Vuosi pakettiin ja uutta mietteisiin

Ollaan lähdössä häämatkalle joulun jälkeen, joten laitan vuoden nyt jo pakettiin. Mahla saa olla maalaislomalla tuon ajan, se saa syödä hyvin ja suurin rasitus päivässä lienee kerjäämisen paljous... Mahla on tehnyt syksyn niin ahkerasti nenätöitä, että tauko tekee hyvää. Uudella innolla aloitellaan seuraavaa vuotta sitten loppiaisen jälkeen.

Tämän vuoden alussa aloitettiin Koirakoutsin tunnistusjäljestyskurssilla. Se sitten veikin mennessään. Keväällä kurssikertoja oli kymmenen, joiden aikana (kotiharjoitusten myötävaikutuksesta) edettiin Mahlan kanssa jopa siihen pisteeseen, että se osasi oikeasti valita purkkiradalla oikean purkin, vaikka mukana oli jo vanhempi häiriöhaju. Myös ensimmäisiä kertoja olimme ulkona asvaltilla treenaamassa. Kesällä oltiin Ikaalisissa ja käytin hyväkseni sekä agilitykavereita että vanhoja koulukavereita tekemään esineruutua ja jälkiä. Syksyllä koottiin Tampereelle tunnistusjälkiporukka, joka koostui pääasiassa kevään kurssilaisista ja vetäjistä. Joka maanantai ollaan säännöllisesti treenattu eri teemojen kanssa ja edistytty hurjasti. Koiranlukutaito on sellainen, missä sitä vaan itse on aika surkea. Pari kertaa ollaan käyty varastoetsintätreeneissä ja itsenäisyyspäivänä päästiin Hämeenlinnan raunioradalle etsimään maalimiehiä. Tavoitteena on ehdottomasti jatkaa harrastamista, tehdä monipuolisia harjoituksia ja etenkin oppia itse lukemaan koiraa! Ehkä myös maalimiehen ilmaisua voisi alkaa harjoittelemaan. Tähän mennessä maalimies on aina suorapalkannut, koska mihinkään kisoihinhan ei harjoitella vaan pääasia, että kadonnut löytyy. :)

Tokon osalta käytiin keväällä säännöllisesti Herhautokoissa Herwoodissa. Toukokuussa kokeiltiin AVO1 ja AVO3 tuomareista riippuen kovin samanlaisilla suorituksilla. :) Sen jälkeen päätin, että tehdään töitä sekä paikkamakuun että ääntelyn kanssa. Kovin vaihtelevasti ollaan töitä tehty, mutta haaveena olisi ensi vuonna päästä hakemaan se viimeinen ykkönen kerrankin edes ok:lla suorituksella. Ja sitten tosiaan olen itselleni luvannut, että haluan käydä voittajassa pari kisaa kokeilemassa, mitä se oikeasti on. Tulostavoitteita ääntelyn takia ei ole ja tuomareita en rupea valikoimaan sen mukaan, kuka katsoo mitäkin läpi sormien. Mitä sellaisilla tuloksilla tekee, joita ei ansaitse? Syksy on tokon osalta ollut hiljaisempaa ja oikeastaan ainoa treeni, mitä ollaan tehty, on oikean mielentilan hakemista. Odotan vaan niin kauan, että Maa on oikeassa mielentilassa ja sitten vasta tehdään yhtään mitään. Tämä vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta sanon ihan suoraan, että hajuharjoitukset ovat kehittäneet tätä puolta valtavasti. Maa on oppinut säätelemään itseään ja virettään. Se näkyy myös tokotreeneissä, vaikka vaikeaa se on.

Agilitya ei olla ihan unohdettu. Ollaan vuoden aikana muutaman kerran käyty hallissa tokoilemassa ja samalla sitten myös rallateltu vähän agilitya. Vain vähän. Mahla on niin hieno! Joka kerta vähän sydäntä särkee todeta, että tämä on ohi lopullisesti. Vaikka meillä on nyt hienoja uusia harrastuksia, osa mun sydämestäni vaan on siellä agilityradalla. En voi sille mitään. Tosin pikkuhiljaa mieleeni on myös tullut ajatus siitä, että on hienoa, että me voidaan edes joskus vähän rallatella ja pitää hauskaa. Se on ehkä ensimmäisiä merkkejä, että oikeasti alan päästä asiasta yli. Agirotuun osallistuttiin Teivossa ja Liikkuva koulu -projektiin Ikaalisissa.

Koiratanssiin saatiin keväälle ohjelma valmiiksi, mutta koska kisoihin ei päästy ja niitä ei paljon järjestetä, se sitten jäi. Syksyn kisat meni ihan kokonaan huomaamatta, mutta ehkä ensi vuonna korkataan tämäkin. Toisaalta koiratanssi menee hieman samaan osastoon tokon kanssa ääntelyn suhteen, että en haluaisi pilata orastavaa onnistumista ääntelyn hallinnassa sillä, että menen kisaamaan koiratanssiin, jossa se sitten huutaa koko ajan. Eli sen takia ollaan poissa kuvioista. Tavoitteena ensi vuodelle on kuitenkin päästä ensimmäisiin koiratanssikisoihin. Tulostavoitteita ei ole.

Paimentamassa käytiin Kuttukuussa keväällä. Se reissu jäi taas kovasti mieleen. Mahla kehittyy vuodesta toiseen melkoisesti. Mahlalla on vahvuutta, se selvisi lammaslauman edessä jarrukoirana, vaikkei osannut jarrutella muutakuin olemalla siinä, joka sekin osoittaa suurta vahvuutta koirassa. Tämän lisäksi toinen hieno hetki leirillä oli pässi-ja karitsalauman metsäpaimennus. Me tehtiin toisen koirakon kanssa töitä ihan hulluna ja aina lauma on jossain muualla kuin pitäisi. Saatiin ne vihdoin ja viimein metsään ja pidettiin laidunnustauko. Tauon jälkeen kun lähdettiin takaisin, koirilla alkoi selvästi olla jo keinoja liikutta eläimiä: pöhinällä ja reippaamalla liikkeellä sai pässejä eteenpäin, kiilaamalla, taklaamalla ja tönimällä karitsoja. Ensi vuodelle on yksi paimennusleiri tilattu ja ehkä muutenkin päästä paimentamaan. Nyt kun Porokoirakerhon poronpaimennuskoe muuttui enemmän paimentamiseksi, olisi kiinnostusta päästä myös sinne, mutta se ei tänä keväänä liene ajankohtaista.

Niin ja näyttelyssäkin käytiin kerran. Ikaalisissa tuloksena EVA eli ei voida arvostella takajalan ontuman takia. Koira ontui siis liukkaalla lattialla. Ensi vuonna mennään taas näytelmiin, en tiedä vielä minne, mutta jonnekin ja todennäköisesti alkuvuodesta. Ehkä Parkanon ryhmänäyttelyyn tai Tampereen kv:seen mennään.

Siedätyshoito on tehonnut ja Mahla saa kovin vähän kortisonia enää. Lonkat oireilevat vaihtelevasti, nyt on taas hyvä vaihe eikä koira ole oikeastaan ollenkaan jumissa. Takapään lihaksisto on vahvistunut säännöllisen treenauksen tuloksena. Fyssarilla ei olla käyty hetkeen, mutta alkuvuodesta olisi tarkoitus seuraavan kerran mennä tsekkaamaan tilanne.

Siinä meidän kulunutta vuotta ja suunnitelmia. Sen verran muutoksia on myös tapahtunut, että Mahlan lauma laajeni yhdellä ihmisjäsenellä, kun menimme Jannen kanssa naimisiin ja muutimme Herwoodista Hallilaan. Nyt on metsä vieressä, vaikka kerrostalossa asutaankin. Mahla on kotiutunut hyvin, mutta ei se toisaalta koskaan ole reviiritietoinen tai paikkariippuvainen koira ollutkaan.

Mustista aika jätti syksyllä. Ikävä on edelleen. Se oli niin rakas. Mutta elämä jatkuu. Kuka tietää, vaikka jo ensi vuonna meille tulisi Mahlalle kaveri.

Raunioradalla ja muuta sellaista

Itsenäisyyspäivää lähdettiin viettämään Hämeenlinnan raunioradalle, jonne yksi meidän hajutreeniläinen oli järjestänyt pääsyn. Tosi hieno mahdollisuus ja hieno reissu! Paikalla taisi olla yhdeksän koiraa ja kaksijalkaisia vähän enemmänkin. Saatiin maalimiehiksi myös vähän tuntemattomampia, joten sikälikin tosi kivaa vaihtelua, ettei aina samalla porukalla hengata, vaikka samaa ihmistä ei aina tarvitsekaan etsiä.

Lämpötila oli nollan tienoilla, välillä tuli vähän märkää lunta ja maassa oli muutama sentti lunta, mutta se oli ehkä ensikertalaisille koirille hyväkin, että suurimmat hajut olivat lumen alla piilossa. Eli oikein hyvä keli. Aloitettiin tutustumalla ja tallomalla aluetta. Alue oli melko suuri, lähelle hehtaarin kokoinen. Alueella oli kaksi selkeää betonista ja kivistä tehtyä korkeaa rauniorakennelmaa, joihin oli rakennettu paljon piiloja. Näiden reuna-alueilla oli myös paljon erilaisia piiloja ja hökkeleitä. Keskellä aluetta oli matalampaa, epätasaista, mutta siinäkin piiloja. Alueen takaosassa oli enemmän metsämäistä, tosin siellä oli paljon isoja kiviä ja muutamia piiloja. Eli tutkittavaa aluetta riitti.

Mahla oli heti toisena koirana. Mentiin heti tositoimiin eikä tutustuttu alueeseen sen kummemmin. Alueella oli kaksi maalimiestä ja teimme siten, että jokainen vuorotellen oli piilottamassa maalimiehet muun porukan odotellessa kauempana. Näin vain se yksi tiesi maalimiehien sijainnit ja muut saivat katsoa ja oppia katsomaan koirasta, milloin se on lähellä. Maalimiehillä oli palkka mukana ja maalimies antoi palkan heti, kun koira löysi. Mukana oli etelänvahvistuksena yksi pelastuskoiraharrastaja, joka harjoitteli haukkuilmaisua, mutta meillä muilla ei mitään ilmaisua odotettu. Tai no, mitään opetettua ilmaisua siis. Kyllä ne koirat ilmaisivat ja niistä näki, koska ne maalimiehen löysivät.

Mahla lähti tutkimaan aluetta reippaasti heti vapaaksi päästyään ja käytyään syömässä edelliseltä koiralta maastoon jääneet namit. Ensimmäinen maalimies oli ns. vasemmanpuoleisessa rauniossa. Maa löysi tämän tosi nopeasti, ennen kuin kartturi ehti ollenkaan mukaan. Maalimiehenä oli Mahlalle oikeastaan tuntematon ihminen.

Toinen maalimies oli oikeanpuoleisessa rauniossa heti lähellä. Me vaan etsittiin alueen toisessa päässä paljon. Mahla teki hyvää työtä, mutta kesti tosiaan hetken ennen kuin menimme alas etsimään. Sieltä maalimies avopiilosta betonin keskeltä löytyi. Mahla, tyypillinen porokoira, nautti kiipeilemisestä ja juoksenteli alueella ihan silkasta ilosta saadessaan liikkua epätasaisessa ja vaikeassa maastossa. Kyllä koira siellä tosi vikkelästi liikkui, meillä ihmisillä eteneminen oli vähän hitaampaa.

Vaikka oli monta koiraa niin selvittiin ekasta kierroksesta aika nopsaan. Koirat löysi maalimiehiä tosi hyvin, vaikka piilot eivät olleet ihan helppoja ja alue tosiaan aika iso. Pelastuskoirapuolen rauniokokeissa on etsintään aikarajat jossain 15 minuutin paikkeilla. Meillä olisi tainnut kaikki koirat selvitä siinä ajassa etsinnästä. :) Ekan kierroksen jälkeen pidettiin makkaranpaistotauko eli notskilla vähän aikaa jaettiin ajatuksia.

Tämän jälkeen me aloitimme toisen kierroksen, koska aikataulumme sanoi, että piti lähteä kohtapuoliin pois. Osa jäi meidän jälkeen vielä treenaamaan. Toiveeni toiselle kierrokselle oli, että saataisiin yksi maalimies alas eli siten, että koira löytää hänet ylhäältä. Tällaisia mahdollisuuksia kun ei ole paljon niin halusin nähdä, mitä Mahla siitä sanoo. Saatiin toiveidenmukainen harjoitus.

Mahla löysi ensin maalimiehen, joka oli "kaivossa", jonka päällä oli kuormalava. Mahla löysi paikan aika nopeasti, mutta hetken se mietti, mistä haju tulee. Videolle ei ole tallentunut Mahlan varsin hieno työ aivan piilon lähellä, mutta tosi hienosti se hajun tarkensi.

Toinen maalimies oli muoviroskiksessa, jonka kansi oli hieman raollaan. Mahla tuli oikeanpuoleiselta rauniolta läpi alas aivan roskiksen vierestä, se muutaman metrin päässä roskiksesta sai hajun maalimiehestä. Se meni ensimmäisenä tsekkaamaan alhaalla olleen edellisen maalimiehen ja lähti sen jälkeen tutkimaan rauniota tarkemmin. Mä en tätä nähnyt, kun olin itse selvittämässä tietä rauniolta alas. Mahla tarkensi hienosti roskikselle, mutta ohjaaja oli turhan hidas menemään auttamaan koiraa ja nostamaan kannen. Varsin selvästi koira ilmaisee, että täällä on. 

Oli taas vähän erilainen harjoitus. Tosi hyvin Mahla hakee (ja muut koirat myös!), vaikkei sille mitään erityistä sanottu tai käsketty. Eikä sillä ollut mitään jälkivaljaita merkkaamassa, että mitä nyt pitäisi tehdä.

--------------------------------------------

Maanantaina oli jälkitreenit aiheena koiranlukutaito. Voi huh huh. Mä osoitin varsin huonoa koiranlukutaitoa. Saatiin risteys, josta jäljentekijä on mennyt jonnekin. No, lähtöhaju ja niin lähdettiin etsimään jälkeä. Mahla on tosi voimakkaasti kiinnostunut tien toisella puolella olevasta aidasta. Vaikka Mahla ei oikeastaan koskaan ole ottanut häiriötä mistään ulkopuolisesta, ajattelin, että mahtaako siellä olla joku raato tai joku, joka haisee niin voimakkaalle, että Maa tahtoo sinne. Mahla yritti siis mennä aidasta ali ja läpi ja kerran siinä onnistuikin. Ei tullut mieleenkään, että jos jäljentekijä on mennyt aidan vierestä, haju on tarttunut aika voimakkaasti aitaan ja Maa haluaisi ehkä tsekata aidan toisen puolen, että onko haju siellä voimakkaampi. Kiskoin sitten koiraa pois aidalta ja pois jäljeltä... Ja sitten me mentiin pitkin poikin teollisuusalueita ja mä olin jälleen ihan takuuvarma, ettei koira ole jäljellä, mutta mentiin silti. Ja kyllä se loppuesine sieltä vihdoin löytyi, kun annoin koiralle tilaa tehdä sitä, mitä se osaa. Että mä oon surkee!

-------------------------------------------

Tiistaina käytiin Anun kanssa kauppakeskus Veskan pihassa tekemässä harjoitus. Jäljennostoja piti, mutta kun esineet eivät oikein löytyneet, niin meni sitten vähän harakoille se ajatus ja tehtiin oikeastaan yhtenä jälkenä se sitten. Viimeinen esine oli auton alla, joten palkkasinkin sitten vaan keskeyttämällä työt. Mahla merkkasi kyllä varsin selvästi kiertämällä autoa ympäri, että täällä jossain sen pitäisi olla. Jälken Maa nosti hienosti ja ajoikin oikeastaan ydinjäljellä sitä, vaikka paikka oli haastava. Tuuli oli kohtalainen, autoja ja ihmisiä liikkui runsaasti. Lisäksi meidän jälki oli oikeastaan tuore (n. 30 min ehti vanheta). Mutta oli tosi kiva saada taas vähän vieraampi jäljentekijä.

Tokopohdintaa

Ei olla koko syksynä käyty Herhautokoissa, koska se "meidän ryhmä" olisi maanantaisin, jolloin meillä on hajutreenit ja kilpailevien ryhmä, johon siirryimme, on sunnuntaina, jolloin en ikinä pääse tai muista mennä. Tänään sitten päätin ryhdistäytyä ja lähdettiin Ikaalisista niin, että ehdin treeneihin Herwoodiin. Olin siellä oikeaan aikaan eikä ketään näkynyt missään. Juuri päivällä olin katsonut, että ilmoittautuneita oli yli kolme, mikä on alaraja sille, että treenit pidetään. Paikanpäällä sitten tsekkasin niin viime hetkellä treenit oli peruttu. Että näin. Tyypillistä Herhautokoa ja meidän tuuria. :)

Kun me jo siellä olimme ja treenikamat mukana niin toki tehtiin treenit. Ensin koiratanssijuttuja, kakeja ja yleistä namihössötystä temppuillen, tokoillen ja tanssien. :) Sitten otettiin paikkamakuu, jossa Maa pysyi paikallaan lumisessa maassa. Hyvä. Ja oli muutenkin rauhassa, ei piipannut.

Sitten jälleen tauon jälkeen otettiin kupille rauhoittumisharjoitusta. Mahla lähti ihan hyvällä moodilla, mutta olin liian hidas palkkaamaan ja homma lähti käsistä. Sitten tein taas kuten jo vähän aikaa ollaan treenattu, että annan koiran häslätä mielinmäärin, piipata ja pyöriä ja vasta kun se istuu perusasennossa hiljaa ja tarkkaavaisena, mä reagoin siihen ja lähdetään liikkeelle. Tänään mietin, että yhdistän "valmis" sanan tähän ikään kuin kertomaan koiralle, että nyt se tekee hyvin. "Valmis" on ollut tähän asti merkki siitä, että katso minuun, mutta äkkiäkös tuo koira ymmärtää sen uuden merkityksen, kun sitä johdonmukaisesti käytän.

Yllättävän hyvin Maa rauhoittui. Me ollaan yritetty montaa keinoa piippaamisen vähentämiseksi, mutta nyt musta ekaa kertaa tuntuu, että tämä voisi toimia. Hajuhommat ovat opettaneet sitä itseä rauhoittumaan. Rauhoittuminen ei lähde musta enkä mä yritä saada sitä hiljaiseksi vaan mä pakotan Mahlan rauhoittamaan itse itsensä oikeaan työmoodiin. Se osaa sen kyllä. Nyt se on muutaman kerran väläytellyt sitä. Nimenomaan tällöin liikkeelle lähdettäessä pakka ei hajoa. Maa selvästi pinnistelee malttaakseen, joten ihan vähän se saattaa vuotaa, mutta se tosissaan tietää, mitä sen tulee yrittää saadakseen palkan. Tämä on hyvä suunta. Toki tästä on piiiiiitkä tie ihan mihin vaan, mutta mun tavoitteena ei ole ollut enää pitkiin aikoihin mitkään kokeet tai koetulokset vaan kunnianhimo kohdistuu vain siihen, että pystynkö mä selättämään ääntelyongelman. Se ei todellakaan ole helpoimmasta päästä ongelmista. Sen mä olen todennut moneen kertaan. Kaikki tekniset virheet on korjattavissa, mutta piippaaminen ei välttämättä.

Mä olen ottanut siitä tiukan linjan, että mä en lähde liikkeelle, jos Maa piippaa. Mä yksinkertaisesti odotan, että se keskittyy muhun ja on oikeassa moodissa ja vain ja ainoastaan siten se voi päästä käsiksi palkkaan. Kyttääminen onkin sitten toinen juttu, mutta ei siitä nyt.

Ollaan me treenattu!

Päivitykset vaan on taas jäissä...

Ostin marraskuulle Demarille kuukausikortin ja koska mun koulu on kovin epäsäännöllistä, ollaan aika monena aamupäivänä päästy siellä käymään. Kivaa. On ollut oikeasti kivaa tehdä pitkästä aikaa oikeasti jotain, jos pieniä sisätokoja leikin lomassa ei oteta huomioon. Mahlan kanssa on tavattoman kiva tehdä kaikenlaista!

Joskus ajattelin, että me ei pystytä tokoilemaan agilitykentällä. No nyt se on kuitenkin sujunut ihan hyvin. Mahla ei ole kytännyt esteille yhtään. Ja vaikka ollaan rallateltu putkeen tai johonkin kontaktille tokon lomassa, Mahla ei ole silti alkanut kytätä esteille. VAU! Ehkä on jotain tehtävissä vielä. Paikallaanmakuu on ollut pitkään meidän murheenkryyni. Lähinnä kai siksi pitkään, ettei me olla treenattu. :) Nyt ollaan tyhjässä hallissa otettu, Maa makaa nätisti paikallaan, vaikka mä olen piilossa. Varovasti ollaan otettu myös häiriöllisenä (Mahlan kaikista isoin häiriö on viereisellä kentällä aksaava koira) ja silloin olen palkannut tuikitiheään niin, ettei Maa ole ehtinyt levottomaksi, mutta selvästi se on Mahlalle hankalaa.

Koiratanssijuttuja ollaan tehty, Mahla tykkää kovasti ja mä kans. Vähän erilaista. Tosin koiratanssi on meillä kovin yhdistetty tokon liikkeisiin ja agilityyn. Kaikki sopivasti sopusoinnussa keskenään. Ja Maa tekee sen mukaan, mitä käskyttää.

Vireenhallinta (ääntely) on ollut se hankala juttu. Nyt mulla on taas pieni toivonkipinä. Nimittäin Maa on rauhoittunut agilitysta (kierrokset korkealla) melkein samantien tokoon (kierrokset alas). Aika vau. Ja uskon vahvasti, että syy tälle on hajutunnistus. Siinä Maa on oppinut säätelemään virettään. Jos se on liian korkealla, se ei löydä mitään eikä siten myöskään saa palkkaa. Siellä on pakko rauhoittua, vaikka olisi kuinka jännä ja hieno juttu ja kyllä se jälkitreeneissä aina käy pikapissalla ja -kakalla, koska tietää, ettei pissaamatta pääse töihin. Ja kun pissa on tullut, se sitten kiskoo jonnekin, yleensä sinne, missä muu porukka on eli se ajattelee, että siellä tapahtuu.

Me ollaan kyllä löydetty niin täydellinen laji meille, Mahlalle ja mulle, että ollaan ihan koukussa. Ja se monipuolisuus on huimaa, me tehdään niin purkkirataa, esineen kohdentamista, esineruutua, esinejälkeä, hurlumheitä (ihminen jäljen päässä), rakennusetsintää (=hakua) ja näitä kaikkia koko ajan eri ympäristöissä, eri alustoilla (pääasiassa asvaltilla, mutta myös hiekalla, nurmella ja metsässä), eri sääolosuhteissa ja aika paljon myös eri ihmisillä. Mä oon aika tohelo ja kovin aloittelija vasta ja monesti treeneissä todetaan, kuinka avuttomia me ihmiset näissä hommissa ollaan ja hakataan päätämme seinään. Koirat tekee hienosti töitä ja osaavat!

Meillä on aivan mahtava treeniporukka. Ei ole mitään kateutta tai kilpailuhenkisyyttä, riitoja tai pahantahtoisuutta toisia kohtaan, vaan kaikki kannustaa ja tekee parhaansa, että toistenkin koirat saavat parhaat mahdolliset treenit. Se on hienoa! Niin monesti koirapiireissä on kaikenlaista kähinää ja siitä olen itsekin saanut osani toisaalla. Toivottavasti ihan heti tässä lajissa ei voisikaan kilpailla. Musta tuntuu, että aina kun voi kilpailla niin se tuo harrastusten pariin tietynlaisia ihmisiä. Niin ja sitten on niitä tavoitteita. Jonkun viikon takaisessa suunnittelupalaverissa jutusteltiin näistä asioista ja todettiin, että ei meistä kellään ole mitään hajua siitä, mikä on se tavoite, johon me halutaan. Meillä on tavoitteita esimerkiksi tehdä hallitumpia jäljelle lähtöjä, oppia lukemaan koiraa paremmin tai muuta, mutta ei "saada siitä valio" ja se on mielestäni hienoa! Ja tämä on niin järkevää. Joo, myönnetään, että me naureskellaan maastolajien harrastajille heidän touhuistaan, mutta tiedetään, että niin he naureskelevat meille. Eikä millään pahalla toki. Mä olen oivaltanut asian niin, että se on meistä ihmisistä ja meidän intresseistä kiinni, mitä ja miten me halutaan opettaa. Kyllä ne koirat osaa nenäänsä käyttää, ei sitä niille tarvitse opettaa. Halutaanko me koiran nostavan nenää (haku), laskevan nenää (jälki) vai löytävän kadonneen (käyttäen molempia keinoja), se on meistä ohjaajista kiinni, ei koirasta tai sen kyvyistä. Ja mikä hienointa, meillä on porukassa hyvin monenlaisista taustoista tulevia ihmisiä ja se on älyttömän iso rikkaus. Siellä on "oikeita" koiraharrastajia pk-puolelta ja muista lajeista, mutta siellä on myös niitä, jotka ovat seurakoiran kanssa aloittaneet hajutunnistuksen. Eikä se koirien työskentelystä erotu.

Lopetan hajutunnistuksen hehkuttamisen tältä erää. Ryöpsähtää välillä. Se vaan on niin kivaa. :)

Ollaan pari kertaa käyty Ikaalisten porukoiden mukana Koirakoutsiareenalla treenailemassa. Eilen tehtiin tokoa ja koiratanssia siellä. Kiva käydä vähän eri halleissakin välillä. Pia treenasi rallytokon juttuja ja mä siinä vähän innostuin taas itsekin. En niinkään rallytokoon, mutta siihen, että voitais tammikuussa mennä ohjattuihin treeneihin. Selvästikään kuukausilippu halliin ei ole mun juttu, koska meidän suurimmat ongelmat on ääntelyn kanssa häiriössä, joten me tarvittais seuraa. Ja toisaalta mä en ehdi käymään kovin montaa kertaa viikossa hallilla treenaamassa. Kerran viikkoon kun treenaisi jossain ryhmässä niin se ois varmaan kiva. Tammi-helmikuut kun ovat kuitenkin niin pimeitä ja lumisia, että hallissa treenaaminen sais mut motivoitua tekemään jotain. Yleensä silloin kun me treenataan ahkerasti muualla, me treenataan myös ahkerasti kotona. Ja sit taas voi olla pitkiäkin treenitaukoja, kun ei tehdä kun vähän leikkien kera jotain pientä olkkarin matolla. Mutta katsellaan, mitä tässä saisi aikaiseksi vuoden vaihteen jälkeen. Josko sitä menisi oikein tokoon ja pureutuisi ulkopuolisen ohjaajan avulla meidän ongelmakohtiin ääntelyyn ja häiriöihin? Mä vaan en tykkää ohjatusti tehdä tuollaisia juttuja, mutta ehkä sekin ois vaihtelua välillä.

Semmosta. Mä hiljenen ja yritän olla vähän ahkerampi jatkossa päivittämään tänne.

Viikon hajutreenejä

Jutussa olevat kuvat ovat kesäiseltä esinejäljeltä Ikaalisten Kylpylän ympäristössä.

Mutta sitten asiaan. Tällä viikolla oltiin aika aktiivisia treenaamaan hajujuttuja. Viime lauantaina oli siis treenipäivä, mutta maanantaille saatiin silti kasaan mukava pieni porukka, jonka kanssa suuntasimme Taysin Radiuksen / synnytyksen eteen parkkikselle. Parkkiksen valaistuksella mentiin, n. 5 astetta oli lämmintä ja vähän vettä ilmassa.

 Hajunotto Minigrip-pussista

Mahlalle toivoin jäljennostoharjoitusta. Tehtiin kaksi pötköä, joissa oli esine päässä. Tultiin jäljelle suorassa kulmassa. Molemmilla kerroilla Mahla veti ensin jäljestä ohi, en päästänyt kovin kauas eikä se olisi mennytkään, kun jo palasi takaisin ja takaisintullessaan nosti jäljen hienosti. Ja ilmaisi esineen maahanmenolla hyvin. Sitten otin Maan pois jäljeltä ja otettiin toinen jäljennosto, johon myös annoin lähtöhajun.

 

Ja palkka hajunotosta

Keskiviikolle huudeltiin treenikaveria ja me lähdettiin. Käytiin ensin Koirakoutsihallilla vähän tokoilemassa ja koiratanssimassa ja sieltä sitten Kolmenkulman ABC:lle. Siellä oli Anu ja Satu. Mahlalle tehtiin taas jäljennostoja. Kolme jäljennostoa siten, että jäljet menivät parkkipaikan "ajoradalla" ja me tultiin jäljelle taas kohtisuoraan. Tällä kertaa ei ollut esineitä vaan tehtiin ns. 2 metrin jälkeä eli kun koira nostaa jäljen, se palkataan siitä.

Vähän siinä pohdiskelin, että niinköhän vaan näen, koska Maa nostaa jäljen. Ensimmäinen jälki ei meinannut löytyä ollenkaan. Maa risteili jäljen kohdalla, mutta kyllä se lopulta sieltä nousi niin että pääsin palkkaamaan.

Toinen ja kolmas jäljennosto onnistui paremmin. Tosin siinäkin molemmilla kerroilla Maa meni ensin yli jäljestä ja sitten vasta kääntyi jäljelle. Mahla kuitekin lähti hyvin oikeaan suuntaan jälkeä ja sain sen palkattua siitä nopsaan.

 

Mahla ilmaisee esinettä, joka on pieni kangaspala

Ihan uutta päästiin kokeilemaan tänään, kun me oltiin sovittu Ikaalisiin metsäjälkitreenit yhden metsäjälkiharrastajan kanssa. Tämä jälki oli noin 100 metriä pitkä ja siinä oli kolme esinettä. Esineinä olivat nahkahanska ja tumput eli siis melko kookkaita esineitä, jotta Mahla ei varmasti mene ohi ja toisaalta ne hukkuvat metsään hyvin.

Metsänä oli kangasmetsä, jossa pehmeä jäkälä alla. Annoin lähtöhajun ja Maa lähti tuulen alapuolelle hakemaan jälkeä. Se kuitenkin koko ajan nosti kuonoa jäljen suuntaan ja vähän päästä korjasikin ydinjäljelle ja löysi ekan esineen. Sitten mentiinkin melkoista kyytiä eteenpäin. Maa kiskoi ja meni kovaa. :) Esineet löytyivät ja Mahla ilmaisi ne vain jäämällä esineelle. Maahan asti se ei itse mennyt, tosin käskin sen kerran palkattua maahan ja palkkasin maasta lisää. Oikein hyvä harjoitus!

 

Palkka tulee esineeltä

Kun seurasin parin muun koiran metsäjälkiä, sain uutta näkökulmaa aiheeseen. Etenkin liinankäyttöön kiinnitin huomiota. Ollaan aiemminkin puhuttu, että liinan tulisi olla vähän tiukalla, jotta pysyy tuntuma koiraan. Riitta teki liinan kanssa niin, että kulmissa ei päästänyt koiraa eteenpäin ennen kuin se oli varma ja kiskoi oikeaan suuntaan (vaikkei Riitta siis tiennyt, minne jälki menee). Mahlankin kanssa tämä voisi toimia vaikeissa paikoissa. Eli annan sen tehdä töitä liinan matkalla (n. 5m) ja etsiä siitä, minne jälki jatkuu. Tämä auttaisi siihen, että Mahla painaa kuonon alas vaikeissa paikoissa eikä nosta sitä ylös ja lähde tuulen mukaan jonnekin. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu, ikäänkuin pakottaa koira etsimään ydinjälki oikeasti.

 

Ja tässä viimeisellä esineellä. 

Ensi viikko me otetaan rauhallisemmin id-jäljen suhteen. Maanantaina meillä on suunnittelupalaveri ilman koiria ja muuten en ensi viikolle hajutreenejä ota. Sen sijaan voidaan vähän toko- ja koiratanssijuttuihin keskittyä ja ryhdistäytyä niiden suhteen. :)

Tunnistusjäljestyksen treenipäivä

Eilen oli ihan mahtava tunnistusjäljestyksen treenipäivä! Satu oli kaikki järkännyt. Me mentiin muutaman hengen voimin tekemään aamusta esineruutuja valmiiksi Ylöjärven Deliwayn ja Löytötavaratalon pihoihin ja kauppakeskus Elon maisemiin tehtiin Ninnan kanssa toisillemme jäljet happaneen. Sitten koottiin koko porukka kasaan. Käytiin läpi päivän suunnitelma. Vahvistuksena joukossamme oli kolme naista Helsingistä, jotka tulivat katselemaan ja kommentoimaan treenejämme. Satu ohjeisti jäljentekijät matkaan.

 

Treeniporukka ja perässähiihtäjät

Sen jälkeen ajettiin yhtä aikaa esineruutuja. Mahlan ruudun teki Satu. Esineet olivat pieniä, mutta Mahla etsi hyvin ja ilmaisikin. Vähän oli maahanmenot nihkeitä, mutta ymmärtäähän sen, kun on märkä ja kylmä asvaltti.

Jätettiin jäljet vanhenemaan ja mentiin Koirakoutsi-areenalle kaffille. Lämpimässä hetki jos toinenkin pohdittiin yhtä sun toista. Satu oli järjestänyt meille yllätyksen, kaffeille ilmestyi tunnistusjälkikonkari-poliisikoiralaitospomo Ilkka Hormila. Ilkka tuli seuraamaan meidän treenejä. Jännitysmomentti kasvoi ehkä hieman, mutta toisaalta nyt oli mahdollisuus saada kommentteja ja vinkkejä tuollaiselta gurulta. :)

Meidän jälki oli 240 m pitkä ja noin 3 h vanha. Jäljen teki Ninna kauppakeskus Elon pihaan. Kaupat olivat pyhäinpäivän takia suljettuina, mutta Elon toisessa päässä oleva huoltsikka oli auki. Meidän perässä tuli iso joukko katselijoita mm. Helsingin naiset ja Hormila. Se tuotti alussa vähän hankaluuksia, kun tuuli juuri siltä suunnalta. Eka esine löytyi, mutta sitten lähdettiin vähän väärään suuntaan. Jälki ajettiin sokkona. Peesari tiesi, missä jälki menee, mutta minä ja takajoukko ei. Peesari ilmoitti, että mentiin väärään suuntaan jossain vaiheessa ja tultiin takaisin päin. Annoin lähtöhajun uudelleen ja sit lähdettiin oikeaan suuntaan. Sitten mentiin n. 3m yhdinjäljeltä sivussa koko suora. Käännöksessä Mahla meni hajun perässä rakennuksen seinustalle, mutta palasi sieltä nopeasti takaisin ydinjäljelle ja löysi esineenkin. Viimeisessä "risteyksen" ylityksessä ajattelin, että mitenkähän käy. Mahla lähtee helposti vastaavassa tilanteessa kuono ilmassa jonnekin, mihin tuuli on hajua painanut. Mutta nyt se hienosti laittoi kuonon maahan ja meni ydinjälkeä pitkin. Se selvisi hienosti, mä yritin kovasti katsella autoja ja ihmisiä ja väistellä heitä. :)

Jäljelle lähdössä.

Viimeisen esineen olisi pitänyt olla autonpesurakennuksen nurkalla. Sieltä ei mitään esinettä kuitenkaan löytynyt. Jäljentekijä oli haettu jäljen päästä autolla, joten jälki oikeasti päättyi sinne jonnekin. Hetki pyörittiin, kun peesarikin yritti etsiä esinettä. Sitten todettiin, ettei täällä mitään ole ja palkkasin Mahlan. Jatkossa tulisi useammin harjoitella sitä, että viimeistä esinettä ei ole vaan koira vaan kesken kaiken otetaan jäljeltä pois ja palkataan. Meillä on kuulemma viimeisen esineen syndrooma oikeastaan kaikilla. :) Ollaan treenattu aina niin, että päätetään esineeseen. Mahla teki vieraidenkin mielestä hyvin töitä, liinankäyttö oli hyvää ja kokonaisuutena oikein hyvä jälki.

Kun kaikkien jäljet oli ajettu, mentiin vielä pitämään loppupalaveria KK-areenalle. Hormila siellä antoi vinkkiä jatkoon ihan yhteisesti. Etenkin jäljentekemisestä, tuulen huomioimisesta ja hajun kulkeutumisesta. Paljon ennakkoon tuttuja juttuja, mutta kuitenkin hyvä palautella muistiin, kun on päässyt unohtumaan. Tieto ei aina riitä vaan pitää myös muistaa laittaa ne käytäntöön. Treenien monipuolisuutta vieraat korostivat. Alustanvaihtoja, välillä ihan pelkkiä pehmeitä alustoja, välillä lyhyitä jälkiä, pelkkiä jäljennostoja jne. Jäljennostoon tuli sellaista vinkkiä muutenkin, että voisi treenata niitä tiukemmin eli vaatia koiraa etsimään läheltä tarkemmin ja nostaa ydinjälki eikä päästää sitä skannaamaan isoa aluetta ja napata kiinni jostain hajusta. Mä voin vaatia ja ohjata koiraa etsimään siitä, mistä mä haluan ja etsimään järjestelmällisesti eikä vain vähän tuolta ja vähän tuolta. Tämä olisi ehkä nykyistä parempi rutiini jäljen aloittamiseen, vaikken sitten itse tietäisikään, mistä jälki alkaa.

 

Ilkka selittää ja me kuunnellaan.

 Kaikki kuvat (c) Janne Vuorinen

Päivitystauko loppuu toivottavasti nyt

Blogi on viettänyt hiljaiseloa hetken. No kohta kuukauden. Me olemme silti treenanneet, lähinnä tunnistusjälkeä maanantaisin. Ollaan saatu kasaan mukava treeniporukka, joka käy säännöllisesti treeneissä. Treenejä on ollut ympäri Tampereen lähistöä, Lielahdessa, Hakametsän jäähallin parkkiksella, Pirkkalassa jne.

Viime maanantaina oli rakennusetsintätreenit varastolla Pirkkalassa. Kesällä olimme samaisessa varastossa samanlaisissa treeneissä. Tehtiin hakua ilman lähtöhajua eli ei mitään jälkeä. Sellaista kiihdyttävää nenänkäyttöä, motivointitreeni. Mahla oli taas oikein reipas ja pyöri ympäri varastoa. Rappusiin se olisi kovasti tahtonut, mutta ne oli suljettu barrikadein, jotta hölmöt porokoirat eivät sinne menisi.

Treenit toteutettiin siten, että jokainen vuorotellen pääsi treenaamaan. Samaan aikaan varastoon meni piiloon kaksi maalimiestä. Etsintä toteutettiin kaksoissokkona, mikä tarkoittaa sitä, että koiran ohjaaja ei tiennyt maalimiesten sijaintia, mutta ei myöskään kukaan muu mukana hiihtävistä treenikavereista. Siis vain maalimiehet tiesivät, missä ovat ja usein kun ensimmäinen maalimies löytyi, hän tiesi myös toisen maalimiehen sijainnin ja etsinnän pitkittyessä osasi rajata aluetta. Siitä, että kukaan ei tiedä, missä maalimiehet ovat, oli hyötyä. Ohjaaja ei voinut päätellä mukana tulevasta porukasta, että missä päin lämpenee. Oli vaan luotettava koiraan ja annettava sen etsiä.

Meidän ensimmäinen maalimies löytyi suht helposti. Tässä video:


Heti perään jatkettiin etsintää. Mahlan kohdalla toinen maalimies oli piiloutunut vessaan, jonka ovi oli vain vähän raollaan. Hajua ei siis päässyt tulemaan niin paljon, että kohdentaminen olisi kunnolla onnistunut varsinkin kun olimme jo hetken kaikki pyörineet varastossa, joten meidän hajumme oli levinnyt alueelle melko tehokkaasti. Jostain syystä Mahla ei tuossa pienessä toimistohuoneessa, jonka viereisessä vessassa maalimies oli, käynyt kuin vasta ihan lopussa, kun tarkoituksemme oli järjestelmällisemmin lähteä tutkimaan koko tila. Ja Mahla piti oikeastaan kutsua tutkimaan tuo vessakin.

Tässä videossa etsitään toista maalimiestä:


Nyt Mahla kuitenkin jo reagoi maalimiehiin. :)

Tänään käytiin talkoilemassa kennelkerhon tulevan kentän huoltorakennuksen perustuksia. Mahla hengasi mukana kentällä. Se selvästi reagoi naulapyssyyn, mutta idioottina koirana pyrki koko ajan sen lähettyville. :) Tuntui siltä, että kun kukaan ei koiraan reagoinut (ja sen reagointiin reagoinut), sekin alkoi olemaan välittämättä asiasta. Vähän myös koiratanssijuttuja tehtiin.

Me ajateltiin nyt ryhdistäytyä myös muiden lajien suhteen kuin tunnistusjäljen. Marraskuuksi mulla on tarkoitus hankkia Demarille kuukausilippu ja käydä aamu/päiväaikaan treenailemassa siellä. Lyhyt matka ja mun koulu on niin epäsäännöllistä, että aamutreenit onnistuu. Ehkä me sitten saadaan taas jotakin aikaiseksi.

Mahla on ollut jumissa viime aikoina. Nyt se alkaa taas aueta, kun lenkit ollaan pidetty lyhyinä ja ollaan venytelty pari kertaa päivässä. Ehkä se tästä taas.

Vain yksi on ensimmäinen

Musti 6.5.2001-10.9.2013

"...

pääset pois ja paras niin se lie.

Laki lahjomaton alla taivaan,

lepo parhainta on vanhan vaivaan.

Yli entisen käy uuden tie."

Musti tuli meille pitkän kinuamisen jälkeen, kun olin 10-vuotias tyttönen. Tyttö sai silloin vihdoin oman koiran. Musti valitsi minut 5-viikkoisena kipuamalla syliini. Sitä hetkeä en unohda. Tiesin sen olevan minun pentu, minun ensimmäinen koirani.

Musti ei ollut helppo koira, mutta rakas se oli. Musti kietoi kaikki tassujensa ympäri. Mustin ollessa noin kaksi vuotias kävin läpi vaihtoehtoja, mitä sen kanssa tehdä. Kaikki ei ollutkaan niin helppoa ja yksinkertaista kuin koirakirjoissa sanottiin. Kantapään kautta opittiin paljon. Me molemmat. Koiraharrastusmaailmaan mentiin agilityn kautta. Siitä tuli meille tärkeä harrastus. Musti oppi esteet nopeasti, mutta oma tahto tarkoitti myös sitä, että silloin tehtiin hyvin, kun huvitti ja toisaalta taas ei. Musti ei ollut oikein lahjottavissakaan.

Monet itkut itkin, kun itsenäinen koira paineli ympäri metsää ja odottelin sitä lenkiltä kotiin. Aina se palasi. Omia reittejä, omaan aikaan. Se tykkäsi erityisesti kaivaa päästäisiä pelloilla ja ojissa. Se nautti ulkonaolosta ja se viettikin ison osan elämästään ulkona. Pentuna se siihen tottui ja myöhemminkään se ei sisällä viihtynyt.

Näyttelyissä kävimme paljon. Mätsäreissä Musti menestyi hyvin. Meidän yhteistyötä kehuttiin ja melkein tuomari kun tuomari tykkäsi kauniista mustasta pörröstä, joka esiintyi kauniisti. Näyttelyt olivat yhteen aikaan meidän suurin harrastus. Musti oppi kulkemaan autossa ja pentuaikainen matkapahoinvointi alkoi hellittää.

Vanhemmaksi tullessaan Mustin terävä luonne alkoi tasoittua. Se alkoi aikuistua ja rauhoittua.

Kun Musti oli 7-vuotias, tuli mulle Mahla. Mahla oli rasittava kaveri ja siksi Musti kävi edelleen mun kanssa harrastamassa ja lenkillä yksin, ilman pikkumustaa. Mutta kun Mahla kasvoi, koirien suhde parani ja Mustinkaan ei tarvinnut enää luikkia pakoon, kun Mahla oppi kunnioittamaan Mustia. Mutta sitten me Mahlan kanssa muutettiin kaupunkiin. Koko elämänsä maalla asunut Musti sai jäädä maalle nauttimaan maaseudun rauhasta ja siitä elämästä, mihin se oli tottunut. 

Musti oli terve koko elämänsä. Eläinlääkärissä käytiin vain rokotuksilla. Yli kymmenenvuotiaanakin Musti oli kovin reipas, se lähti lenkille halukkaasti eikä askel tuntunut painavan. Viime talvena sille tuli ensimmäinen iho-ongelma, joka ehkä lienee tämän kesäisen alkua. Kesällä Musti alkoi sairastella, kohtutulehdus vei siltä voimat, mutta se tokeni siitä pelkällä lääkityksellä eikä tarvinnut riskialtista leikkausta. Mutta tilanne ei kuitenkaan parantunut ja tuntui turhalta pitkittää sen elämää. Se olisi vaatinut paljon tutkimuksia, paljon lääkärireissuja, paljon lääkkeitä eikä se olisi silti välttämättä ollut kivuton. Varsinkaan kun Musti ei edelleenkään automatkustamisesta tai eläinlääkäristä pitänyt, lääkkeiden syöminenkin oli enemmän pakottamista. Oli aika päästää irti ja olla iloinen, ettei se joutunut kärsimään pidempään.

Musti haudattiin risuaidan viereen omenapuiden lomaan, mutta sydämessäni se pysyy aina. Musti oli niin rakas ystävä, niin tärkeä toveri kasvaessani pikkutytöstä rouvaksi. Se opetti mulle paljon niin koirista, koiramaailmasta kuin elämästä. Kiitos Musti.

Purkkirataa

Kesäisten purkkirataongelmien takia pidettiin purkkiradalta taukoa ja keskityttiin jäljestämiseen. Nyt ollaan taas palattu purkkirataharjoitusten pariin. Tauko todellakin kannatti, sillä Mahla tekee nyt hienosti hommia.

Ongelmana oli siis harsojen maistelu ja nostelu ja yleinen levottomuus ja malttamattomuus. Avonaisista laseista siirryttiin jo silloin kesällä kapeampisuiseen purkkiin, josta Maa ei harsoa saa suuhunsa. Mutta ongelma ei ratkennut sillä, Mahla tassutyöskenteli purkkien kanssa ja keskittyi kaikkeen turhaan härväämiseen. Koska mielentila oli koiralla väärä, ei lähdetty väkisin työstämään sitä pois treenien kautta vaan tauolla. Ja se todellakin toimi. Mä olen monessa asiassa huomannut Mahlan kanssa, että silloin kun alkaa keittää yli ja ongelmia tulla, tauko on ehdottomasti paras ratkaisukeino. Koira saa järjestellä asiat aivoissaan ja sitten tekeminen on yleensä aivan erilaista tauon jälkeen. Ei tarvitse tehdä ihmeitä ja hermostua itse, että mitä tässä opettaisi toisin, kun vaan on tekemättä sitä asiaa vähään aikaan.

Aloitettiin ensin pienisuisilla maustepurkeilla niin, että yhdessä oli oikea ja kahdessa tyhjä. Kun se harjoitus meni hyvin, uskallettiin kokeilla laseja ja häiriöhajuja. Ei mitään ongelmaa. Mahla vetää purkkiradalla järjestelmällisesti, ilmaisee välittömästi oikean purkin eikä oikeaa haistettuaan enää etene muualle. Ilmeisesti myös jäljestys (ja huomattavasti haastavampi hajuerottelu siellä ympäristössä) on aiheuttanut sen, että Maa ilmaisee heti kohteen.

Tänään harjoiteltiin heti aamusta yksi setti (3x3) purkkirataa. Siinä oli viisi purkkia, yhdessä kohde, kahdessa tyhjä ja kahdessa vanhemmat häiriöhajut. Ekat kolme tehtiin kahdella tyhjällä ja kohteella, seuraavat kolme kohteella, kahdella tyhjällä ja yhdellä häiriöllä ja viimeinen kaikilla. Mahla ei reagoinut häiriöihin millään tavalla. Se tietää, mitä tekee.

Voisimme varovasti aina joskus ottaa vaikeampia harjoituksia. Mutta maltti pitää olla matkassa, että muistetaan ottaa aina helpompia väliin. :) Vaikeampia harjoituksia olisivat ne, että purkkeja olisi meidän täysi määrä eli kuusi (telineitä on kuusi) ja kaikissa häiriöt (myös tuoreampia häiriöitä). Tai vaihtamalla etsittävä haju välillä, joka vahvistaa hajunottoa ja sen merkitystä.

Yhteistreenit meillä on nykyisin maanantaisin vaihtelevissa paikoissa Treen seudulla. Lielahteen ollaan menossa ensi viikolla. Tällä viikolla olimme Pirkkalan HongKongin pihalla, jossa Mahlalle tehtiin esinejälki, jossa oli alustanvaihteluita ja erittäin haastava tuuli. Maa selvisi jäljestä erittäin hienosti sen vaikeudesta huolimatta ja esineistäkin nousi puolet (siinä tuulessa koira jäljesti niin kaukana ydinjäljestä (viereisen ojan pohjalla suurinpiirtein), että on ihme, että se nosti edes niin monta esinettä!).

Parit hurlumheit

Tampereen hajutunnistustreenit aloitettiin tehokkaasti. Viime maanantaina treenailtiin hienossa ympäristössä Hatanpään Arboretumilla kauniissa aurinkoisessa illassa. Treenin teema oli ihmispurkkirata. Mahlalle tämä muodostui kovin vaikeaksi. Se ei meinannut millään osata kohdentaa tiettyyn ihmiseen, se etsi esineitä ja jälkeä. Lopulta tehtiin niin, että annoin lähtöhajun maalimiehen vieressä ja palkkasin heti, kun Maa meni maalimiehen luo. Mahla sulkee töitä tehdessään maailman ympäriltään ja tästä syystä myös kaikki ihmiset. Silloin on kovin vaikea maalimiestä löytää... :)

Toisella kierroksella tehtiin Sadun toiveesta hurlumhei, jossa on maalimies. Jälki oli n. 170m pitkä ja meni pääasiassa nurmea, mutta meni useamman hiekkaisen kävelytien yli. Mukaan sekoittui siis paljon jäljentekijää tuoreampia häiriöjälkiä. Yhdessä kohtaa mentiin aika pitkään sivuun, mutta haju oli ilmeisesti levinnyt tuulen mukana sinnepäin. Sieltä tultiin kuitenkin takaisin ja Sadun neuvojen mukaan sitten haravoitiin nurtsia ja löydettiin takaisin jäljelle. Ja tosi hyvin Maa jäljesti niitä pätkiä, joissa ei ollut alustanvaihteluita yms. Ja maalimies löytyi vihdoin ja viimein.

Tänään oli treenit Hermiassa Herwoodissa. Ensin tehtiin esineruutu. Mahla oli varsin pätevä. Se ilmaisi maahanmenolla esineet ja etsi niitä hyvin intensiivisesti.

Sitten tehtiin hurlumhei jälleen sokkona. Lähdettiin hieman väärään suuntaan, mutta ehdittiin palata sieltä takaisin ennen kuin kukaan ehti sanoa, että ei enempää sinnepäin. Mahla merkkasi voimakkaasti jälkeä tien yli, joten mentiin sitten risteyksen läpi. Siitä asvalttikävelytietä ylös TTY:n Festian pääovia kohti. Ylätasanteella Maa poikkesi sivuun ja sai selvästi hajun maalimiehestä, koska haisteli kovasti kaiteen yli. Kanssakulkijat kokivat ylimääräisiä sydämentykytyksiä Mahlan uhkarohkean kiipeilyn, mutta kyllä me rappusia pitkin sitten lähdettiin keskitasanteelle. Maa jatkoi hieman alaspäin vielä, mutta tuli nopeasti takaisin, ei ehtinyt edes alas asti. Ja siitä seinänvierustaa pitkin suoraan maalimiehelle. Tosi hyvin koira selvisi tästä jäljestä!

Ja mä olen vähän oppinut lukemaan Mahlaa, että koska se on jäljellä ja koska ei. Pikkusen. Aika tarkkaan koiraa saa kyllä lukea, että siihen oppii, mutta hienoa on se, että on selusta, joka neuvoo ja tulkitsee. Sitä oppii sitten katsomaan oikeita asioita.

Liikkuva koulu

Ollaan vietetty blogin osalta hiljaiseloa hetken aikaa. Treenattu ollaan tällä välin lähinnä jälkeä ja mitä nyt ruokakuppitokoja ja leikkitokoja, mutta ei mitään varsinaista. Hiljaiseloa koirarintamalla selittää ehkä omat hääni, joiden kanssa on puuhaa ollut riittävästi. Nyt Jannekin on siis meidän perhettä tai Mahla mun ja Jannen perhettä. :)

Lauantaina oli Ikaalisten alakoulujen ja yläkoulun liikuntapäivä, johon oli toivottu seuralta osallistumista näytösten muodossa. Oli tokonäytöstä, jossa lähinnä muutama valiotasoinen bortsu ja belgi esiintyi, mutta me "tavallisetkin" päästiin agilityn parissa vähän näyttämään kaahailua. Mahla kaahaili tapansa mukaan melkoisesti ja oli taas niin tosissaan, kun pieni koira voi olla. Aivot narikassa ja täysillä eteenpäin. On tuon otuksen kanssa silti kiva tehdä aksaa, se on niin täpäkkä, tarkka ja tekee niin hienosti! :)

Näytöksiä oli vähän väliä ja välillä lapset saivat rapsutella koiria. Siellä tulikin monenlaista juttua koirista ja rapsutuskoirat olivat kovasti lasten ja aikuistenkin mieleen. Monet koiratarinat tuli kuultua. :)

Ihan lopuksi parin agilitykiekan ja tauon jälkeen tehtiin vielä vähän temppuja ja koriatanssijuttuja kentällä. Lähinnä halusin tehdä häiriöllisessä ympäristössä tehdä vähän muutakin kuin pelkkää aksaa, jossa kuitenkin Mahlan näkökulmasta kaikki ympärillä tapahtuva on täysin merkityksetöntä. Nyt kuitenkin Maa oli joutunut kuuntelemaan starttipistoolia ja siihen aina reagoi. Ei pelolla, mutta keskeytti tekemisen ja katsoi äänen suuntaan. Toki se heti "palautui", mutta kuitenkin halusin ottaa tästäkin treenihyödyn irti. Aksatessa kun Maa ei edes huomaa tällaisia ääniä. :)

Koiratanssijuttuja Maa tekikin tosi hienosti! Tarkkaa tekemistä ja oikein mallikelpoisesti. Mä olen missannut Tampereen koiratanssikisojen ilmoittautumisen, joten meidän kisaura alkaa ehkä joskus myöhemmin. Näihin syyskuussa oleviin kisoihin piti mennä, mutta koska viime aika on ollut aika härdelliä enkä ole ehtinyt syksyä yhtään pidemmälle miettiä niin näinhän tässä kävi... Mä oon huono treenaamaan ohjelmia, koska mä löydän koko ajan mielenkiintoisempia musiikkeja, joihin haluan uutta ohjelmaa koota. Nyt on taas sellainen tilanne. Saas nähdä, miten käy.

Niin ja kiitos Helille agilityesityskuvista, jotka ovat tämän blogitekstin yhteydessä.

Tällä viikolla on treenattukin!

Tällä viikolla on treenattukin, ihan oikeasti! Hyvä me!

Keskiviikkona oli koiratanssikurssin viimeinen kerta ja vuorossa esitykset. Aika lupaavia ja hyviä koirakoita siellä on, nyt vaan jatkamaan harrastusta! Mekin esitettiin "uusi" ohjelma vähän helpotettuna, panostin lähinnä haukkumattomuuteen ja alkuosa menikin miltei ääntelemättä. Vähän mä saisin rauhoittua ja tehdä positionvaihdot rauhassa, mutta muuten se meni yllättävän hyvin.

Koiratanssin jälkeen tehtiin ryhmässä paikkamakuu. Mahlan kanssa kokeiltiin Riittan ohjeen mukaan niin, että kylvetään nameja siihen koiran eteen. No niitä kylvettiin ja Maa ei voinut maata, kun ei saanut ottaa vaan lähti pakenemaan. Kävin aina ohjaamassa uudelleen makaamaan, jos koira peruutti. Ja Riitta huuteli sinne piiloon, mitä Mahla tekee. Jos ja kun tätä nyt jaksaisi treenata, niin ehkä siitä vielä hyvä tulisi. Musta vaan tuntuu tällä hetkellä, että siihen tarvitaan aina muita koiria ja ihmisiä, että treenistä on hyötyä. Yksin se on paikallaan paremmin. Tosin, sitäkin voisi hyödyntää tämän ongelman ratkomisessa.

Ja sitten vähän tokoiltiin. Kerran juostiin tyhjään ruutuun. Seurailtiin ja sellaista. Mä yritän tehdä Mahlan kanssa asennetreenejä nyt. Ja sillä lähteä ehkä ratkomaan tuota ääntely- ja härväämisongelmaa. Aina uusia ideoita, joita mä en jaksa kuitenkaan kauaa tehdä. Mutta tätä kokeillaan nyt. Mulla on sen verran kunnianhimoa, että haluaisin saada tämän pakan kuntoon. Tuntuu niin turhalta käydä kokeissa, saada joltain tuomarilta niitä ykkösiä ja koira on aivan surkea. Mä haluan ansaita tulokset, jos niitä on tullakseen. Pääasiassa mä haluan kuitenkin ratkoa ongelman ja uskoa, että tällaiset voi ratkaista. :)

Keskiviikkona käytiin vielä tekemässä jälki keskustassa. Sen oli tehnyt Maalle tuntematon henkilö. Pituutta oli 330m, esineet sukanpaloja ja jälki vanheni tunnin. Aika hienosti selvittiin. Yksi kohta oli ongelmallinen, mutta kierrettyään kolmisen kertaa toisen puskan ja kerran toisen, se pääsi kohdasta eteenpäin. Mahla on ihailtavan sitkeä!

-----------------

Torstaina käytiin Tampereella ja sieltä tullessa poikettiin Viitapuistossa agilityn vapaavuorolla. Mahla ei agilitya päässyt tekemään, mutta hetkeksi mentiin kentälle tokoilemaan ja leikkimään. Kauko-ohjaukseen Mahlan oli vaikea keskittyä, joten sitä vähän hinkattiin. Seuraamisessa tehtiin sitä asennetreeniä ja Maa oli hienosti kyllä mukana. Vähän turhankin innokas.

Sitten käytiin ajamassa eka sokkojälki. Miia H oli tehnyt urheilukentän parkkikselle lyhyen jäljen, mä tiesin vaan lähtöpaikan. Esineet oli pieniä klemmareita, jälki oli vanhentunut noin tunnin ja parkkis oli kovin vilkas jalkapalloilijoiden toimesta. Jäljelle löydettiin ja hyvin ylitettiin "tie" ja jatkettiin matkaa. Esineitä löytyi alkuun kolme, sitten ei yhtään. Mä mietin jo, että missähän ollaan. Kerran vein koiran takaisin sinne, missä oltiin viimeksi varmasti oltu jäljellä ja löydettiin neljäs esine. No, viimeinen esine (erivärinen klemmari) ei löytynyt, joten en tiennyt, mihin jälki päättyy. Lähdettiin vähän aikaa pyörittyämme pois. No, jälkeenpäin kuulin Miialta, että jälki oli päättynyt kutakuinkin siihen, siis esineitä ei pitänyt enää ollakaan montaa. Ja Mahla oli jatkanut jälkeä juuri siihen oikeaan suuntaan, mihin jäljentekijä oli jatkanut. No niin, että näin. Mä oon välillä tosi idiootti. Sokkojäljet on ok, mutta lähtöpaikan lisäksi olisi hyvä kuulla viimeisen esineen sijaintipaikka, jotta vaikka sitä ei löydy, tietäisi, mihin se päättyy...

-------------------------

Perjantaiaamuna tehtiin vähän erilainen jälki. Jäljentekijä oli Mahlalle tuntematon ja jälleen ei-koiraharrastaja. Esineet olivat pieniä kangaspaloja. Erikoista tälle jäljelle teki se, että jälki oli tehty torstai-iltana ja me ajettiin se perjantaina puolenpäivän aikaan. Jälkeä ei ollut vedellä vahvistettu, mutta yöllä oli satanut. Pituutta jäljellä oli reilu 300m ja se meni aika monipuolisessa ympäristössä lukion/yläasteen alueella. Luulin, että piha-alue on rauhallinen, mutta totuus oli toisenlainen. Jäljen alku meni rakennuksen ja aidan välistä tietä, no sitä oli monen monta autoa mennyt perjantaiaamuna parkkipaikalle. Pihassa tehtiin kivetysremppaa tms. ja alueella oli paljon työmiehiä ja -koneita.Alkuun ei löytynyt esineitä, mutta koira oli kyllä hyvin jäljellä. Rappusten jälkeen se jatkoi rantaan, mutta palattiin sieltä takaisin. Alapihalta löydettiin ensimmäinen esine ja sen jälkeen Maa meni parkkiksen poikki ydinjälkeä pitkin ja löysi viimeisen esineen. Oli kyllä hyvä, että Maa löysi vikat esineet niin sain palkattua, koska jälki oli kuitenkin pitkä ja vaikea.

Rakennusetsintää

Torstai-iltana hajutunnistusporukka oli menossa tekemään rakennusetsintätreenit Pirkkalassa erään harrastajan työpaikan varastohallissa. Me mahduttiin mukaan ja hieno reissu olikin.

Halli, missä treenasimme sisälsi musiikkifirman kamoja, joita oli hyllyittäin siellä pakattuna isoihin laatikoihin ja lattialla erilaisia viritelmiä jalustoja yms. Osassa laatikoista oli pyörät alla ja muutenkin "rullakoita" yms. oli varastossa. Varsinaisen varaston lisäksi oli duunareiden toimistotiloja, erittäin voimakkaasti pesuaineelle haiseva pyykkihuone ja vessoja. Tilassa oli kaksi varastoa, mutta käytimme vain puolikasta tällä kertaa, mikä sekin oli aivan riittävästi. Mistään pienestä hallista kun ei ollut kysymys. :)

Tarkoitus oli tehdä ihan periaatteessa hakua. Pyörittiin hallissa ensin kaikki ja sitten aina joku oli maalimiehenä piiloutuen mitä erilaisimpiin piiloihin, joita kyllä varastossa riitti. Koirissa oli paljon tasoeroa: oli nuoria koiria, oli ensikertalaisia (kuten Mahla) ja kokeneita id-jälkikoiria ja sellaisia, jotka ovat tehneet tämäntyyppistä treeniä ennenkin.

Mahla oli varastossa ihan elementissään. Se kiipeili ritiläportaita ylös ja myös toisia "tavallisia" portaita, joissa oli kiiltävä pleksipinta. Se hyppeli pyörällisten laatikoiden päälle ja jonkun rullakontyyppisen päälle niin vauhdilla, että liukuivat seinää päin. Hyvin voimakkaan tuoksuisen pyykkituvan Mahla meni tsekkaamaan ensimmäisten joukossa. Ahtaat paikat olivat Mahlalle mieleen ja keksi se sellaisen leikinkin, että menee sieltä hyllyjen alta seuraavalle käytävälle niin, että mä joudun kiertämään koko hyllykön. :) Mistään Mahla ei ollut moksiskaan. Monipuolisen tavaran lisäksi paikka oli erinomainen hajujen takia. Tavaraa käsitellään paljon ja se matkustaa muihin tiloihin ja muiden käsiteltäväksi paljon firman luonteesta johtuen. Hajumaailma oli siis hyvin runsas.

No, me ei sen kummemmin käskytetty koiria, lähdettiin vaan tsekkaamaan koiran perässä, mitä se löytää. Ohjaaja ei kenenkään kohdalla tiennyt, missä maalimies on, vaan se tuli myös ohjaajalle yllätyksenä eikä siten päässyt auttamaan koiraa. Mahla lähti innolla kiertämään ja tutkimaan varastoa. Ensimmäinen maalimies oli hyllyn alla laatikoiden takana, mutta selvästi näkyvissä istumassa lattialla. Mahla bongasi sen kun mentiin ensimmäisen kerran kyseiselle käytävälle. Mutta Mahla vain katsoi (oli selvästi muuttanut olemustaan) eikä mennyt moikkaamaan. Kun tällaista hakua ei olla tehty eikä lähtöhajuakaan annettu, Mahla ei tiennyt, että siihen äijään siellä piti reagoida. Tokalla kerralla sitten Maa meni haistelemaan maalimiehen taakse (meni siis vierestä ohi selän taakse ottamatta kontaktia) ja sieltä takaa kurkkasi sitten ja sai palkan.

Toisella kerralla meidän maalimies Satu oli piiloutunut oikeastaan melkein umpipiiloon laatikoiden väliin. Mahla paikansi maalimiehen kyllä ja jäi pyörimään alueelle. Se kävi toisella puolella nuuskuttamassa ihan vieressä, mutta ei meinannut löytää sitä n. 20cm:n koloa, mistä maalimiehelle olisi päässyt. Ja luulen, että pimeys vähän häiritsi sitä, koska sitten kun se löysi oikean kolon, meni haistamaan lähemmin ja Satu kehaisi hiljaa, Mahla säpsähti taaksepäin ja sitten vasta ikäänkuin tajusi, että tuohan on ihminen ja punki häntä heiluen rakoon. Mutta kauan tätä etsittiin ja lopulta vähän autettiinkin jäämällä itse pyörimään siihen lähelle, kun Mahla ei meinannut löytää.

Mä haluaisin kokeilla tällaisessa paikassa siten, että maalimies tekee ensin jäljen ja sitten menee piiloon ja Mahlalle annetaan lähtöhaju. Se voisi helpottaa sitä tajuamaan, mitä täältä etsitään ja että siihen johonkin on reagoitava. Kun nyt ongelma ei ollut se, etteikö Mahla olisi löytänyt vaan se, että sillä ei ollut suurempaa hinkua mennä maalimiehen luo, koska meitä muitakin ihmisiä pyöri siellä perässä useampi.

Mutta oli kyllä siistiä! Ja hieno mahdollisuus päästä tuollaiseen! Jatkossakin toivottavasti päästään, koska se on yhden harrastajan työpaikan varasto ja meidän jäljiltä kahvihuone on täynnä pientä herkkua kiitoksena, että saatiin käydä treenaamassa. :)

Hiljaiseloa

Ollaan tässä vietetty hiljaiseloa harrastusrintamalla, kun allekirjoittanut on matkustellut ympäri Suomea ja koira on ollut maalla hoidossa. Kovasti on saanut ruokaa eikä mitään ole tarvinnut tehdä. :)

Tällä viikolla ollaan vähän ryhdistäydytty. Maanantaina käytiin seuran tokon kokeenomaisissa treeneissä, joissa häiriönä oli näyttelykoulutuslaiset. Avoimen paikkamakuu, no huoh. Taina oli liikkuri ja lupasi vahtia Mahlaa, mutta kun Maa oli alkanut ryömiä ja Taina torunut, Maa oli vaan katsellut ja jatkanut matkaa. No, puoli metriä vaan liikkunut ja lopun ajasta maannut kai aika rauhassa. Jotain edistystä ehkä sekin. Kovempia keinoja saisi vahtijat käyttää.

Sitten yksilöliikkeitä vedettiin koko setti. Rauhoittelin alussa ja liikkeiden välissä. Tarkoitus oli mennä palkalle, sitten kun Maa tekee hyvin ja keskittyneesti töitä. Sitä ei tullut. Yhtä härväämistä koko homma. Mitähän tälle nyt tekisi? Kyllä se suorittaa, mutta ajatus on ihan muualla ja ääntä tulee koko ajan. Kaket oli ainoa, josta on ihan hyvää sanottavaa. Nyt tarkemmin ajatellen niistä olisi voinut jopa palkata. Tai no, ei nekään nyt ihan putkeen mennyt.

Ihan lopuksi vielä leikittiin Maan kanssa tyhjällä kentällä, kun muut olivat jo lähteneet.

Tiistaina käytiin Kankaanpäässä hääasioissa ja Mahla oli mukana. Halpa-Hallin pihassa leikittiin pikkusen, mutta alkoi sataa sen verran, että mä halusin vedenpitävää päälle ja lopetettiin. Hyvin Maa keskittyi, vaikka oli kovin hankala paikka.

Toinen treenisessio tehtiin Jämijärvellä K-kaupan pihassa nurtsilla. Treenattiin lelulle työntekoa. Se onnistui ihan kivasti. Koiratanssiakin treenailtiin vähän. Siinä haluaisin säilyttää hyvän fiiliksen niin, ettei se mene sellaiseksi totiseksi suorittamiseksi. Vaikka Mahla tekee kyllä sillai halukkaasti, mutta se menee totiseksi ja se näyttää vähän laamalta silloin.

Ja paikkamakuuta tehtiin yksi ihan näkyvillä ja toisen aikana menin piiloon. Jätin hihnan merkiksi eikä Maa ollut liikkunut.

Semmosta jotain. Ollaan me aina välissä hajujuttuja tehty, lähinnä purkkirataa ja esine-etsintää. Jälkiä ei olla päästy nyt tekemään.

Vahdittua paikkamakuuta, hajun tarkennusta ja keppeilyä

Tänään menin Vatulaan SPL:n kentän läheisyyteen tekemään Tainalle metsäjälkeä. En ole koskaan aiemmin metsäjälkeä tehnyt, joten oli ihan mielenkiintoista. Gps on hyvä vehje siinä hommassa, huomasin. :) Harmittavaa kyllä, metsään paineli marjastajia mun jälkeen ja olivat sotkeneet jälkeä siinä määrin, ettei koira sitä sitten löytänyt kuin alussa.

Kun odoteltiin jäljen vanhenemista kaksi tuntia, keräsin hajupankkiin Tainan hajun ja treenailtiin tokoa. Mahlan kanssa pureuduttiin paikallaanmakuuseen. Pyysin Tainaa valvomaan vieressä ja huomauttamaan heti, jos Maa liikkuu. Mä menin piiloon Bajamajan taakse. Heti kun poistuin Mahlan vierestä, se olisi lähtenyt liikkeelle (siis ryömimään) ja tässä Taina sai sitä huomautettua. Tehtiin suht lyhyitä piilossaoloja ja Mahla oli vallan pätevä tyttö. Täytyy nyt tästä lähtien ottaa jokaiseen paikkamakuuseen joku valvomaan sitä, ettei se saa yhtään enää ryömittyä. Selvästi myös muilta tulevat kiellot riittää sille. Kokeissahan ei koskaan olla yksin niin sikäli hyvä homma. Ja jos tehdään koemaisia paikkamakuita joskus ryhmässä niin siinä liikkuri voi olla se joka valvoo. Liikkuri ainakin on aina kehässä. :)

Sitten tehtiin luoksareita, pari suoraan ja yksi stopilla + stoppia treenattiin Bajamajan kierrolla. :) Aika hyviä stoppeja olikin! Ja sitten perusasennossa odoteltiin hetkiä.

Sitten toisella erää otettiin hajun tarkennusta laavulla. Totesin, että laavu on aika hyvä paikka harjoitella tätä, koska se on harvaanrakennettu ja haju pääsee mukavasti leviämään joka puolelta ympäristöön. Etsittävänä kohteena oli Pian hajustama tunnarikapula ja lähtöhajuna hajuharso Minigrip-pussissa. Ensimmäisen kerran laitoin kapulan itse laavun vasemmanpuoleisen etunurkan alle. Hyvin kyllä haju levisi, oli hauska seurata, kuinka Maa yritti monesta reiästä etsiä, mistä haju tulee. Ja lopulta se löytyikin.

Toisella kerralla Taina piilotti kapulan niin, että mä en nähnyt sitä. Maa alkoi pyöriä oikean etunurkan luona ja mä ajattelin, että siinä jossain se on. Aika pitkään Mahla etsi, kävi välillä kauempana, mutta palasi aina samaan kulmaan. Pari kertaa se haki hajua laavun "lattian" päältäkin ja ajattelin, että jos se on siinä niin Maa melkein näkeekin sen. No ei ollut. Mutta kyllä se lopulta löytyi, se oli oikeassa etureunassa laavun sisäpuolella, mutta nostettu korkeammalle seinähirsien väliin. Aika hienosti Mahla jaksaa kuitenkin etsiä eikä luovuta, vaikkei heti löytyisikään. Selvästi se myös välillä käy tekemässä ympäristössä lenkin, jolloin uskon sen tarkistavan, että se haju oikeasti on siellä ja puhdistamassa nenäänsä uutta haistelua varten.

Sitten käytiin vähän lenkillä syömässä mustikoita metsässä ja ajeltiin Viitapuistoon. Siellä oli aksatreenit käynnissä ja koska Maa oli lämmin, ajattelin ottaa vähän keppejä hassuttelun vuoksi. Maa teki hienot kepit kolme kertaa, lujaa ja haki itsenäisesti sisäänmenot (jyrkistä kulmista sisäänmenot olivat hankalia...) ja oli selvästi innoissaan. Näin sillä ylläpidetään taitoja, että voi sitten tuollaisia agirotuja käydä kylmiltään vetelemässä. :) Ja Maa pääsee tekemään sitä, mitä se eniten rakastaa.

Koiratanssijuttujakin tehtiin vähän ja Maa oli hiljaa.

Koiratanssikurssiajan Maa sai odotella taas estekopin vieressä ja odottikin hiljaa ja hyvin. Se alkaa kehittyä odottamisessa.

Agirodussa lupa hyllyttää

Sunnuntaina osallistuttiin Agirodun joukkuekilpailuun lapinporokoirien joukkueeseen. Mentiin lähinnä siksi, että saatiin joukkue kasaan ja Agirotu oli tänä vuonna niin lähellä, tuossa Ylöjärven Teivossa. Sunnuntai oli erittäin kuuma päivä ja aurinko porotti kovasti, mutta onneksi raviradan reunoilla oli sen verran puita, että koiran sai kätevästi sinne varjoon odottelemaan. Mahla oli aivan innoissaan, kun näki, että täällä mennään agilitya. Ja keräsi odotellessa melkoiset kierrokset.

Me lähdettiin joukkueemme viimeisenä matkaan. Myöhästyttiin alusta, kun en uskaltanut jättää Mahlaa kauas enkä siinä ehtinyt katsella, koska edellinen tuli maaliin. Jos ensi vuonna ollaan Janakkalassa agirodussa niin ollaan joukkueen ensimmäinen lähtijä... :) Mahla ei kestä katsella vierestä, kun toiset vielä juoksevat radalla.

Ratapiirros on tässä:

Ei ollut helppo ei. Ihan suht simppeliltä se paperilla näyttää. Luonnossa ne viereiset esteet on tavattoman lähellä ja houkuttavia (mm. putket...). On putkiansoja, kiertoja ja kaartoja melkoisesti. Ei ihme, ettei niitä nollia sitten kauheen monelle tullut. Mutta oliko se sitten tarkoitus vai en, en tiedä.

Mahla ampui lähtösuoraa melkoisesti, sieltä vaivoin sain sen käännettyä putkelle. Putkelta se kääntyi kuitenkin väärään suuntaa ja jouduttuaan väärälle puolelle putkea, se yritti kiivetä sen yli. Se on niin mahlanagilitya... :D Hölmöillään, mikä keretään. Ehti se sitten sujahtamaan putken läpi uudelleen ja siitä eka hylly. Mutta ei hätää, on lupa hyllyttää! Ja niin matka jatkui. Kepeille yritin tehdä jonkinlaista takanaleikkauksen tapaista, mutta ei Maa sinne niin vaan irronnut. Se jäi pyörimään ja hyppimään. Parempi niin kuin se, että se menee kepeille täysin keskittymättä mihinkään. Kepeillä meinasi varastaa vikat välit, kävin ohjaamassa sen vaan ne uudelleen enkä jaksanut ottaa koko keppejä uudelleen. Koskaan en aiemmin ole tehnyt niin, mutta nyt ajattelin siinä sekunnin osassa, että näin tällä kertaa.

Kontaktit meni hyvin. Mutkaputkeen ohjaus meni aivan huonosti, Maa lopulta kiersi esteen kauemman kautta, tuomari vähän avitti ohjaamalla oikeaan päähän ja siitä loppusuoralle. Viimeiselle esteelle se ei malttanut keskittyä, kääntyi sitä ennen pois (putken jälkeen) ja hyppäsi lopulta riman päälle. Että näin.

Suurin ongelma mun mielestäni oli se, että mulla oli tatsi niin hukassa, että en muistanut liikkua siten kun Mahlan kanssa pitäisi. Jäin vähän niinkuin varmistelemaan ja ohjaamaan läheltä sillä seurauksella, että olin koko ajan askeleen myöhässä. Ja se tarkoittaa sitä, että Mahla ehtii tehdä yhtä sun toista, se kun ei kiltisti odottele rauhassa vieressä, että mihin sitten. Olisi pitänyt ottaa ennen näitä kisoja edes yksi normaali treeni, jossa olisin saanut taas itseni ajantasalle, että pitää vaan mennä ja ehtiä ja luottaa koiraan. Silloin homma toimii, kun mä osaan ottaa tarvittavissa paikoissa itselleni sen parinkin askeleen etumatkan ja annan koiran tehdä rauhassa oman hommansa. Nyt jäin tekemään koiran kanssa ja sitten se oli yhtä räpellystä.

Silti mä olen tyytyväinen Mahlaan. Rimat pysyivät yllättävän hyvin ylhäällä ja se teki parhaansa. On se hieno agilitykoira! Mulle niin unelma. Saan itse keskittyä ohjaamiseen (vaikka sitä en taas muistanutkaan...), sitä ei tarvi työntää, houkutella, kannustaa tai edes omalla liikkumisella saada sille vauhtia tai irrottaa sitä. Se kyllä menee, lukee esteitä ja linjoja, suorittaa esteet itse ja kuuntelee mua. Mitä sen enempää voisi toivoa? Paitsi terveyttä. :/

Yhtä kaikki, kivaa oli! Taimi, Verne ja Jupiter selvisivät vähän helpommalla ja vähemmillä virhepisteillä radasta, joukkueemme tuloksia ei jostain syystä ole laskettu loppuun, mutta äkkiä itse laskemalla sijoituksemme olisi n. 27 /53. Erityisesti mainitsen parhaan porokoirajoukkueen sijalla 7. ja colliejoukkueessa kilpaillut treenikaveri oli hienosti sijalla 14. Hyvä te ja teidän joukkueet!

Ensi vuonna Agirotu on Turengissa Janakkalassa. Saas nähdä käykö meidän tie jälleen joukkueeseen (tai huolitaanko meitä sinne), ainakin taas olisi lähellä. Melkein voisi sen lisenssin ostaa ja vaan kisata silloin tällöin yhden startin. Ei sillä konstilla mitään nollia tietenkään haettaisi, mutta saatais välillä vähän rallatella. Tai ehkä jos pentupentu tulee ehkä joskus tulevaisuudessa niin sen treeneissä Mahlakin pääsee kokeilemaan, sujahtelemaan putkiin, pysähtelemään kontakteille ja ennen kaikkea juoksemaan ja huutamaan!

 Kaikki kuvat on ottanut Jonna Räisänen ja lisää porokoirakuvia on täällä.

Hurlumheijälki nurmella!

Tänään oli koiratanssikurssi ja sitä ennen vähän treenailtiin Mahlan kanssa. Aiheena oli htm:n positiot ja näytettiin niitä Mahlan kanssa myös. Maa oli aika pätsy tytsy!

Maa odotti treenien ajan estekopin vieressä hihnassa ja oli tosi nätisti. Nää toko- ja koiratanssijutut tekee selvästikin hyvää, koska Maa opettelee odottamaan rauhassa kun muut treenaa. Ja se odottaa aika hienosti! Aksatreeneissä tätä ei voi harjoitella, Maa ei rauhoitu ja huutaa koko ajan.

Keräsin hajuja treeneissäolleilta ja tuli siinä puheeksi tämä meidän harrastus. Pyysivät näyttämään, mitä me tehdään ja me näytettiin. Laura hajusti tunnarikapulan ja ensin etsittiin sitä lähtöhajun avulla. Löytyi. Sitten tehtiin n. 60 metrin hurlumheijälki, sivutuuli ja ajettiin se heti. Viitapuistossa oli lyhyt nurmi ja tämä oli meidän ensimmäinen nurmella tehty jälki. Maa nosti hajun ilmasta ja meni ydinjäljeltä sivussa vähän matkaa, koska tuuli painoi hajua sinne. Sitten se meni ydinjäljelle haistellen maasta, nosti nokkansa korkeammalle ja painoi kuin juna eteenpäin kauheella vauhdilla. Jäljen päässä puskan vierellä oli tunnarikapula esineenä. Hyvin löytyi ja hyvin Maa sen ilmaisi. Oli vissiin Mahlasta kauheen helppoa, nenä oli jo kalibroitu nurmikolle ja Viitapuistossa on suht vähän hajuja verrattuna meidän aiempiin asvalttijälkiin parkkipaikoilla. Toki koirien tuoksuja ja pissoja tuolla varmasti oli, mutta eipä niihin reagoinut mitenkään.

Oli kiva kokeilla tällaista, mutta tätä ei oteta tavaksi. Pysytään mielummin niissä tarkoissa jäljissä asvaltilla, ettei ihan liian helpoksi tämä muutu. Oli tämä silti Mahlalle ihan uusi juttu, tai ei ehkä Mahlalle. Kyllähän se on nurmikkoja paljon haistellut. Mulle tämä oli uutta. Onnistuu, joten voidaan ottaa tällaisiakin välillä. Ehkä nämä nurmijäljet voisivat olla huomattavasti pidempiä ja niissä voisi olla vähän haastetta suunnanmuutoksilla ja kävelyteiden ylityksiä yms.

Tokotreenejä

Mun päivittäminen viettää nyt hiljaiseloa näemmä. Kahdet tokotreenit kirjoittamatta.

Viime viikolla treenailtiin ohjatusti tunnaria. Piiloteltiin omaa ja otettiin viereen häiriökapula. Mahla kyllä nosti väärää ilmaan, mutta ei lähtenyt tuomaan mulle. Oli selvästi sitä mieltä, että tämä ei ole oikea. Havaittiin myös, että Maa etsii nurmikolta silmällä kapuloita ja valikoi niistä, joten sellaisia hämyjä ei kannata tehdä, että oma on piilotettu ruohon alle ja muut näkyvät. Puskista Maa hakee nenällä.

Paikkamakuu tehtiin lyhyt loppuun ryhmässä. Kun oltiin päästy piiloon, Maa oli kuulemma ottanut ensimmäisen ryömintäliikkeen, mutta Krisse meni sitten vartioimaan ja oli nätisti. Ei ollut pitkä paikkamakuu.

Muuten tehtiin itsenäisesti ruutua, hyppynoutoa aloitettiin ihan ensimmäistä kertaa ja seuraamista yms puuhailtiin vähän. Hyppynouto aloitettiin siten, että laitoin hyppyyn vain kaksi lautaa ja kapulan heti hypyn taakse (vein itse). Sitten koira noutamaan kapulaa ja siinähän se hyppy tulee samassa. Tätä on tarkoitus vain vahvistaa ja siten totuttaa ilman opettamista, että hyppy hypätään mennen tullen.

------------------------------------

Tänä maanantaina tokotreeneissä tehtiin ohjatusti ruutua. Mahlalle tehtiin kaksi ekaa aika läheltä niin että ruudussa oli alusta ja namit. Kolmas tehtiin tyhjään. Mä en edes sääntöjä ole lukenut, evl:ssä vissiin koira pitää ruudussa käskeä ensin seisomaan ja sitten vasta maahan ja voittajassa saa mennä suoraan maahan. Mahla menee suoraan maahan. Sillä ei ole mitään merkitystä, koska jos muutama voittajan koe päästään tekemään niin sekin olisi jo hienoa. Ton ääntelyn kanssa kun ei edetä oikein mihinkään eikä toiveita sen suhteen ole. Eikä mulla mielenkiintoa tehdä asialle mitään. Monenlaista on kokeiltu, muttei mitään johdonmukaisesti. :)

Sitten tehtiin yksi hyppynouto Krissen silmän alla. Kolme lautaa ja heitin kapulan lähelle. Maa haki hyvin ja hyppäsi ilman mitään sen kummempaa käskytystä tms. Tunnaria tehtiin Helin avustamana. Ensin yksi häiriö ja oma. Vähän maisteli häiriökapulaakin, mutta toi oman. Sitten kahdella häiriöllä kolme toistoa. Taas vähän koski vääriin, mutta oma tuli aina. Selvästi se nyt haluaa maistamalla haistaa ja varmistaa. No, ei haittaa mua.

Tuntuu, että mä olen aika suurpiirteinen tokoharrastaja. Ei mulla ole jaksamista keskittyä mihinkään yksityiskohtiin. Tarkka ja nopea Maa saa kyllä olla, mutta mä tuppaan ajattelemaan pikemminkin reiluutta koiraa kohtaan kuin pieniä yksityiskohtia. Kauko-ohjauksessa olen tarkka, koska temput ovat sellaisia, että niissä aina joku osa pysyy paikallaan. Mutta esim. tunnarissa hajutyön tarkoitus on valita oikea kapula. Sen Maa on joka kerta valinnut, viis siitä, että se tekee koesääntöjen mukaan huonosti töitä, koska maistelee muita. Jos haluais menestyä, pitäisi ehkä puuttua yhteen sun toiseen asiaan meidän harrastelussa, mutta kun musta on vaan kiva tehdä juttuja ton koiran kanssa niin saa mennä vähän sinnepäin ja olla kivaa. :)

Paikkamakuuta tehtiin itsenäisesti. Kun menin piiloon niin Maa otti heti ryömintäliikkeitä. Mä en tiedä miten siihen nyt puuttuisi. Jonkun varmaan tarvis vahtia sitä aina, koska ongelma on nyt se, että se tulee eteenpäin, kun mä en valvo sitä. Mutta jos se tuntisi saman paineen ihan kenen vaan muun ihmisen taholta niin se ei uskaltaisi liikkua. Täytynee alkaa treenaamaan aktiivisemmin niin. Ruokakupille se kotona odottaa kyllä paikallaan ja hiljaa. Sitäkin voisi alkaa hyödyntämään ulkona.

-------------------------------------

Muuten ollaan puuhasteltu mm. kauko-ohjauksen vaihtoja lelun kanssa ja yhtä sun toista pientä. Noutokapula pitäisi taas ottaa keittiöön, jotta sillä tulisi treenattua enemmän.

Agirotuun ollaan menossa sunnuntaina porokoirajoukkueeseen. Saas nähdä, mitä sinkoilua siitä tulee...