Vuosi pakettiin ja uutta mietteisiin

Ollaan lähdössä häämatkalle joulun jälkeen, joten laitan vuoden nyt jo pakettiin. Mahla saa olla maalaislomalla tuon ajan, se saa syödä hyvin ja suurin rasitus päivässä lienee kerjäämisen paljous... Mahla on tehnyt syksyn niin ahkerasti nenätöitä, että tauko tekee hyvää. Uudella innolla aloitellaan seuraavaa vuotta sitten loppiaisen jälkeen.

Tämän vuoden alussa aloitettiin Koirakoutsin tunnistusjäljestyskurssilla. Se sitten veikin mennessään. Keväällä kurssikertoja oli kymmenen, joiden aikana (kotiharjoitusten myötävaikutuksesta) edettiin Mahlan kanssa jopa siihen pisteeseen, että se osasi oikeasti valita purkkiradalla oikean purkin, vaikka mukana oli jo vanhempi häiriöhaju. Myös ensimmäisiä kertoja olimme ulkona asvaltilla treenaamassa. Kesällä oltiin Ikaalisissa ja käytin hyväkseni sekä agilitykavereita että vanhoja koulukavereita tekemään esineruutua ja jälkiä. Syksyllä koottiin Tampereelle tunnistusjälkiporukka, joka koostui pääasiassa kevään kurssilaisista ja vetäjistä. Joka maanantai ollaan säännöllisesti treenattu eri teemojen kanssa ja edistytty hurjasti. Koiranlukutaito on sellainen, missä sitä vaan itse on aika surkea. Pari kertaa ollaan käyty varastoetsintätreeneissä ja itsenäisyyspäivänä päästiin Hämeenlinnan raunioradalle etsimään maalimiehiä. Tavoitteena on ehdottomasti jatkaa harrastamista, tehdä monipuolisia harjoituksia ja etenkin oppia itse lukemaan koiraa! Ehkä myös maalimiehen ilmaisua voisi alkaa harjoittelemaan. Tähän mennessä maalimies on aina suorapalkannut, koska mihinkään kisoihinhan ei harjoitella vaan pääasia, että kadonnut löytyy. :)

Tokon osalta käytiin keväällä säännöllisesti Herhautokoissa Herwoodissa. Toukokuussa kokeiltiin AVO1 ja AVO3 tuomareista riippuen kovin samanlaisilla suorituksilla. :) Sen jälkeen päätin, että tehdään töitä sekä paikkamakuun että ääntelyn kanssa. Kovin vaihtelevasti ollaan töitä tehty, mutta haaveena olisi ensi vuonna päästä hakemaan se viimeinen ykkönen kerrankin edes ok:lla suorituksella. Ja sitten tosiaan olen itselleni luvannut, että haluan käydä voittajassa pari kisaa kokeilemassa, mitä se oikeasti on. Tulostavoitteita ääntelyn takia ei ole ja tuomareita en rupea valikoimaan sen mukaan, kuka katsoo mitäkin läpi sormien. Mitä sellaisilla tuloksilla tekee, joita ei ansaitse? Syksy on tokon osalta ollut hiljaisempaa ja oikeastaan ainoa treeni, mitä ollaan tehty, on oikean mielentilan hakemista. Odotan vaan niin kauan, että Maa on oikeassa mielentilassa ja sitten vasta tehdään yhtään mitään. Tämä vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta sanon ihan suoraan, että hajuharjoitukset ovat kehittäneet tätä puolta valtavasti. Maa on oppinut säätelemään itseään ja virettään. Se näkyy myös tokotreeneissä, vaikka vaikeaa se on.

Agilitya ei olla ihan unohdettu. Ollaan vuoden aikana muutaman kerran käyty hallissa tokoilemassa ja samalla sitten myös rallateltu vähän agilitya. Vain vähän. Mahla on niin hieno! Joka kerta vähän sydäntä särkee todeta, että tämä on ohi lopullisesti. Vaikka meillä on nyt hienoja uusia harrastuksia, osa mun sydämestäni vaan on siellä agilityradalla. En voi sille mitään. Tosin pikkuhiljaa mieleeni on myös tullut ajatus siitä, että on hienoa, että me voidaan edes joskus vähän rallatella ja pitää hauskaa. Se on ehkä ensimmäisiä merkkejä, että oikeasti alan päästä asiasta yli. Agirotuun osallistuttiin Teivossa ja Liikkuva koulu -projektiin Ikaalisissa.

Koiratanssiin saatiin keväälle ohjelma valmiiksi, mutta koska kisoihin ei päästy ja niitä ei paljon järjestetä, se sitten jäi. Syksyn kisat meni ihan kokonaan huomaamatta, mutta ehkä ensi vuonna korkataan tämäkin. Toisaalta koiratanssi menee hieman samaan osastoon tokon kanssa ääntelyn suhteen, että en haluaisi pilata orastavaa onnistumista ääntelyn hallinnassa sillä, että menen kisaamaan koiratanssiin, jossa se sitten huutaa koko ajan. Eli sen takia ollaan poissa kuvioista. Tavoitteena ensi vuodelle on kuitenkin päästä ensimmäisiin koiratanssikisoihin. Tulostavoitteita ei ole.

Paimentamassa käytiin Kuttukuussa keväällä. Se reissu jäi taas kovasti mieleen. Mahla kehittyy vuodesta toiseen melkoisesti. Mahlalla on vahvuutta, se selvisi lammaslauman edessä jarrukoirana, vaikkei osannut jarrutella muutakuin olemalla siinä, joka sekin osoittaa suurta vahvuutta koirassa. Tämän lisäksi toinen hieno hetki leirillä oli pässi-ja karitsalauman metsäpaimennus. Me tehtiin toisen koirakon kanssa töitä ihan hulluna ja aina lauma on jossain muualla kuin pitäisi. Saatiin ne vihdoin ja viimein metsään ja pidettiin laidunnustauko. Tauon jälkeen kun lähdettiin takaisin, koirilla alkoi selvästi olla jo keinoja liikutta eläimiä: pöhinällä ja reippaamalla liikkeellä sai pässejä eteenpäin, kiilaamalla, taklaamalla ja tönimällä karitsoja. Ensi vuodelle on yksi paimennusleiri tilattu ja ehkä muutenkin päästä paimentamaan. Nyt kun Porokoirakerhon poronpaimennuskoe muuttui enemmän paimentamiseksi, olisi kiinnostusta päästä myös sinne, mutta se ei tänä keväänä liene ajankohtaista.

Niin ja näyttelyssäkin käytiin kerran. Ikaalisissa tuloksena EVA eli ei voida arvostella takajalan ontuman takia. Koira ontui siis liukkaalla lattialla. Ensi vuonna mennään taas näytelmiin, en tiedä vielä minne, mutta jonnekin ja todennäköisesti alkuvuodesta. Ehkä Parkanon ryhmänäyttelyyn tai Tampereen kv:seen mennään.

Siedätyshoito on tehonnut ja Mahla saa kovin vähän kortisonia enää. Lonkat oireilevat vaihtelevasti, nyt on taas hyvä vaihe eikä koira ole oikeastaan ollenkaan jumissa. Takapään lihaksisto on vahvistunut säännöllisen treenauksen tuloksena. Fyssarilla ei olla käyty hetkeen, mutta alkuvuodesta olisi tarkoitus seuraavan kerran mennä tsekkaamaan tilanne.

Siinä meidän kulunutta vuotta ja suunnitelmia. Sen verran muutoksia on myös tapahtunut, että Mahlan lauma laajeni yhdellä ihmisjäsenellä, kun menimme Jannen kanssa naimisiin ja muutimme Herwoodista Hallilaan. Nyt on metsä vieressä, vaikka kerrostalossa asutaankin. Mahla on kotiutunut hyvin, mutta ei se toisaalta koskaan ole reviiritietoinen tai paikkariippuvainen koira ollutkaan.

Mustista aika jätti syksyllä. Ikävä on edelleen. Se oli niin rakas. Mutta elämä jatkuu. Kuka tietää, vaikka jo ensi vuonna meille tulisi Mahlalle kaveri.