Kuluneen viikon treenejä

On aivan pakko päivittää kuluneen viikon treeneistä kahdet. Maanantaina oli hajutreenit Topin tuvalla. Treenit oli ensimmäiset kolmesta risteystreeneistä ja ne tehtiin metsässä, koska metsässä on hyvä aloittaa nämä, koska se on melko häiriötön ja helppo ympäristö. Ja mitä vielä. Treenien vetäjä oli kävellyt muutaman tunnin aiemmin jäljet valmiiksi ja illaksi meidän kanssa samoihin aikoihin paikalle pukkasi suunnistajia. Topin tuvalla oli iltarastit! Häiriötä siis saatiin. Mahlalle varasin jäljen ihan rastien vierestä, mutta Tuhkalle rauhallisemmasta suunnasta.

Ei Mahlaa ennenkään ole häiriöt haitanneet, mutta jotenkin se teki nyt muhun suuren vaikutuksen. Jäljentekijä oli kävellyt aivan yhden rastin vierestä (joten suunnistajia oli lapannut kymmenittäin alueella), mutta Mahla päättäväisesti jatkoi jäljen suuntaan. Ne paljon puhutut risteykset olivat sille helppoja, se ei edes tarkastellut suuntia vaan meni suoraan oikeaan. No, tuttu jäljentekijä tietysti helpotti asiaa, mutta ihmeissäni olen silti sen suvereenista käytöksestä. Eikä ne ympärillä juoksevat suunnistajatkaan sitä häirinneet.

Perjantaina yksi tuttu oli juoksulenkillä tehnyt meille taajamajäljet Hervantaan. Ne treenit avasivat silmiäni etenkin Tuhkan osalta. Mun mielestäni Tuhka ei jäljestä asvaltilla vaan se haahuilee, haistelee pissoja ja menee nenä korkealla sinne minne sattuu menemään. Nyt mä perun sanani. Juuri siltä se näyttää kyllä. Mä roikuin perjantaina liinan päässä ja annoin koiralle täyden vapauden tehdä ratkaisuja myös risteyksissä. Mä halusin vaan katsoa, mitä se tekee. No sehän veti ihan just ydinjälkeä risteykset, talon vierustat ja parkkipaikan. Ehkä tuo ukkeli kuitenkin tietää, mitä tekee. Se vaan on niin tavattoman eleetön...

Agility on kivaa

Tällä viikolla käytiin Tuhkan kanssa kaksi kertaa ohjatuissa aksatreeneissä. Torstaina meillä alkoi seitsemän kerran ohjattu agilitykurssi Tähtitekniikalla ja perjantaina meillä oli oman seuran agilitykoulutus, jota piti Silja Larmu.

Agility on Tuhkan kanssa ollut koko pari vuotta vaikeaa. Mulla ei ole riittänyt motivaatio treenata säännöllisesti lähinnä sen takia, että Tuhka on haastava agilitykoira. Se on rauhallinen mietiskelijä ja mä en ole saanut siitä irti oikein mitään. Tekninen esteiden opettaminen on lisäksi mun mielestäni agilityssa se välttämätön paha, kaikista tympein osa. Sitten kun koira on estevarma, alkaa kaikki se, mistä lajissa tykkään. Eli oman itsensä haastaminen.

Tällä viikolla treeneissä Tuhkasta on kuoriutunut vähän kuin eri koira. Ollaan tehty rataa, mä olen päässyt haastamaan vähän itseäni ja tuo koira on ollut aivan intoa täynnä ja ennen kaikkea antanut itsestään enemmän. Sen kanssa on ollut kivaa! Tätä fiilistä mä olen kaivannut tämän pari vuotta ja ollut lyömässä hanskoja tiskiin sen takia, että en saa tuosta koirasta sen potentiaalia irti. Sehän on nopea ja ketterä, mutta ei aksaradalla. Paitsi tällä viikolla.

Torstain treenit olivat uudessa hallissa, uusilla esteillä ja uudessa treeniryhmässä. Haittasiko se Tuhkaa? No ei tasan yhtään. Se paineli menemään siellä innoissaan, täysiä ja teki kontakteja kuin olisi aina tehnyt. Aloitettiin helpoimmasta radasta, mutta vaihdettiin lennossa tokalle kierrokselle vähän vaikeammalle radalle ja Tuhka selvisi siitä hyvin. Tai siis me selvittiin. Oman ajoituksen kanssa mulla on paljon treenaamista, mutta hyvä alku tämäkin. Muutaman vuoden tauko on totisesti saanut mut unohtamaan kaikki ajoitukseen liittyvät asiat ja oma ketteryyskin on nollissa.

Perjantaina koulutuksessa tehtiin meille aivan liian haastavaa rataa. Tai siis ei muuten, mutta siinä oli takaakiertoja. Tuhka teki niitä ihan ok, mutta koska emme ole niitä harjoitelleet, en ole tyytyväinen sujuvuuteen. Takaakierrot haluan opettaa teknisesti ensin Tuhkalle ja vasta sitten radalla. Niinkun niin monen asian. Mä haluan tietää, mitä mä teen ja luottaa siihen, että mä tiedän, mitä mä teen. Ja siihen mä en pysty, jos pitää radalla tehdä erilaisia ohjauskuvioita, joita mä en ole harjoitellut etukäteen koiran kanssa.

Tuhka teki eilen kaikki 12 keppiä peräti kaksi kertaa tosi hyvällä draivilla! Ihan mahtavaa! Meidän keppiprojekti alkaa tuottaa tulosta. Sitten meillä olisi kaikki esteet valmiina ja ens keväänä me oltais ehkä kisavalmiita, jos vaan talvi saadaan treenattua hyvin. Rimat ovat vielä toistaiseksi olleet radalla 45 cm ja yksittäisissä korkeusharjoituksissa 55-60 cm. Eli hyppytekniikka ja rimojen nostaminen on seuraava vaihe. Neljät ohjatut hyppistreenit meille on tulossa niin toivon, että siellä saadaan korkeuden arviointia tehtyä rutkasti.

Mutta siis ihan uskomatonta on se, että tuosta niin rauhallisesta koirasta, jonka palkkaaminen on ollut haaste, on saatu noin paljon irti. Mä olen oikein tyytyväinen, että olen jaksanut kaikesta huolimatta olla kärsivällinen ja luottaa siihen omaan systeemiin, mitä olen lähtenyt tekemään sen kanssa. Mä olen osannut lukea sitä koiraa siinä mielessä, että se tarvitsee aikaa sisäistäkseen asioita ja antanut sille sitä aikaa enkä muuttanut systeemiä, koska se on ainaista väkisin vääntämistä ja useimmiten mulla on ollut vaan jonkinasteinen harmitus, kun olen treeneistä lähtenyt.