Porokoirakerhon paimennusleiri Somerolla

Viime viikonloppuna Porokoirakerho järjesti paimennusleirin Somerolla. Me olimme mukana molempina päivinä.

Mahla pyörössä. Kuva: Aino Karilas

Mahla aloitti lauantaina pyöröaitauksessa, harjoiteltiin vähän jarruja ja totuteltiin lampaisiin. Pitkää pätkää ei tehty, koska Mahla ei viitsi pyöriä kauaa pienessä aidassa. Iltapäivällä mentiin isolle pellolle noin 50 lampaan isolle laumalle. Tavoitteena oli tehdä rauhallista kuljetusta ja vähän harjoitella hakua. Mahla on pyrkii menemään mistä aita on matalin eli sen mielestä haussa riittää hakea suurin osa porukkaa. Pienellä ryhmällä se toki onnistuu, koska yksittäiset lampaat palaavat ryhmään. Ison ryhmän hajoitettua lampaat eivät kuitenkaan palaa takaisin vaan jäävät erilleen. Hetken jouduimme keskustelemaan Mahlan kanssa siitä, että pitääkö ne kaikki todella kiertää.

Kuva: Aino Karilas

Sunnuntaina jatkettiin samalla teemalla iso ryhmän kanssa. Saatiin rauhallista kuljetusta ja kun mä tarpeeksi vaadin sinne ihan ryhmän taakse kiertämistä haussa, nekin alkoivat sujua paremmin. Mahla käsittelee lampaita kuitenkin niin nätisti, että sen voi aika huoletta antaa itse kokeilla ja tehdä, vaikka epäonnistuukin välillä. Sunnuntaina se jo malttoi pitää hieman etäisyyttä lampaisiin, jolloin mä pystyn kävelemään normaalisti enkä jää ryhmän keskelle. Toisaalta koiran on vaikea hahmottaa ja säädellä nopeutta, koska sen näkökenttä sieltä takaa on aika rajallinen. Siksipä se poispäinajo olisi huomattavasti helpompi tapa siirtää niitä eläimiä.

Torronsuon kansallispuistossa

Tuhka oli lauantaina ja sunnuntain ekan kierroksen pyörössä. Tahkottiin sen kanssa ohjausta. Tuhka oli yhtä kysymysmerkkiä ja hämmentynyt. Se lähinnä käveli perässä. Tasapaino ei ole sille lainkaan vahva juttu. Ohjaukselle se on kuitenkin herkkä. 

Sunnuntaina iltapäivällä mentin isolle pellolle Tuhkankin kanssa. Ajatuksena oli, että testaan, saammeko isoa ryhmää liikkeellekään ja toisaalta ison ryhmän hallinnassa on enemmän työtä. Nooh, lampaat olivat mukavia ja Tuhka tulla köpötteli siellä perässä. Ei se hakuja tee eikä kata koko ryhmää, mutta kun on hyvin koulutetut lampaat niin se kuljettelee niitä. :) Saatiin me ne ainakin liikkumaan ja kehityksenä viime kesästä on ehkä se, että Tuhka on rohkeammin yksin ryhmän takana ja pysyy töissä ihan mukavasti. Kakka maistuu vähemmän eli sikä itsevarmuutta on tullut lisää. Tuhkakin on lampaiden kaveri ja hallinnassa, että senkin kanssa voi tehdä ja kokeilla mitä tykkää. Lapasesta homma ei ainakaan lähde.

Kaikenkaikkiaan oli kiva nähdä lappalaiskoiria paimentamassa! Kelit oli kuumat, mutta hyvin sitä pärjättiin ja koiratkin jaksoi. Lauantaina käytiin Torronsuon kansallispuistossa lenkillä paimennuksen jälkeen.

Kuulumisia

Yhtä sun toista päivitettävää.

Jatkan ensin lempiaiheestani eli jäljestyksestä. Viikonlopun pk-jälkikoulutuksesta jäi ideoita käteen, joita lähdin kokeilemaan. Heti maanantaina käytiin metsäjäljellä. Jäljet oli kummallekin lyhyet (jonkun 100-200 m) ja siellä oli runsaasti esineitä. Esineiltä palkkasin heittämällä kasan namia maahan. Keskiviikkona tehtiin eka jälki samalla idealla asfaltille. Paljon esineitä, vahvistettiin jälkikin vedellä. Mahla ei ole eläissään tehnyt niin rauhallista työtä kuin nyt nämä pari kertaa! Tässä voi olla todella ideaa tuon kuumakallen kanssa. Se rauhoittuu esineelle tosi hyvin ja tuntuu, että se esinemotivaatiokin on noussut, vaikka varsinaisesti siinä ei koskaan ole ollut mitään ongelmaa.

Tiistaina alkoi agilityn ulkokausi. Koulutin kolme ryhmää ja lopuksi Tuhka pääsi yhden hyppysuoran rallatelemaan täysiä. Tuollainen on Tuhkan kanssa ihan mukavaa hommaa. Uusien agilitysääntöjen mukaan ensi vuoden alusta tulee pikkumaksiluokka, johon Tuhkakin ylärajoilla mahtunee. Tässä mietin, että aloitetaanko kisaaminen jo ennen ensi vuotta vai mennäänkö suoraan vasta ensi vuonna pikkumakseihin. Toisaalta ne lappalaiskoirien rotumestikset on Tampereella syksyllä ja olen vähän lupaillut, että sinne osallistutaan. Katsotaan nyt, miten kesä sujuu. Edelleen meillä on projektia. Mä en ole tyytyväinen kaikkeen meidän tekemisessä. Ihan sitä estevarmuuttakin tarvitaan lisää.

Mahla kävi torstaina suunhuollossa eläinlääkärissä. Kontrollikäynnillä pari viikkoa aiemmin eläinlääkäri huomasi, että toiselle puolelle on kertynyt hammaskiveä ja epäili, voisiko siellä olla jotakin tulehdusta. Ei sieltä mitään löytynyt. Hampaat hyvässä kunnossa, etuhampaissa pieniä lohkeamia, jotka eivät vaadi mitään jatkotoimenpiteitä.

Viimeisiä työviikkoja viedään ennen kesälomaa. Vielä kun jaksaa puristaa hetken. Ilmat ovat otolliset koirien kanssa treenaamiseen, kun on viileää, mutta kevään tunnetta on vaikea saada. Palaillaan taas, kun on asiaa!

Lappalaiskoirien jälkikoulutus

Tänä viikonloppuna oli lappalaiskoirille suunnattu jälkikoulutus Kurussa Ylöjärvellä. Kouluttajina toimivat Petteri ja Matleena Ikonen. Summasummarum, viikonloppu oli mukava ja vahvisti omia näkemyksiäni jäljestyksestä, mutta pk- tai erikoisjäljelle en koiriani kouluta enkä heidän menetelmiään juuri käytä. Jälkeä voi tehdä ja harrastaa monella tavalla eikä toinen ole toistaan huonompi tai parempi tapa. Jokainen ohjaaja saa tehdä sen päätöksen, mitä jäljeltä haluaa.

Me ei voida koiralle kertoa, mitä sen pitää tehdä ja miten jälkeä pitää ajaa. Me voidaan vain luoda mahdollisuudet oppimiselle. Ja mitä se vaatii, riippuu siitä, mitä koiran jäljestämiseltä haluaa. Kuinka tarkkaan koiran pitää jälkeä ajaa (jokainen askel vai hajutunnelissa)? Millaisella alustalla koiran pitää osata jäljestää (metsä, pelto, asfaltti)? Entä ympäristössä (puhdas metsä, taajamametsä, taajama)? Mitä koiran halutaan jäljestävän (ihmisen ominaishaju vai alustan ja ihmisen muodostama hajucoctail)?

Menin koulutukseen avoimin mielin. Halusin aidosti näkökulmaa ja ymmärrystä sille "perinteiselle" tavalle harrastaa jälkeä. Ja halusin antaa mahdollisuuden itselleni. Koirathan eivät mene siitä rikki, vaikka tekisimme mitä hyvänsä. Niinpä lähdin mukaan kokeilemaan kaikkea.

Lauantaina aloitimme peltojäljellä tekemään tarkkuutta. Teimme tyypillisen peltojäljen, jonka minä tein itse ja peltoa poljettiin niin, että askeleet jäivät näkyviin ja jokaiseen askeleeseen laitettiin nami. Mä en laskenut askelia, jotkut harrastaa sitäkin. Molemmat koirat aloittivat hyvin samalla tavalla. Nameista ne sai hajun heti, kun vein koiraa jäljen alkuun. Ja siitä se lähti, ensin ne yritti vähän rynniä, mutta tajusivat varsin pian, että tässähän on nameja, ei kannata kiirehtiä. Loppua kohti homma siis alkoi rauhoittua. 

Lauantain tokat jäljet tehtiin samalla tavalla. Tuhkan jälki päättyi lyhyeen, muurahaiset popsi parempiin suihin nameja. Mahlan jäljellä oli kahdenlaisia nameja, osassa oli murkkuja, osassa ei. Jäljestämisen lisäksi Mahla siis valikoi, mitkä namit se syö ja mitä ei. Mutta muuten se ajoi nätisti jäljen, tosin ei siinä mitään haastetta ollutkaan, kun oli suora ja lyhyt (alle 100 m) jälki.

Tuhkalle tehtiin sitten vielä lyhyt jälki kouluttajien takapihalle. Sen Tuhka ajoi erittäin nätisti, keskittyneesti, askel askeleelta, lähes kaikki namit syöden.

Sunnuntaina aamulla Tuhka aloitti samanlaisella kuin lauantaina lopetettiin. Tämäkin sujui yhtä hienosti. Sitten mentiin metsään ja saatiin ajatus pk-jäljen janaharjoittelusta. Tehtiin alkeisharjoitukset kummankin kanssa. Yksi hyvä puoli nameissa oli se, että ne oikeasti jarrutti koiraa tosi paljon. Nää kumpikin on niin ahneita, että nameista ne ei halua mennä ohi, vaikka esineestä menisivät.

Sitten tehtiin Mahlalle (vieras jäljentekijä) n. 100 metrin lyhyt metsäjälki ja vauhdin himmaamiseksi kokeiltiin laittaa sinne välille kasat nameja. Eka kasa oli jo parinkymmenen metrin päässä lähdöstä ja Mahla ampui tapansa mukaan aika kovaa jäljelle, juoksi pari metriä namikasasta ohi, mutta palasi. Ja vauhtia sillä piisasi muutenkin, mutta kyllä ne namikasat sitä vähän rauhoittivat, kun se hetken aina mussutti nameja. Mulla on tästä jatkoidea, tosin esineiden kanssa niin ei tarvi niitä namikasoja jättää metsään.

Ajatuksia ja ideoita on taas. Mä oon tyytyväinen noiden koirien innosta ja aktiivisuudesta, ne lähtee nenä auki hommiin. Taas tuli hyvin esille, miten tärkeä se jäljellemeno on. Siinä ratkeaa paljon siitä, tuleeko jälki onnistumaan vai ei.