Mahla kävi sterilisaatiossa toissaviikon torstaina. Ei tule pikkuMahlaTuhkia nyt. :) Samalla nukutuksella halusin tarkistaa Mahlan lonkkien tilanteen. Lonkkien lisäksi siltä kuvattiin selkä.
Leikkaus meni hyvin. Muutaman tunnin päästä kun hain koiraa niin siellä se oli huudellut ja piipannut jo hetken aikaa... Kauluria en sillä pidä, se kai täytyisi kiristää tosi kireään. Eläinlääkärin pihassa se ensimmäisen kerran käpälöi sen pois päästä ja kun laitoin sen illalla siksi aikaa, kun kävin Tuhkan kanssa pihalla, ei töttörö ollut enää päässä kun palasin. Kyllä sen aika kireälle pannan kanssa varmaan saisi, mutta meille hankittiin sellainen haavasuojapuku (ristitty printtihuppariksi) Mustista ja Mirristä. Se oli liian iso Mahlalle, mutta kursin sitä vähän kasaan niin että siitä tuli hyvä. Kyllä se kuonollaan saa kaivettua mahan alle, jos tahtoo, mutta se ei yhtään sitä ole tehnyt.
Eniten mua kuitenkin jännitti ne lonkkakuvat. Onko nivelrikkomuutoksia? Onko lonkat menneet huonompaan suuntaan? Suuri helpotus ja päivän paras uutinen oli se, että muutoksia ei ole. Mahla on edelleen hyvässä kunnossa. Terve se ei ole, lonkat on todella löysät ja lonkkamaljat matalat, mutta nivelrikkomuutoksia ei ole. Myös selkä on terve edelleen.
Mahla ja Mahlan printitön ja huputon printtihuppari :)
Mahlan toipuminen leikkauksesta on sujunut hyvin. Se ei ole yhtään nuoleskellut haavaa. Pikemminkin se on pelännyt vatsanalustaansa ja vain printtihuppari päällä se on rentoutunut. Tänä maanantaina käytiin ottamassa tikit pois ja haava on hyvin siisti.
Mahla on ollut tauolla kaikesta harrastamisesta, mutta Tuhka on ahkeroinut hajujuttujen parissa niin purkkiradalla kuin esineruuduissa ja eilen se teki ensimmäisen lyhyen esinejäljen. Tuhkan keskittymiskyky on vielä aika hatara, mutta aika hienosti se silti tekee töitä. Pitkään se ei siis jaksa, mutta sen vähän aikaa se tekee melko mukavasti. Selvä idea sillä on siitä, mitä sieltä asvaltilta etsitään. Ensimmäinen asvalttijälki meni mukavasti, vaikka satoi ja paikka ei ollut ihan rauhallisimmasta päästä, koska oltiin Hakametsän jäähallin parkkiksella. Mutta hyvä Tuhkasta tulee! :)
Lisäksi Tuhka on vähän aksannut ja ainakin ollut treeneissä mukana kopin seinään kytkettynä harjoittelemassa odottamista ja rauhoittumista. :) Pussi on toinen este, johon Tuhka on tutustunut. Selvästikään Tuhka ei ole yhtä reikä päässä kuin Mahla, koska Tuhka ei ihan niin nopeasti ole rohkaissut pussin kanssa kuin Mahla aikanaan (meni ehkä kolmannella toistolla niin, ettei kangasta pidetty ylhäällä eikä sen jälkeen ole kertaakaan tarvinnut pitää kangasta ylhäällä). Kyllä Tuhkakin on jo kangas alhaalla olevaan pussiin mennyt, mutta selvästi se epäilyttää vähän.
Sen myöskin päätin viime treeneissä, että mä en ota Tuhkaa koskaan treenaamaan samassa ryhmässä, jossa mä koulutan itse. Viime viikolla tuli sellainen tilanne, kun pentuaksakurssilla oli vain yksi kurssilainen niin ajattelin, että treenataan vuorotellen. Ei tuu mitään, mun keskittymiskyky ei riitä ja oma tekeminen kärsii siitä. Ja toinen mitä päätin oli se, että me ei Tuhkan kanssa treenata märällä nurmella. Se on liukas ja mä en halua rasittaa Tuhkaa siinä. Eli toisin sanoen, mitä päätin/opin: Mun pitää malttaa. Pitää tehdä asioita vain silloin kun ne ovat kohdallaan, ei silloin kun tarjoutuu tilaisuus. Ja tämä pätee kyllä vähän muuhunkin kuin agilityn harjoitteluun.
Mä teen mielummin asiat hyvin ja laadukkaasti kuin treenaan paljon. Mä uskon, että se kantaa lajissa kuin lajissa paljon pidemmälle. Kun pitää kriteerit korkealla eikä laske niitä niin vähilläkin toistoilla saa paljon aikaan. Näin mä uskon ja tämä pätee pikkukoiran lisäksi isoon koiraan ja sen kanssa tekemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti