Vain yksi on ensimmäinen

Musti 6.5.2001-10.9.2013

"...

pääset pois ja paras niin se lie.

Laki lahjomaton alla taivaan,

lepo parhainta on vanhan vaivaan.

Yli entisen käy uuden tie."

Musti tuli meille pitkän kinuamisen jälkeen, kun olin 10-vuotias tyttönen. Tyttö sai silloin vihdoin oman koiran. Musti valitsi minut 5-viikkoisena kipuamalla syliini. Sitä hetkeä en unohda. Tiesin sen olevan minun pentu, minun ensimmäinen koirani.

Musti ei ollut helppo koira, mutta rakas se oli. Musti kietoi kaikki tassujensa ympäri. Mustin ollessa noin kaksi vuotias kävin läpi vaihtoehtoja, mitä sen kanssa tehdä. Kaikki ei ollutkaan niin helppoa ja yksinkertaista kuin koirakirjoissa sanottiin. Kantapään kautta opittiin paljon. Me molemmat. Koiraharrastusmaailmaan mentiin agilityn kautta. Siitä tuli meille tärkeä harrastus. Musti oppi esteet nopeasti, mutta oma tahto tarkoitti myös sitä, että silloin tehtiin hyvin, kun huvitti ja toisaalta taas ei. Musti ei ollut oikein lahjottavissakaan.

Monet itkut itkin, kun itsenäinen koira paineli ympäri metsää ja odottelin sitä lenkiltä kotiin. Aina se palasi. Omia reittejä, omaan aikaan. Se tykkäsi erityisesti kaivaa päästäisiä pelloilla ja ojissa. Se nautti ulkonaolosta ja se viettikin ison osan elämästään ulkona. Pentuna se siihen tottui ja myöhemminkään se ei sisällä viihtynyt.

Näyttelyissä kävimme paljon. Mätsäreissä Musti menestyi hyvin. Meidän yhteistyötä kehuttiin ja melkein tuomari kun tuomari tykkäsi kauniista mustasta pörröstä, joka esiintyi kauniisti. Näyttelyt olivat yhteen aikaan meidän suurin harrastus. Musti oppi kulkemaan autossa ja pentuaikainen matkapahoinvointi alkoi hellittää.

Vanhemmaksi tullessaan Mustin terävä luonne alkoi tasoittua. Se alkoi aikuistua ja rauhoittua.

Kun Musti oli 7-vuotias, tuli mulle Mahla. Mahla oli rasittava kaveri ja siksi Musti kävi edelleen mun kanssa harrastamassa ja lenkillä yksin, ilman pikkumustaa. Mutta kun Mahla kasvoi, koirien suhde parani ja Mustinkaan ei tarvinnut enää luikkia pakoon, kun Mahla oppi kunnioittamaan Mustia. Mutta sitten me Mahlan kanssa muutettiin kaupunkiin. Koko elämänsä maalla asunut Musti sai jäädä maalle nauttimaan maaseudun rauhasta ja siitä elämästä, mihin se oli tottunut. 

Musti oli terve koko elämänsä. Eläinlääkärissä käytiin vain rokotuksilla. Yli kymmenenvuotiaanakin Musti oli kovin reipas, se lähti lenkille halukkaasti eikä askel tuntunut painavan. Viime talvena sille tuli ensimmäinen iho-ongelma, joka ehkä lienee tämän kesäisen alkua. Kesällä Musti alkoi sairastella, kohtutulehdus vei siltä voimat, mutta se tokeni siitä pelkällä lääkityksellä eikä tarvinnut riskialtista leikkausta. Mutta tilanne ei kuitenkaan parantunut ja tuntui turhalta pitkittää sen elämää. Se olisi vaatinut paljon tutkimuksia, paljon lääkärireissuja, paljon lääkkeitä eikä se olisi silti välttämättä ollut kivuton. Varsinkaan kun Musti ei edelleenkään automatkustamisesta tai eläinlääkäristä pitänyt, lääkkeiden syöminenkin oli enemmän pakottamista. Oli aika päästää irti ja olla iloinen, ettei se joutunut kärsimään pidempään.

Musti haudattiin risuaidan viereen omenapuiden lomaan, mutta sydämessäni se pysyy aina. Musti oli niin rakas ystävä, niin tärkeä toveri kasvaessani pikkutytöstä rouvaksi. Se opetti mulle paljon niin koirista, koiramaailmasta kuin elämästä. Kiitos Musti.

Purkkirataa

Kesäisten purkkirataongelmien takia pidettiin purkkiradalta taukoa ja keskityttiin jäljestämiseen. Nyt ollaan taas palattu purkkirataharjoitusten pariin. Tauko todellakin kannatti, sillä Mahla tekee nyt hienosti hommia.

Ongelmana oli siis harsojen maistelu ja nostelu ja yleinen levottomuus ja malttamattomuus. Avonaisista laseista siirryttiin jo silloin kesällä kapeampisuiseen purkkiin, josta Maa ei harsoa saa suuhunsa. Mutta ongelma ei ratkennut sillä, Mahla tassutyöskenteli purkkien kanssa ja keskittyi kaikkeen turhaan härväämiseen. Koska mielentila oli koiralla väärä, ei lähdetty väkisin työstämään sitä pois treenien kautta vaan tauolla. Ja se todellakin toimi. Mä olen monessa asiassa huomannut Mahlan kanssa, että silloin kun alkaa keittää yli ja ongelmia tulla, tauko on ehdottomasti paras ratkaisukeino. Koira saa järjestellä asiat aivoissaan ja sitten tekeminen on yleensä aivan erilaista tauon jälkeen. Ei tarvitse tehdä ihmeitä ja hermostua itse, että mitä tässä opettaisi toisin, kun vaan on tekemättä sitä asiaa vähään aikaan.

Aloitettiin ensin pienisuisilla maustepurkeilla niin, että yhdessä oli oikea ja kahdessa tyhjä. Kun se harjoitus meni hyvin, uskallettiin kokeilla laseja ja häiriöhajuja. Ei mitään ongelmaa. Mahla vetää purkkiradalla järjestelmällisesti, ilmaisee välittömästi oikean purkin eikä oikeaa haistettuaan enää etene muualle. Ilmeisesti myös jäljestys (ja huomattavasti haastavampi hajuerottelu siellä ympäristössä) on aiheuttanut sen, että Maa ilmaisee heti kohteen.

Tänään harjoiteltiin heti aamusta yksi setti (3x3) purkkirataa. Siinä oli viisi purkkia, yhdessä kohde, kahdessa tyhjä ja kahdessa vanhemmat häiriöhajut. Ekat kolme tehtiin kahdella tyhjällä ja kohteella, seuraavat kolme kohteella, kahdella tyhjällä ja yhdellä häiriöllä ja viimeinen kaikilla. Mahla ei reagoinut häiriöihin millään tavalla. Se tietää, mitä tekee.

Voisimme varovasti aina joskus ottaa vaikeampia harjoituksia. Mutta maltti pitää olla matkassa, että muistetaan ottaa aina helpompia väliin. :) Vaikeampia harjoituksia olisivat ne, että purkkeja olisi meidän täysi määrä eli kuusi (telineitä on kuusi) ja kaikissa häiriöt (myös tuoreampia häiriöitä). Tai vaihtamalla etsittävä haju välillä, joka vahvistaa hajunottoa ja sen merkitystä.

Yhteistreenit meillä on nykyisin maanantaisin vaihtelevissa paikoissa Treen seudulla. Lielahteen ollaan menossa ensi viikolla. Tällä viikolla olimme Pirkkalan HongKongin pihalla, jossa Mahlalle tehtiin esinejälki, jossa oli alustanvaihteluita ja erittäin haastava tuuli. Maa selvisi jäljestä erittäin hienosti sen vaikeudesta huolimatta ja esineistäkin nousi puolet (siinä tuulessa koira jäljesti niin kaukana ydinjäljestä (viereisen ojan pohjalla suurinpiirtein), että on ihme, että se nosti edes niin monta esinettä!).

Parit hurlumheit

Tampereen hajutunnistustreenit aloitettiin tehokkaasti. Viime maanantaina treenailtiin hienossa ympäristössä Hatanpään Arboretumilla kauniissa aurinkoisessa illassa. Treenin teema oli ihmispurkkirata. Mahlalle tämä muodostui kovin vaikeaksi. Se ei meinannut millään osata kohdentaa tiettyyn ihmiseen, se etsi esineitä ja jälkeä. Lopulta tehtiin niin, että annoin lähtöhajun maalimiehen vieressä ja palkkasin heti, kun Maa meni maalimiehen luo. Mahla sulkee töitä tehdessään maailman ympäriltään ja tästä syystä myös kaikki ihmiset. Silloin on kovin vaikea maalimiestä löytää... :)

Toisella kierroksella tehtiin Sadun toiveesta hurlumhei, jossa on maalimies. Jälki oli n. 170m pitkä ja meni pääasiassa nurmea, mutta meni useamman hiekkaisen kävelytien yli. Mukaan sekoittui siis paljon jäljentekijää tuoreampia häiriöjälkiä. Yhdessä kohtaa mentiin aika pitkään sivuun, mutta haju oli ilmeisesti levinnyt tuulen mukana sinnepäin. Sieltä tultiin kuitenkin takaisin ja Sadun neuvojen mukaan sitten haravoitiin nurtsia ja löydettiin takaisin jäljelle. Ja tosi hyvin Maa jäljesti niitä pätkiä, joissa ei ollut alustanvaihteluita yms. Ja maalimies löytyi vihdoin ja viimein.

Tänään oli treenit Hermiassa Herwoodissa. Ensin tehtiin esineruutu. Mahla oli varsin pätevä. Se ilmaisi maahanmenolla esineet ja etsi niitä hyvin intensiivisesti.

Sitten tehtiin hurlumhei jälleen sokkona. Lähdettiin hieman väärään suuntaan, mutta ehdittiin palata sieltä takaisin ennen kuin kukaan ehti sanoa, että ei enempää sinnepäin. Mahla merkkasi voimakkaasti jälkeä tien yli, joten mentiin sitten risteyksen läpi. Siitä asvalttikävelytietä ylös TTY:n Festian pääovia kohti. Ylätasanteella Maa poikkesi sivuun ja sai selvästi hajun maalimiehestä, koska haisteli kovasti kaiteen yli. Kanssakulkijat kokivat ylimääräisiä sydämentykytyksiä Mahlan uhkarohkean kiipeilyn, mutta kyllä me rappusia pitkin sitten lähdettiin keskitasanteelle. Maa jatkoi hieman alaspäin vielä, mutta tuli nopeasti takaisin, ei ehtinyt edes alas asti. Ja siitä seinänvierustaa pitkin suoraan maalimiehelle. Tosi hyvin koira selvisi tästä jäljestä!

Ja mä olen vähän oppinut lukemaan Mahlaa, että koska se on jäljellä ja koska ei. Pikkusen. Aika tarkkaan koiraa saa kyllä lukea, että siihen oppii, mutta hienoa on se, että on selusta, joka neuvoo ja tulkitsee. Sitä oppii sitten katsomaan oikeita asioita.

Liikkuva koulu

Ollaan vietetty blogin osalta hiljaiseloa hetken aikaa. Treenattu ollaan tällä välin lähinnä jälkeä ja mitä nyt ruokakuppitokoja ja leikkitokoja, mutta ei mitään varsinaista. Hiljaiseloa koirarintamalla selittää ehkä omat hääni, joiden kanssa on puuhaa ollut riittävästi. Nyt Jannekin on siis meidän perhettä tai Mahla mun ja Jannen perhettä. :)

Lauantaina oli Ikaalisten alakoulujen ja yläkoulun liikuntapäivä, johon oli toivottu seuralta osallistumista näytösten muodossa. Oli tokonäytöstä, jossa lähinnä muutama valiotasoinen bortsu ja belgi esiintyi, mutta me "tavallisetkin" päästiin agilityn parissa vähän näyttämään kaahailua. Mahla kaahaili tapansa mukaan melkoisesti ja oli taas niin tosissaan, kun pieni koira voi olla. Aivot narikassa ja täysillä eteenpäin. On tuon otuksen kanssa silti kiva tehdä aksaa, se on niin täpäkkä, tarkka ja tekee niin hienosti! :)

Näytöksiä oli vähän väliä ja välillä lapset saivat rapsutella koiria. Siellä tulikin monenlaista juttua koirista ja rapsutuskoirat olivat kovasti lasten ja aikuistenkin mieleen. Monet koiratarinat tuli kuultua. :)

Ihan lopuksi parin agilitykiekan ja tauon jälkeen tehtiin vielä vähän temppuja ja koriatanssijuttuja kentällä. Lähinnä halusin tehdä häiriöllisessä ympäristössä tehdä vähän muutakin kuin pelkkää aksaa, jossa kuitenkin Mahlan näkökulmasta kaikki ympärillä tapahtuva on täysin merkityksetöntä. Nyt kuitenkin Maa oli joutunut kuuntelemaan starttipistoolia ja siihen aina reagoi. Ei pelolla, mutta keskeytti tekemisen ja katsoi äänen suuntaan. Toki se heti "palautui", mutta kuitenkin halusin ottaa tästäkin treenihyödyn irti. Aksatessa kun Maa ei edes huomaa tällaisia ääniä. :)

Koiratanssijuttuja Maa tekikin tosi hienosti! Tarkkaa tekemistä ja oikein mallikelpoisesti. Mä olen missannut Tampereen koiratanssikisojen ilmoittautumisen, joten meidän kisaura alkaa ehkä joskus myöhemmin. Näihin syyskuussa oleviin kisoihin piti mennä, mutta koska viime aika on ollut aika härdelliä enkä ole ehtinyt syksyä yhtään pidemmälle miettiä niin näinhän tässä kävi... Mä oon huono treenaamaan ohjelmia, koska mä löydän koko ajan mielenkiintoisempia musiikkeja, joihin haluan uutta ohjelmaa koota. Nyt on taas sellainen tilanne. Saas nähdä, miten käy.

Niin ja kiitos Helille agilityesityskuvista, jotka ovat tämän blogitekstin yhteydessä.