Hajuleiri Virroilla

Jo perinteeksi muodostunut (toinen kerta) syksyn hajuleiri pidettiin jälleen Virroilla Marttisissa, jossa puitteet treenaamiseen ovat oikein hyvät. Porukkaa oli ilmoittautunut leirille yli kymmenen ja monenlaisia treenejä ehdittiin tekemään.

Lauantaina aamulla tehtiin jäljennostoharjoitus yön yli metsässä muhineella jäljellä. Mahla teki tämän hyvin, tosin vauhtia sillä riitti. Tuhka meni ensin jäljestä ohi, reagoi siihen kyllä, mutta ajautui turhan kauas ydinjäljeltä. Otin uudelleen ja nyt se teki riittävän tarkkaa työtä. Jäljennostot tehtiin n. 30-40 metristä.

Lauantainan päivällä ajettiin Virtain keskustassa taajamajäljet. Olin toivonut kummallekin koiralle helpot ja suoraviivaiset jäljet, joilla on kuitenkin pituutta noin 400-500 metriä. Mahla ei jäljeltään löytänyt ainuttakaan esinettä, mutta teki ihan maltillisesti töitä. Tuhka nosti omalta jäljeltään varmaan kaikki esineet ja veti sen kaikin puolin hienosti. Rauhallisen varmasti.

Lauantaina iltapäivällä treenattiin vielä jäähallin/urheilukentän lähettyvillä. Mahla sai hakea maalimiehen laivarannasta ja Tuhka teki jälkierottelun eli kolmesta jäljestä erotteli oikean.

Sunnuntaina aamulla ajettiin melko tuoreet jäljet Virtain keskustassa. Olin toivonut suojateiden ylityksiä ja niitä saatiin harjoitella. Mahlan jälki oli n. 200 metriä ja Tuhkalla aika pitkä haastavuuteen verrattuna (400 m). No, jatkossa keskitytään taas tekniikkaan. Molemmat koirat vetivät nämä jäljet esimerkillisesti, rauhassa ja esineitäkin löytyi. Sade haittasi Tuhkaa melkoisesti, se näytti koko ajan siltä, ettei se haluaisi tehdä moisessa kelissä mitään vaan mielummin käpertyisi kuivaan ja lämpimään sohvannurkkaan kärölle. Teki se silti töitä, mutta märkyys ei sitä kyllä miellyttänyt yhtään.

Olen itse erittäin tyytyväinen kummankin tekemisestä. Ollaan tehty nyt jonkin aikaa lyhyitä treenejä ja paneuduttu joihinkin pieniin osasiin jäljestyksessä. Nyt tehtiin pidempiä jälkiä Virroilla ja ne menivät oikein hyvin. Jatkossa siis keskityn edelleen tekniikan ja pituuden harjoittelemiseen erikseen.

Jälkijuttuja alkusyksyltä

Blogi on ollut päivittämättä työkiireiden takia, mutta treenattu ollaan silti. Mahlasta tulee ehkä juttua myöhemmin, kun ollaan käyty eläinlääkärissä. Lyhyesti sanottuna Mahla kipuilee nyt jonkin verran aika mystisesti (tai liittynee varmaan nivelrikkoon).

Maanantaitreeneissä ollaan käyty säännöllisesti, perjantaisin ollaan treenailtu yhden kaverin kanssa ja joitakin muitakin treenejä on viikkoihin mahtunut. Yhtä kaikki, mä olen taas innostunut hajutouhuista siinä määrin, että olen oikeasti miettinyt treenaamista ja kehittymistä aika paljon.

Tuhka Scentren uudella hajupöydällä (Kuva: Satu Välimäki)

Nämä hajuasiat eivät ole yksinkertaisia ja helppoja. On loputtomasti kehitettäviä asioita. Pitkien jälkien ja kestävyyden rakentamisen sijaan olen nyt keskittynyt tekemään lyhyitä harjoituksia ja tekniikkaa. Etsiminen ja kestävyys ovat tärkeitä asioita ja aion syksyn aikana paneutua myös niihin, mutta palastelemalla on tässäkin lajissa harjoiteltava ensin perusteet kuntoon. Liian usein huomaa toivovansa aina samoja asioita treeneissä. En halua "mennä katsomaan, miten tämä onnistuu" vaan miettiä, mitä haluan harjoituksesta saada. Kiitos ihanien treenikavereiden, sitä saan mitä haluan.

Yhteen asiaan olen kiinnittänyt erityisesti Tuhkan kanssa huomiota. Paimennuksessa puhutaan työhön kasvamisesta tai työhön kiinnittymisestä ja se tarkoittaa koiran asennoitumista työhönsä. Mä näen Tuhkalla jälkihommissa nyt sitä työhön kiinnittymistä ja se on ihan huikeaa huomata. Se ei mene höntsäämään ja etsimään, koska se on hauskaa. Se on päämäärätietoinen ja ongelman tullessa se ajattelee, yrittää ja haluaa selvittää tilanteen. Se ei tee mulle töitä vaan ratkoo tilanteet itse ja kun se esine löytyy, silloin se ottaa mut mukaan hommaan. Sillä on jotain näytettävää. Ympäristöhäiriöt eivät enää ole Tuhkalle ongelma. Koirat ovat edelleen ongelma, mutta sitäkin työstetään pikkuhiljaa. Ihanat tyttöpissatkaan eivät jäljellä Tuhkaa enää haittaa. (Kop kop.)

Olen monta kertaa miettinyt pelastuskoiratoimintaan menemistä. Toisaalta tiedän tai aavistan, mitä kaikkea hyvältä pelastuskoiralta vaaditaan. Tuhka ei ole sitä ollut, joten olen antanut asian olla. Nyt mä alan nähdä Tuhkassa sitä potentiaalia, että toivon ensi keväänä meidän pääsevän pelastuskoiratoimintaan mukaan.

Meillä on mukava projekti tulossa tunnistusetsinnän parissa. Odotan innolla, miten saamme näkyväksi näiden koirien erityisosaamisen verrattuna tavallisiin metsä- tai peltojälkikoiriin. Osa harrastajista on sitä mieltä, että koirat eivät pysty jäljestämään kovalla alustalla ja osa on sitä mieltä, että tunnistusjälki on helppoa, antaa vain lähtöhajun ja päästää koiran menemään. Sen muutaman vuoden aikana, mitä itse olen tässä touhussa ollut mukana, voin kertoa, että jos halutaan hyvä tunnistusjälkikoira, se ei todellakaan ole niin helppoa. Mahdollista se on, mutta työtä se vaatii.

Tuhkan ekat aksakisat

Wohoo, taas kisapäivitys! Tuhkallekin tuloksia Koiranettiin, että me muka jotain harrastetaankin. Tuhkan kanssa korkattiin aksakisat Tampereen Hervannassa lappalaiskoirien rotumestaruuskisoissa. Mestaruuksia ei tullut eikä tuloksilla juhlittu (5 ja hyl), mutta hymyssä suin ja ihan huikealla fiiliksellä mä kotio kisoista lähdin!

Eniten jännitin sitä, että mikä tahtotila Tuhkalla on. Vieras paikka, vieraat esteet ja paljon koiria. Tuhkahan ei juuri ole missään kisannut ja treenikertojakaan ei niin kovasti ole kertynyt. Jännitys oli turhaa, koska pikkumies veti hienosti! Mä varmistelin, mikä on paha virhe, mutta olen armollinen myös itselleni. Edellisistä kisastarteista on kuitenkin aikaa jo viisi vuotta ja nämä oli tietysti Tuhkan ekat kisat.

Kummallakin radalla kepit oli hitaat, mutta meni oikein. Kontaktit oli hitaat, mutta vapautin pysähtymättä. Ekalla radalla vitonen tuli kieltona toka vika hypyltä, jonka vaan ohjasin huonosti ja Tuhka tuli ohi. Hyppyradalla säädettiin sitten vähän enemmänkin yhden hypyn ympärillä ja siitä lopulta hylky. Mutta eipä nuo haittaa. Tuhka keskittyi tekemiseen ja oli innoissaan. Se oli tärkeintä. Nyt sen kanssa uskaltaa seuraaviinkin kisoihin vaikka nämä vasta oikeastaan paljasti, kuinka alussa Tuhkan kanssa vasta ollaan.

Pieni vertailu Mahlaan. Miksi en jännittänyt kisata Mahlan kanssa? Oli millainen rata hyvänsä, mä tiesin, että mä pystyn ohjaamaan Mahlaa. Mahla oli hyvin kekseliäs ja meni juuri sinne minne sen ohjasi ja ehtikin sitä ohjata, koska mun ei tarvinnut olla sen vieressä vaan se seurasi ohjausta kauempaakin. Tuhka taas on aivan toista maata. Se ei yhtäkkisiä uusia ohjausjuttuja osaa vaan jää ihmettelemään tai tekee omia ratkaisuja.

Kuva: Outi Puhakka

Nyt on kuitenkin ihan hyvä fiilis. Tästä on hyvä jatkaa, vaikka työtä olisi paljon edessä.

Paimennuskokeissa

Kesä ollaan lähinnä laiskoteltu. Jokunen hajutreeni, Tuhkalla muutamat aksatreenit ja lehmiä on haettu joitakin kertoja laitumelta. Paljon on koirilla ollut pihalla hengaamista ja mukana kulkemista. Siitä ne tykkää tavattomasti. On ollut ihanaa olla maalla.

Pitkästä aikaa käytiin jossakin virallisissa kokeissa. Mahlan Koiranetin koemerkintä on vuodelta 2014. Tämä kertonee ehkä siitä, minkä muutoksen mä olen omassa harrastamisessani kokenut. Aktiivisesti harrastetaan Mahlan kanssa koko ajan, mutta ei mitään, missä kisattaisiin. Paimennuskokeisiin vihdosta viimein ilmoitin Mahlan. Mikään erityinen hinku ei sinnekään ole ollut, itse kun en viitsi kokeita (enkä treenejäkään) varten ajella kovin kauas ja lähimpään paimennuskoepaikkaan Somerolle on mun mittapuullani pitkä matka. Ajatus oli kuitenkin, että ihan jo rodun vuoksi käydään esikoe suorittamassa.

Ja niin käytiin. Somerollahan emme ole juuri käyneet eikä muutenkaan lammaspaimennusta puuhattu, joten sikäli odotukset eivät kovin korkealla olleet. Lampaat olivat liukkaat verrattuna esimerkiksi Sinikan lampaisiin tai meidän lehmäkantturoihin, joten harjoituksen puutteen vuoksi se synnytti joitakin ongelmia. Itse en osannut ottaa sitä heti huomioon ja niinpä esikokeen alussa otettiin vähän turhan reippaasti lampaat pyöröaidasta ja ne karkasivat heti (häkistä otto 1/10p). Saatiin kuitenkin jatkaa ja vähän tuli epämääräistä suhmurointia ja käskytystä juurikin tuon vauhdin kanssa. Siirtymisissä sain jarruttaa koiraa koko ajan (siirtymiset 13/20p). Laidunnus meni muuten hyvin, mutta lauman kokoaminen lopussa sen yrittäessä karata, ei onnistunut ja siitä pistevähennykset (5/20p). Pysähdys meni muuten kivasti, mutta tehtiin se liian kaukana (6/10p). Uudelleenhäkitys sujui jo vähän rauhallisemmin (10/10p). Suorituksen laadusta 25/30p on aika paljon, mutta käskytyksen takia siitä lähti pisteitä.

Yhteensä kuitenkin 60/100 p. mikä on läpi ja Mahlalle koulutustunnus PAIM-E.

Seuraavana päivänä olimme sitten ykkösluokassa. Haettiin tasapainoisempaa suoritusta edellisen räpellyksen jälkeen ja sellainen saatiin. Pisteillä ei juhlittu, samat haasteet jatkui, mutta suoritus oli silti ehjä. Häkistä otto 12/15p, uudelleen häkitys 5/10p (koira ei tehnyt työtä, kun lampaat tuli ihan ite...), siirtymiset 7/10p, laidunnus ja lampaan kiinniotto 1/10p ja suorituksen laatu samoilla perusteilla kuin edellisenä päivänä 21/30 p. Laidunnus sujui pisteistä huolimatta hyvin. Lampaat eivät olisi hetkeksikään halunneet jäädä laidunnusalueelle, mutta pysyivät siinä. Ilmeisesti tästäkin tuli pistevähennyksiä tuomarin kommenttien perusteella, vaikken ymmärrä miksi, koska lampaat koiran toiminnan vuoksi pysyivät laidunnusalueella, mikä on tarkoituskin... Kun menin laidunnuksen loputtua tekemään lampaan kiinniottoa, ne ottivat hatkat. Mahla reagoi itse ja sai melkein 20 lampaan ryhmästä suurimman osan koottua, mutta kolme lammasta ehti livahtaa karkuun. Tämä oli toinen syy pistevähennyksiin. Saatiin hakea kolme lammasta joukkoon, suorittaa lampaan kiinniotto uudelleen, mikä sujui hyvin. Tulos "hyvä" saatiin pisteillä 46/75p, mikä ei riittänyt kuitenkaan koulutustunnukseen. Tähän rataan olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Jos Mahlaa totuttaisi noihin vähän liukkaampiin lampaisiin niin sen tekeminen voisi näyttää oikein hyvältäkin.

Nämä taisivat olla ensimmäiset ja samalla viimeiset paimennuskokeet. Itseäni tuo touhu ei oikein vakuuttanut. Lähinnä kritisoin ylempien luokkien helppoja ratoja. Itse olen nähnyt työkoiria toimissaan ja lehmätaloudessa kasvaneena ymmärrän sekä eläimiä että mihin paimenkoirasta olisi hyötyä. Tällaisenaan paimennuskokeet eivät mielestäni testaa riittävästi koiran osaamista, ohjaajan osaamista eikä yhteistyötä. Tehtävistä selviää kutakuinkin hienosti koiran kanssa, joka kulkee lammaslauman perässä ja tottelee käskyjä. En nähnyt yhtään tehtävää, jossa olisi punnittu oikeasti koiran työälyä ja se on kuitenkin ehkä suurin asia, mitä paimenkoirissa arvostan.

Mikään paimennustaipumustesti ei kokeiden kuulu olla eikä myöskään tottiskoe. Tehtävien pitäisi olla teknisesti vaativia, joissa tarvitaan sekä koiran paimennusviettiä, ohjaajan kykyä ymmärtää eläimiä että koulutuksen merkitystä. Ei missään muussakaan lajissa ylimmän luokan tuloksia saa helpolla, vähän treenaamalla silloin tällöin vaan ne vaatii oikeasti työtä. Miksi paimennus olisi poikkeus? Miksei edes haluta haastaa koirakoita?

Kokeissa tehtävät ja niiden pisteytykset ovat ennalta määritetyt. Toteutus riippuu tuomarista ja sillä saadaan samoista tehtävistä joko helppoja tai haastavia. Annan esimerkin. Sääntöjen mukaan "radalla tulee olla vähintään kaksi tai kolme mahdollisimman luonnollista vaikeaa kulkuväylää. Ne voivat olla esimerkiksi kapea kulkuväylä viljapeltojen, pensasaitojen tai muiden esteiden välitse, sillan ylitys tai lajitteluaitaus." Meidän kokeissa myös ylemmissä luokissa tämä oli toteutettu kahden pystyssä olevan tolpan välistä menolla. Ihan oikeasti! A) onko se "mahdollisimman luonnollinen" ja B) onko se riittävän haastava? Luonnollinen kapea kulkuväylä rajoittaa koiran toimintaa, antaa lampaille erilaisen paineen, kapeana väylänä tekee laumasta jonomuodostelman, koira ei pysty hallitsemaan lauma etupäätä ja lauman etupää ei ole riippuvainen koiran tekemisistä. Mitään näistä ei tee kahden tolpan välistä meno. Se on sekä koiran että lampaiden näkökulmasta samanlaista tallustamista kuin avopellolla. Ainoastaan ohjaaja voi vaikuttaa siihen, menevätkö lampaat tolppien välistä.

Ja kun kaikki muutkin tehtävät toteutetaan näin avopellolla teennäisillä esteillä, jää paljon paimennuksesta testaamatta. Lähinnä niitä koiran töitä ja sitä koiran älyä ja ohjaajan luottamusta koiraan. Ne kun myös ovat niitä asioita, joita paimenkoira työssään tarvitsee. Koiraa eikä ohjaajakaan laiteta paineeseen. Kaikki tehdään isolla pellolla, jossa onnistumisen mahdollisuudet ovat kaikista parhaimmat. Ja lampaat ovat siinä mielessä helppoja, että hankalia elukoita ei ryhmässä ole yhtäkään. Toki lampaat pääsääntöisesti helpoimmasta päästä paimennettavia on verrattuna esimerkiksi nautoihin tai vuohiin. Mitä paimennuskokeet sitten mittaavat? Itse tulin siihen tulokseen, että lähinnä tottelevaisuutta ja ohjaajan taitoja. Tuhka ei ole lammaspaimen eikä sillä ole siihen oikein kykyjäkään. Kuitenkin mulle jäi sellainen olo, että Tuhkasta voisi pärjätä paimennuskokeissa. Ja silloin ollaan aikalailla hakoteillä... Valitettavasti.

Lapin matkaa ja paimennusta

Kesäloman alkupuolella matkasimme koirien kanssa Lappiin Saariselälle. Lumet olivat jo sulaneet ja suurimmat sulamisvedet valuneet pois, joten polut olivat kuivia ja keli mitä loistavin. Lämmintäkin riitti juuri sopivasti t-paitakeliksi, mutta vielä mukavan viileää retkeillä. Valitettavasti Mahla satutti varpaansa tai se kipeytyi rasituksesta ja parina viimeisenä päivänä Mahla joutui jäämään mökkiin lepuuttamaan jalkaansa.

 

 Otsamotunturi Inarissa

Majoittauduimme rivitalossa Kaunispään etelärinteellä koko viikon. Alue oli hyvin hyvin rauhallinen tähän aikaan vuodesta. Paljon ravintoloita yms. oli kiinni ja oikeastaan tuntui, että vain hotellit pyörivät minimeillä. Saatiinpahan olla rauhassa!

 Lumet olivat siis sulaneet jo, mutta jossain tuntureilla painanteissa vielä vähän lunta oli ja koirat tavattomasti nauttivat saadessaan pyöriä ja leikkiä lumessa. Niillä oli kovasti kivaa!

Varsinaisena tarkoituksenamme ei ollut tuntureiden huiputtaminen vaan tehdä päiväretkiä ja katsella maisemia. Lähialueen huiput tuli kuitenkin käytyä. Hienoimmat maisemat olivat Inarin Otsamolla.

 Pääsiäiskuru Iisakkipäällä

 Tuhka tarkkailee tuntureita Kiilopäällä.

Matkalla tavattiin Ivalossa Tuhkan emää Pennaa. Paljon oli pojassa samaa näköä, vaikka pikkuinen poika on emänsäkin rinnalla. Paljon tuntuu myös luonnepuolta perinyt äidiltään. Hienoa oli nähdä Pennaa! Siitä kun on jo tovi (3 vuotta) vierähtänyt, kun viimeksi on nähty.

 Penna ja Tuhka

Etelään ajettiin Vehmersalmen kautta, jossa oltiin pari päivää paimennusleirillä. Mahla ei sielläkään saanut täyspainoisesti treenata ja sen jalka selvästi sitä vielä vaivasi. Tiistaina molemmat aloittivat pienemmissä aidoissa ja iltapäivällä mentiin metsäpaimeneen. Siellä Mahla selvästi oli kipeänoloinen, joten en sitä patistanut töihin. Tuhka teki aina sen aikaa kuin Mahlakin.

Keskiviikkona Mahlan kanssa harjoiteltiin esikokeen laidunnusosiota. Onnistui ihan hyvin. Mahlakin malttoi olla paikallaan. Tokalla kierroksella Mahla oli niin väsynyt ja ilmeisesti se tassukin edelleen vaivasi, että se jäi jumputtamaan parin jäkittävän lampaan kanssa. Mahlalla on niin paljon työmoraalia, että se ei halua jättää viimeisiä ja siksi jää äkkiä jumittamaan, kun viimeiset ei liiku.

Keskiviikkona laitettiin Tuhka töihin. Se ei meinaa kestää mun ohjauspainetta, mutta patistettiin se töihin. Aidassa kun Tuhka vaan lompsii, mutustelee kakkaa ja on kaveria lampaiden kanssa. No, käytiin varikolla vaihtamassa lampaita ja siellä pikkumies oli rohkea ja reipas eikä juuri yhtään arastellut! Porteista ja häkeistä se ottaa elukoita hyvin. Sitä vaan ei yhtään kiinnosta tasapainokuljettaminen pellolla. Ei se mikään pieni surkea porokoira ole, on sillä luonnetta ja tahtoa, juuri niin paljon kun se haluaa käyttää.

 

Kotonakin Tuhka on käynyt reissun jälkeen jokusen kerran hakemassa lehmiä laitumelta. Yksin. Mahlaa ei ole kelpuutettu mukaan. Pikkumies on ollut oikein pätevänä. Ei se kuljettaessa juuri mitään tee, mutta olen laittanut sitä hakemaan lehmiä, kujalla ja portilla Tuhka työskentelee oikein mukavasti. Ääntäkin on löytynyt avuksi. Työälyä siltä löytyy pikkusen enemmän kuin se näyttää. Sillä vaan ei ole rohkeutta vielä toteuttaa itseään. Lehmien kanssa sen ilme on kuitenkin enemmän työtätekevä kuin lampaiden kanssa.

Porokoirakerhon paimennusleiri Somerolla

Viime viikonloppuna Porokoirakerho järjesti paimennusleirin Somerolla. Me olimme mukana molempina päivinä.

Mahla pyörössä. Kuva: Aino Karilas

Mahla aloitti lauantaina pyöröaitauksessa, harjoiteltiin vähän jarruja ja totuteltiin lampaisiin. Pitkää pätkää ei tehty, koska Mahla ei viitsi pyöriä kauaa pienessä aidassa. Iltapäivällä mentiin isolle pellolle noin 50 lampaan isolle laumalle. Tavoitteena oli tehdä rauhallista kuljetusta ja vähän harjoitella hakua. Mahla on pyrkii menemään mistä aita on matalin eli sen mielestä haussa riittää hakea suurin osa porukkaa. Pienellä ryhmällä se toki onnistuu, koska yksittäiset lampaat palaavat ryhmään. Ison ryhmän hajoitettua lampaat eivät kuitenkaan palaa takaisin vaan jäävät erilleen. Hetken jouduimme keskustelemaan Mahlan kanssa siitä, että pitääkö ne kaikki todella kiertää.

Kuva: Aino Karilas

Sunnuntaina jatkettiin samalla teemalla iso ryhmän kanssa. Saatiin rauhallista kuljetusta ja kun mä tarpeeksi vaadin sinne ihan ryhmän taakse kiertämistä haussa, nekin alkoivat sujua paremmin. Mahla käsittelee lampaita kuitenkin niin nätisti, että sen voi aika huoletta antaa itse kokeilla ja tehdä, vaikka epäonnistuukin välillä. Sunnuntaina se jo malttoi pitää hieman etäisyyttä lampaisiin, jolloin mä pystyn kävelemään normaalisti enkä jää ryhmän keskelle. Toisaalta koiran on vaikea hahmottaa ja säädellä nopeutta, koska sen näkökenttä sieltä takaa on aika rajallinen. Siksipä se poispäinajo olisi huomattavasti helpompi tapa siirtää niitä eläimiä.

Torronsuon kansallispuistossa

Tuhka oli lauantaina ja sunnuntain ekan kierroksen pyörössä. Tahkottiin sen kanssa ohjausta. Tuhka oli yhtä kysymysmerkkiä ja hämmentynyt. Se lähinnä käveli perässä. Tasapaino ei ole sille lainkaan vahva juttu. Ohjaukselle se on kuitenkin herkkä. 

Sunnuntaina iltapäivällä mentin isolle pellolle Tuhkankin kanssa. Ajatuksena oli, että testaan, saammeko isoa ryhmää liikkeellekään ja toisaalta ison ryhmän hallinnassa on enemmän työtä. Nooh, lampaat olivat mukavia ja Tuhka tulla köpötteli siellä perässä. Ei se hakuja tee eikä kata koko ryhmää, mutta kun on hyvin koulutetut lampaat niin se kuljettelee niitä. :) Saatiin me ne ainakin liikkumaan ja kehityksenä viime kesästä on ehkä se, että Tuhka on rohkeammin yksin ryhmän takana ja pysyy töissä ihan mukavasti. Kakka maistuu vähemmän eli sikä itsevarmuutta on tullut lisää. Tuhkakin on lampaiden kaveri ja hallinnassa, että senkin kanssa voi tehdä ja kokeilla mitä tykkää. Lapasesta homma ei ainakaan lähde.

Kaikenkaikkiaan oli kiva nähdä lappalaiskoiria paimentamassa! Kelit oli kuumat, mutta hyvin sitä pärjättiin ja koiratkin jaksoi. Lauantaina käytiin Torronsuon kansallispuistossa lenkillä paimennuksen jälkeen.

Kuulumisia

Yhtä sun toista päivitettävää.

Jatkan ensin lempiaiheestani eli jäljestyksestä. Viikonlopun pk-jälkikoulutuksesta jäi ideoita käteen, joita lähdin kokeilemaan. Heti maanantaina käytiin metsäjäljellä. Jäljet oli kummallekin lyhyet (jonkun 100-200 m) ja siellä oli runsaasti esineitä. Esineiltä palkkasin heittämällä kasan namia maahan. Keskiviikkona tehtiin eka jälki samalla idealla asfaltille. Paljon esineitä, vahvistettiin jälkikin vedellä. Mahla ei ole eläissään tehnyt niin rauhallista työtä kuin nyt nämä pari kertaa! Tässä voi olla todella ideaa tuon kuumakallen kanssa. Se rauhoittuu esineelle tosi hyvin ja tuntuu, että se esinemotivaatiokin on noussut, vaikka varsinaisesti siinä ei koskaan ole ollut mitään ongelmaa.

Tiistaina alkoi agilityn ulkokausi. Koulutin kolme ryhmää ja lopuksi Tuhka pääsi yhden hyppysuoran rallatelemaan täysiä. Tuollainen on Tuhkan kanssa ihan mukavaa hommaa. Uusien agilitysääntöjen mukaan ensi vuoden alusta tulee pikkumaksiluokka, johon Tuhkakin ylärajoilla mahtunee. Tässä mietin, että aloitetaanko kisaaminen jo ennen ensi vuotta vai mennäänkö suoraan vasta ensi vuonna pikkumakseihin. Toisaalta ne lappalaiskoirien rotumestikset on Tampereella syksyllä ja olen vähän lupaillut, että sinne osallistutaan. Katsotaan nyt, miten kesä sujuu. Edelleen meillä on projektia. Mä en ole tyytyväinen kaikkeen meidän tekemisessä. Ihan sitä estevarmuuttakin tarvitaan lisää.

Mahla kävi torstaina suunhuollossa eläinlääkärissä. Kontrollikäynnillä pari viikkoa aiemmin eläinlääkäri huomasi, että toiselle puolelle on kertynyt hammaskiveä ja epäili, voisiko siellä olla jotakin tulehdusta. Ei sieltä mitään löytynyt. Hampaat hyvässä kunnossa, etuhampaissa pieniä lohkeamia, jotka eivät vaadi mitään jatkotoimenpiteitä.

Viimeisiä työviikkoja viedään ennen kesälomaa. Vielä kun jaksaa puristaa hetken. Ilmat ovat otolliset koirien kanssa treenaamiseen, kun on viileää, mutta kevään tunnetta on vaikea saada. Palaillaan taas, kun on asiaa!

Lappalaiskoirien jälkikoulutus

Tänä viikonloppuna oli lappalaiskoirille suunnattu jälkikoulutus Kurussa Ylöjärvellä. Kouluttajina toimivat Petteri ja Matleena Ikonen. Summasummarum, viikonloppu oli mukava ja vahvisti omia näkemyksiäni jäljestyksestä, mutta pk- tai erikoisjäljelle en koiriani kouluta enkä heidän menetelmiään juuri käytä. Jälkeä voi tehdä ja harrastaa monella tavalla eikä toinen ole toistaan huonompi tai parempi tapa. Jokainen ohjaaja saa tehdä sen päätöksen, mitä jäljeltä haluaa.

Me ei voida koiralle kertoa, mitä sen pitää tehdä ja miten jälkeä pitää ajaa. Me voidaan vain luoda mahdollisuudet oppimiselle. Ja mitä se vaatii, riippuu siitä, mitä koiran jäljestämiseltä haluaa. Kuinka tarkkaan koiran pitää jälkeä ajaa (jokainen askel vai hajutunnelissa)? Millaisella alustalla koiran pitää osata jäljestää (metsä, pelto, asfaltti)? Entä ympäristössä (puhdas metsä, taajamametsä, taajama)? Mitä koiran halutaan jäljestävän (ihmisen ominaishaju vai alustan ja ihmisen muodostama hajucoctail)?

Menin koulutukseen avoimin mielin. Halusin aidosti näkökulmaa ja ymmärrystä sille "perinteiselle" tavalle harrastaa jälkeä. Ja halusin antaa mahdollisuuden itselleni. Koirathan eivät mene siitä rikki, vaikka tekisimme mitä hyvänsä. Niinpä lähdin mukaan kokeilemaan kaikkea.

Lauantaina aloitimme peltojäljellä tekemään tarkkuutta. Teimme tyypillisen peltojäljen, jonka minä tein itse ja peltoa poljettiin niin, että askeleet jäivät näkyviin ja jokaiseen askeleeseen laitettiin nami. Mä en laskenut askelia, jotkut harrastaa sitäkin. Molemmat koirat aloittivat hyvin samalla tavalla. Nameista ne sai hajun heti, kun vein koiraa jäljen alkuun. Ja siitä se lähti, ensin ne yritti vähän rynniä, mutta tajusivat varsin pian, että tässähän on nameja, ei kannata kiirehtiä. Loppua kohti homma siis alkoi rauhoittua. 

Lauantain tokat jäljet tehtiin samalla tavalla. Tuhkan jälki päättyi lyhyeen, muurahaiset popsi parempiin suihin nameja. Mahlan jäljellä oli kahdenlaisia nameja, osassa oli murkkuja, osassa ei. Jäljestämisen lisäksi Mahla siis valikoi, mitkä namit se syö ja mitä ei. Mutta muuten se ajoi nätisti jäljen, tosin ei siinä mitään haastetta ollutkaan, kun oli suora ja lyhyt (alle 100 m) jälki.

Tuhkalle tehtiin sitten vielä lyhyt jälki kouluttajien takapihalle. Sen Tuhka ajoi erittäin nätisti, keskittyneesti, askel askeleelta, lähes kaikki namit syöden.

Sunnuntaina aamulla Tuhka aloitti samanlaisella kuin lauantaina lopetettiin. Tämäkin sujui yhtä hienosti. Sitten mentiin metsään ja saatiin ajatus pk-jäljen janaharjoittelusta. Tehtiin alkeisharjoitukset kummankin kanssa. Yksi hyvä puoli nameissa oli se, että ne oikeasti jarrutti koiraa tosi paljon. Nää kumpikin on niin ahneita, että nameista ne ei halua mennä ohi, vaikka esineestä menisivät.

Sitten tehtiin Mahlalle (vieras jäljentekijä) n. 100 metrin lyhyt metsäjälki ja vauhdin himmaamiseksi kokeiltiin laittaa sinne välille kasat nameja. Eka kasa oli jo parinkymmenen metrin päässä lähdöstä ja Mahla ampui tapansa mukaan aika kovaa jäljelle, juoksi pari metriä namikasasta ohi, mutta palasi. Ja vauhtia sillä piisasi muutenkin, mutta kyllä ne namikasat sitä vähän rauhoittivat, kun se hetken aina mussutti nameja. Mulla on tästä jatkoidea, tosin esineiden kanssa niin ei tarvi niitä namikasoja jättää metsään.

Ajatuksia ja ideoita on taas. Mä oon tyytyväinen noiden koirien innosta ja aktiivisuudesta, ne lähtee nenä auki hommiin. Taas tuli hyvin esille, miten tärkeä se jäljellemeno on. Siinä ratkeaa paljon siitä, tuleeko jälki onnistumaan vai ei.

Hajuleiri Porissa

Viime viikonloppuna lähdettiin tunnistusjälkiporukan kanssa leirille Poriin. Leirillä oli tällä kertaa kuusi ohjaajaa ja kahdeksan koiraa. Majoittauduimme Raumantien motellissa, joka oli koiraystävällinen, huoneet siistejä, hiljattain remontoituja, parkkipaikat vieressä ja aamupala loistava. Suosittelen paikkaa koiramatkaajille!

Majapaikkamme pihassa oli lauantai-iltana rauhallista.

Perjantaina käytiin tekemässä aamuksi jäljet Kirjurinluotoon puistoon. Aamulla sitten aamupalan jälkeen lähdettiin ne ajamaan. Mahla veti omat alustanvaihtonsa hyvin, laajempi asvalttiparkkis oli haastava. Tuhkalle ensimmäinen risteys oli vaikea maastonmuodon ja tuulen takia ja sen vuoksi harhailtiin hetki muualla, mutta palattiin sitten yrittämään uudelleen ja kun Tuhka risteyksen lopulta selvitti, jälki meni loppuun hyvin.

Kuva: Satu Välimäki

Iltapäivällä vieras jäljentekijä oli kävellyt jäljet kaupunginsairaalan viereiseen puutalokortteliin. Jäljet ehtivät vanhentua 2-3 tuntia niitä ajettaessa. Jäljet ajettiin sokkona, takamies oli kartan kanssa. Esineitä oli jokaisen risteyksen jälkeen, mikä helpotti ohjaajan oloa siitä, että jäljellä ollaan. Mahla veti omansa ihan mahtavan hienosti ja varmasti. Sen työskentely oli oikein hyvää, rauhallista ja tarkkaa. Tuhka meni alussa parista esineestä ohi ja tarkisteli risteyksiä aika vaisusti. Sitten kun se löysi ekat esineet, se innostui ja viimeiset risteysalueet se tarkasteli aika suvereenisti. Tuhka vaatii itselleen varmistusta ja vahvistusta siitä, että se tekee oikeaa asiaa. Tätä on työstettävä seuraavaksi sen kanssa.

Kuva: Satu Välimäki

Sunnuntaina tehtiin jokaiselle koirakolle hyvin yksilölliset treenit urheilukeskuksen ympäristöön. Mun ajatus oli tehdä alustanvaihtoja, mutta tiukkaa jälkeä, josta tiedän täsmälleen, missä jälki menee. Isomäen jäähallin pihasta löytyi hyvin tilaa tehdä juuri tällaiset jäljet. Mahlan jälki ajettiin vastatuuleen, joten päätin heti, etten anna Mahlan seilata kovinkaan paljon. Siksi rajoitan sen etenemistä ja "pakotan" ydinjäljelle. Kyllä Mahla sen pakosta teki, mutta mielellään olisi seilannut vapaammin. Jäljennosto vastatuuleen asvaltilta oli sille vaikea. Tuhka veti omansa hienosti, mutta se pääsi menemään enemmän kuono alhaalla myötätuuleen.

 

Lunta löydettiin jäähallin vierestä ja Mahla painoi sinne heti pyörimään.

Iltapäivällä tein vielä jäljennostoja hiekalla ja nurmella. Koirat alkoivat olla aikalailla puhki ja tarkka työskentely oli jo aika väsynyttä. Löydettiin me ne jäljet kaikesta huolimatta.

Kuva: Satu Välimäki

Kaikenkaikkiaan leirillä oli hienoa ehtiä oikeasti keskustella muiden kanssa niistä jäljistä ja suunnitella seuraavia. Aina muut näkee suorituksen eri tavalla kuin itse lähellä koiraa. Niistä oppii. Yritettiin myös videoida treenejä, omista koiristani ei tosin tullut kuin sunnuntain aamutreenit videolle. Tässä videot:

Tuhka agilityn epiksissä

Tuhkan kanssa tavoitteena on päästä kisaamaan. Ihan viimeistään ensi syksynä, mutta toivottavasti jo vähän aiemmin. Meillä on vielä projektia keppien, kontaktien ja etenkin hyppykorkeuksien kanssa. Suurempi projekti on kuitenkin totutella uusiin halleihin ja kenttiin ja kisamaiseen tunnelmaan. Niinpä lähdettiin Ylökkin uuden hallin avaijaisepiksiin.

Ilmoitin Tuhkan kahdelle mölliradalle. Ensimmäinen oli hyppyrata (14 estettä), jossa rimat olivat muistaakseni sen 55 cm. Rata oli helppo, mutta tahmeaa oli meno. Videolta katsottuna Tuhkan alastulot ovat aivan surkeita (niitä täytyy näemmä paljon työstää vielä) ja itsevarmuus hypyistäkin puuttui. Ne eivät ole rentoja. Rentouteen luulen eniten vaikuttavan kuitenkin tässä tapauksessa uuden kisapaikan ja kaiken jännän, mitä se on tuonut tullessaan. Luokassa oli vain kolme koiraa ja nollatuloksella 5,5 m/s etenemällä Tuhka voitti. Etenemän luotettavuudesta en tiedä, mutta näin se kuitenkin virallisissa tuloksissa oli kirjattu eli rata kuitenkin ilmeisesti mitattu.

Toka rata oli pelkistä putkista koostuva putkiralli, jossa oli kuitenkin pyöritystä jonkin verran. Ainakin ohjaajalle oli haastetta miettiä, mihin putkeen seuraavaksi mennään. Tällä radalla Tuhka rentoutui selvästi paremmin. Ohjaukseen se vastaa hyvin, myös jarrutuksiin eli rataan olen tyytyväinen. Nolla myös tästä ja sijoitus 4./31. Tuhka oli neljänneksi nopein häviten kuitenkin vain alle parilla sekunnilla voittajalle ja ollen nopein maxi.

Putkirallin tuloksia kärkipäästä

Vaikka tuo koira tuntuu tahmealle ja vaikka tällaiset epikset ovat pikkusen huono paikka vertailla aikaa, spekuloidaan silti. Mä olen sen verran tehnyt aikanaan Mahlan kanssa töitä rytmityksen kanssa, että mä olen oppinut luottamaan koiraan ja ohjaustyyliltäni ennakoimaan paljon. Nyt vaikka kyseessä on paljon kokemattomampi koira, mun ohjaamisessa on samoja elementtejä kuin Mahlan kanssa. Nyt kun Tuhka ei ole niin nopea kuin Mahla, mulle tulee tunne, että mulla on ihan hirveästi aikaa. Toisaalta Tuhka kääntyy pienessä tilassa eikä tee ylimääräisiä kaarteita (jollen kovasti epäonnistu ohjaamisessa) niin vaikka se on hieman hidas etenemään, se ottaa kaarteissa kiinni.

Ja kun saadaan Tuhkalle kokemusta kisatilanteista, saadaan ehkä sitä rentoutta, mikä näkyy hyvän hyppytekniikan myötä myös nopeutena. Tai näin mä ainakin toivon ennen kun lynkkaan täysin tuon koiran agilitykelvottomaksi. Sen kanssa on kuitenkin kiva tehä näitä juttuja.

Lappalaiskoirien kevätpäivät

En ole ennen käynyt yhdessäkään erikoisnäyttelyssä. Nyt sellainen oli sopivasti Seinäjoella, missä veljeni asuu, joten lähdettiin mukaan. Mahla jäi tällä kertaa kotiin, vaikka aiemmin olin miettinyt vaihtoehtoa ilmoittaa Mahla kevätpäivien tokokokeeseen. En kuitenkaan ole jaksanut ottaa uusista tokosäännöistä selvää, joten osallistumatta jäi.

Sen sijaan ihan viime tingassa keksin ilmoittaa Tuhkan jalostustarkastukseen ja mahduimme vielä mukaan. Tarkastuksen teki Tapio Kakko. Tässä arvostelu kokonaisuudessaan:

Yleisvaikutelma: hyvä

Koko: 49 cm

Purenta: ok

Hampaat: ok

Kivekset: ok

Tyyppi: hyvä

Mittasuhteet: ok

Sukupuolileima: saisi olla urosmaisempi

Kallo: sopiva, saisi olla pidempi. Pää saisi olla kokonaisuudessaan pidempi.

Ilme: ok

Kuono: lyhyt

Kirsu: ok

Otsapenger: otsauurre löytyy, hieman voimakkaat kulmakaaret, hieman voimakkaat posket

Korvat: hyvän kokoiset, oikein kiinnittyneet

Silmät: väriin sopivat, hieman pyöreät

Luusto: kevyt luusto

Ylälinja: hyvä

Alalinja: hyvä

Rintakehä: hyvänmittainen, lyhyt rintalasta, eturinta voisi olla voimakkaampi

Eturaajat: suorat

Eturaajojen kulmaukset: riittävät

Lanne: lyhyt

Lantio: riittävän pitkä, oikean asentoinen

Takaraajat: suorat

Takaraajojen kulmaukset: hyvät

Liikunta: liikkuu hyvällä sivuaskeleella, etuaskeleet saisi olla hieman pidemmät

Käpälät: hieman pienet

Häntä: hyvänmittainen, kippura, ylöskiinnittynyt

Karvapeite: voisi olla hieman pidempää, hieman karkeampaa

Väri: tumma riista

Yleiskunto: hieman painunut selkä, ok kunto

Luonne: ystävällinen, vaatii tottumista enemmän

Hyväksytty ulkomuodon ja luonteen osalta

Huomautuksia: saisi olla reilusti urosmaisempi

Tuhka antoi omaan tapaansa käsitellä itseään, mutta ei selvästi nauttinut siitä vaan vääntelehti ja vähän yritti vältellä. Siitä kommentti, että vaatii tottumista enemmän. Mä olen tyytyväinen, että se antaa kopeloida itseään, koska se ei tykkää edes siitä, kun minä sitä kopeloin. Saati sitten vieras.

Sunnuntain näyttelyssä Tapio Kakon arviointi oli seuraava:

"Sopivankokoinen, mutta turhan narttumainen uros. Hyvät mittasuhteet. Oikealinjainen, mutta hieman pieni pää. Sopivasti kulmautunut. Raajaluusto voisi olla voimakkaampi. Riittävän karkea peitinkarva selällä. Turhan kippuralla kannettu häntä. Liikkuu sivulta hyvin, edestä riittävän voimakkaasti. Hyvä luonne ja esiintyminen. Saisi olla urosmaisempi, joka vaikuttaa kokonaiskuvaan." AVO H

Itse olen tyytyväinen siihen, että vaikka tuo minun 3 vuotias 48-49 cm korkea 17 kiloinen pikku-ukkeli on pieni ja kevyt, narttumainen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyen sen rakenne on hyvä ja terve. Se on sopusuhtainen koira. Hieman lyhyt pää tai kippura häntä ei niiden rinnalla merkitse mitään.

Viikonloppu majoittauduttiin siis veljelläni. Oli oikein mukava olla välillä Tuhkan kanssa kahdestaan liikkeellä. Tuhka käyttäytyi ihan mukavasti ihmisten ilmoilla ja koirahälinässä. Toisia koiriahan se rakastaa, mutta kyllä me kovasti yritettiin osata myös käyttäytyä sivistyneesti.

Nenähommia

Koska jokaisesta treenistä en erikseen kirjoita, kirjoitan taas pientä yhteenvetoa hajutreeneistä. Kolmena peräkkäisenä viikkona käytiin maanantaitreeneissä Tampereen keskustassa. Ekalla kerralla harjoiteltiin sitä, että maalimies oli mennyt kauppaan sisälle. Kummallekin mun koirista maalimies oli Stockmannilla, tosin eri ovilla. Tämä oli hankala harjoitus, Mahla kun haistaa tuoreen jäljen, se on ihan varma, että maalimies on jemmassa ihan missä tahansa.

Seuraavat kerrat tehtiin jälkiä ilman maalimiestä ja vähän sinne rauhallisemmille kaduille (Tuomiokirkonkatu, Aleksanterinkatu). Mahla rauhoittui työskentelemään haastavassa ympäristössä hyvin. Tuhka kehittyi viikko viikolta tosi paljon. Ensin se pysähtyi katsomaan jokaista ihmistä ja autoa, vaikka sitten tuijoteltuaan jatkoi kyllä töitä. Viimeinen jälki keskustassa sujui jo hienosti, vaikka jokusia ihmisiä tuli vastaan ja autojakin meni kadulla. Tuhkalla on siis havaittavissa selkeää kehittymistä häiriönsietokyvyssä. Se on ihan huippua!

Helppoja palauttelevia jälkiä ollaan tehty jokunen, mutta tänään ajettiin noin neljä tuntia vanhaa jälkeä omakotitaloalueella Ylöjärvellä. Mahla on säätämisen mestari ja sen kanssa pitäisi taas vahvistaa sitä tyhjästä pois tulemista. Se paranee aina, kun siitä jaksan palkata. Nyt se on taas jäänyt ja Mahla menee yllättävän kauas väärään suuntaan ennen kuin toteaa tyhjäksi. Ja se ärsyttää mua.

Tuhkan jälki oli reilut 600 metriä ja Tuhka oli tosi hieno! Aiemmin mä olin sitä mieltä, että se sattuu menemään risteyksissä tuurilla oikein. Nyt mun on pikkuhiljaa myönnettävä, ettei se tuuri voi enää jatkua ja sen on pakko oikeasti osata. Tuhka vaan on hyvin vaikeasti luettava koira (jos Mahlakin on, mutta hyvin eri tavalla). Tai toisaalta se on selkeä, koska se ei kovinkaan usein harhaudu jäljeltä. Se puksuttaa menemään ihan kuin olisi lenkillä ja kulmat yms. risteykset se menee siinä samalla, mutta se ei näytä tekevän töitä. Sille siis seuraavat suunnitelmat on tehdä jäljenetsintöjä isommalta alueelta, jotta mä oppisin näkemään, koska se on jäljellä ja koska ei. Esineetkin Tuhka ilmaisee tyynesti vain kääntymällä mua kohti. Se ottaa tämän homman niin lunkisti.

Mä olen oikeastaan odottanut sitä, että Tuhkan kanssa aletaan näkemään tuloksia jäljestyksen suhteen. Se on ollut ihan pienestä asti hyvä erottelemaan hajuja, mutta jälkityöskentelyä on haitannut huomattavasti sen häiriöherkkyys. Nyt sillä alkaa olla taitoja ja kykyä keskittyä jäljestykseen myös pienessä häiriössä. Pitkä tie tästä on vielä varmaan työskentelyyn häiriössä, mutta se tekee ihan hirmuisen hienoa duunia! Eikä se enää kuseksikaan jäljestäessään, koska se on töissä.

Meillä selvästi Tuhkan vahvuus on tuo tarkka jälkityö ja Mahlan vahvuus olisi laajan alueen etsinnässä, haussa. Mutta on tää mielenkiintoinen harrastus. Ihan uskomattomia noi koirat ja miten vähän me vasta osataankaan, mutta toisaalta se on ihan hurjan paljon ja vaikeita asioita, mitä me jo osataan. Niitä osattuja asioita vaan on vaikea nähdä, kun sitä katsoo vain niihin, joita ei osaa. Mutta kyllähän tämä kaikkinensa varmasti yksi haastavimmista harrastuksista on, mitä koiran kanssa voi harrastaa.

Tuhka 3 v

Tuhka täytti tiistaina ystävänpäivänä 3 vuotta. Eipä uskoisi, kuinka aika on kulunut. Pikkuhiljaa mä olen alkanut arvostaa pikkumiehen ominaisuuksia. Mä olen oppinut ottamaan ne positiivisesti ja ahdistumatta siitä, mitä se on. Ollaan me edelleen eri aallonpituuksilla, mutta mä olen silti oppinut pelaamaan sen kanssa.

Synttäreiden kunniaksi Tuhka pääsi fyssarille. Alkuvuodesta Tuhka oli aika jumissa lavanalueelta, mutta nyt se oli kunnossa. Ainoastaan pieni jumi löytyi selästä. Tuhka on erittäin hyvä vartalonhallinnassa ja mennyt taas paljon eteenpäin. Saatiin ohjeet oikeastaan vaikeimpiin harjoituksiin, mitä jumppatyynyillä voi tehdä. Siitä seuraava vaihe on sitten hankkia se dobo-pallo.

Nämä liukkaat on kyllä hirveintä, mitä voi olla koiran(kin) lihaskunnon ylläpitämisessä. Toki hyvä kunto ehkäisee ongelmia, mutta kyllä se luistelu silti hirvittää. Mahla jännittää alustoja enemmän ja meneekin jumiin. Tuhka vähemmän.

Mutta meillä jumppaaminen jatkuu. On se hienoa nähdä kehitystä!

Aksa-ahdistus

Mun suhde agilityyn on nykyisin aika ristiriitainen. Kun treenaa harvoin, yksittäiset treenit nostavat tai laskevat mielialaa kovasti. Viime viikolla oltiin omatoimitreenaamassa Wuffin hallissa Nekalassa. Tuhka treenasi korkeutta hyppysuoralla ja keppejä. Eikä ne kepit ottanut onnistuakseen. Tehtiin treeniä lähinnä 4-6 kepillä, koska vauhtia ei löytynyt. Hyppysuora sujui mukavasti, mutta siitä huolimatta ehdin jo miettiä, että mahtaako tämä laji olla ollenkaan meitä varten.

Tänään sitten käytiin Tähtitekniikalla irtotunnilla ja Tuhka oli niin hurjan pätevä, että mähän oon ilmoittamassa sitä kohta kisoihin! Kepit mentiin ehkä kolme kertaa ja Tuhka veti ne ihan sikahienosti ja kovaa. Edelleen sillä on tekniikassa vähän hiomista, mutta treenikertojen myötä se varmasti vahvistuisi. Rimat olivat 45-50 cm ja ne meni aika rennosti. Kouluttaja on seurannut meidän touhuja viime syksystä alkaen ja sanoi, että selvää kehitystä on tullut rentoudessa. Vielä on tekemistä sekä hyppytekniikkatreenien parissa että ihan ratatreenissä. Aivan varmasti jumppa ja selän vahvistaminen on myös auttanut Tuhkaa pitämään kroppaansa kasassa.

Tyhmintä on se, että mä itse pilaan paljon. Tänään ensimmäisellä kerralla keinulla, tein Tuhkalle lentokeinun. Mulla on keinun ja puomin erotteluun oma ohjaussysteemi, joka on toiminut loistavasti. Nyt kun treenaan niin harvoin, mä unohdan sen. Ja se harmittaa. Lentokeinun jälkeen Tuhka vähän aristeli keinua, mutta toisaalta meni sitä kyllä.

Pikkukoirasta kasvaa ehkä sittenkin jälkikoira

Vuosi on aloitettu aktiivisesti hajujuttujen parissa. Ensimmäinen viikko treenattiin purkkiradalla. Tuhka tekee hienosti, Mahlalla meinaa hermot mennä. Erotella Mahla kyllä osaa, mutta malttia tarvittais.

Toka viikko tehtiin jälkiä. Maanantaitreeneissä ollaan tehty jälkeä tallatulla alueella. Meillä on ollut nyt uusia harrastajia mukana treeneissä, joten ollaan saatu toistaiseksi vieraita jäljentekijöitä. Tallatulla alueella koirat joutuvat tekemään oikeasti töitä erottelun suhteen ja se on sujunut vähän vaihtelevalla menestyksellä.

En ole käyttänyt esineitä jäljellä vähään aikaan. Kaikki on lähtenyt siitä, että varsinkin Tuhka on etsinyt pelkkiä esineitä. Se ei ole käsittänyt jäljestä juuri mitään vaan pyörinyt eteenpäin esineitä etsien. Niinpä poistin sen mahdollisuuden ja aloin palkata pelkästään jäljeltä. Viime maanantaina ajoimme suht tuoreen jäljen tuttujen tallomalla alueella. Jäljellä oli kolme selkeää kulmaa ja se meni keskellä parkkista. Jäljellä oli pitkästä aikaa muutama valkoinen pieni kangaspala lumella. Tuhka ei nostanut yhtäkään. Se ajoi jäljen aivan käsittämättömän hienosti, kulmat meni hyvin, mutta yhtään esinettä se ei nostanut. Mutta pikkukoira on oppinut ajamaan jälkeä! Huippua!

Mahla sai viime treeneissä oman haasteensa. Jälki oli tuore ja tallatulla alueella. Jäljen päässä oli maalimies sisällä kaupan eteisessä. Vaikka tuoreita jälkiä on vähän turha harjoitella niin Mahla oli aika hieno ja päätyi kauppaan asti.

Yhdet pitkätkin jäljet käytiin ajamassa. Niillä oli ikääkin 3,5 h ja jäljentekijä oli koirille vieras. Tuhkan jälki profiililtaan sellainen, että mun on mahdoton sanoa, jäljestikö pikku-ukkeli vai etenikö se vain kävelytietä eteenpäin. Mahlalla sen sijaan oli pari risteystä, joissa yritin sitä omalla liikkeellä huijatakin, mutta ei se mennyt hämyihin vaan veti hienosti.

Tämä viikko on maanantaitreenejä lukuunottamatta ollut haisteluista taukoa. Mun yksi iso tavoite tälle keväälle on se, että harjoittelemme paljon sokkona. Mä haluan oikeasti oppia lukemaan noita koiria, vaikka se olisi kuinka vaikeaa.

Jumppaohjelma

Ollaan tässä nyt useampi kuukausi ryhdistäydytty koirien tasapainon ja kehonhallinnan osalta. Siispä esittelen täällä blogissakin muutaman yksinkertaisen jumppaharjoituksen syvien lihasten (eli "tasapainolihasten") vahvistamiseen.

Samoista liikkeistä on eri vaativuustasoja. Mahla esittää videolla helpommat versiot ja Tuhka vaikeammat. Esittelen tässä kolme eri tasoa. Helpoimmasta on helppo lähteä liikkeelle ja perusterveellä koiralla tasoa voi nostaa aika nopeasti testaillen, mikä koiralla vielä onnistuu. Toistomäärillä pystyy myös vaikuttamaan harjoitusten rasittavuuteen. Aloitetaan ihan vaan muutamasta ja lisätään hiljalleen.

Takapään vahvistaminen:

Tämä on Mahlan yksi tärkeimmistä harjoituksista, koska sen takapään lihaksistoa on lonkkien takia ylläpidettävä hyvin. Ideana on, että etujalat ovat korkeammalla kuin takajalat ja etujalkoja nostellaan vuorotellen ylös. Painopiste saisi olla takana eli paino takajaloilla, videossa painopiste on vähän turhan edessä. Mahlan tapauksessa avustan takajalkojen asennon kanssa (ahtaiden kintereitten takia) ja Mahla nostelee itse etujalkoja. Vaikeutta saadaan laittamalla takapään alle pehmeää alustaa (jumppatyyny) ja vielä lisää laittamalla etujalkojen alle tyynyn, mutta ensisijaisesti pehmeämpi alusta takajalkojen alle.

Etupään vahvistaminen:

Sama kuin takapään, mutta toisin päin. Painopiste edessä, mutta meillä koirat mielellään ovat vähän takakenossa, johon yritän puuttua namin suunnalla. Nostellaan takajalkoja vuorotellen ja vaikeutettaessa pehmeämpää alustaa etujalkojen alle.

Selän vahvistaminen:

Ristikkäisten jalkojen nostaminen on hyvä harjoitus selän vahvistamiseen. Ensin harjoitellaan tasaisella alustalla, haastetta saa laittamalla pehmeää alle. Keskitason treeniohje puuttuu, mutta siihen kuuluisi se, että etujalat ovat kovalla ja takajalat pehmeällä eli vain takapää liikkuu alustan takia. Olennaista on se, että kun nostelet jalkoja, koira ei saa varata painoa sille jalalle, jota nostat. Nostettavien jalkojen on siis oltava rentoja ja painottomia. Koira ei saa siis nojata käteesi. Etenemisessä vaikeampiin harjotuksiin mennään koiran ehdoilla, jos koira kovasti heiluu tai kaatuu eli ei pysy pystyssä, on harjoitus sille liian vaikea. Kestoa voi kasvattaa muutamaan sekuntiin, mutta mitään pitkää staattista pitoa ei tarvitse tehdä.

Punnerrukset:

Punnerruksista on vain helpot versiot eli tasaisella alustalla. Jalkojen olisi syytä pysyä paikallaan, takapää autetaan pysymään pystyssä ja koira ohjataan namilla maahan niin, että kintereet osuvat maahan.

Mä en ole mikään fyssari, joten ohjeet ovat vähän sinnepäin. Jos omalla koiralla on jumeja, nivelvaivoja tai kipuja, suosittelen fyssarikäyntiä ennen jumppaamisen aloittamista. Silloin saa ihan omalle koiralle räätälöidyt ohjeet. Nämä ovat meille räätälöityjä, vaikkakin hyvin yleismaailmallisia harjoitteita.

Lappalaiskoirien hyppykoulutus

Viime viikonloppuna oli Lappalaiskoirat ry:n järjestämä hyppytekniikkakoulutus Tähtitekniikalla. Me päästiin mukaan ihan viime hetkillä, tämmönen koulutus oli itselläni mennyt aivan ohi. No mutta, viikonlopun ehkä suurimpana antina oli nähdä erilaisia lappalaiskoiria hyppäämässä.

Tuhkan osalta viikonloppu ei ollut parhaiten ajoitettu. Tuhkalla on lapojen alueella jumia, joka näkyi hyppäämisessä varsin selvästi. Niinpä siihen korkeuteen emme päässeet keskittymään tällä kertaa. 

Lauantaina Tuhka teki lämmittelynä perussarjaa. Otettiin vauhtia myös putkesta. Siinä vähän pikkukoiran pakka hajosi. Vähän huolimatonta tekemistä siis. Set point tehtiin sitten ja siinä oikeastaan se Tuhkan jumitus näkyi. Alastulo oli töksähtämällä eikä se rentoa ollut nähnytkään. Alastuloja lähdettiin korjaamaan heti alastuloharjoituksella, joka meni ihan ok. Viimeisenä helppona harjoitteena kasvava sarja.

Sunnuntaina otettiin alkuun kuitenkin korkeudenarviointia. Rima taisi olla maksimissaan 55 cm, mutta rento koira ei ollut. Se on tehnyt tätä paremminkin. Tokana otettiin taipumisesta laukanvaihto, joka meni Tuhkalla oikein kivasti. Se etenee hyvällä draivilla kaarteessa, vaikka mä jo valssaan ja suuntaan eteenpäin. Viimeisenä tehtiin meille ihan uusi harjoitus, vauhtiympyrä, jossa oli muutama hyppy erilaisin välein. Koira joutuu siis jokaisessa välissä arvioimaan etäisyyttä. Tuhka irtaantui mukavasti, sillä oli ihan hyvä tekemisen meininki ja etäisyyden arviointi oli sille helppoa siinä mielessä, että eipä se ohitellut esteitä.

Nyt mä yritän hieroa Tuhkan selkää auki, mutta fyssariaikakin on varattu. Tuhka on yleensä pysynyt tosi hyvässä kunnossa, että en tiedä, mikä liukastelun aiheuttama jumi sillä nyt mahtaa olla. Kieltämättä se, että koiraa käsittelee tai jumppaa lähes päivittäin, sen tilannetta oppii seuraamaan. Vaikken mä mikään hieroja ole niin jumpatessakin näkee tosi hyvin, kun joku yhtäkkiä onkin vaikeaa koiralle.

Tässä koulutuksen jälkimainingeissa olen vaan todennut, että tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän hyppytekniikkaan panostaa ja oppii sitä katsomaan, sitä useammin mä olen lopettamassa harrastamista. Aina tekniikassa on parannettavaa, itsevarmuudessa vahvistettavaa. Tuntuu väärältä vaatia koiralta niin fyysisesti raskasta, jos tietää, että se ei ole ihan kunnossa. Itse sitä harrastaa, liikkuu ja huhtoo hulluna, vaikka pohkeet on jumissa ja selkä särkee. Eikä se haittaa, kun tietää, että mikään ei ole rikki. Koiraa kuitenkin suojelee eikä siltä halua vaatia, jos tietää, että se ei ole ihan kunnossa. Tuhka on kuitenkin keskimääräisesti hyvä hyppääjä eikä sen hyppytekniikassa ole esteitä sille, etteikö sen kanssa voisi hyvällä omalla tunnolla harrastaa agilitya.

Kuluneen vuoden kuulumiset ja ajatuksia seuraavalle vuodelle

Taas on vuosi vierähtänyt. Vuosi on tuonut paljon asioita erityisesti henkilökohtaisella puolella, mutta myös koiramaailmassa. Mitään tilastoja, koiranettiä tai muuta tutkailemalla sitä kehitystä ja uuden oivaltamista ei ole havaittavissa, koska juuri mitään virallisiin pöytäkirjoihin piirrettyä meillä ei ole. Eikä ole tulossa, mutta jossain uraauurtavassa työssä me yritetään olla mukana.

Aloitetaan kuitenkin niillä virallisilla.

- Vuoden näyttelyturnee tehtiin naapurinäyttelyyn Jämijärvelle maaliskuussa, jossa kumpikin koirista sai Erittäin Hyvän. 

- Tuhka kävi luustokuvissa huhtikuussa ja sai terveen paperit lonkkien, kyynärien, polvien ja selän osalta. Lonkkien perinnöllistä löysyyttä kuvaava indeksi (PennHIP) osoittaa mahdollisuuden nivelrikon kehittymiseen olevan hieman epätodennäköisempää kuin todennäköistä, mutta asettuu hyvinkin keskiarvoon. 

- Keväällä Tuhka kävi myös MH-luonnekuvauksessa ja oli siellä oikein oma itsensä. Epäileväinen outoja juttuja kohtaan, mutta eipä sille mitään traumoja tai pelkoja jäänyt.

- Silmät käytiin myös tsekkaamassa kummaltakin koiralta. Mahlalta löytyi jokin epäilys, mutta sai vielä terveen paperit. Tuhkan silmät ovat terveet. Valitettavia uutisia on kuitenkin tullut Tuhkan sisaruksien silmätarkastuksista, Tuhkan yhdellä siskolla on kaihiepäilys ja toisella todettiin PRA.

- Joulukuussa käytiin Tuhkan kanssa epävirallisissa agilitykisoissa ja se olikin harrastusrintamalla ensimmäinen "kisa" pikku-ukkelilla.

Jatketaan harrastusrintamalla:

- Tunnistusetsintä on edelleen meidän "päälaji". Keväällä järjestettiin meidän porukan oma leiri Ylöjärvellä ja syksyllä lähdimme leiriviikonloppua viettämään Virroille. Ihan perinteistä metsähakuakin tuli kokeiltua kerran, mikä oli kummastakin koirasta kivaa ja helppoa. Raunioille ei valitettavasti vuoden aikana päästy, mutta sisä/alue-etsintää tehtiin muutamaan otteeseen. Pääasiassa olemme keskittyneet jälkeen, jossa tuntuu, että välillä mennään eteenpäin ja välillä taaksepäin. Koirat ovat taitavia, mutta ohjaaja häiritsee kehittymistä erityisen paljon.

- Paimennus lampailla jäi hyvin laihanlaiseksi. Keväällä oli yhdet treenit ja elokuussa kävimme kerran Kuttukuussa. Lehmiä paimenneltiin jonkin verran kesän aikana kotosalla. Mahla on fiksu ja sille voin antaa vastuuta. Niinkuin aina sanon, se kehittyisi nopeasti, jos sen kanssa vaan pääsisi hommiin. Tuhkalla ei taipumusta näihin hommiin juuri ole, mutta apukäden siitäkin toki halutessaan saisi ja harrastellahan voi kuinka vaan.

- Tuhka on harrastellut agilitya jonkin verran. Kesällä treenattiin jopa melkein säännöllisesti kerran viikkoon ja edistyttiin mukavasti. Keppiprojekti aloitettiin myös. Valitettavasti se on edelleen vähän vaiheessa, mutta toivon, että ennen ensi kesää pääsemme sen osalta hyvää vaiheeseen. Loppuvuodesta keskityimme hyppytekniikkaan ja erityisesti korkeiden hyppyjen rohkeuteen ja olemme siinä päässeet mukavasti eteenpäin.

- Tuhka kävi pari kertaa fyssarilla syksyn mittaan. Koira on ihan hyvässä kunnossa, ei juuri jumeja missään. Selkää alettiin tietoisesti vahvistamaan.

Tavoitteet vuodelle 2017:

Tunnistusetsintä:

Tunnistusetsintärintamalle kuuluu hyvää ja mielenkiintoista on luvassa. Siitä enemmän, kun suunnitelmat alkavat toteutua. Ilmeisesti hyvä "leiriperinne" saa jatkoa jo heti keväällä. Tavoitteena on vahvistaa erityisesti koiranlukutaitoa ja luottamusta koiraan. Tämä on tällä hetkellä ehdoton pullonkaula koko hommassa. Se vaatii minulta paljon ja erittäin paljon omalta mukavuusalueelta poistumista, mutta sitä on pakko tehdä, jos oikeasti haluaa kehittyä.

Mahlan kohdalla kehitettäviä asioita ovat erityisesti erilaiset tuuliolosuhteet ja ihmisten kohtaaminen. Mahlan vahvuuksia on sitkeys, keskittymiskyky ja häiriöidensieto. Ihmisten erottelu voisi olla yksi Mahlan harjoiteltavista teemoista myös.

Tuhkan kohdalla suurin kehitettävä asia on häiriöidensieto. Ajattelin lähestyä asiaa ihan normitreeneissä, mutta myös sillä, että liikkuisimme enemmän paikoissa, joissa on paljon hälinää ja hyörinää. Tuhka ei stressaannu, mutta lopettaa työnteon. Hakutyyppisessä etsinnässä Tuhka on alkanut irtaantua minusta vähän turhankin hanakasti ja tekee töitä lähinnä itselleen, tähän pitäisi jotenkin kiinnittää huomiota myös. Hajuerottelu on Tuhkan ehdoton vahvuus. Se kyllä tietää, mitä etsii. Ja erottelee myös ihmisiä.

Paimennus:

Jaa-a. En uskalla asettaa mitään tavoitteita, koska harrastuspohjalta silloin tällöin tätäkin tehdään. Mahlan kanssa voitais sitä esikoetta kyllä taas tänäkin kesänä harkita.

Agility:

Vuoden selkeä tavoite on saada Tuhka kisavalmiiksi. Se vaatii vielä keppien työstämistä, itsevarmuutta korkeille rimoille ja erilaisiin halleihin/kenttiin tutustumista ja totuttelua. Ja kun kerran sen kisavalmiiksi saan niin toki nousu kakkosiin voisi olla hyvä tulostavoite.

Toko/rally-toko:

Jos kerran saan aikaiseksi treenata Tuhkan kanssa agilitya, niin Mahla saisi omaksi lajikseen esimerkiksi rallytokon. Koiralla olisi jo valmiudet alempiin luokkiin, mutta kartturi ei valitettavasti ole ihan sillä tasolla kylttien opettelun suhteen, että pystyisi vielä kisaamaan. Tämä voisi olla silti yksi Mahlan senioriharrastus... Tuhkan kanssa odottelen omaa innostumista tokojuttuja kohtaan. Se osaa edelleen vain istua, mennä maahan, pitää kapulaa suussaan. Esimerkiksi se melko olennainen seuraaminen puuttuu toistaiseksi täysin. :)

Lihashuolto:

Tuhkan selän jumppaaminen ja kunnossapito on yksi tärkeimmistä tähän liittyvistä asioista. Muutenkin yritetään pitää kuntoa yllä mahdollisimman hyvin. Myös Mahla jumppaa ja pyrin hieromaan sitä säännöllisesti. Se kun on eniten, mitä voin noiden koirien eteen tehdä.