Rakennusetsintää entisessä sähkölaitoksessa

Eilen hajutreeneissä oltiin tekemässä rakennusetsintää vanhassa sähkölaitoksessa. Olimme vain yläkerrassa, mutta toivottavasti tulee seuraava kerta, jolloin laajennamme aluetta myös alakertaan, josta löytyi varsin kivoja piiloja mm. lattioiden alta. :) Kun olemme aiemmin harjoitelleen rakennusetsintää, olemme olleet isossa varastossa, jossa on paljon ihmisiä töissä ja tavarat tulevat ja menevät eli hajucoctail on melkoinen. Tässä rakennuksessa ei ole aikoihin käynyt juuri ketään, jotkut koiratreeniporukat joskus. Rakennuksessa oli kuitenkin jopa ihmisnenään varsin omalaatuinen tuoksu, joten ainakin se tarjosi uudenlaisen hajuelämyksen myös koirille.

Mahlalla oli tutut maalimiehet, joista ensimmäinen löytyi melko mielenkiintoisesti. Mahla sai hajua yhdestä huoneesta, jossa oli sellaisia pieniä koppeja, joissa oli verkko-ovi. Näiden toisella puolella oli jotain säätökaappeja, joissa oli ovet. Koppien puoleisella seinällä oli ikkunat. Mahla sai kaappien puolella hajun, yritti kovasti ylöspäin. Tsekattiin järjestelmällisesti kaikki kaapit läpi, mutta niistä ei löytynyt mitään. Toisella puolella Maa pyrki koko ajan ikkunan viereen ja haisteli siellä niin ylös kuin alas (lattian reunassa muutamia reikiä, joista on varmaan jotkut kaapelit joskus menneet). Me etsittiin ja etsittiin kauan, mutta oli selvästi tosi vaikea paikantaa hajun kohdetta. Loppuviimeksi lähdettiin tsekkaamaan koppeja järjestelmällisesti avaamatta kuitenkaan verkko-ovia ja oikean kopin kohdalla Maa reagoi sitten voimakkaasti, että täällä on. Mä turhauduin jo jossain vaiheessa, kun Mahla ei saanut tarkennettua enkä mä löytänyt (mähän etsin siinä vaiheessa jo myös, kun ajattelin, että se voi olla niin, että Maa ei sinne pääse). Viimeisen koiran kohdalla maalimies oli mennyt aivan samaan koppiin piiloon (yleensä vältetään samoja paikkoja maalimiehillä, mutta tuo taisi olla ainoa koppi, johon pääsi piiloon) ja koira teki aivan samat liikkeet kuin Mahla. Ensin se yritti toiselta puolelta ylöspäin, sitten ikkunalta eikä osannut löytää verkko-ovelle oikean kopin kohtaan. Ilmavirta taisi tehdä tepposet ja sopivasti liikuttaa ilmaa lukuisista aukoista, mitä tilassa oli eri suuntiiin. Hyvä, vaikea harjoitus.

Toinen maalimies löytyi sitten kaapista toisesta huoneesta. Jotenkin taas tajusin kun Maa huoneessa kiersi, että täällä se varmaan on. Sen verran tomerasti Maa meni nenällä. Maalimies löytyi kuitenkin vasta, kun lähdettiin järjestelmällisesti katsomaan kaikki mahdolliset paikat. Oikealla kaapilla Maa haisteli maata, sitten se taisi huomata maalimiehen kengät ja sitten vasta tajusi, että tässähän se on.

Mahlalla tuppaa olemaan näissä harjoituksissa virtaa melkolailla. Odotin lähdössä, että Maa rauhoittuu, mutta se rauhoittui vain näennäisesti ja kun panta läks, läks koirakin eikä takaisin tullut. Mun oli oikeastaan pakko mennä perään, koska laitoksessa oli sellaisia paikkoja, joihin koira ei saa mennä. Ja Mahlahan oli niihin menossa, portaikkoon estettiin meno levyllä, mutta kaiteiden läpi se sitten sinne pyrki ja toisaalle oli myös laitettu levyjä esteeksi ja kukahan tunkee itseään sieltä levyjen välistä... Itsemurhamahla, joka ei opi virheistä.

Tosi kivat treenit. Myös metsässä tai puistoalueella voitais tehdä joskus hakua ja katsella, miten sieltä ukot nousee. Sinänsä nämä tällaiset treenit on vaan "aikuisten piiloleikkiä", hauskaa kaikista ja vähän erilaisia harjoituksia. Yritetään kuitenkin pitää treenit monipuolisina, tarjota niin koirille kuin etenkin meille ohjaajille uusia haasteita ja uudenlaisia harjoitusympäristöjä. Sillä sitä oikeasti kehittyy ja koira oppii olemaan välittämättä ympäristöstä ja tekee vain hajutyötä.

Rauhoittumista

Hajutreenejä ollaan tehty edellisen kirjoituksen jälkeen pari kertaa. Mielenkiintoinen jälki ajettiin kauppakeskus Elon pihalla viime torstaina, kun jäljen päälle satoi lunta ja oli hirmuinen lumimyräkkä ja tuuli. Tämän viikon maanantaina oltiin Pirkkalassa Turkkiradan teollisuusalueella. Mahla teki ihan tajuttoman hyvässä vireessä hommia! Alussa mä annoin sen puuhailla mitä tykkäsi ja odotin valjaiden kanssa, että se tulee itse mun luo ja sama sitten lähtöhajun kanssa. Ehkä siinä Maa sai purkaa paineensa ensin kerjäämällä muilta nameja yms. ja sitten oli valmis hommiin. Jälki oli vaikea, muttei kovin pitkä (n. 100m). Loppuesine oli kontin kulman alla ja vieressä oli jotain putkikasoja yms. Maa teki kauan töitä, mutta ilmaisi tyhjät suunnat tosi hyvin (tai jopa mä tajusin, että ei mee sinne).

Tänään keskiviikkona oltiin hallitreeneissä. Mä otin nyt sellaisen asenteen, että syötän nameja sille koko ajan ja katsotaan, mitä siitä seuraa. Ensin Maa yritti vähän aina lähteä aksaavia koirakoita haukkumaan, mutta kun mun kädessä oli nami saatavilla niin palasi nopsaan. Loppua kohti se sitten pysyi mun edessä (istuin itse lattialla enkä kieltänyt Mahlaa menemästä pois tai haukkumasta) ja kerjäsi nameja. Selvästi kun toinen koira juoksi putkessa, se purki paineensa naminsyöntiin. Mä joka tapauksessa kokeilen nyt vaihteeksi tällaista taktiikkaa. Ainakin tänään Maa oli paljon hiljaisempi, vaikkei se ihan koko ajan namia saanutkaan.

Muita juttuja ei paljon tehty. Leikittiin kyllä ja siihen lelun puremiseenkin Maa sai purkaa painettaan. Perusasentotreeni oli oikeastaan ainoa tokoon viittaava, mitä tehtiin. Ja Maa kyllä keskittyi tosi hienosti! Mä uskon, että meillä on toivoa. Tämä kevät on vienyt meitä kyllä paljon eteenpäin perusasennon ja seuraamisen hiljaisuudessa. Odottelua perusasennossa ollaan otettu myös ja Maa malttaa siinäkin aika hienosti jo hiljaa. Seuraava askel on sitten etäisyyden kasvattaminen, jota ollaan vain pari kertaa treenattu. Sitä ei voida treenata vielä aksahäiriössä vaan tyhjässä hallissa (tai niin, että muut eivät aksaa) ja siksi sitä ei ole paljon otettu. Toki edelleen on pitkä matka esim. paikkamakuun hiljaisuuteen saati kokonaisen koesuorituksen hiljaisuuteen, mutta kun mä omin silmin näen ja omin korvin kuulen, että tämä harjoittelu vie eteenpäin niin se on mahtavaa!

Esinejälkivideo

Kukaan ei tänään ollut tulossa maanantaitreeneihin, joten laitoin päivällä viestiä Taijalle, että mentäiskö Hervantaan tekeen yhdet jäljet. Niin me sitten mentiin poliisikoulun parkkikselle. Siinä oli mukavia kivetyksiä, joiden yli mentiin useamman kerran. Esineitä oli kymmenen. Alussa Mahla ei oikein ollut innoissaan esineiden ilmaisusta, mutta hokasi kyllä varsin pian, että kyllä näitä on ilmaistava. En antanut mennä yli, mutta toisaalta Maa ei sitä yrittänytkään.

Lisätkää videota katsellessa resoluutiota videon alaoikealta löytyvästä napista, jotta saa vähän tarkempaa kuvaa. :)

Mahla on aina ollut hyvä ilmaisemaan esineet, mutta selvästikin, kun olemme jo pidemmän aikaa tehneet haastavampia jälkiä, joissa on vain ehkä loppuesine, itse jälki on alkanut vetää Mahlaa enemmän puoleensa. On siis aika palata esinejälkiin sitä tarkkuutta hakemaan. On tämä sellainen palapeli, että pitäisi aina muistaa harjoitella monipuolisesti, jotta jo opitut taidot eivät menisi hukkaan. Yleensä vaan kun havaitsee jonkun selvän kehityskohteen, niin sitä alkaa harjoittelemaan tiheämmin ja siinä samalla sitten jää unholaan pari muuta juttua. Sitä tasapainotteluahan aika paljon koiraharrastaminen on. Sitä saat, mitä vahvistat.

Ajatuksia

Keskiviikkona oli hallitreenit Ylöjärvellä. Miia oli ainoa mun lisäkseni siellä ja tuli myöhässä, joten me ehdittiin sopivasti eka setti treenata ilman häiriöitä. Ja juostiin me putkiinkin pari kertaa siinä lämmitellessä. :) Noutoa otin laipallisella puukapulalla. Kokeilin ensin läheltä ja oli hiljaa. Sitten kaukaa ja oli hiljaa. Ja sitten vielä heittäen, josta tuli ihan pienen pieni lähtöääni.

Hiljaisuutta taas pääasiassa treenattiin. Nyt oli jostain syystä vaikea päivä. Ne hiljaiset hetket olivat pieniä, mutta niitä taas oli ja Maa kyllä keskittyi muhun koko ajan eikä treenaavaan koirakkoon, mutta ääntä tuli. Paikkamakuu otettiin aksahäiriöllä ja se tarkoitti käytännössä sitä, että seisoin metrin päässä edessä ja syötin nameja niin tiheään, että koira pysyi hiljaa ja keskittyi muhun. Pakko se vaan on tehdä näin, oikotietä onneen ei ole, se on testattu jo.

Muutaman edellisen kerran käännökset vasempaan ovat olleet parempia, mutta tällä kertaa Maa ei tehnyt töitä käännöksissä ollenkaan. Niinpä me sitten hinkattiin niitä. Tehtiin seuraamista ja tehtiin ympäripyörimisiä vasempaan aina väleissä. Näissä vähän vielä kannustin "mene mene mene" niin se sujui. Pitkästä pätkästä jäi välitön palkka saamatta, koska lopussa Maa ei enää jaksanut pinnistellä vaan alkoi piipata. Ja piippaamisesta ei ikinä tule palkkaa enää koskaan, oli kriteeri muuten sitten ihan mitä hyvänsä. Niinpä otettiin sitten homma seis ja uusi alku (perusasennossa hiljaisuus) ja sitten yksi pyörähdys ja siitä palkka.

Maa meni autoon siksi aikaa, kun juoksin vähän Miian Famin kanssa aksaa. Kun hallivuoro päättyi, Miia teki hallin viereen asvaltille esinejäljen. Tuuli oli kova ja siksi Miia laittoi kangaspalojen päälle kivet painoksi, etteivät esineet olisi lentäneet tuulen mukana. No, esineet sitten erottui melkolailla selkeästi. Yksi pointti mulla harjoituksessa oli kuitenkin lähtöhajun antaminen kädestä (ei pussista tai lasista). Miia antoi lähtöhajuksi autonavaimet ja mä pidin niitä kädessä ja annoin Maan haistaa. Se haistoi tosi hienosti niitä ja musta tuntuu, että tajusi, että siitä haju on otettava. Ensimmäiset pari kolme esinettä Maa jäljesti oikeasti, mutta sitten se alkoi bongailla esineitä ja syöksyi aina seuraavalle (n. 5m väliä). Eipä se mitään, oli sellainen hassunhauska jälki. Liinan takapäätä ainakin nauratti. Esineiden loputtua annoin Maan vielä näyttää mulle, mistä Miia on tullut pois ja palkkasin sen siitä jäljeltä ja lopetettiin siihen.

Tänään torstaina suunnattiin lenkki Herwoodiin ja siellä nimenomaan Näyttämönpuistoon, jossa Janne oli kaverinsa kanssa heittelemässä frisbeetä. Miten tämä liittyy Mahlan treeneihin? Se selviää nyt. Maa on aina ollut kovasti heittoliikkeen perään. Sillä on vahva saalisvietti ja se lähtee näkölähdöllä aina hanakasti kaiken pakenevan perään (lentävä frisbee, keppi, pallo, karkuun juokseva jänis, orava jne.). Niinpä me ei paljon frisbeegolfia olla käyty katselemassa, kun se on sitten yhtä huutoa Maan osalta. Nyt hengailtiin ensin penkillä, kun pojilla oli kierros kesken. Sitten siihen tuli joku treenaamaan heittoja ja Maa pari ekaa heittoa katsoi suht rauhassa. Palkkasin molemmista hillitysti muka rauhoittaen koiraa. Sitten tuli pojat siihen lähelle ja siitähän se riemu repesi. Koska mulla ei ollut nameja ylinmäärin mukana, ei voitu treenata hyvällä, joten tehtiin pahalla ja koira maahan kyljelleen. Siinä sitten oltiin tasan niin kauan, että ääntely loppui. Ja sitä kesti. Maa ei kuitenkaan näissä tilanteissa rimpuile vastaan, mutta ääntelyä on niin vaikea lopettaa.

No sitten vähän myöhemmin kun oltiin nollattu tilanne ja vähän käveltiin (muuta tekemistä, jolloin ei ehkä kyttää heittäjiä), yksi pikkutyttö halusi silittää Mahlaa. Tyttö oli Maan mielestä hieman päällekäyvä ja se alkoi haukkua tytölle aina kun tyttö tuli lähemmäs. No, keksin sitten antaa tytölle namin käteen ja tyttö antoi sen Mahlalle ja niin niistä tuli hyvät ystävät. Mahla on kieltämättä aika lahjottavissa. Tytön vähän vanhempi veli tuli siihen myös ja häntäkin Maa kävi moikkaamassa ihan rennosti.

On pari asiaa, joita ei Mahlan kanssa pentuna ja nuorena treenattu kyllin hyvin (ollenkaan):

1. Rauhoittuminen. Hengailtiin me pikkupentuaikana kaupungilla tai "kaupungilla", mutta treeneihin siirryttäessä aivan liian nopeasti siirryttiin siihen, että koira odottaa autossa. Ei se vaan toimi niin. Tai toimii, jos koira ei kiihdy nähdessään muiden treenaavan. Mä ajattelin pitkään, että mä en tee asiasta ongelmaa ja vein koiran autoon. Itse asiassa mä tein sillä juuri toisen ongelman ja se ongelma on juuri se, ettei Mahla pysty olemaan rennosti missään treenitilanteessa, kun ei tapahdu mitään. Olisi vaan pitänyt taistella, olla ja odottaa ja olla treenaamatta muuta (sitä, mitä me tehdään juuri nyt, mutta nyt se on huomattavasti vaikeampaa kuin se olisi ollut aiemmin). Rauhoittuminen tarkoittaa myös muiden kuin treenitilanteiden vauhdikkuuden ja liikkeen seuraamista, kuten frisbeegolf. Tai ehkä se on pikemminkin se heittoliike, joka saa Mahlan kierroksille. Koska ei Mahla esim. juoksijoista, pyöräilijöistä, autoista yms. mistään välitä eli ei se ole pelkästään liike, mikä sitä innostaa.

2. Lasten kohtaaminen. Koskaan aiemmin en ole tajunnut, miten suuri voima niissä nameissa oikeasti Mahlan kanssa on. Miksen mä aina ole tyrkännyt namia lapsen käteen ensimmäisenä? Tästä lähtien teen niin, jotta Maa ei juokse lapsia karkuun vaan mielummin vaikka luokse namin toivossa. :)

Me ollaan taas innostuttu

Voi vitsit kun tuon eläimen kanssa on kiva tehdä ja harrastaa! On se mahtava! Yllätyksekäs. Hölmö. Rakas.

Mitään varsinaista erikoista ei olla tehty, mutta mä olen taas innostunut puuhailemaan yhtä sun toista. Kotona ollessa aina välillä haen nameja tai lelun ja tehdään jotain pientä. Tässä viimeaikoina ollaan opeteltu ihan extempore takajalkojen nostamista. "Takatassu" on oikea takatassu ja "takajalka" on vasen takatassu. :) Ne on kekseliäät nimet, joita koiran on vaikea erottaa. Joskus sillä ei vaan ole väliä, kun humputellaan. "Takatassu" on hyvin hallussa, mutta "takajalka" nousee vielä vähän huonosti. Maa on kyllä yllättävän taitava käyttämään takapäätään, kun sitä siihen ystävällisesti "pakottaa", mutta oma-aloitteisesti se käyttää takapäätään hyvin vähän eikä yhtään tiedä, missä ne takana tulevat lärpäkkeet (= takajalat) tulevat.

Maanantaina eli eilen oli hajutreenit Lempäälän keskustassa. Satu oli ne organisoinut tosi hienosti, vaikka porukkaa oli tulossa yli kymmenen. Meidän Janne kävi pari tuntia aiemmin työmatkallaan kävelemässä jäljet. Eli meille oli varsin tuttu jäljentekijä. Siksi ehdotinkin, että otettaisko me ilman lähtöhajua, mutta Satu kehotti antamaan lähtöhajun ihan siksi, että jälki oli haastava. Se ei ollut kuin n. 120 m pitkä, mutta meni keskustassa erittäin mielenkiintoisessa paikassa.

Mahla oli tosi rauhallinen lähdössä ja palkkailin sitä siitä jo ennen lähtöhajun antamista. Lähtöhajun saatuaan Maa ampaisi suoraan erään parturikampaamon ikkunalle. Mä en uskonut sitä vaan kierrätin sitä kierroksen talon seinustalta jalkakäytävälle, suojatien reunasta ja sitten takaisin talon seinustalle ja Maa siitä sitten päästin lähtemään minne tahtoi ja sinnehän se lähti, minne oli aluksi ollut lähdössä. Hienosti Maa kesti sen, etten päästänyt oikeaan vaan teki töitä ja näin saatiin varmistettua, että lähtösuunta on oikea. Siitä käännyttiin talon toiselle seinustalle, josta jälki oli ylittänyt sitten kulkuväylän, johon Maa irtaantui vähän matkaa. Selvästi tuuli sekoitti hajua tässä paikoin ja Maa teki vähän aikaa töitä ennen kuin löysi Tokmannin seinustalle, jota pitkin mentiin jännälle "sisäpihalle" tai oikeastaan kahden rakennuksen väliin, mutta väli kapeni loppua kohti mentäessä. Kun tultiin "sisäpihalle", Maa tsekkasi risteysalueen tosi tarkkaan itse kiertämällä ympyrää ja löysi oikealle reitille (yrittäen ensin vierailla kukkakaupassa, jonka ovi oli auki ja viereinen pizzeriakin veti puoleensa) ihan itsenäisesti ja siitä talon nurkalla oli esine, jonka Maa helposti löysi. Sitten se alkoi kovasti heilutella häntää ja sai selvästi voimakkaan hajun loppuesineestä, joka oli hieman isompi ja tosi hienosti tarkensi sille. Loppuesine oli pienen terassin takana nurmikolla. Jälki oli haastava ja hieno, mutta kyllä tuttu jäljentekijä helpotti tätä paljon. :)

Huomiseksi olen tilannut hallitreenien yhteyteen lyhyen esinejäljen. Tekisi mieli tehdä esinejälkiä enemmän, mutta kun se on aina aiheuttanut sen, että Maa lähtee silmällä hakemaan esineitä niin ei voi ihan hirmuisesti esinejälkiä tehdä. Ainakin esineiden pitää olla hyvin pieniä.

Eilisten treenien jälkeen vähän pohdiskelin, että millaisia treenejä haluan jatkossa. Tähän kirjaan nyt ylös joitakin:

- suoria esinejälkiä pienillä esineillä isolla asvalttialueella -> tarkkuus, ydinjälki

- jäljennostoa ihan tavallisella esinejäljellä, mutta eri suunnista, mutta niin, että mä tiedän tarkalleen, missä jälki on -> jäljelle rauhoittuminen, koiranlukutaito

- alustanvaihdot (ollaan vaikeutettu jälkiä lähinnä häiriöiden suhteen eikä treenattu juuri yhtään pehmeitä alustoja): nurmi, metsä, hiekka jne.

- pitkä jälki (noin kilometrin helppo jälki) -> kestävyyttä

- "tavallinen jälki" ilman esineitä ja loppuesinettä vain itse palkaten -> rikotaan kaavaa loppuesineestä

- polkupyörällä tehty jälki -> erilainen haaste, lähinnä kai ohjaajalle

- yksin ajettu sokkojälki -> koiranlukutaito

-------------

Niin ja menneenä viikonloppuna oli Rovaniemellä vuotuinen poronpaimennustapahtuma ja lauantaisessa kilpailussa voiton vei ties monettako kertaa Mahlan velipuoli (sama emä)! Ei tarvitse ihmetellä, mistä Mahla on synnynnäiset ja niin voimakkaat paimennustaipumukset perinyt, kyllä ne ovat suvussa tulleet (ja siellä työssä olevia porokoiria onkin). Harmi, että suvussa on tullut jotain epätoivottavaakin, koska mielestäni Mahlalla olisi ollut rodulle paljon hyvää annettavaa jalostuksen suhteen.

Hajuhommia ja vähän muutakin

Yksi aamu mustan maan sijaan ulkona näytti tältä ja aamulenkille lähdettäessä nappasin kameran mukaan:

Muuten täällä on aikalailla musta maa, kuten on ollut koko talven. Tai "talven". Ei tätä nyt ihan talveksi voi kutsua...

Maanantaiset hajutreenit on kevään osalta päässeet taas vauhtiin. Kerran oltiin Ylöjärvellä Teivon suunnilla tekemässä risteystreeniä ja esineruutua. Siitä viikon päästä oltiin Pirkkalan Sarankulmassa, joka on aivan täynnä myyriä. Päätettiinkin, että sinne ei mennä uudestaan ennen kuin myyräkanta on hieman pienentynyt. Mahlaa myyrät eivät sanottavasti haitanneet, mutta jäljelle lähtö oli melko levoton ja loppuesinettä ei löytynyt, vaan sen oli joku napannut mukaansa. Itse jälkeä Maa ajoi hyvin ja bussipysäkin ongelmastakin Maa selviytyi lopulta hyvin. Jännä, kuinka sitä itsekin alkaa pikkuhiljaa ymmärtää hajujen kulkeutumisen päälle jotain, vaikka tosi paljon siihen on tarvittu kantapään kautta oppimista... Valitettavan paljon. Kun tarpeeksi monta kertaa kiskoo koiraansa pois väärästä suunnasta tietäen, että koira kyllä tietää, mitä on tekemässä, sitä alkaa antaa enemmän tilaa koiralle, vaikka se vaikeaa onkin.

Tämän viikon maanantaina oli kevään hajutreenipalaveri Sääksjärvellä. Paikalla oli peräti 15 "jälkeenjäänyttä" sekä meitä "vanhoja" vuoden takaiselta alkeiskurssilta että myös syksyn kursseilta mukaan hypänneitä. Ja enemmänkin aktiivisia on, kaikki eivät vaan päässeet mukaan palaveriin. Kovasti suunniteltiin kevään treenejä. Meitä alkaa olla niin paljon, että hommaa on organisoitava vähän enemmän kuin aiemmin. 5-6 koiraa per treeni on aivan tarpeeksi, jotta treeni-illat eivät venyisi monituntisiksi. Toisaalta on niitä perusharjoituksia, yksinkertaista jäljennostoa, esineruutua, lyhyitä esinejälkiä, joita voi isommallakin porukalla tehdä. Maanantaitreeneillä jatketaan, mutta viikolle on tarkoitus ottaa toinenkin treenipäivä, jotta kaikki pääsisivät harjoittelemaan. Me juteltiin parin kaverin kanssa, että palauteltais Hervanta-treenit taas käytäntöön. Nopeat ja lyhyet treenit lähellä kuulostaa hyvältä. :) Ikaalisista hajuhommissa on nyt jo ainakin pari koirakkoa mun lisäkseni (tunnen itseni edelleen kovin ikaalilaiseksi verrattuna tamperelaisuutta...), joten ehkä kesämmällä saadaan Ikaalisten haarakonttori pystyyn ja löydetään treeniseuraa sieltäkin (ei vain jäljentekijöitä niinkuin tähän asti). :)

Tiistaina käytiin neljän koiran voimin tekemässä jäljennostoa Hermiassa. Eka lyhyet jäljennostot, Maa oli oikein hyvä, vaikka jäljellelähtö oli taas aika vauhdikas. Tuoretta jälkeä se kuitenkin veti kovin vauhdikkaasti, mutta silti tarkasti. Esineet eivät nousseet sohjosta, pienet metalliesineet eivät näillä keleillä ole hyviä. Sitten tehtiin sokkona sellainen jälki, että yksi porukasta lähti piiloon ja ilman lähtöhajua me lähdettiin etsimään sitä. Takamiehet eivät tienneet kuin suunnan, mihin jälkentekijä oli mennyt. Kierrettiin aluetta ympäri ja yritin havaita, että koska koira saa jäljestä kiinni. Siihen tarvitsen itse vielä paljon harjoitusta uskoakseni, että Maa näyttää suunnat, joihin ei ainakaan ole mennyt. Mä luulen tulkitsevani näitä, mutten sitten kuitenkaan usko ja ole varma. Sitten kun päästiin vaikealta risteysalueelta pois, Maa sai hajusta kiinni ja sitten mentiin ja voi että kun oli ihanaa löytää "kadonnut". :)

Viime viikolla käytiin keskiviikkona hallivuorolla. Perushiljaisuustreenin yms. lisäksi tehtiin ruutua. Selvästi ei olla hetkeen tehty, koska Maa vähän seilasi ruudussa. Etäisyys oli sen verran pieni, että ruutuun laittamani namialustakin oli pieni, ettei Maa näkisi sitä heti lähdöstä, mutta se ei nähnyt sitä edes ruutuun tultaessa ja tämä aiheutta ongelmia. Ensi kerralla sitten näkyvämpi alusta niin saadaan koira suoraan keskelle. :) Meillä on omat tavoitteet ruudussa ja se on suoraan maahanmeno, vaikka kokeissa taitaa olla yleisempää vai vaaditaanko jopa, että ensin täytyy jäädä seisomaan. Me ei enää taktiikkaa vaihdeta, eihän me sellaisista pisteistä koskaan taistella, että sillä olisi mitään väliä. :)