Treenejä, sairaslomaa ja taukoa

Treenailtiin kesän alussa vielä parit hajutreenit. Käytiin pienemmällä porukalla Särkänniemessä hengailemassa. Sinne saa nykyisin mennä ilmaiseksi alueelle, joten me käytimme tilaisuuden hyväksi ja käytiin pyörimässä siellä. Mahla otti tosi rauhassa eikä välittänyt härveleistä. Meteli ei ollut mitenkään hirmuinen ja koska keli oli sateinen ja kolea niin väkeä ei kovin paljon ollut, mutta korkealla pyöriviä härveleitä kyllä oli riittämiin. Jälkeä tehtiin tutulla maalimiehellä tuore hurlumhei. Mahlan jälki meni Angry Birds -puiston läpi ja Mahla teki hyvää työtä. Mentiin pannalla ja tavallisella hihnalla, koska pidempää liinaa ei voisi tuollaisessa paikassa käyttääkään. Ihmiset ja laitteet eivät häirinneet Mahlan työskentelyä.

 

Tuhka pääsi myös vähän hengaamaan. Huvipuistoalueelle ei Tuhkan kanssa menty, mutta metrilakua käytiin ostamssa ja mentiin huvipuiston reunalle istuskelemaan ja ihmettelemään maailman menoa. Tornado-"vuoristorata" pyöri siinä ympärillä, mutta Tuhka ei muuta kuin katsellut härveliä. Muutenkin se otti lunkisti. Mutta kyllä tämä sen verran hyvä kokemus oli kaikkinensa, että joskus myöhemmin (ei ehkä enää tänä kesänä) mennään taas hakemaan uudenlaista haastetta.

 No sitten sattui ja tapahtui juhannusta edeltävänä viikolla. Yhtenä iltana lähdettiin normaalisti iltalenkille ja Tuhka loukkasi itsensä. Mä en tiedä, mitä tapahtui, mutta Mahlan kanssa ne eivät leikkineet eikä Tuhka mistään hypännyt, mutta vasemman etujalkansa se satutti. Onneksi ei oltu ehditty pitkälle, joten palattiin nopsaan takaisin. Seurasin Tuhkaa sen illan, mutta se ei selvästikään halunnut liikkua ja ontui jatkuvasti, joissain asennoissa se aina vingahti. Mä kävin tassut läpi, mutta mitään en löytänyt. Seuraavana aamuna Tuhka ontui edelleen ja selvästi vältti liikkumista. Mahlan kanssa se olisi halunnut leikkiä, mutta aina johonkin sattui. Mietin, että soitanko eläinlääkärille vai seuraanko vielä. Olin kuitenkin lähdössä koirien kanssa juhannuksenviettoon maalle, joten totesin, että kai me siellä eläinlääkärissä käydään ennen, ettei tarvitse miettiä, että onko jotain rikki ja pitäiskö lähtee Tampereelle lääkäriin eri reissua ja juhannuksen pyhätkin oli tulossa. Joten mentiin sitten lekuriin.

Tuhka tutkittiin ja se aristi vähän joka paikkaa, mutta selvä kipukohta löytyi vasemman olan/lavan alueelta. Meidät otti eri lääkäri vastaan, mutta ortopedi Juha Kalliolta löytyi sen verran aikaa, että hänkin tutki Tuhkan ja päätti kuvata kyynärät, olat ja vasemman lavan. Eli koiran etupää on nyt sitten jo 4 kk ikäisenä läpivalaistu... Seuraavana päivänä vasta Juha ehti käydä kuvat läpi ja mulle soiteltiin, että mitään ei löytynyt. Tuhkan etupää on kehittynyt aivan normaalisti ja on täysin terve. Hyvä. Tämänkertainen sattumus oli siis lihasperäistä. Tuhka jäi levolle, vaikkakaan parin päivän päästä pikkukoiraa ei enää levossa pystynyt pitämään mikään. Muutaman päivän ajan se aina silloin tällöin juostessaan vingahti. Lenkit jätettiin pois, mutta vapaana se pihalla sai muuten olla. Myös Mahlan kanssa leikkimistä rajoitettiin, mutta leluilla se sai leikkiä ihan niin kuin ennenkin. Nyt tulee kohta kaksi viikkoa eikä Tuhkasta enää mitenkään huomaa, että se olisi kipeä. Olen sitä varovasti opettanut tai totuttanut hierontaan, mutta sen osalta on kovin vaikea sanoa yhtään mitään, kun sen verran hellävaroen sitä vielä saa käsitellä, koska se ei meinaa muuten rentoutua. Agilityn putkijutut jätettiin myös tauolle. Mä en treenaa, jos vähänkin tuntuu, että koira ei ole kunnossa, vaikkei mitään sen suurempaa vielä treenatakaan.

Tuhka on tehnyt hajutreenien osalta purkkirataa ja etsinyt piilotettua hajulappua, mikä sujuu ihan kivasti. Selvästi sillä on jokin kiinnostus vieraaseen hajuun. Mahla jäi Särkänniemitreenien jälkeen tauolle ja ollaan tässä ainakin heinäkuun loppuun hajuhommista tauolla. Mulla on kyllä ainakin kolmet treeni-ideat takataskussa syksylle, mutta ne ovat vasta syksylle. Vetääkseni yhteen kevään ahkeran treenaamisen voisin sanoa, että Mahla on taas kehittynyt kovasti, se kykenee pitkäkestoiseen työskentelyyn, mutta jatkossa täytyy muistaa harjoitella entistä monipuolisemmin erilaisia alustoja ja erilaisia esineitä ja mikä tärkeintä, saada tuntemattomia jäljentekijöitä. Ollaan nyt tehty aika paljon tutuilla jäljentekijöillä (vaikkakin treenikavereita on paljon eli ihan samoja tyyppejä ei kerrasta toiseen sentään haeta), mutta selvästi me kaivattais enemmän vaihtelua.

Mä olen ollut leireilemässä ja ollaan lähdössä pyöräreissulle ja koirat ovat hoidossa vanhemmillani. Hyvin on mennyt ja koirat nauttivat maalla olemisesta. Aika on tosin lomailua myös koirille, koska ne saavat vähemmän lenkkejä ja mitään aivojumppaa ne eivät saa. :)

Älä yritä

Ja sitten vähän jälkijuttuja. Jäljelle rauhoittumiskurssin toinen kerta oli viime torstaina ja tällä kertaa teema oli "älä yritä". Ei yritetty, tehtiin vaan ja hyvin meni. Mahlan kanssa rikottiin rutiinit. Otin sen autosta pantaan ja pitkään liinaan ja mentiin pissalenkille, moikkaamaan porukka ja jäljelle. Hienosti meni. Esineitä piti nostaa esineruudusta, mutta Mahla meni jälkeä "maalimiehelle", joka oli esineruudun tehnyt. Mitä niistä esineistä, kun paikalla on jäljentekijäkin! :)

Mahlan kanssa siis puretaan nyt rutiinit. Unohdetaan se valjaidenpukemisepisodi ja lähdetään vaan tekemään töitä. Nyt se ehkä onnistuukin. Näe koira, oli yksi viesti koulutuspäivästä. Näe nimenomaan muutokset koirissa. Ei ne ole välttämättä ihan sitä, mitä luulet. Katso koiraa välillä kauempaa ikäänkuin vieraan silmin. Mitä se koira on? Näin meille on käynyt. Sillä oli ongelma rauhoittumisen kanssa ja liian levottomana jäljelle lähtönä. Mutta sitten sille tuli ongelma valjaista, mutta se osaa rauhoittua itse jäljelle. Ajattelin kokeilla nyt jäljestämistä pannassa ja vähän myöhemmin sitten ottaa valjaat takaisin vaikka laittamalla ne jo autolla.

Tuhka on tehnyt ensimmäiset esineruutunsa. :) Tuhkan kanssa lähdetään niin pienistä esineistä, että se ei hae niitä katseella. Hauskaa tuo haistelu Tuhkasta on, semmosella innolla se nuuskutteli matolla, kun tehtiin toista ruutua ruskealla matolla metallinvärisillä klemmareilla. Eka kerta tehtiin ulkona hiekkaparkkiksella, jossa kasvoi hieman heinää ja mäkään en meinannut nähdä esineitä... Tuhka pääsi kyllä hyvin jyvälle tästä. Mä yritän luoda Tuhkalle vahvan pohjan nimenomaan nenä alhaalla työskentelystä. Nenä on kyllä helppo saada ylös (tuoreet jäljet, ilmavainu/haku, metsäpohja), mutta se on vaikea saada alas (vanhat jäljet, kovat alustat, pienet esineet). Toki haluan Tuhkasta monipuolisen etsintäkoiran kuten Mahlaa on opetettu. Koiran tehtävä on hakea jotain ja itse se tietää, kuinka parhaiten hakee. Jälkiteemaan liittyen, ei meidän ohjaajien tarvitse yrittää, annetaan koiran tehdä duuni ja otetaan vastaan, mitä se antaa. Mitä muuta me voidaan, jos halutaan oikeasti toimivia koiria. Ei me silloin voida itse yrittää tai koira jossain vaiheessa sanoo, että etsi itse, kun muka paremmin osaat viimeistään koiralle haastavassa tilanteessa.

Mahla jää kuitenkin juhannuksen jälkeen ansaitulle tauolle hajuhommista. Pitää koiran saada lepoa. Yritetään keskittyä tokoiluun ja toivottavasti vähän paimennukseenkin tässä välissä. Sitä paitsi me ollaan treenattu alkuvuodesta lähtien niin ahkerasti, että tauko tekee hyvää.

Agilityluento ja ajatuksia

Olin tässä taannoin luennolla agilitysta lihashuollon, ravitsemuksen ja kisarutiinien näkökulmasta. Luennolla siis pureuduttiin lähinnä siihen, mitä ei tapahdu radalla vaan millä itse asiassa vaikutetaan suurimmaksi osaksi siihen, miten siellä radalla sitten suoriudutaan ja miten pidetään koira terveenä. Tämä on itselleni sikäli mielenkiintoinen aihe, että Mahla on opettanut näitä asioita paljon ja vahingosta viisastuneena (en silti tekisi nyt Mahlan kanssa asioita muuten eri tavalla kuin en olisi aloittanut agilitya ollenkaan...) Tuhkan kanssa yritetään löytää jokin kultainen keskitie.

Ravinnosta puhuttiin ensin. Pentu ruokitaan kuin aktiivinen aikuinen kunnes kiihkeimmän kasvun vaihe on ohi (rodusta riippumatta viimeistään 10 kk iässä) ja sen jälkeen aktiivisuustason mukaan. Tavallinen agility- ja harrastuskoira ei tarvitse mitään lisäravinteita. Rasituksessa olevalla koiralla vitamiinien saanti voidaan kuitenkin tuplata huoletta ja näin varmistaa, ettei puutteita tule, koska kulutuskin on suurempaa. Monet vitamiinit ja hivenaineet ovat tärkeitä etenkin palautumisessa.

Perusruokinnassa on tärkeä aktiivisella koiralla (ja muillakin) pitää huoli rasvojen määrästä. Kasvirasvasta saa "nopeaa energiaa", mutta eläinrasvat ja kalarasva ovat niitä koiran kannalta tärkeitä rasvoja. Erityisesti rasituksessa ja stressitiloissa koira tarvitsee rasvaa.

Suurin rasitus agilityssa ovat kiihdytykset ja käännökset. Suurin rikkoutumisen riski koiralla on hypyn alastulossa kääntymisessä. Alustan pito on olennainen rasituksen kannalta. Ja jos koira on vähänkin epäpuhdas liikkeiltään, ei treenata, ei yhtään.

Agility vaatii kuntoa ja voimaa. Mikäli koiralla ei ole näitä, se väsyy ja siitä tulee huolimaton. Kyllä, yhdellä agilityradallakin tämä näkyy saati pitkissä treeneissä. Erityisesti pujottelu vaatii koiralta lihaskuntoa.

Pennun liikunnasta liikkuu yhtä monta mielipidettä kuin on ihmistäkin. Pentu saa liikkua, se saa hyppiä ja tehdä mitä haluaa. Toisten koirien kanssa riekkuminen on erinomaista liikuntaa. Pakotettua liikuntaa esimerkiksi hihnalenkkeilyä, hihnassa ravauttamista, hyppyyttämistä tulee välttää.

Agilityssä oleellista ei ole lämmittely, se tulee hoidettua pissalenkillä ennen suoritusta. Oleellista on nimenomaan palauttaminen. Palauttava liikunta on aloitettava heti suorituksen jälkeen kävelemällä muutama sata metri. Se riittää. Koiran juomisesta on huolehdittava ja ruoka olisi syytä antaa kahden tunnin sisällä suorituksesta (proteiinipitoinen ruoka ja nestettä). Koiran lihashuolto on tehtävä muualla kuin itse suorituksen molemmin puolin, se on oltava osa arkea ja ylläpitävää. Venyttely ennen ja jälkeen suorituksen on tehtävä 5-10 minuutin aikaikkunassa ja venytysten on oltava lyhyet. Samalla pystyy tutkimaan, onko koira varmasti kunnossa ja huomaa mahdolliset muutokset.

Sitten kerron vähän omia ajatuksia. Tuhka tulee tekemään agilitya hieman eri tavalla kuin Mahla. Mahlan kanssa mulle tärkeää oli motivaatio ja opettaa koira nopeaksi. Tuhkan kanssa ei. Ensin pitää tulla tekniikan ja sitten nopeuden. Mä haluan koirasta ajattelevan. Mä haluan opettaa erityisesti hyppäämisestä sellaista, mitä koira ei tee "vasemmalla kädellä" siinä ohimennen vaan että se keskittyy siihen. Se on koiran kannalta tärkeä henkivakuutus. Me ollaan harjoiteltu tähän mennessä putkia. Joo, putkiin se saa juosta kovaa ja kasvatetaan motivaatiota niihin. Niistä on tultava koiralle palkkio, jotta se etenee putkiin itsenäisesti.

Tuhkan kanssa mä olen pyrkinyt tekemään putkiharjoitukset erityisen laadukkaasti. Mä haluan koiralle mahdollisimman vähän toistoja ja tehdä ne vähän toistot mahdollisimman hyvin. Tämä oikeastaan kahdesta syystä: mä haluan Tuhkalle hyvän motivaation (tuota koiraa pitää motivoida, se ei ole sille luontaista) ja mä haluan pitää sen terveydestä huolta. Sitä paitsi suurimman osan virheistä teen mä itse ohjauksessa, joten mulla itselläni on paljon enemmän harjoiteltavaa kuin koiralla.

Joitakin esimerkkejä, mitä teen eri tavalla: 

- Mahlaa hetsasin lähdöissä, että se pyrkii etupainoisesti kovalla pyrkimyksellä eteenpäin palkalle. Tuhkan kanssa vahvistan painonsiirtoa taakse ja mielenhallintaa ja vain malttamalla pääsee eteenpäin (eikä muuten yhtään vähennä halua mennä eteenpäin, kriteeri vain on eri). 

- Mahlan kanssa otin toistoja välillä suuriakin määriä kokeillen eri juttuja ja ratkaisten ongelmat heti tässä lopettaen onnistumiseen. Tuhkan kanssa pyrin muutamaan onnistumiseen ja palkkaan monipuolisesti. Ongelman syntyessä en Tuhkan kanssa ratkaise sitä heti vaan jätän mietintämyssyyn ja vahvistan sitä mahdollisesti arkielämässä ja seuraavassa treenissä. Pyrin pitämään mielessä koko ajan hyvän mielen treenien ideologian eikä niin, että hyvän mielen treenejä on vain yksi viidestä. :)

Rauhoittumista, ajatuksia ja rokotuksia

Torstaina oli tunnistusjälkiporukalle rauhoittumisluento ja -harjoitukset. Meille rauhoittuminen on aika paljon kokonaisvaltaisempi asia kuin jäljelle rauhoittuminen. Luennolla käytiin läpi käyttäytymisen periaatteita ja rauhoittumista opittuna tai oppimattomana käytöksenä ja rutiineja. Sitten käytännönharjoituksissa yksi koira kerrallaan meni kuvitteelliselle jäljenaloituspaikalle ja aloitettiin jälki, vaikka mitään jälkeä ei siis ollut.

Mahlan kanssa tultiin hallitusti ulos autosta, käytiin pissalla, mentiin moikkaan porukkaa ja käveltiin jäljentekopaikalle. Sitten jälkivaljaiden kanssa alkoi se piippaaminen ja levottomuus. Saatiin tähän avoimen palkan neuvo. Ihan sitä en heti osta tähän yhteyteen, koska varsinainen ongelma asiassa ei ole jälkivaljaat, sen mä tiedän. Mutta mikä synnyttää ongelman? Sen mä ajattelin testata pilkkomalla nyt jäljellemenorutiinin osiin ja muuttamalla yhtä asiaa kerrallaan kokeilen mikä aiheuttaa levottomuuden. Vai aiheuttaako enää mikään oikeasti? Mulle ei ole väliä, kuinka levoton Mahla on jäljelletultaessa, mua kiinnostaa se, että Mahla ei ole kiihtynyt lähtöhajun antamisesta jäljen etsimiseen tai nostamiseen. Se on meidän ongelma, joka on saatu aisoihin. Tällä hetkellä mulla on vahva epäilys, että sen rauhoittumisen on saanut aikaan yhdessä jäljelle meneminen.

Mahlan ei tarvitse olla kontaktissa, kun mennään jäljenaloituspaikalle. Mä olen sitä mieltä, että se saa rauhassa tutkailla ympäristöä. Käytännössä ja Mahlan tapauksessa tämä toimii siten, että se tulee käskyllä mun takana. Mun takana se saa tehdä mitä vaan niin paljon kuin remmi antaa myöden. Mahla on silloin kuuliainen mulle ja ennen kaikkea rauhassa. En halua tehdä mitään seuraamista tai kontaktikävelyä, koska todennäköisesti (tätäkin voisi testata) silloin Mahla kiihtyy liikaa. Tämä yhdessä käveleminen on paimennuksesta opittu juttu ja toimii siellä loistavasti niin, että kun siitä päästän koiran töihin, se tekee mulle aktiivisesti ja rauhassa töitä. Jälkihommat ovat samanlaisia siinä mielessä, että koiran rooli itse tekemisessä on iso, mutta koira tekee sitä mulle ilmaisemalla esineet ja ottamalla siinä vaiheessa kontaktin muhun.

Samalla perusteella mä en myöskään ala hakemaan muutosta varsinaisella namittamisella. Mä toki haluan, että koira seuraa mua, mutta se tekee riittävästi tullessaan hakemaan lähtöhajun multa ja kysyessään tehtävänantoa. Se riittää mulle tässä asiassa enkä halua kiihdyttää sitä namittamalla. Kaikesta huolimatta ruoka (yleensä palkkaaminen) on sitä kiihdyttävää, vaikkakin kiihtyminen riippuu pitkälti tavasta palkata. Lähtöhajun ottamisesta palkkaan sen usein.

Sen sijaan tokoon ja muuhun avoimen palkan harjoittelu voisi auttaa. Me ollaan kupille harjoiteltu työntekoa aiemmin, mutta en ehkä ymmärtänyt menetelmän täsmällistä käyttöä riittävän hyvin, koska kierroksia ei sillä saatu alas. Ruokakupille perusasento toimii kyllä ja sitä voisi alkaa laajentamaan muuhunkin.

Tässä vaan tulee se ongelma, että Mahla piippaa monesta eri syystä. Se piippaa eri syystä ryhmäpaikallaanmakuussa, odotellessa, kuppipalkalla jne. Voidakseen vaikuttaa piippaamiseen on löydettävä aina kulloinenkin syy siihen. Paikallaanmakuussa syy on löydetty (paineistuminen muista koirista ja häiriöistä) ja ansiokkaasti päästy asiassa eteenpäin. Odotellessa piippaaminen johtuu tylsyydestä, pitäisi koko ajan tehdä jotain. Tätä on yritetty lähestyä kahta eri reittiä. Joko sillä että on harjoiteltu odottamista eli koiralla ei käskyä päällä tai tietyissä tilanteissa antamalla koiralle tehtävä ja kanavoimalla siten tylsyyttä johonkin. Kuppipalkalla piippaaminen tulee kyttäämisestä ja kovasta halusta jonnekin, malttamattomuudesta. Tätä lähdetään työstämään nyt aktiivisesti eteenpäin, mutta niin, että peli on kerrasta poikki.

Jäljellelähdön kanssa täytyy joka tapauksessa rikkoa kaava ja hakea sitä kautta levottomuuden laukaisua. Tämä on niin tätä. Mun laiskuutta. Mä en yleensäkään jaksa opettaa väärin opetetun tilalle uutta käytösmallia (se väärä on niin syvällä tuossa koirassa varsinkin kun on kyse ääntelystä ja 5 vuotta äännelleestä koirasta), vaan lähestyn asiaa kokonaan uudesta näkökulmasta, uudesta suunnasta, jolla ehkä saan suoraan toivotun käytöksen aikaan ilman, että tarvitsee taistella väärin opitun kanssa. Saa nähdä onnistuuko. Kokeilla aina voi. Onhan tässä jo paljon kokeiltu.

-------------------------------------------------

Perjantaina käytiin Tuhkan kanssa rokotuksilla ja Mahla sai siedätyksen. Tuhka oli oikein reipas oma itsensä, palkkailin ahkerasti koirien ohittamisesta ja aina jos mä huomaan koiran ennen Tuhkaa niin homma sujuu hallitusti. Muuten tulee se ilmoitushaukku, josta pyritään pois, mutta se on hieman hankalaa, kun yleensä se huomaa ensin vieraat koirat niin kaupungilla kuin metsässäkin. Tuhka terveystarkastettiin ja terveeksi tuo todettiin. Hyvin kehittynyt pentu, joka on terve ja reipas, sanoi eläinlääkäri. Hyvä. Painoa oli 10,8 kg eli painonkasvutahti ei ole enää ollut yhtä huima kuin alussa.

Rokotusten jälkeen käytiin Vaakkolammen puistossa vähän käyskentelemässä ja kahlaamassa rannassakin. Ja sitten nuo kaksi jäivät kotiin, kun me Jannen kanssa lähdettiin käymään Valkeakoskella. Hyvin Tuhka osaa olla kotona Mahlan kanssa ja joitakin kertoja se on ollut ihan yksin ja yhtä hyvin nekin ovat menneet. Tähän mennessä ne eivät yli neljää tuntia ole yksin (tai kahdestaan) olleet.

Sunnuntain treenit

 

Sunnuntai-iltana eli eilen käytiin Viitapuistossa treenaamassa. Mahla aloitti hiljaisuudella, seuraamisella ja perusasennolla. Mahlalla on valeraskaus ja se vaikutti selvästi tekemiseen. Mä en katsonut läpi sormien sen vätystelyä vaan vaadin ja sain siltä ihan hyvän ilmeen esiin.

 

Ruutua harjoiteltiin pitkästä aikaa. Keskellä oli palkkakuppi ja otettiin ruutuunlähetykset kaukaa. Selvästi harjoittelemattomuus näkyi siinä, että Mahla hakeutui oikealle etumerkille ja siitä sivusta jostain sisälle. Eli paljon suoraa ruutuun juoksemista tarvitaan, jotta se palauttelee taas mieleen, että se namikuppi on siellä keskellä. Neljä toistoa taidettiin ottaa vähän eri suunnista.

Sitten hyppynoutoa otettiin kaksi toistoa. Ensin kapula sivussa oikealla ja sitten sivussa vasemmalla eikä kovin kaukana esteestä (20 cm korkeutta). Mahla teki hienot noudot ja varmasti palautti hypyn kautta. Hyvä.

Ja vielä paikkamakuu. Ensin menin 2 minuutiksi kopin taakse piiloon ja Mahla makasi tosi rauhassa. Sitten vielä lyhyempi niin että jäin näkyviin ja kävin kaksi kertaa palkkaamassa. Molemmat paikkamakuut päätin siten, että menin viereen, odotin ja palkkasin maahan, odotin ja käskin istumaan ja hienosti nousi molemmilla kerroilla. Nyt vaan tarvittais muita koiria tähän kuvioon mukaan.

Tuhkan kanssa harjoiteltiin putkia. Ongelmaksi havaittiin koiran toimiminen mun vasemmalla puolella (tokopuoli). Se ei osaa kulkea sillä puolella. Illalla lenkillä keksin syynkin. Mahla hakeutuu aina vasemmalle puolelle ja palkkaan sen ulkonakin ja arjessa yleensäkin siltä puolen. Tuhkalla ei ole tilaa siellä, joten se tulee oikealle. Täytyy nyt jatkossa kiinnittää huomiota siihen, että Tuhkakin alkaa tulemaan vasemmalle ja Mahlan voi aina käskeä kuitenkin toiselle puolelle.

Vasemman puolen ongelmia lukuunottamatta Tuhka tykkää humputella putkissa. Ensin se leikki lelulla, mutta kyllääntyy siihen turhan nopsaan. Mä en halua sitä kuitenkaan treenata namikupilla (vaatisi apparin, ettei tarvitse ikinä kieltää kupille menosta, mistä tulee ongelmia, kun kupista pitää luoda mahdollisimman vetovoimainen juttu) ja kädestä en halua palkata, jottei se kiinny mun käteen. Pitäisi löytää tai keksiä jokin lelu, johon saa nameja, mutta mielellään niin, että koira saa ne namit itse sieltä pois eikä vaadi mua avaamaan lelua. Mietitään mietitään... Vahinkotavaramyymälässä oli viimeksi erilaisia ketunkarvoja poistohintaan ja alle kympillä niitä ostin ja ajattelin tehdä niistä leluja.

Ongelmia kohdatessa pitäisi aina muistaa, että ei ala hinkkaamaan niitä heti vaan ottaa ongelmakohdan seuraavan treenin teemaksi. Mulle se vaan on vaikeaa, kun haluaisi päättää kuitenkin hyvään suoritukseen, mutta sitten tulee treenattua liikaa. Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa, kun alkaa oppia, että Tuhka on Tuhka eikä mun välillä sekavaakin ohjausta hyvin lukeva itsenäinen Mahla. Eli ensi kerralla harjoitellaan juurikin vasenta puolta ja jatketaan kahden suoran putken harjoituksilla. Sitten voidaan siirtyä ehkä mutkaputkiin jo ja musta tuntuu, että niissä ei ole mitään ongelmaa, koska loivia mutkia se on jo juossut. :)

Helsingissä raunioilla

Lauantaita vietettiin tunnistusjälkiporukan kanssa "luokkaretkellä" Helsingissä HEPeKon raunioradalla. Rata on myös pelastuslaitoksen käytössä ja kyllä siellä yksi autollinen palomiehiä kävi myös jotain harjoittelemassa. Raunioratana tämä oli vähän erityyppinen kuin Hämeenlinnan rauniorata, joka on oikeastaan pelkkää betonia ja kiveä. HEPeKon radalla oli paljon kaikkea muutakin. Radalla on pienehkö raunio-osa, mutta aika laaja metsämäinen tai puistomainen osa, jonne on rakennettu paljon piiloja. Radalla on myös suuria korkeuseroja. Lisäksi harjoittelualueeseen kuuluu vanha rakennus (ilmeisesti entinen paloasema), jossa oli kolme kerrosta.

Mahla aloitti etsimään kadonneita rakennuksesta. Yksi maalimies oli kellarikerroksessa ja toinen ensimmäisessä kerroksessa ja nämä mulle itse asiassa myös kerrottiin, mutta muuten mentiin sokkona. Rakennuksessa ei ollut valoja päällä, joten ekassa kerroksessa oli hämärää ja kellarissa pimeää. Pimeässä kellarissa maalimies istui lattialla, mutta se tuotti selvästi ongelmia. Ekalla kerralla Mahla ei huomannut maalimiestä, mutta toisella kerralla kun sytytin valot viereiseen huoneeseen, Mahla tajusi, että hei, täällä on joku. Selvästi ne käyttää myös silmiä apuna. Toinen maalimies löytyi kaapista ja se haettiin ihan nenällä. :)

Sitten etsittiin ulkona. Maalimiehet olivat Mahlalle tuntemattomia eli sikäli hyvää harjoitusta, ettei aina haeta tuttuja. Maalimiehet oli sijoitettu melko lähekkäin. Ensimmäinen löytynyt oli pitkähkössä käytävässä maan alla, betoniputkea oli muutama metri ja sen jälkeen avarampi tila, josta haarautui pari reittiä vielä. Maalimies ei näkynyt putken suulle. Reippaasti Mahla putkeen meni. Sitten lähdettiin etsimään vähän eri suunnasta ja käytiin yksi metsikkö tarkastamassa. Kun palattiin takaisinpäin, Mahla nosti aika nopeasti hajun vähän alempaa rinteestä ja yhdestä laatikosta sitten löytyi toinen maalimies.

Vielä ihan lopussa otettiin kolmas setti Mahlalle. Se oli sellainen "kerran vielä", kun on hyvä fiilis niin täytyy antaa mahdollisuus vielä kerran epäonnistumiselle. Vai miten se nyt menee... Maalimiehet olivat tuttuja, tosin eivät ihan Mahlan parhaita kavereita kuitenkaan. Toivoin näitä maalimiehiä laajalle nurmialueelle eli ei varsinaisiin raunioihin. Nämä maalimiehet olivatkin sitten kaukana toisistaan aikalailla alueen eri reunoilla. Ensimmäinen löytynyt oli betoniputkessa myöskin haarassa eli ei näkynyt suuaukolle. Mahla sai hajun tästä kyllä hyvin, jäljesti perille. :) Jos meinaisi ihan pelkkää ilmavainua harjoitella niin alue pitäisi olla tallottu paljon paljon enemmän, vaikka siis koko poppoo kuljeskeli aluksi alueella ja tietysti treenatessa aluetta tallottiin lisää. Ja näille hajuerottelukoirille vieläpä tosi monen ihmisen (myös maalimiesten) talloma. Toinen löytyi lautahökkelistä, joka oli melko avoin eli hajut pääsivät leviämään hyvin, mutta näköesteenä oikein hyvä. 

 

Mahla oli tosi hyvässä moodissa etsiessään. Se teki rauhassa ja aktiivisesti töitä. Etenkin viimeisestä harjoituksesta jäi tosi hyvä fiilis. Käytiin lajaa aluetta läpi ja mulla oli luotto siihen, että kun joku alue on käyty läpi, siellä ei maalimiestä ole eli voitiin edetä järjestelmällisesti. Maalimiehet löytyivät itse asiassa tosi helposti eikä edestakaisin juoksentelua ollut ollenkaan. Mahla myös irtoaa aika kauas musta eli tekee itsenäisesti hyvin töitä. Ja siitä näkee selvästi kun se on tosi lähellä, koska sen häntä alkaa huiskata melkoisesti, kun se paikallistaa voimakasta hajunlähdettä. Mahla myös jaksoi tosi hienosti vielä viimeiseen harjoitukseen saakka, vaikka päivä olikin pitkä.

 

Tuhkan tehtävä oli pääsääntöisesti tutustua erilaisiin alustoihin ja sosiaalistua koiriin ja ihmisiin ja sitä varsin hyvin tekikin. Kun käytiin aluksi aluetta läpi, Tuhka pääsi parin muun koiran kanssa mukaan juoksentelemaan. Eikä pikkuista yhtään pelottanut tai jännittänyt alustat, vaikka niistä osa heiluikin jalan alla. Siellä se kulki kuin kotonaan.

 

Aika loppupuolella Tuhka pääsi sitten treenaamaankin. Otettiin kahdella maalimiehellä harjoitus. Ensimmäinen löytynyt maalimies oli sellaisen avoimen mökin ovensuun sisäpuolella ja toinen betoniputkessa lähellä päätä. Tuhkahan ei tiennyt yhtään mistä on kyse, mutta kuljeskeltiin vaan maalimiesten lähettyvillä (tiesin siis missä maalit olivat) ja mökkiin Tuhka meni maalimiehen mukaan ihan nenällä. Toinen maalimies löytyi niin, että kävelin betoniputken ohi ja kun Tuhka bongasi ihmisen, sai siltä palkan. Mä en mitenkään käskyttänyt tai houkutellut koiraa. Ainoastaan omalla liikkumisella ohjasin Tuhkaa oikealle alueelle, maalimiehiin se sai reagoida itse.

Kuvat on ottanut Jenni Korhonen.