Pohdintaa koiraharrastamisesta

 Mä olen tänä kesänä oikeastaan koonnut nyt parin vuoden ajan mielessä pyörineitä muutoksia omassa asenteessa ja harrastamisessa. Kaikki taisi lähteä siitä, kun Mahlan kanssa jouduttiin luopumaan agilityn harrastamisesta. Se tuntui vaikealta ja edelleen vähän haikealta, mutta se käynnisti jonkinlaisen ajatustyön omassa päässäni siitä, miksi harrastan ja miten harrastan. Kuttukuun paimennusleirit, paimentaminen yleensäkin ja hajutreenit ovat sytyttäneet minussa jonkun uuden liekin ja asenteen koko koiraharrastamiseen.

Vaikken koskaan ole ollut niin tuloskeskeinen tai kilpailuhenkinen, voin näin jälkikäteen sanoa, että kyllä Mahlan ollessa nuorempi, meillä oli myös tuloksellisia tavoitteita ja asioita myös tehtiin sen mukaisesti. Ei sillä, koiran kanssa harrastaminen on aina ollut mulle pääasiassa hauskaa ja tuloksellisuus on tullut sen jälkeen, mutta ei kuitenkaan niin kauhean kaukana siitä. Nyt parin viimeisen vuoden aikana mun asenne tässä suhteessa on muuttunut aika paljon. 

Paimennus ja hajujutut ovat molemmat koirasta lähtöisin olevia asioita. Mä en voi niitä opettaa. Mä olen onnellinen siitä, että olen molemmissa asioissa päässyt tekemään alkeisopetuksen sellaisten kouluttajien kouluttamina, että mulle on syntynyt mielestäni oikea asenne kyseisiä lajeja kohtaan. Mitä vähemmän ohjaaja tekee ja mitä enemmän koiralle annetaan vapautta, sitä parempi on lopputulos. Vähemmän on siis enemmän. Mä en kouluta koiralle asioita, joita mä sitten vaadin ja harmittelen, kun treenit eivät sujuneetkaan niinkuin piti. Ei, vaan mä iloitsen siitä, että koira osaa. Se on taitava, se osaa itse. Mun tehtäväksi jää vain kehua ja kannustaa, palkita. Se on mielestäni iso ajatusero kouluttaako jotain käyttäytymismallia vai ottaako vastaan, mitä koira tarjoaa. Ja kun ottaa vastaan, mitä koira tarjoaa ja osaa, oppii koirasta ihan uusia puolia. Miten paljon me koirankouluttajat sammutetaan koirien luontaisia ja oikeita käyttäytymismalleja sillä, että me halutaan tehdä asioita jollain tavalla ja me halutaan, että koira toimii kokeessa tietyllä tavalla (koesääntöjen mukaisesti) huolimatta siitä, mikä olisi koiralle luontaista. 

Yleensä kokeessa kuin kokeessa eri lajeissa trendi on se, että mennään kovaa ja korkealla vireellä. Se jos mikä stressaa koiraa ja omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että koira ei ajattele vaan tekee opetettujen mallien mukaisesti töitä. Mä ihailen koiria, jotka tekevät töitä motivoituneina, rauhassa keskittyen, ajatellen, oppien itse virheistään kun sille annetaan siihen mahdollisuus (ja hei, se ei ole sellainen koira, joka näyttää keskisormea ohjaajalle, ettei kiinnosta tai ole perässä vedettävä laamailija). Mun mielestäni koiraharrastaminen on parhaimmillaan, kun koira tekee töitä ja ohjaaja ei yritä mitään vaan nauttii koiransa osaamisesta. Toki tämä on lähes mahdotonta lajeissa, joissa koiralle opetetaan asioita kuten toko tai agility, kokeisiintähtäävät pk-lajit, bc-paimennuskokeet jne.

 

Eilen alkoivat mun ohjaamat koiratanssi- ja pentuagilitykurssit Ikaalisissa. Siellä oli paljon ennestään tuntemattomia ja siksi esittelin itseäni vähän. Tuhkasta sanoin, että siitä tulee harrastuskoira. Samaan hengenvetoon totesin, että se on tähän asti kasvanut kuin pellossa, ei se osaa juuri mitään, hyvä kun istuu ja menee maahan käskystä. Luokse se kyllä tulee useimmiten käskystä ja paikallaan se pysyy ehkä niin, että pääsen kahden metrin päähän ja palaan palkkaamaan sitä. Jotain tempunaihioita se on harjoitellut. Siinä samassa kuitenkin tajusin, että hei, Tuhkahan on saanut olla pentu. Se kulkee mukana joka puolella, se on tottunut monenlaisiin ihmisiin, se on nähnyt paljon koiria ja saanut niiden kanssa rauhassa leikkiä ja opetella koirien kieltä. Se on nähnyt monenlaisia eläimiä, se osaa matkustaa autossa, se osaa odottaa kytkettynä, se osaa ottaa lunkisti, se ei karkaile pihasta, se ei hauku turhaan, se ei lähde kaikenmaailman liikkuvan perään... Se on ollut mulla paljon mukana ja se on saanut rauhassa nähdä ja ihmetellä ilman, että sitä treenikentällä otetaan autosta ulos, treenataan ja viedään autoon takaisin. Mahla on opettanut sille monia arjessa hyödyllisiä taitoja kuten kuinka kohdataan lenkkeilijöitä metsässä (pysähdytään tai tullaan mun luo) tai kuinka vahditaan taloa (ei mitenkään, koska kaikki tulijat on kavereita), Mahla ei pörise tai rieku vieraissa paikoissa, joten Tuhkakaan ei sitä tee ja molempia koiria voi huoletta pitää vapaana. Itse asiassa Tuhka on saanut elää pikkupentuajan juuri niin kuin olen halunnutkin sen saavan olla. Me olemme harjoitelleet monen lajin alkeita vähän, joten se on saanut mietiskeltävää. Välillä on taas ollut viikkojen taukoa ja sitten taas palattu tekemään jotain ja taas se on saanut mietiskeltävää. Sitä ei ole kuitenkaan kuormitettu harjoituksilla vaan sen päätehtävä on ollut olla pentu.

Samanikäiset ja vähän vanhemmat pennut kurssilla olivat kytkettyinä eikä oikein kukaan uskaltanut päästää pentuaan vapaaksi. Tuhka nukkui puolitoista tuntia agilitykopin seinään kytkettynä rauhassa eikä villiintynyt, vaikka muita koiria tuli lähelle ja kaikki koirat olivat sille outoja. Kerran sitten otin Tuhkan esimerkkikoiraksi, kun selitin, miten harjoitella tolpan kiertämistä. Päästin pikkukoiran vapaaksi, menin tolpalle ja näytin. Tuhka teki mun kanssa töitä eikä edes vilkaissut muita pentuja ympärillä. Silloin tajusin, että vaikkei tämän mun kakaran kanssa ole oikein mitään tottelevaisuutta harjoiteltu, se ei ole oikeasti se juttu. Se juttu, mistä kaikki harrastaminen lähtee on suhde koiran ja ohjaajan välillä. Se, että ohjaaja on reilu niin arjessa kuin harrastaessa. Kaikki lähtee kotoa arjesta.

Miten mä vedän tämän kaiken yhteen? Mä olen onnellinen koiristani. Mä olen onnellinen, mitä ne ovat ja mitä ne osaavat. Niillä on sellaisia voimavaroja takanaan, että mä haluan vaan nautiskellen ottaa niitä käyttöön ja antaa koirien tehdä. Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että tunnistusetsintä ja paimennus ovat niitä lajeja, jotka ovat kuin tehty mua varten, koska ne ovat kuin tehty mun koiria varten. Vaikka tunnistusetsintään on suunnitteilla tasokoe ja vaikka mua houkuteltiin syksyllä tai ensi kesänä suorittamaan perinteisen paimennuksen esikoetta, mä en harjoittele niitä varten. Mä haluan monipuolisen osaajan, mä haen työkoiramaisuutta, vaikkei mun koirat koskaan varmasti työkoiria tule olemaan. Työkoiramaisuus on se, mitä mä arvostan niin koirassa kuin harrastamisessa, mutta se on valitettavasti hyvin eri asia kuin kokeisiin tähtäävä harrastaminen, koska useimmissa kokeissa arvostetaan aivan muita asioita.

Ja niin, mä tykkään tehdä koirien kanssa. Siksi meidän harrastusvalikoima pysyy aivan yhtä laajana tästä eteenpäin kuin on tähänkin asti ollut ja luulen, että treenimäärissäkään ei tapahdu muutoksia. Mulla on vaan tullut asennemuutos ja se tarkoittaa, että mä haluan rennosti ja iloisesti työskentelevän koiran ja me unohdetaan ne ongelmat, mitä meillä on ollut ja jatketaan ilon kautta. Mahla on äänekäs, sitä mun on turha kieltää. Meillä kaikki tekeminen kärsii tällä hetkellä siitä, että mä yritän hallita Mahlan äänenkäyttöä. Mä lopetan sen ja toivon vaan, että pikkukoiran kanssa sujuisi asiat paremmin tämän suhteen. :)

Kuttukuussa paimentamassa

Viikonloppu vietettiin Savon sydämessä Kuttukuussa paimennusleirillä. Koska kuvia tuli tällä kertaa sen verran runsaasti ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kirjoittelen kuulumiset kuvien muodossa.

Ensinnäkin päiväsaikaan oli luvattu hellettä niin paljon, ettei silloin voi paimentaa. Niinpä noustiin aamulla viideltä paimentamaan ja saatiin ennen yhdeksää aamun paimennukset tehtyä ja alettiin viettämään päiväsiestaa. Illalla sitten yhdeksän aikoihin jatkettiin ja sunnuntaiaamuna taas viideltä. Yöllä oli kieltämättä hyvä tehdä hommia. Hyttysiä oli miljoona, mutta mitä niistä. :)

Lauantaiaamuna aloitettiin Mahlan kanssa pienemmässä aidassa ja tehtiin ihan perustasapainossakuljetusta. Mahla teki oikeastaan alusta asti hyvällä asenteella. Ei tarvinnut enää keskustella yhtään tehdäänkö vaiko eikö tehdä. Tehtiin myös yksi häkitys ja häkistä poisotto. Mahla tarvitsi tukea, kun mentiin häkkiin hakemaan lampaita. Toisella kierroksella kun tehtiin sama ja avasin häkin portin niin Mahla meni sinne rohkeasti ja itsevarmasti kuin olisi sitä aina tehnyt. :) Nopeasti se rohkeus sitten löytyi.

 

Kikkailtiin vähän kulmien ja irrallisten porttien kanssa. Pyrin ohjaamaan niin, että kaikki lampaat kiertävät portin. Ja kyllä se onnistuikin, kun ilmaisin haluni Mahlalle tarpeeksi suoraan ja ajoissa. :)

 

Mahla haki tasapainoa hienosti kääntyessä ja kun lähetin sitä kaarelle. Tosin itse se menee vähän turhan läheltä lampaita eli saisi tehdä (haku)kaarta vähän kauempaa. Kun muistan siitä muistuttaa, Mahla kyllä lähtee kauemmas lampaista.

 Ekana yönä Tuhka oli pitkän automatkan jälkeen hyvin pirteä (=nukkunut hyvin), joten virtaa piisasi niin, ettei me paljon nukuttu. Nämä kuvat ovat lauantailta, kun koirat innostuivat leikkimään keskenäänkin.

Keskeytinkö jotain... :)

 Lauantai-iltana yhdeksän jälkeen alettiin taas paimentamaan. Mahlan kanssa mentiin isolle laitumelle / isoon aitaan. Siellä uutena juttuna Mahlan kanssa kuljetettiin lampaat kerran sillasta.

 Paimentaminen on kivaa eikä ainakaan liian vakavaa. :)

 Isossa aidassa tehtiin peruskuljetustakin. Mahla rauhoittui selvästi, kun tilaa oli enemmän.

  

Pakoetäisyydestä puhutaan paimennuksessa paljon. Tässä yksi esimerkki kuinka kaukana Mahla voi olla ja silti lampaat ovat hyvin mun luonani. Koiran ei tarvitse olla lähellä, mutta toisaalta lampaat tulevat luottavaisiksi rehdistä paimenkoirasta ja päästävät lähellekin.

Ihan uutena juttuna harjoiteltiin ränniä. Lampaat saatiin rännin suulle tosi helposti vaan niin, että kävelin sinne, Mahla toi lampaat perässäni. Pysäytin koiran sitten siihen suulle niin, että lampaat jäivät aitojen sisäpuolelle. Poistuin aidoista kohti koiraa, jolloin lampaat jäivät paikalleen. Koira sai olla paikallaan, kunnes lampaat olivat yksitellen menneet kapeasta rännistä läpi ja sitten vasta vapautin sen tulemaan itsekin läpi. Kun ränniä tehtiin, Mahlan antama paine oli oikein hyvä ja lampaat käyttäytyivät rännissä rauhallisesti ja matka pääsi jatkumaan rauhallisesti.

 

Pari kertaa oltiin laitumella, kun tehtiin lammasryhmän vaihtoja. Samaan aikaan eri aidoissa oli treenaamassa kaksi ryhmää ja toinen ryhmä piti vaihtaa siten, että se kuljetettiin meidän laitumen läpi. Sitä varten vietiin oma ryhmä nurkkaan ja oli tarkoitus pitää se siinä. Mahlalle tämä tilanne oli uusi enkä mäkään osannut sitä hirmuhyvin auttaa. Kuitenkin saatiin pidettyä (Sinikan ja Muffyn tuella) oma ryhmä hallussa, mutta sitten toinen ryhmä karkasi meidän luo, joten lopputulos oli se, että kaikki lampaat lähtivät vaihtoon. :) Mahla kokeili kuvanmukaisesti erilaisia tapoja hallita laumaa ja kiipeili mm. kivien päällä. Siitä ei apua ollut, mutta kuvaa hyvin Mahlan omien aivojen käyttöä paimentaessa. Se kokeilee ja tekee eikä sitä tarvitse ohjata tai käskyttää koko ajan. Kokeilemalla se oppii ja huomaa, mitä kannattaa jatkossa tehdä ja mikä ei ollutkaan hyvä juttu.

 

Vaikeaa Mahlalle oli se, että aidan toisella puolella oli lampaita. Mahla oli sitä mieltä, että nuokin pitää saada tänne ryhmään. Kyllä se sitten komentamalla uskoi, että hoidetaan nyt vaan nämä omat lampaat ja annetaan toisten olla. Erinomaisen hyvin Mahla otti lampaat irti aidasta, jonka toisella puolella oli lampaita, kuten kuvassa, kun mä vaan autoin sitä tekemään tarpeeksi kaarta hakuun eikä se mennyt suoraan laumaa kohti.

 Sunnuntaiaamuna lähdettiin metsäpaimeneen niin, että mukana oli Mahla ja Tuhka, kolme aikuista muuta koiraa ja yksi toinen pentu. Alkuun Mahla teki äänen kanssa töitä aktiivisesti. Se painosti lauman viimeisiä lampaita hieman liikaa, mistä sille huomautettiin. Sitten se otti yhteen yhden toisen koiran kanssa ja niitä komennettiin. Komentamisesta Mahla sitten otti nokkiinsa ja oli sitä mieltä, että en sitten tee mitään. Kyllä se töihin takaisin rupesi, mutta paljon varovaisemmin. Metsäpaimenessa kuitenkin tärkeää on rauhallisuus, koska lampaiden on tarkoitus ehtiä myös syödä. Hyvin Mahla meni metsän puolelta hakemaan jääviä lampaita.

Pennuilla oli kivaa. Paljon ne leikkivät keskenään, mutta välillä myös havahtuivat seuraamaan lampaita. Tämä on parasta oppia noin pienelle pennulle (Tuhka 5 kk). Se ei ole vastuussa mistään, siltä ei odoteta mitään, mutta se saa rauhassa tarkkailla muiden koirien toimintaa ja lampaiden liikettä. Se ehkä siinä tohkeissaan saa jotain käsitystä siitä, että lampaat liikkuvat, kun itse liikkuu. Kuvaan tallentunut hetki on mielestäni hieno. En tiedä, leikkivätkö pennut siinä, mutta yhtä kaikki, ne "paimentavat" laumaa takaa ja lampaat liikkuvat niiden liikkeen ansiosta (huomaa viimeisten lammasten liike). Näin pennuista kasvaa paimenia, joilla on oikea asenne paimennettavia kohtaan. Ne liikuttavat laumaa rauhassa eikä pääse syntymään minkäänlaisia jahtaamistilanteita, koska iso lauma liikkuu hitaasti.

 Sinikalla on lampaiden lisäksi kanoja, kalkkunoita ja hanhia, jotka kaikki kulkevat vapaasti pitkin pihoja (ja paimennusaitauksia...). Tuhka oli niiden kanssa hyvin sinut, se ei hyökkinyt eikä pöläytellyt niitä kertaakaan. Musta tuntuu, että Tuhka sai myös niiden ansiosta hyvää mietintämyssyyn paimennuksesta ja oman liikkeensä vaikutuksesta. Se nimittäin sunnuntaiaamuna "kuljetti" kalkkunoita muutamia metrejä (kuvassa) ihan vaan omalla liikkeellä. Lampaille Tuhkan voima ei vielä riittänyt metsäpaimenessa, mutta linnut ovat sen verran herkempiä, että se pääsi vähän funtsimaan, että kun mä liikun näin niin noi liikkuu noin.

 

 Leirillä oli tosiaan muutama pentu, joista kuvassa on 12 viikkoinen partispentu. Tuhka sai myös aikuisista koirista painikavereita, joten sosiaalistumisen kannalta leiri oli erittäin hyvä Tuhkalle. Se näki monenlaista koiraa ja jättimäinen beucearonuros oli ihan mukava tapaus myös Tuhkan mielestä, ei pelottanut. :)

 

Sunnuntaina metsäpaimenesta palattua Mahlaraasu oli ihan poikki. Se nukahti aidan viereen, kun katseltiin muiden paimennusta. Ja kyllä Tuhkakin väsyi. :)

Hyvän mielen treenejä tokoa ja aksaa

Tänään mentiin ensin Koiralan kentälle. Siellä oli alkamassa perustottelevaisuuskoulutusta, mutta me treenailtiin Mahlan kanssa ennen kun koulutus alkoi. Mahla oli piippaavainen, mutta tällä kertaa mä ensin ratkaisin sen namittamalla sitä. Se auttoi. Muuten Mahla keskittyi vähän huonosti. Lempparifrisbeetä heitin palkaksi, mutta kentällä on niin paljon pehmeää hiekkaa, että lelu oli koko ajan hiekassa ja Mahla syljeskeli hiekkaa pois. Ei hyvä. Onneksi kentälle on tulossa kivituhkakerros, toivottavasti sitten toimisi lelutkin paremmin palkkauksessa.

Kun ohjattu koulutus jo alkoi, hain Tuhkan vähän puuhastelemaan sivuun. Pikkujätkä oli tomera ja teki hienosti juttuja. Istumisen ja peruuttamisen se meinaa vähän sekoitta... :) Muutama vauhtiluoksetulo tehtiin niin että heitin  namin toiseen suuntaan ja kun pikkukoira haki namia, juoksin sitä pakoon. Otettiin pari lyhyttä paikallaanoloa istuen ja maaten. Niitä saisi harjoitella todella paljon enemmän, koska Tuhka ei oikein hoksaa edelleenkään, mistä on kyse.

Sitten lähdettiin Viitapuistoon katsomaan keppikoulutusta. Koska paikalla oli sen verran vähän treenaavia koirakoita ja he tarvitsivat taukoa, me otettiin pikkujätkän kanssa siinä välissä putkia. Tehtiin seuraavanlainen harjoitus eli putkista oli suora linja seuraaviin putkiin.

Tuhka oli ihan tohkeissaan ja paineli täysiä putkesta putkeen. Mä tein persjätön 1-2 väliin, että kerkesin ohjaamaan kolmannelle putkelle. Tuhka ei irtoa vielä, joten mun täytyy olla ajoissa, ettei se käänny suoralta putkelta mua kohti. Kun tehtiin sama peilikuvana, putkien linja ei ollut suora ja se oli heti vaikeampi Tuhkalle. Siellä sitten pyörittiin vähän esteitä ympäri ja hölmöiltiin yhdessä (liike jatkuu koko ajan...). Kaikenkaikkiaan otettiin kolme toistoa ensimmäiseen suuntaan ja peilikuvana taidettiin ottaa kaksi onnistunutta (ja yksi hölmöilty) toisto ja välissä oli tauko. Lisäksi pikkukoira juoksenteli putkiin omasta ilosta muutaman kerran.

Siinä sitten treenikavereille naureskelin, että näin tehdään niitä putkihulluja koiria, joilla ei ole keskittymiskykyä. Tuhkan kanssa saisi kyllä alkaa tekemään ohessa pentuhyppisharjoituksia, jotta tästä touhusta ei tule liian kivaa ja liian helppoa täysillä juoksemista vaan saatais se keskittyminenkin tähän mukaan.

Sitten pääsi vielä Mahla jutskailemaan. Se teki lelulle hienoa tokoa, vaikka kauempana joku vielä treenasi aksaa. Mahla oli oikein tarkkana. Sellainen mielentila sille pitäisi aina saada aikaan, mutta miten se onnistuu, siinäpä vasta kysymys. Ja koska Mahla teki tokoa niin hienosti, se sai palkaksi mennä juoksemaan kepit pari kertaa. Ja voi että, kun se oli tohkeissaan ja hieno! Kunpa se olisi terve ja voisi sitä tehdä useammin...

Tuhka 5 kk

Tuhka-jätkällä on nyt 5 kuukautta mittarissa. On ehkä paikallaan hieman koota tapahtunutta yhteen. Tuhka painoi reilu viikko sitten 12,5 kg ja korkeutta sillä on vielä Mahlaa (49 cm) vähemmän. Hyvin se on kasvanut ja vaikka tuossa vähän takapakkia liikunnan suhteen tulikin loukkaantumisen myötä, se on ihan mukavassa kunnossa. Sen liikunta on melkein kokonaan vapaana liikkumista metsissä ja pelloilla. Hihnalenkkejä se ei edelleenkään ole tehnyt ja hihnassa on kävelty lähinnä vain paikasta metsään ja metsästä pois muutamia satoja metrejä.

Muita koiria Tuhka on tavannut jonkin verran. Se on ehdottomasti sosiaalisempi kuin Mahla on koskaan ollut. Tuhka lukee koiraa hyvin ja on nätisti niin pienten pentujen kuin isompien koirien kanssa. Alkuun Tuhka vähän jännitti muita koiria, mutta nykyisin kaikki on sen mielestä sen kavereita. Tarkoitus on myös jatkossa käydä pentupaineissa tutustumassa erinäköisiin toisiin koiriin. Koirapuistoihin me ei mennä Tuhkankaan kanssa, mutta tuttujen aikuisten koirien kanssa leikitään mielellään. Tuhka tosin on enemmän etäleikkijä kuin painija ja siis osallistuu muiden koirien leikkeihin lähinnä innostumalla itsekseen. Vauhdikkaat leikit isompien koirien kanssa jänskättävät edelleen vähän Tuhkaa.

 

 Ihmisiä kohtaan Tuhka on melko välinpitämätön. Hajutreeneissä kun käytiin koko kevät pikkuisenkin kanssa, treenikaverit syöttivät sille nameja niin nykyisin se menee heiltä kyllä kärttämään nameja, mutta edelleenkään muista ihmisistä se ei välitä. Ketään se ei pelkää eikä ole pitänyt outona, mutta sitä ei vaan kiinnosta. Kehitysvammaisia Tuhka on käynyt kerran katsomassa, mutta heidänkään ehkä hieman äkkinäiset liikkeet ja kovaäänisyys ei aiheuttanut Tuhkassa mitään reaktioita, se oli oikein hienosti. Parin päivän ajan meillä vieraili alle kaksi vuotias pikkutyttö ja sekin oli Tuhkalle positiivinen kokemus. Vähän jännitin, että innostuuko Tuhka leikkimään ja napsimaan, mutta ei, Tuhka oli oikein rauhassa ja vaikka tyttö halusi taputtaa (=lyödä päähän) ja ottaa kuonosta kahdella kädellä kiinni, Tuhka oli oikein kärsivällisesti. Harjoiteltiin tytön kanssa vähän koiran oikeaoppista silittämistäkin. :)

 Luonteeltaan Tuhka on hyvin erilainen kuin Mahla. Tuhka on suora ja se tekee pahojaan lähinnä niin, että tulee huomatuksi. Se kantaa kenkiä, mutta ei pureskele niitä muuta kuin silloin, kun joku ihminen tulee ja näkee. Se ottaa sohvasta hampailla kiinni ja odottaa, että joku huomaa. Vaikka me emme ole varsinaisesti mitään tavaroita tai johtoja siirtäneet syrjään, Tuhkan pahanteko on jäänyt yölampun sähköjohdon tuhoamiseen ja tuohikontin maisteluun. Ilmeisesti sillä on ollut riittävästi aivojumppaa ja muuta (esim. Mahla), mihin purkaa energiaa.

Tuhka on pehmeämpi kuin Mahla, mutta toisaalta se on sitkeä ja tottuu asioihin nopeasti. Se ei ole ollut pelokas missään uudessa paikassa, missä ollaan käyty. Se kulkee erilaisissa paikoissa (erilaisilla alustoilla, raunioilla, pimeässä huoneessa yms.) aika rohkeasti ja itsenäisesti. Alkuun Tuhka pöhähti aina outoja asioita. Pöhähtely on vähentynyt, mutta edelleen Tuhka on selvästi ilmoittava koira. Mitään turhaa se ei saa räksyttää tai jäädä haukkumaan eikä kyllä jääkään. Mahla on tässä ehkä hyvä esikuvakoira, Mahlalla kun ei ole minkäänlaista vartioimistaipumusta eikä se oikein ilmoitakaan mistään niin ei se ainakaan ruoki Tuhkan käytöstä. Treenikaveritkin ovat Tuhkaa rohkeaksi ja itsenäiseksi sanoneet.

Tuhka on aloittanut harjoittelemaan ihmisen ominaishajun erottelua ja on tainnut päästä siitä jo hyvälle jyvälle. Lisäksi se on päässyt kerran raunioille ja kerran ollut mukana rakennusetsinnässä. Ne ovat olleet sille oikein hyviä kokemuksia. Esineruutua ollaan otettu hiekalla pari kertaa myös eli nenänkäyttöä ollaan harjoiteltu. Agilityn osalta Tuhka on päässyt harjoittelemaan putkia. Se tykkää putkista, mutta sellaista paloa ja intohimoa sillä ei ole, mikä Mahlalla oli jo ihan pienestä lähtien. Tuhka ei myöskään leiki taisteluleikkejä yhtä mielellään vaan lähinnä rallattelee leluilla itsekseen. Taistelutahtoa siltä ei siis löydy samalla tavalla kuin Mahlalta. Tokon tai perustottelevaisuuden osalta ollaan harjoiteltu luoksetuloa, maahanmenoa, istumista ja paikallaanoloa sekä joitakin temppuja. Pääsääntöisesti oikeastaan ei mitään. :)

Oikein olen ollut tyytyväinen poikaan. Sen kanssa saa yhteistyön sujumiseksi tehdä töitä, mutta toisaalta se kyllä tekee mielellään hommia. Jokin on mennyt kuitenkin oikein, koska se on hyvätapainen eikä säntäile vaan kuuntelee kyllä. Kaupunkikoiran virka alkaa hoitua pikkuhiljaa yhä paremmin ja maalla se saa rallatella menemään ihan miten vaan. Suurta riistaviettiä sillä ei ole, joten linnut ja muut ovat saaneet olla hyvinkin rauhassa. Syksyllä kun palataan kokopäiväisesti taas kaupunkiin, taas panostetaan uusien kokemusten hakemiseen (linja-auto, Treen keskusta jne), mutta nyt vielä loppukesän se saa olla koiramaisen rennosti maalla, olla paljon vapaana ja paljon pihalla, kaivaa maata ja syödä sammalta. :)

Aksaa, raksaa, paimennusta...

Koirat on ollut lomalla ja jatkaa ensi viikolla lomailua, joten vähän piristyttiin täksi viikoksi. :)

Keskiviikkona käytiin Viitapuistossa treenaamassa aksaa. Mahla sai ensin tehdä vähän tokoa, mutta kauempana treenaavat aksakoirat tekivät taas niin suuren häiriön, ettei sitten kauaa mitään oikeita juttuja päästy tekemään. Oikeista jutuista tehtiin tolpan kierrosta stoppeja sekä seisomaan että maahan. Mahla oli vallan pätevä!

Tuhka treenasi kahta putkea, joista toinen oli musta putki. Edelleen Tuhkan on vaikea hahmottaa mustaa putkea. Se kyllä menee putkeen hyvin, kunhan löytää pään, mutta selvästikin mustasta on vaikea erottaa, että siinä on suuaukkokin. Tuhka irtoaa putkelle hmm ihan ok. Ei vielä mitenkään hyvin, mutta ei jää käteenkään kiinni. Valssilla ja persjätöllä treenattiin myös puolenvaihtoja eli lähinnä siis totutan pikkuhiljaa pikkuista siihen, että mä teen eri juttuja radalla. Treenien lopuksi Tuhka pääsi vielä leikkimään ihanan Famin kanssa.

Torstai-iltana oli rakennusetsintätreenit Koirakoutsilla. Koirakoutsi laajentaa tilojaan hallirakennuksen toiseen päähän, missä on ollut jonkin sortin huoneita kahdessa kerroksessa, asunto ja vähän varastotilaakin. Näihin tiloihin päästiin treenaamaan nyt ennen kun niitä aletaan remontoida käyttökuntoon. Ihan mahtava paikka, vaikka tilat olivat melko tyhjiä eli piiloja oli rajallinen määrä. Treenattiin hämärässä ja pimeässä eli valoja ei juurikaan käytetty.

Mahla on tauolla, mutta ei jätetty tätä tilaisuutta käyttämättä vaan otettiin helppo ja hauska harjoitus. Maalimiehinä oli Mahlalle tuntemattomat pikkupojat ja etsintäalueena koko käytössä oleva tila (alakerta+yläkerta). Ensin käytiin alakerta läpi. Mahla teki töitä rauhassa ja tosi hienosti. Viimeisessä isommassa varastossa oli tosi pimeää ja kierrettiin se pari kolme kertaa ympäri. Sen jälkeen mulla oli aika varma fiilis, että alakerrassa ei ole ketään. Mentiin yläkertaan ja heti rappusten yläpäässä Mahla otti hajun aulassa oven takana nurkassa olevasta maalimiehestä ja meni suoraan sinne. Sitten kierrettiin kaikki muut yläkerran tilat ja viimeisenä mentiin keittiöön. Mahla pyörähti keittiön kaapistojen edessä, sai hajun, kierteli saarekkeen, pöydät ja aika nopeasti alkoi hakea kaapistoista ja sieltähän alakaapista toinen maalimies löytyi. Tosi hienoa työtä Mahlalta ja olen erittäin tyytyväinen treeniin!

Tuhka pääsi vähän höntsäämään myös. Toiveeni oli, että sille otetaan pienemmällä alueella (pelkkä yläkerta) kaksi maalimiestä niin, että maalimiehet ovat pimeässä, jolloin Tuhka ei pääse näkemään heitä. Tuhka ei ole ihmisiä etsinyt kuin keväällä kerran raunioilla, joten mentiin vaan yläkerran aulaan, jossa päästin koiran irti ja käskin etsiä. Kovasti se lähti nuuskuttamaan. Ohjailin sitä huoneesta toiseen etenemään etsinnässä, vaikkei se tiennytkään, mitä pitäisi tehdä ja mitä pitäisi löytää. :) Aulan oven alareunaa se alkoi haistella enemmän ja palasi siihen yhä uudelleen, silloin itsekin bongasin oven takana olevan maalimiehen. Hetki meni kuitenkin, että Tuhka keksi mennä oven toiselle puolen. Tuhka meni reippaasti myös täysin pimeään pesuhuoneeseen ja saunaan. Se nuuskutti kuuluvasti, kun se meni pimeässä. Ekalla kerralla se ei pesuhuoneesta ketään löytänyt, mutta kun se meni uudelleen ja kiersi koko pesuhuoneen seinien virtä ja haisteli tarkasti, se löysi seinän vieressä seisovan maalimiehen. 

Eli tosi hieno treeni myös Tuhkalla! Nenää se ainakin käyttää ja ehkä taas sai ideaa siitä, mikä on merkityksellinen haju. Halusin Tuhkan maalimiehet pimeään siitä syystä, että se saisi alkuun harjoituksia, joissa se löytää pelkällä nenällä. Koirat käyttää tosi vahvasti nenän lisäksi silmää etsinnässä (ja toki saakin käyttää!), joten yritän nyt alkuun saada sen nenän käyttöön

Tänään sitten aamulla suunnattiin matka Kangasalle paimentamaan. Siellä on alkanut tänä kesänä toimia Swedun paimennuskoulun haarakonttori ja käytiin tsekkaamassa, millainen paikka se on ja täyttääkö se mun toiveeni paimennuspaikasta. Ensin vähän kauhistuin, kun pääsin perille ja näin pienen aitauksen, johon tuotiin kolme lammasta... Jos olisin saanut siinä vaiheessa lähteä kotiin niin ois mieli tehnyt. No, mä sitten selitin mitä me ollaan tehty ja miten, jotta kouluttaja ymmärtäisi, että me ei ehkä haluta tehdä asioita niin kuin jotkut muut. Mentiin aitaan ja Mahla lähti tekemään töitä. Lampaat olivat kovin liikkuvaisia eivätkä hakeutuneet ihmisen luo, aita oli pieni ja Mahla käytti ääntä (kuten pienissä aitauksissa ennenkin tämä on nähty) ja koska Mahla on aika vahva koira niin lampaathan meni koko ajan toiselle puolelle aitausta eli pakoetäisyys oli sen verran suuri, että mitään tasapainossa kuljettamista ei voinut toteuttaa. Eikä sen puoleen, ei siinä aitauksessa olisi paria metriä pidempään tasapainossa pystynytkään kuljettamaan...

Mutta Mahla veti olosuhteisiin nähden hienosti! Mä olen tosi yllättynyt, kuinka rauhassa se kuitenkin oli ja se itse asiassa aloitti heti alusta alkaen oikealla asenteella tekemään hommia. Se vaan ei ikinä päässyt rauhalliseen kuljetusvaiheeseen ihan siitä syystä, että tilaa ei ollut. Tauon jälkeen otettiin käyttöön hieman isompi aitaus. Siellä sain palautella mieliin Mahlalle riittävän pitkää hakukaarta. Mahla kun olisi mielellään sysännyt aina suoraan hakemaan lampaita. Hyvin se lähti kuitenkin kaarta tekemään reilummin (edelleen niin liikkuvaiset lampaat...) ja saatiin aikaiseksi välillä sellaista hallittuakin paimennusta. Tosin tämäkään aitaus ei ollut millään tavalla iso ja mikä siinä on niin ikävää on se, että koira joutuu koko ajan menemään aitoja pitkin ja lampailla on jatkuvasti veto aitoihin eli mitään luonnollista rauhallista paimennusta ei ehdi tapahtua missään vaiheessa.

Voidaan toki käydä joskus myöhemmin kesällä täällä uudestaan. Kouluttaja oli mukava ja juteltiinkin aika paljon paimennusjutuista. Mahdollisuudet tuolla on toki aika rajalliset. Reissu jäi kaikesta huolimatta plussan puolelle ehkä lähinnä siksi, että vaikka tilanne oli Mahlalle selvästi haasteellinen, se selviytyi siitä hienosti. Taas se sai uudenlaisen kokemuksen, jota jäädä pohtimaan. Näiden erilaisten kokemusten avulla se kehittyy. Ei ole mitään yhtä ja samaa kieputusta, mitä tehdään aina ja koira oppii ehkä siihen vaan sen synnynnäinen lahjakkuus pääsee esille, kun se joutuu aina uudenlaisten haasteiden eteen ja aina joutuu miettimään, että mitäs nyt. Ja synnynnäistä lahjakkuutta Mahlalla on niin paljon, että se mukautuu tilantaisiin, se oikeasti miettii ja kokeilee ja se näkyy muutoksena sen käytöksessä ja se löytää oikeita keinoja kuhunkin tilanteeseen. Se on mielestäni sitä lahjakkuutta, mitä jalostuksessa pitäisi suosia, koska se tekee koirasta hyvän työkoiran. Toki melkein koira kuin koira saadaan opetettua tietynlaiseen paimentamiseen tai kilpailuihin, mutta se oikea lahjakkuus tulee esille, kun joudutaan tilanteisiin, joihin koiraa ei ole suoranaisesti koulutettu.

Sen päätöksen tein, että tähän paikkaan ei kuitenkaan mennä Tuhkan kanssa aloittamaan. Tällainen on oikeasti haastava tilanne eikä se tuota pennulle kuin kiihkoa juoksuttaa lampaita (kolme lammasta ei ole lauma eikä käyttäydy kuin lauma) eikä yhtään itsevarmuutta eikä tarjoa mahdollisuutta kypsyä vaan pikemminkin vaatii heti koiralta osaamista. Sitä mä en halua. Mä luulen, että Tuhkalla ei ole samaa lahjakkuutta kuin Mahlalla ja sen tiedän, että sillä ei ole samaa kovuutta kuin Mahlalla oli jo kun se 8-kuisena paimensi ensimmäistä kertaa, joten sitä tärkempää, että se saa hyvät eväät alkuun. Tänään käytiin kyllä aidan takaa vähän katsomassa lampaita ja ensin ne aiheuttivat pöhinäreaktion (kuten kaikki muukin outo tai "outo"), mutta kyllä se siihen sitten rentoutui.