin Mahlan kanssa oikea harrastus. Me löydettiin tunnistusjäljestys tai vähän laajennettuna tunnistusetsintä. Kohta tulee kaksi vuotta, kun käytiin viimeisissä agilitykisoissa, ja reilu vuosi me ollaan ihmetelty hajumaailmaa. En olisi uskonut, että me löydetään ihan oikeasti agilityn tilalle jotain.

Nyt me ollaan saatu hajuhommat hyvälle pohjalle. Nyt meille tulee pentu. Mä todellakin toivon, että mä voisin palata agilityradoille. Todella kovasti toivon sitä. Paljon mä olen Mahlan terveysongelmista ja agilityn fyysisyydestä oppinut. Enkä halua toista koiraa sillä rikkoa. Toisaalta nyt mä en voi panostaakaan siihen lajiin niin paljon, kun aikanaan Mahlan kanssa panostettiin (parhaimmillaan 2-3 treenit viikossa). Nyt meillä on myös hajuhommat ja hajujen maailmaan mä olen jämähtänyt. Näin uskoisin.

Tulee pennusta mitä tulee, niin se on tervetullut. Koira ei edelleenkään ole väline vaan ystävä. Hajutreenit ovat opettaneet luottamuksen ja yhteistyön olevan avain kaikkeen. Niin se vaan on kaikissa harrastuksissa. Tosin, kun mennään koiran nenän perässä, niin oikein muuta ei voi. Muissa lajeissa voi sentään yrittää.

Ensi viikonloppuna haetaan siis Lapista  meille uusi perheenjäsen. Mistäpä muualta lapinporokoiria saisi kuin Lapista? ;D

Sokkojälki

Tänään tehtiin melko mielenkiintoinen jälkiharjoitus. Ainakin se oli jotain ihan uutta meille. 

Jäljentekijä oli tuntematon ja ympäristö oli meille taas kerran vieras, tällä kertaa Kaukajärvellä. Toiveeni oli jäljelle alustanvaihtoja ja muutama esine. Jäljellä olikin neljä esinettä ja isompi loppuesine. Jäljentekijä oli tiputettu autosta siinä kohdalla, mistä jälki alkoi ja jäljentekijä oli teipannut ensitöikseen lähtöhajun sähkökaapin oveen. Viimeinen esine oli jätetty harmaan puisen pömpelin viereen, josta jäljentekijä oli noukittu auton kyytiin. Nämä tiedot sain, kuten myös koordinaatit lähtöpaikkaan ja valokuvan lähtöpaikasta:

Ja sit piti luottaa koiraan. Helpommin sanottu kuin tehty. Annoin lähtöhajun ja Maa lähti etsimään. Mahla lähti rinnettä alas, meni hiekkakenttien läpi suoraan jonnekin pihakadulle ja nurmialueelle. Siinä vaiheessa loppu usko hommaan. Ei oo täällä ja palattiin varsin pitkältä reissulta takaisin. Lähtö olikin sitten oikeastaan melkein hankalin paikka jäljellä. Katsottiin tien toiselle puolelle johtavat tiet, mutta niihin Mahla ei reagoinut. Se vaan veti koko ajan takaisin nurmirinteelle. Käveltiin sitä järjestelmällisesti päästä päähän, yritin tsekata, että jos jäljentekijä on mennyt siitä läpi niin Mahlan pitäisi nostaa jälki. Vaan eipä nostanut. Oikeastaan se yksi suunta jäi katsomatta, se oikea suunta. Tai kyllä me jalkakäytävää sinnekin päin mentiin, mutta nurtsi veti Mahlaa niin puoleensa, ettei jatkettu kovin pitkään. Itse asiassa Janne bongasi ekan esineen, joka oli hiekkatien risteyksen toisella puolen, jonkin matkaa jalkakäytävää eteenpäin. Kun lopulta mentiin tsekkaamaan hiekkatien risteys, Maa otti hajun sen jälkeen puskasta varsin selvästi ja eka esine nousi siitä nopsaan. Mutta ilmeisesti haju oli aika hyvin levinnyt nurmirinteeseen ja se aiheutti siksi niin suuria ongelmia. Muutenkin mahdollisia suuntia oli niin paljon, että saatiin aikaa kulumaan aika kivasti, kun kierrettiin alueella, vaikka Mahlan reaktiot tässä olivat melko selvät

Esineeltä jatkettiin suoraan tietä kaartaen vähän oikealle. Mentiin päättyvälle talojen väliselle pihakadulle. Käytiin tsekkaamassa se itse asiassa loppuun asti ja siitä haarautuvat pari polkua, mutta Mahla ei ollut niistä yhtään innostuneita. Niinpä palattiin isommalle aukealle, josta lähti hiekkatie. Sinne Mahla sitten lähti, kun olin hieman varmistellut ja katsonut myös muut vaihtoehdot. Punainen esine paistoi jo pitkälle, kun se oli suoralla. Mahla sen silti nenällä löysi.

Sitten alkoi meidän tai siis mun ongelmat. Eteen tuli risteysalue, josta Mahla lähti suoraan oikealle polkua pitkin. Oltiin menty sitä vähän matkaa eräälle puistonpenkille ja siinä totesin, että ei ole täällä, Mahlalla on ihan muut mielessä ja palattiin takaisin. Käytiin toisella puolella kiipeämässä portaan ylös ja sieltä rakennuksen ovet tsekkaamassa ja kun sieltä palattiin varsin nopeasti olin taas ihan varma, että ei ole täällä. Jäljellä oli vain yksi suunta ja se oli eteenpäin. Ja niin mentiin ja Mahla näytti olevan jäljellä. Tultiin mäkeä ylös, josta Maa meni suoraan oikealla olevan katoksen luo. Katos oli roskiskatos ja Maa oli jo sisällä välipalaa etsimässä. Mentiin pois, ei oo täällä. Kokeiltiin ylhäällä toinen suunta, josta ei pitkälle päästy, kun taas oli tyhjä. Mun pienessä päässä oli nyt kaikki suunnat katsottu ja palattiin edelliseen risteykseen takaisin. Sitten pyörittiin siinä kauan. Siis kauan. Mahla ei enää tehnyt edes töitä. Yritettiin kaikkia suuntia käydä läpi. Unohdin ne ihan ekalla kerralla tehdyt Mahlan reaktiot eri suuntiin. En vaan uskonut.

Kun turhauduttiin kaikki, pidettiin tauko. Juotin Mahlan. Mahla purki stressiä käpyjen kanssa leikkimällä. Mä laitoin Heidille viestiä, että missä on kolmas esine. Vastausta en kuitenkaan lukenut kun vasta kotimatkalla. Tauon jälkeen käytiin oikealla kerran ja se oli taas selvä ei. Sitten Maa lähti ylös jatkamaan hiekkatietä ja oli varsin varma. Ylhäällä se meni roskiksen ohi ja mä en päästänyt menemään. Roskikselle menossa muka. No ei ollut, oli jatkamassa jälkeä, mikä selvisi hieman myöhemmin. Käytiin yhdet raput kiipeämässä ja toteamassa, että ei oo täällä. Palattiin alas. Mä bongasin jotain punaista ja sanoin Jannelle, että ei kai se voi tuolla olla tai muuten mä sätin itseäni, etten ole päästänyt Mahlaa sinne. Siellä se oli. Siellä, mihin Mahla olisi ollut menossa jo pari kertaa aiemmin. Itse asiassa jo heti ensimmäisellä kerralla.

Loppujälki meni suoraan tietä, Mahlakin meni ja ilmaisi neljännen esineen vakuuttavasti. Ja loppuesine löytyi helposti. Että semmonen jälki.

Mikä teki tästä vajaasta kuudesta sadasta metristä sellaisen, että sillä tuhrattiin aikaa vajaa pari tuntia? (Alkureissu kesti tosin vajaan puoli tuntia ja yli puolituntia pyörittiin siinä risteyksessä sitten eli muu osa meni ihan kivasti kuitenkin.) Ei Mahlan kanssa ehkä vielä kadonneita mennä etsimään tai vilu ehtisi jo tulla... :) Me ollaan vasta tänä keväänä tehty vuorokauden vanhoja jälkiä, eli tämä jälki oli vanha ja vähällä harjoittelulla se tuo haastetta. Meidän ajamat jäljet ovat olleet yleensä noin 100-200 metriä eli tämä noin 560metriä oli niihin verrattuna ehdottomasti pidempi. Me ei olla ennen tehty pitkään töitä, noin puolessa tunnissa on selvitty kaikista haasteista, nyt tehtiin töitä aika paljon kauemmin ja ensimmäistä kertaa pidettiin taukokin. Tämän jäljen ympärillä oli paljon nurmea, mihin Mahla ei ole tottunut, koska yleensä tehdään melkoisessa asvalttiviidakossa jälkiä. Tällä jäljellä oli myös korkeuseroja, mikä vaikuttaa varmasti hajun leviämiseen, näihinkään ei ole totuttu. Ja mikä tärkeintä, me ei olla koskaan tehty kaksoissokkoa, jossa siis kukaan ei tiedä, missä jälki on mennyt, en minä eikä takamies vaan ollaan vain ja ainoastaan koiran nenän varassa. Näiden kaikkien huomioiden varjolla voin oikeastaan olla ylpeä koirasta! Jos olisin luottanut siihen, oltais oltu noin tuntia aiemmin jäljen päässä. Itseeni siis en voi olla niin kovin ylpeä ja taas kerran joudun vaan toteamaan sen, mikä pitäisi kyllä pikkuhiljaa sisäistää: LUOTA KOIRAAN!

Päivän jälki

Kirjoitan jo toisista hajutreeneistä tänään, mutta koin jotain sellaisia oivalluksi, jotka mielläni jaan täällä blogissa. Sinänsä jälki ei ollut mikään supererikoinen. Pituutta jäljellä oli noin 200 metriä teollisuusalueella, jossa risteysalueita ja roskiksia oli useita. Neljä metallista prikkaa oli pudotettu matkalle, sukanpuolikas oli jäljen päässä autonperäkärryn alla. Jälki oli kutakuinkin vuorokauden vanha ja jäljentekijä tuntematon. Alustanvaihtoja tilasin ja niitä saatiin asvaltin lisäksi nurmikaistaleella ja loppu jäljestä oli sepelillä.

Mahla oli neljästä koirasta viimeisenä vuorossa ja otin sen autosta samaan aikaan kun edellinen koira lähti jäljelle. Käveltiin ensin ja sitten vähän tokoiltiin. Perusasennon hiljaisuutta odoteltiin, liikkestä istuminen otettiin ja paikallaanmakuu. Jälki lähti reilun sadan metrin päästä autoista. Sen matkan otin Mahlan kulkemaan "yhdessä" eli takanani ja pidin huolen, että se siellä pysyi. Kun pääsimme lähtöpaikalle, tarjosin Mahlalle valjaita ja se tulikin heti niihin. Taas ajattelin, että jos se ei ole valmis ottamaan lähtöhajua niin sitten odotellaan, mutta se jäikin istumaan eteeni ja odottamaan lähtöhajua. Siispä annoin hajun. Mahla lähti siitä tosi rauhassa ja hienosti tekemään töitä.

Jäljestä en kirjoittele sen ihmeempiä. Isot risteysalueet tuottivat vähän ongelmia eli kierrettiin aika paljon. Joissakin kohdissa kuitenkin Mahlasta näki, että nyt se on jäljellä. Kaksi prikkaa nostettiin matkalta, mutta kuulemma oltiin menty hyvin läheltä niitäkin, jotka eivät nousseet. Ja loppuesine löytyi myös. Selvästi, kun Maa oli rauhallinen, se keskittyi myös esineisiin enemmän tai siis niiden löytämiseen ja malttoi ilmaista ne. Mitään esineiden bongailua se ei harrastanut kuin ihan alussa, kun jäljelle ei oltu vielä löydetty. Toisaalta kyseisillä teollisuuslaitosten pihoilla oli sen verran rojua ja jos jotakin mutteria maassa, että ihan turha siellä olisi ollut mitään bongailla silmillä.

Uutena asiana oli se, että Mahla ilmaisi yhden hanskan, joka ei ollut jäljentekijän jättämä. Melko erikoista. Se parikin kertaa kiinnostui tästä hanskasta melkoisesti. Olikohan siinä jotain selvästi erikoista? Mahla ei ole koskaan aiemmin nimittäin ilmaissut vääriä esineitä, vaikka se on niitä bongaillut ja käynyt tarkastamassa. Toivottavasti tämä oli joku hairahdus tai voihan se olla väsymyksen merkkikin.

Tätä rauhallista lähestymistä jäljelle meidän pitää jatkaa. Ihan rauhassa tehdä ensin yhdessä jotain juttuja, kalibroida nenä käyskentelemällä vähän ympäristössä ja sitten odottaa, että Mahla rauhoittaa itsensä niin, että tulee valjaisiin ja pyytää lähtöhajua. Kieltämättä me olemme monesti tehneet alkurutiinit kovalla hädällä ja nopsaan enkä ole vaatinut edes yhteistyötä ennen sitä. Kurinalainen "yhdessä" on aika käypä vaihtoehto ihan oikeastaan kaikkiin treeneihin ja se helpottaa myös mua, kun ei ole täysiä hihnassa kiskovaa ja sinkoilevaa eläintä vaan voi itse jopa rauhassa kävellä omaa tahtia. :)