Ollaan me treenattu!

Päivitykset vaan on taas jäissä...

Ostin marraskuulle Demarille kuukausikortin ja koska mun koulu on kovin epäsäännöllistä, ollaan aika monena aamupäivänä päästy siellä käymään. Kivaa. On ollut oikeasti kivaa tehdä pitkästä aikaa oikeasti jotain, jos pieniä sisätokoja leikin lomassa ei oteta huomioon. Mahlan kanssa on tavattoman kiva tehdä kaikenlaista!

Joskus ajattelin, että me ei pystytä tokoilemaan agilitykentällä. No nyt se on kuitenkin sujunut ihan hyvin. Mahla ei ole kytännyt esteille yhtään. Ja vaikka ollaan rallateltu putkeen tai johonkin kontaktille tokon lomassa, Mahla ei ole silti alkanut kytätä esteille. VAU! Ehkä on jotain tehtävissä vielä. Paikallaanmakuu on ollut pitkään meidän murheenkryyni. Lähinnä kai siksi pitkään, ettei me olla treenattu. :) Nyt ollaan tyhjässä hallissa otettu, Maa makaa nätisti paikallaan, vaikka mä olen piilossa. Varovasti ollaan otettu myös häiriöllisenä (Mahlan kaikista isoin häiriö on viereisellä kentällä aksaava koira) ja silloin olen palkannut tuikitiheään niin, ettei Maa ole ehtinyt levottomaksi, mutta selvästi se on Mahlalle hankalaa.

Koiratanssijuttuja ollaan tehty, Mahla tykkää kovasti ja mä kans. Vähän erilaista. Tosin koiratanssi on meillä kovin yhdistetty tokon liikkeisiin ja agilityyn. Kaikki sopivasti sopusoinnussa keskenään. Ja Maa tekee sen mukaan, mitä käskyttää.

Vireenhallinta (ääntely) on ollut se hankala juttu. Nyt mulla on taas pieni toivonkipinä. Nimittäin Maa on rauhoittunut agilitysta (kierrokset korkealla) melkein samantien tokoon (kierrokset alas). Aika vau. Ja uskon vahvasti, että syy tälle on hajutunnistus. Siinä Maa on oppinut säätelemään virettään. Jos se on liian korkealla, se ei löydä mitään eikä siten myöskään saa palkkaa. Siellä on pakko rauhoittua, vaikka olisi kuinka jännä ja hieno juttu ja kyllä se jälkitreeneissä aina käy pikapissalla ja -kakalla, koska tietää, ettei pissaamatta pääse töihin. Ja kun pissa on tullut, se sitten kiskoo jonnekin, yleensä sinne, missä muu porukka on eli se ajattelee, että siellä tapahtuu.

Me ollaan kyllä löydetty niin täydellinen laji meille, Mahlalle ja mulle, että ollaan ihan koukussa. Ja se monipuolisuus on huimaa, me tehdään niin purkkirataa, esineen kohdentamista, esineruutua, esinejälkeä, hurlumheitä (ihminen jäljen päässä), rakennusetsintää (=hakua) ja näitä kaikkia koko ajan eri ympäristöissä, eri alustoilla (pääasiassa asvaltilla, mutta myös hiekalla, nurmella ja metsässä), eri sääolosuhteissa ja aika paljon myös eri ihmisillä. Mä oon aika tohelo ja kovin aloittelija vasta ja monesti treeneissä todetaan, kuinka avuttomia me ihmiset näissä hommissa ollaan ja hakataan päätämme seinään. Koirat tekee hienosti töitä ja osaavat!

Meillä on aivan mahtava treeniporukka. Ei ole mitään kateutta tai kilpailuhenkisyyttä, riitoja tai pahantahtoisuutta toisia kohtaan, vaan kaikki kannustaa ja tekee parhaansa, että toistenkin koirat saavat parhaat mahdolliset treenit. Se on hienoa! Niin monesti koirapiireissä on kaikenlaista kähinää ja siitä olen itsekin saanut osani toisaalla. Toivottavasti ihan heti tässä lajissa ei voisikaan kilpailla. Musta tuntuu, että aina kun voi kilpailla niin se tuo harrastusten pariin tietynlaisia ihmisiä. Niin ja sitten on niitä tavoitteita. Jonkun viikon takaisessa suunnittelupalaverissa jutusteltiin näistä asioista ja todettiin, että ei meistä kellään ole mitään hajua siitä, mikä on se tavoite, johon me halutaan. Meillä on tavoitteita esimerkiksi tehdä hallitumpia jäljelle lähtöjä, oppia lukemaan koiraa paremmin tai muuta, mutta ei "saada siitä valio" ja se on mielestäni hienoa! Ja tämä on niin järkevää. Joo, myönnetään, että me naureskellaan maastolajien harrastajille heidän touhuistaan, mutta tiedetään, että niin he naureskelevat meille. Eikä millään pahalla toki. Mä olen oivaltanut asian niin, että se on meistä ihmisistä ja meidän intresseistä kiinni, mitä ja miten me halutaan opettaa. Kyllä ne koirat osaa nenäänsä käyttää, ei sitä niille tarvitse opettaa. Halutaanko me koiran nostavan nenää (haku), laskevan nenää (jälki) vai löytävän kadonneen (käyttäen molempia keinoja), se on meistä ohjaajista kiinni, ei koirasta tai sen kyvyistä. Ja mikä hienointa, meillä on porukassa hyvin monenlaisista taustoista tulevia ihmisiä ja se on älyttömän iso rikkaus. Siellä on "oikeita" koiraharrastajia pk-puolelta ja muista lajeista, mutta siellä on myös niitä, jotka ovat seurakoiran kanssa aloittaneet hajutunnistuksen. Eikä se koirien työskentelystä erotu.

Lopetan hajutunnistuksen hehkuttamisen tältä erää. Ryöpsähtää välillä. Se vaan on niin kivaa. :)

Ollaan pari kertaa käyty Ikaalisten porukoiden mukana Koirakoutsiareenalla treenailemassa. Eilen tehtiin tokoa ja koiratanssia siellä. Kiva käydä vähän eri halleissakin välillä. Pia treenasi rallytokon juttuja ja mä siinä vähän innostuin taas itsekin. En niinkään rallytokoon, mutta siihen, että voitais tammikuussa mennä ohjattuihin treeneihin. Selvästikään kuukausilippu halliin ei ole mun juttu, koska meidän suurimmat ongelmat on ääntelyn kanssa häiriössä, joten me tarvittais seuraa. Ja toisaalta mä en ehdi käymään kovin montaa kertaa viikossa hallilla treenaamassa. Kerran viikkoon kun treenaisi jossain ryhmässä niin se ois varmaan kiva. Tammi-helmikuut kun ovat kuitenkin niin pimeitä ja lumisia, että hallissa treenaaminen sais mut motivoitua tekemään jotain. Yleensä silloin kun me treenataan ahkerasti muualla, me treenataan myös ahkerasti kotona. Ja sit taas voi olla pitkiäkin treenitaukoja, kun ei tehdä kun vähän leikkien kera jotain pientä olkkarin matolla. Mutta katsellaan, mitä tässä saisi aikaiseksi vuoden vaihteen jälkeen. Josko sitä menisi oikein tokoon ja pureutuisi ulkopuolisen ohjaajan avulla meidän ongelmakohtiin ääntelyyn ja häiriöihin? Mä vaan en tykkää ohjatusti tehdä tuollaisia juttuja, mutta ehkä sekin ois vaihtelua välillä.

Semmosta. Mä hiljenen ja yritän olla vähän ahkerampi jatkossa päivittämään tänne.

Viikon hajutreenejä

Jutussa olevat kuvat ovat kesäiseltä esinejäljeltä Ikaalisten Kylpylän ympäristössä.

Mutta sitten asiaan. Tällä viikolla oltiin aika aktiivisia treenaamaan hajujuttuja. Viime lauantaina oli siis treenipäivä, mutta maanantaille saatiin silti kasaan mukava pieni porukka, jonka kanssa suuntasimme Taysin Radiuksen / synnytyksen eteen parkkikselle. Parkkiksen valaistuksella mentiin, n. 5 astetta oli lämmintä ja vähän vettä ilmassa.

 Hajunotto Minigrip-pussista

Mahlalle toivoin jäljennostoharjoitusta. Tehtiin kaksi pötköä, joissa oli esine päässä. Tultiin jäljelle suorassa kulmassa. Molemmilla kerroilla Mahla veti ensin jäljestä ohi, en päästänyt kovin kauas eikä se olisi mennytkään, kun jo palasi takaisin ja takaisintullessaan nosti jäljen hienosti. Ja ilmaisi esineen maahanmenolla hyvin. Sitten otin Maan pois jäljeltä ja otettiin toinen jäljennosto, johon myös annoin lähtöhajun.

 

Ja palkka hajunotosta

Keskiviikolle huudeltiin treenikaveria ja me lähdettiin. Käytiin ensin Koirakoutsihallilla vähän tokoilemassa ja koiratanssimassa ja sieltä sitten Kolmenkulman ABC:lle. Siellä oli Anu ja Satu. Mahlalle tehtiin taas jäljennostoja. Kolme jäljennostoa siten, että jäljet menivät parkkipaikan "ajoradalla" ja me tultiin jäljelle taas kohtisuoraan. Tällä kertaa ei ollut esineitä vaan tehtiin ns. 2 metrin jälkeä eli kun koira nostaa jäljen, se palkataan siitä.

Vähän siinä pohdiskelin, että niinköhän vaan näen, koska Maa nostaa jäljen. Ensimmäinen jälki ei meinannut löytyä ollenkaan. Maa risteili jäljen kohdalla, mutta kyllä se lopulta sieltä nousi niin että pääsin palkkaamaan.

Toinen ja kolmas jäljennosto onnistui paremmin. Tosin siinäkin molemmilla kerroilla Maa meni ensin yli jäljestä ja sitten vasta kääntyi jäljelle. Mahla kuitekin lähti hyvin oikeaan suuntaan jälkeä ja sain sen palkattua siitä nopsaan.

 

Mahla ilmaisee esinettä, joka on pieni kangaspala

Ihan uutta päästiin kokeilemaan tänään, kun me oltiin sovittu Ikaalisiin metsäjälkitreenit yhden metsäjälkiharrastajan kanssa. Tämä jälki oli noin 100 metriä pitkä ja siinä oli kolme esinettä. Esineinä olivat nahkahanska ja tumput eli siis melko kookkaita esineitä, jotta Mahla ei varmasti mene ohi ja toisaalta ne hukkuvat metsään hyvin.

Metsänä oli kangasmetsä, jossa pehmeä jäkälä alla. Annoin lähtöhajun ja Maa lähti tuulen alapuolelle hakemaan jälkeä. Se kuitenkin koko ajan nosti kuonoa jäljen suuntaan ja vähän päästä korjasikin ydinjäljelle ja löysi ekan esineen. Sitten mentiinkin melkoista kyytiä eteenpäin. Maa kiskoi ja meni kovaa. :) Esineet löytyivät ja Mahla ilmaisi ne vain jäämällä esineelle. Maahan asti se ei itse mennyt, tosin käskin sen kerran palkattua maahan ja palkkasin maasta lisää. Oikein hyvä harjoitus!

 

Palkka tulee esineeltä

Kun seurasin parin muun koiran metsäjälkiä, sain uutta näkökulmaa aiheeseen. Etenkin liinankäyttöön kiinnitin huomiota. Ollaan aiemminkin puhuttu, että liinan tulisi olla vähän tiukalla, jotta pysyy tuntuma koiraan. Riitta teki liinan kanssa niin, että kulmissa ei päästänyt koiraa eteenpäin ennen kuin se oli varma ja kiskoi oikeaan suuntaan (vaikkei Riitta siis tiennyt, minne jälki menee). Mahlankin kanssa tämä voisi toimia vaikeissa paikoissa. Eli annan sen tehdä töitä liinan matkalla (n. 5m) ja etsiä siitä, minne jälki jatkuu. Tämä auttaisi siihen, että Mahla painaa kuonon alas vaikeissa paikoissa eikä nosta sitä ylös ja lähde tuulen mukaan jonnekin. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu, ikäänkuin pakottaa koira etsimään ydinjälki oikeasti.

 

Ja tässä viimeisellä esineellä. 

Ensi viikko me otetaan rauhallisemmin id-jäljen suhteen. Maanantaina meillä on suunnittelupalaveri ilman koiria ja muuten en ensi viikolle hajutreenejä ota. Sen sijaan voidaan vähän toko- ja koiratanssijuttuihin keskittyä ja ryhdistäytyä niiden suhteen. :)

Tunnistusjäljestyksen treenipäivä

Eilen oli ihan mahtava tunnistusjäljestyksen treenipäivä! Satu oli kaikki järkännyt. Me mentiin muutaman hengen voimin tekemään aamusta esineruutuja valmiiksi Ylöjärven Deliwayn ja Löytötavaratalon pihoihin ja kauppakeskus Elon maisemiin tehtiin Ninnan kanssa toisillemme jäljet happaneen. Sitten koottiin koko porukka kasaan. Käytiin läpi päivän suunnitelma. Vahvistuksena joukossamme oli kolme naista Helsingistä, jotka tulivat katselemaan ja kommentoimaan treenejämme. Satu ohjeisti jäljentekijät matkaan.

 

Treeniporukka ja perässähiihtäjät

Sen jälkeen ajettiin yhtä aikaa esineruutuja. Mahlan ruudun teki Satu. Esineet olivat pieniä, mutta Mahla etsi hyvin ja ilmaisikin. Vähän oli maahanmenot nihkeitä, mutta ymmärtäähän sen, kun on märkä ja kylmä asvaltti.

Jätettiin jäljet vanhenemaan ja mentiin Koirakoutsi-areenalle kaffille. Lämpimässä hetki jos toinenkin pohdittiin yhtä sun toista. Satu oli järjestänyt meille yllätyksen, kaffeille ilmestyi tunnistusjälkikonkari-poliisikoiralaitospomo Ilkka Hormila. Ilkka tuli seuraamaan meidän treenejä. Jännitysmomentti kasvoi ehkä hieman, mutta toisaalta nyt oli mahdollisuus saada kommentteja ja vinkkejä tuollaiselta gurulta. :)

Meidän jälki oli 240 m pitkä ja noin 3 h vanha. Jäljen teki Ninna kauppakeskus Elon pihaan. Kaupat olivat pyhäinpäivän takia suljettuina, mutta Elon toisessa päässä oleva huoltsikka oli auki. Meidän perässä tuli iso joukko katselijoita mm. Helsingin naiset ja Hormila. Se tuotti alussa vähän hankaluuksia, kun tuuli juuri siltä suunnalta. Eka esine löytyi, mutta sitten lähdettiin vähän väärään suuntaan. Jälki ajettiin sokkona. Peesari tiesi, missä jälki menee, mutta minä ja takajoukko ei. Peesari ilmoitti, että mentiin väärään suuntaan jossain vaiheessa ja tultiin takaisin päin. Annoin lähtöhajun uudelleen ja sit lähdettiin oikeaan suuntaan. Sitten mentiin n. 3m yhdinjäljeltä sivussa koko suora. Käännöksessä Mahla meni hajun perässä rakennuksen seinustalle, mutta palasi sieltä nopeasti takaisin ydinjäljelle ja löysi esineenkin. Viimeisessä "risteyksen" ylityksessä ajattelin, että mitenkähän käy. Mahla lähtee helposti vastaavassa tilanteessa kuono ilmassa jonnekin, mihin tuuli on hajua painanut. Mutta nyt se hienosti laittoi kuonon maahan ja meni ydinjälkeä pitkin. Se selvisi hienosti, mä yritin kovasti katsella autoja ja ihmisiä ja väistellä heitä. :)

Jäljelle lähdössä.

Viimeisen esineen olisi pitänyt olla autonpesurakennuksen nurkalla. Sieltä ei mitään esinettä kuitenkaan löytynyt. Jäljentekijä oli haettu jäljen päästä autolla, joten jälki oikeasti päättyi sinne jonnekin. Hetki pyörittiin, kun peesarikin yritti etsiä esinettä. Sitten todettiin, ettei täällä mitään ole ja palkkasin Mahlan. Jatkossa tulisi useammin harjoitella sitä, että viimeistä esinettä ei ole vaan koira vaan kesken kaiken otetaan jäljeltä pois ja palkataan. Meillä on kuulemma viimeisen esineen syndrooma oikeastaan kaikilla. :) Ollaan treenattu aina niin, että päätetään esineeseen. Mahla teki vieraidenkin mielestä hyvin töitä, liinankäyttö oli hyvää ja kokonaisuutena oikein hyvä jälki.

Kun kaikkien jäljet oli ajettu, mentiin vielä pitämään loppupalaveria KK-areenalle. Hormila siellä antoi vinkkiä jatkoon ihan yhteisesti. Etenkin jäljentekemisestä, tuulen huomioimisesta ja hajun kulkeutumisesta. Paljon ennakkoon tuttuja juttuja, mutta kuitenkin hyvä palautella muistiin, kun on päässyt unohtumaan. Tieto ei aina riitä vaan pitää myös muistaa laittaa ne käytäntöön. Treenien monipuolisuutta vieraat korostivat. Alustanvaihtoja, välillä ihan pelkkiä pehmeitä alustoja, välillä lyhyitä jälkiä, pelkkiä jäljennostoja jne. Jäljennostoon tuli sellaista vinkkiä muutenkin, että voisi treenata niitä tiukemmin eli vaatia koiraa etsimään läheltä tarkemmin ja nostaa ydinjälki eikä päästää sitä skannaamaan isoa aluetta ja napata kiinni jostain hajusta. Mä voin vaatia ja ohjata koiraa etsimään siitä, mistä mä haluan ja etsimään järjestelmällisesti eikä vain vähän tuolta ja vähän tuolta. Tämä olisi ehkä nykyistä parempi rutiini jäljen aloittamiseen, vaikken sitten itse tietäisikään, mistä jälki alkaa.

 

Ilkka selittää ja me kuunnellaan.

 Kaikki kuvat (c) Janne Vuorinen