tiistai 19. helmikuuta 2013

Yhtä sun toista

Kirjoitetaan jostakin muustakin kuin hajunotosta. Tosin siitäkin tulee ehkä tänään vielä juttua. :)

Eilen treenailtiin sisällä yhtä sun toista. Koiratanssijuttuja tehtiin ja treenattiin musiikin kera alkuosaa ja loppuosaa ja väliin tulevia positioiden vaihtoja. Itse treenailin ohjaamista ja sitä, miten käsimerkeistä saisi sellaiset sujuvat ohjelmaan kuuluvat. Sitten treenailtiin etupositiossa sivusuuntaista liikettä siten, että itse peruutin. Tämä lähti sujumaan yllättävän hyvin, vaikka Maa ei kyllä ihan suorassa pysy. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa.

Sekaan otettiin myös tokojutuista metallin nostoa ja kaukoja. Kaukon vaihdot Maa teki tosi hienosti ja seisomasta maahan alkaa (treenien vähyydestä huolimatta) olla aika kivalla mallilla eli vaikka otan sen suoraan sarjaan mukaan muistuttelematta sitä etukäteen, Maa tekee sen oikein. Seisomasta istumaan ei ole vielä näin pitkällä enkä sitä ole tainnut sarjassa vielä ottaakaan. Tosin mä en kuollaksenikaan muista, miten mä oon s-m käskyttänyt... Mikä on mun käsimerkki? Oliko se sama kuin i-m? Entä käsky, mahtoikohan se olla "alas". Sillä Mahla on ainakin maahan mennyt. Hyvä mä oon treenaan tokoa, kun treenataan niin harvoin, että unohdetaan käskytkin.

Lisäksi voisin kertoa, että Mahlasta tuli ISKK:n vuoden 2012 tokotulokas ja tokokoira. Aika ihme, mutten tiedä kuinka noita pisteitä lasketaan. :) Tältä vuodelta ei mitään pyttyjä taideta kerätä, kun kisaaminen taitaa olla aika vähissä ainakin näillä suunnitelmilla, mitä nyt on.

Ja toiseksi meiltä pyydettiin koiratanssinäytöstä kesälle, saas nähdä mitä kehitellään. Lastentapahtumaan täytyisi olla lastenmusiikki ja freestyle-esitys. No, eiköhän me jotain keksitä, se kun ei mikään kisaesitys ole niin ei tarvitse kokonaisuudesta murehtia sillä tavalla. Kunhan joitakin temppuja musiikin tahtiin tehdään ja yhdistellään ne kivasti niin se riittänee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti