Ohittaminen onnistuu ja ei

Tuhkan kiinnostus muihin koiriin on saatu jonkin verran hillittyä. Nykyisin onnistuu treenaaminen kentällä tai hallissa niin, että siinä on muita koiria läsnä. Tuhkalla on tekemistä mun kanssa niin se menee yli muiden koirien kanssa seurustelusta, mikä on hienoa. Kadulla ohitetaan namin kanssa jo oikeastaan tosi hyvin. Mitä rauhallisempi ohitettava koira on, sitä paremmin ohittaa myös Tuhka. Tekemistä vielä piisaa, jotta namia ei tarvitse syöttää koko ajan. Kuitenkin se pystyy jo keskittymään namiin, mikä on hieno juttu.

Metsässä Tuhka on lopettanut (kop kop) toisten koirien luo ryntäilyn. Toisin sanoen se ei enää ryntää suinpäin katsomaan, kun jossain näkyy liikettä. Tämä on tehnyt metsälenkkeilystä paljon rennompaa. Harmi vaan, että itse mukautuu tilanteeseen liian tehokkaasti ja palkkaaminen on vähän retuperällä. Mulla on yleensä namia mukana lenkillä, muttei herkkunameja, joita käytettiin silloin, kun yritettiin epätoivoisesti päästä eteenpäin muiden luo ryntäilystä. Pitäisi yllättää pikkukoiraa useammin niin että hyvästä luopumisesta ja luoksetulosta saisikin jättipalkan.

Mutta ei se elämä pikkukoiran kanssa näin helppoa ole. Tuhka ei varsinaisesti ole ollut kiinnostunut ihmisistä koskaan. Silloin kun muiden koirien luo ryntääminen oli pahimmillaan, se kyllä bongasi jokaisen ihmisenkin, koska ihmisten luona saattaa olla koiria. Ihmisissä ongelmallista onkin enää vain metsässä juoksevat ihmiset. Jotenkin ne vissiin onnistuu pelästyttämään nopealla ilmeistymisellä ja etenemisellä pikkukoiran niin, että se päästää varoitushaukun, joka kyllä pelottaa ne juoksijatkin. Ja varoitushaukun yhteydessä se ei tule mun luo. Se on sitä ihan samaa varoitushaukkua, mitä se piti aiemmin jokaikiselle metsässä vastaantulevalle koiralle, mutta josta me ollaan päästy eroon.

Niinpä seuraava suuri suunnitelma on ilmeisesti hankkiutua jonnekin iltarastipaikalle hengaamaan metsään ja ihmettelemään juoksevia suunnistajia. Harvoin tuolla metsässä ketään tulee juosten vastaan, mutta tuosta Tuhkan käytöksestä tulisi silti päästä eroon. Itseäni hävettää niin kovasti, kun oma koira tekee tuollaista, vaikkei se ole (kop kop) juoksijan luo kertaakaan mennyt. Tuhka harja pystyssä kumeasti haukkuen ja kohti juosten ei ole mikään ystävällisen koiran näky, että turha siinä on yrittää edes sanoa, että "kyllä tämä ihan kiltti on". Ei se siltä näytä.

On tuo melkoinen pikkukoira kyllä. Sen ongelmat on niin erilaisia kuin ongelmat Mahlan kanssa eikä mulla ole muuta ratkaisua kuin yrittää ja kokeilla. Toisaalta se on harja pystyssä oudoista asioista varoittaja ja toisaalta ehkä maailman suloisin otus, kun se sohvalla nukkuu pienellä ketukäröllä häntäpuuhkansa vieressä. Mahlan kanssa ei ole koskaan joutunut tekemään töitä meidän arjen sujumisen kanssa, sen ongelmat on treenikentällä. Tuhka on taas toisinpäin. Sen kanssa ollaan jouduttu harjoittelemaan niin montaa arjen asiaa niin monta kertaa ja ihan jatkuva työ jatkuu edelleen. Mä olen onnellinen siitä, että olen saanut olla paljon kotona Tuhkan ensimmäisen vuoden aikana, jolloin me ollaan ehditty työstää näitä ongelmia. En tiedä, missä oltaisiin, jos Tuhka olisi joutunut olemaan pitkät päivät yksin (no Mahlan kanssa) kotona eikä sille olisi pystynyt antamaan niin paljon virikkeitä kun sille on nyt pystynyt antamaan. Se on meinaan hiukan ärsyttävä, kun se kyllästyy ja haluaa toimintaa. Mutta väsyneenä kyllä sitten nukkuukin pitkiä sikeitä unia.

Päivityksiä

Meillä on parit hyppistreenit päivittämättä. Ensinnäkin viikko sitten tehtiin perussarjaa pohjalle kuudella esteellä, joka rauhoitti Tuhkaa toivotusti. Tehtiin myös pari kertaa samainen perussarja vinoilla hypyillä ja sekin meni mukavasti. Vähän Tuhka ajautuu perussarjalla lähelle hyppyjä, kun se saa ottaa vauhtia alle eli ei lähdetäkään siitä ihan ekalta esteeltä.

Toiseksi tehtiin korkeuden arviointia muistaakseni 30 cm -> 40 cm ja takaisin. Tässä kun ensimmäisten esteiden väli on lyhyempi ja viimeisen pidempi, Tuhka alkuun ponnisti taas kyllä oikeasta kohtaa vikalle hypylle, mutta otti sen nopeasti alas. Riman korkeutta se luki kuitenkin hyvin.

Eilen tehtiin vähän set pointia yhdellä tulohypyllä. Korkeudet 30, 35, 40, 45, 35, 30, 25 cm. Videolta katsottuna koira tekee hyvää duunia, mutta kuppi on liian lähellä. Tässä harjoituksessa kuppi saakin olla lähellä, ettei koira pyri tekemään pitkää hyppyä, mutta pitää sillä olla silti tilaa tulla kunnolla alas. Tuhka tuntuu käyttävän takapäätä vähän ehkä ylikin, koska sen takapuoli käy aika korkealla (toki tuo kippura häntä hämää tässä vähän). Seuraavalla kerralla tehdään set point pelkällä okserilla ja kuppi vähän kauempana.

Höntsättiin vähän putkella takanaleikkauksia. Vaan voisin jättää putkijututkin tauolle, jotta saan maltin pysymään hommassa mukana. Ja mäkö joskus sanoin, että Tuhka on sellainen rauhallinen aksakoira... No joo, eihän se nyt sillai täpöjä mee ja kaikkeensa anna, mutta kyllä se kulkee. ;)

Mun vetämä agilityn pohjataitokurssi päättyi ja alkeiskurssille on menossa hyviä koirakoita. Tehtiin vähän agilityjuttuja jo ja jälleen vahvistui se ajatus, että koiran oppimisen kannalta suurin hidaste ja häiriö on oikeasti se ohjaaja. Ohjaajan rooli on toki agilityssa äärimmäisen tärkeä, mutta mitä eleettömämpi ja äänettömämpi ohjaaja on, sitä paremmin koirat tekee töitä. Ja mitä oikea-aikaisempi ohjaaja on, sitä eleettömämpi ja äänettömämpi hän voi olla. Ja mitä itsevarmempi ja osaavampi koira, sitä nopeampi on koira. Ja mitä nopeampi on koira, sitä vaikeampi on ohjaajan olla oikea-aikainen. Että näin. Ei oo helppoa.

Ollaan hajuiltukin ihan mukavasti. Tuhka kohtasi viime viikolla yhden ison haasteen ja se on koirapuisto. Meidän tuore jälki meni koirapuiston ohi. Ja puistossa olikin mukava vilinä. Oli haastava alku jäljelle, mutta kun Tuhka löysi vähän avustettana pari esinettä, se pääsi jutun juonesta kiinni ja alkoi tehdä töitä. Ja sitten jälki helpottikin loppua kohti. Mahla sai samoissa treeneissä hyvän mielen hurlumhein ja oli vallan pätevä. Lauantaina tehtiin metsäjälkeä. Tuhkan ensimmäinen metsäjälki opetti mulle, että Tuhka ei ole Mahla. Se olikin vaikea. Mahla teki vajaan vuorokauden vanhan metsäjäljen ja se meni oikein hyvin. Kokemattomuus metsäjäljellä näkyi oikeastaan vasta hakkuuaukealla, jossa oli jäniksen papanoita. Mahla päätti ottaa välipalkkaa siinä. :)

Hyppistreenit vauhdista

Mä päätin, että yritän kirjata meidän aksatreenejä tänne blogiin. Jos saisin liitettyä niihin vielä videoita ainakin joskus, niin tästä voisi olla hyötyä.

Sunnuntaina ennen pohjataitokurssia treenailtiin hyppytekniikkaa. En muista ollaanko aiemmin koskaan otettu hyppissarjoille vauhtia putkesta. Nyt otettiin. Ensin perussarja kerran pelkästään, kuppi oli nyt lähempänä esteitä kuin viimeksi. Sitten perussarja kaksi kertaa putkesta (15 ft) vauhtia ottamalla. Vähän tuli Tuhkalle kiire, mutta yllättävän hyvin se perussarjasta selviytyi. Myös alastulot olivat hieman töksähtäviä, kun Tuhka joutui jarruttamaan koko ajan.

Päivän treeninä oli etäisyyden arviointi ja tarkoituksena hakee etäisyys, jolloin Tuhka ottaa kaksi laukkaa viimeiseen esteväliin. No pakkohan mun oli tehdä aloittelijan virhe eli muuttaa kerralla liian montaa asiaa. Niinpä kokeiltiin alussa muutama toisto putken vauhdista. Aloitettiin 9 ft ja noin 16 ft kohdalla Tuhka otti välilaukan. Se arvioi viimeisen välin oikein eli ponnistaa pidemmän välin puolesta välistä, mutta viimeisen hypyn lakipiste on kuitenkin ennen rimaa ja se tulee alas heti riman jälkeen. Yksi syy tähän voi olla liian lähellä oleva kuppi eli sen ei kannata tehdä pitkää laakahyppyä, koska se joutuu heti jarruttamaan kupille. Tämän voisi siis seuraavalla kerralla tehdä niin, että kuppi on paljon kauempana ja mä voisin itsekin olla siellä edessä.

Videolle on valittu tahallaan kaksi hyvin epäonnistunutta suoritusta ja viimeinen jo kelvollinen. Siinäkin edelleen koiralla on hoppu, mutta se kuitenkin malttaa. Mun mielestäni tämän videon kolmessa toistossa näkyy hyppistreenien hienous. Jokaisella kerralla mä teen itse kutakuinkin samalla tavalla ja koira saa palkkaa. Koira sen sijaan parantaa joka kerralla, vaikka ensimmäinen menee ihan pipariksi eikä viimeinenkään mikään täydellinen vielä ole. :)

Tiivistäen jatkossa:

- vauhtituloja etenkin perussarjalle, johon voisi laittaa myös kuudennen esteen (tuo malttia ja pakottaa kokoomaan)

- vauhtitulot pidemmältä etäisyydeltä, ei putkesta (ja kun putkesta niin pidempi etäisyys kuin 15 ft putkelta sarjalle, vaikea vielä näin)

- etäisyyden arvioinnissa kuppi paljon kauemmas

Tuhkasta agilitykoira ja paljon muuta

Ennen pääsiäistä käytiin ihan yllättäen treenaamassa hyppytekniikkaa Tuhkan kanssa oman seuran upouudella kentällä, joka oli loistavassa kunnossa. Treenit videoitiin ja näin pääsin jälkeenpäin tekemään videoanalyysiä. Sitä täytyy tehdä jatkossakin. Niin paljon se avaa asioita, joita ei ehdi näkemään treeneissä.

Mä en juurikaan muuta suunnitelmiani treenien suhteen. Vaikka viimeisellä suunnitellulla toistolla tippuu rima tai suoritus muuten "epäonnistuu", se ei tarkoita, että ottaisin seuraavan toiston. Ei, toistomäärät saavat olla pieniä. Oppimista tapahtuu jokaisella toistolla eikä epäonnistunut tarkoita, että koira olisi huono.

Perussarjaa tehtiin tavallisena ja vinoilla esteillä. Sen lisäksi harjoiteltiin melko loivaa kaarretta viidellä hypyllä. Tuhka mielellään venyttää, mikäli palkkakuppi on kaukana viimeisestä esteestä. Jatkossa siis tarkkana, ettei palkka ole liian kaukana, jotta takapää joutuu kunnolla töihin. Kaarre meni itse asiassa tosi hyvin. Nuoresta iästään huolimatta se taipuu ja koordinaatiokykykin riittää jo tähän! Viidellä esteellä oli huomattavissa tosin vähän väsymistä aina viimeisellä välillä, ei jaksanut koota itseään ihan niin hyvin kuin muilla.

Vertailin Tuhkan perussarjan videota johonkin Mahlan vanhoihin videoihin. Tuhkalla on toki pitkä selkä, mutta se käyttää sitä tosi hyvin hyppäämisessä. Selkä pyöristyy, katse (ja pää) pysyvät alhaalla ja takapäästä tulee ponnistus. Täytynee rohkeasti kokeilla erilaisia hyppyhaasteita sille ja videoida niitä. Vaikkakaan hyppäämisestä ei edelleenkään tehdä edes jokaviikkoista juttua.

Mahlan kanssa hömpöteltiin. Sen kanssa on kyllä tosi kiva puuhastella kaikkea! Höntsäillä. Jotenkin me ollaan tosi rentoja, kun ei treenata mitenkään tavoitteellisesti tokoa tai muuta sellaista. Mä niin tykkään tuosta otuksesta ja sen kanssa tekemisestä!

Olen tässä pohtinut useasti koiran oma-aloitteisuutta esimerkiksi hajujuttujen suhteen. Mielestäni mä olen onnistunut kehittämään Mahlalla sen omien aivojen käyttöä ja samaten Tuhka vaikuttaa sillä tavalla kekseliäältä, että se tekee itsenäisiä ratkaisuja. Tällä en tarkoita varsinaisesti tarjoamista, josta puhutaan esimerkiksi tokon tai temppujen opetuksen yhteydessä. Tarkoitan koiran kykyä toimia itse ja olla kysymättä ohjaajalta, että saako tästä namia tai tästä vai tästä (mitä koira tekee tarjoamalla toimintoja). Tuhkaa vien moniin tilanteisiin niin, että sillä ei ole juuri mitään aavistusta, mitä tehdään. Se ei ala tarjoamaan mitään juttuja namien toivossa, koska namit ilmestyvät kuvioihin vasta paljon myöhemmin. Silloin koirasta saa niitä koiran omia käyttäytymismalleja esille ja pääsee vahvistamaan niitä. Ja sellaista itsenäisyyttä mä pyrin vahvistamaan noissa koirissa.

Tunnistusetsinnässä tätä käytetään oikeastaan kaikessa. Toki lähtöhajun merkitys on koiralle opetettu ihan opettamalla positiivisesti vahvistamalla, mutta työskentely ulkona tulee koiralta itsestään. Mä tiedän, että "opettamattomuudessa" on ongelmansa, mutta mä uskon vakaasti, että sillä on hyödyt siinä, että koira ei työskentele kaavamaisesti vaan se selviytyy erilaisista tilanteista, koska sille ei ole opetettu mitään vaan ainoastaan vahvistettu sitä oikeaa hajua.

Samoja metodeja mä käytän nyt Tuhkan kanssa agilityssa siinä määrin missä voin. Hyppistreeneissä voi, koska siinä itse harjoite antaa kaiken palautteen, en minä. Mä vaan palkkaan yrityksestä. Agilityssa on pakko toki myös opettaa "perinteisesti", mutta pohjat ja sen koko harrastuksen kannalta erittäin tärkeän mielikuvan lajista mä pyrin luomaan itsenäisyyteen ja itseluottamuksen kasvattamiseen keskittyen. Agilityssa ja monissa muissa lajeissa puhutaan mun mielestäni aivan liian vähän koiran itseluottamuksesta. Se on kuitenkin hyvin ratkaisevassa asemassa esimerkiksi kilpailuissa. Me ihmiset tuijotetaan liian usein koiran ulkoiseen suorittamiseen eikä ongelmissakaan keskitytä tutkimaan asiaa koiran mielikuvia ja itseluottamusta tutkimalla. Se on vaikeaa ja helpompia tapoja vaikuttaa asioihin on. Mutta mikä on mielekästä koiran kannalta ja millä saa pysyvämpiä tuloksia, se voi olla ihan toinen juttu.

Mistä tämä koko ajatusmaailma on lähtenyt? No mistäs muualta kuin paimentamasta. Mä ohjaajana olen niin paljon tyhmempi kuin koira, että parempi antaa koiralle mahdollisuus ratkaista asiat itse. Ja jos miettii Mahlaa, joka oli 8-kuisena ekan kerran paimenessa, mä olin aivan uuno paimennusjutuissa, vaikka meillä kotona lehmiä olikin eli elukoiden kanssa toimiminen ei ollut mikään uusi juttu, niin tuo pikkukoira osoitti omat kykynsä jo silloin. Se on lahjakas ja sen on annettua kehittyä omaan tahtiin opettamatta, antamalla sille vain uusia haasteita ratkaistavaksi. Tuhka oli viime kesänä pentuna ekaa kertaa paimenessa metsässä isolla laumalla ja täysin vailla tietoa mitä tehdään ja täysin vailla mun apua, tukea, kannustusta, kehua, käskytystä. Se sai ihan itse prosessoida ja saada ensimmäiset ajatukset paimennuksesta kytemään aivoihinsa. Mielenkiinnolla odotan toukokuun paimennusleiriä ja sitä, miten Tuhka on kasvanut.