torstai 4. syyskuuta 2014

Tuhkakin on nyt jälkeenjäänyt

Mulla on ihan tavattoman vähän kuvia koirista hajutreeneissä. Purkkiradalta ei oo kuin pari videoo ja jäljeltä nää taitaa olla kutakuinkin tokat tai kolmannet valokuvat. Mutta nyt on todistusaineistoa siitä mitä me puuhaillaan. Nämä kuvat on Ikaalisista. Tuhkan elämän toka jälki ja Mahlalla sairaslomatauon jälkeen ensimmäinen. Jäljet olivat lyhyet, Tuhkalla 10 esinettä 1-2 metrin välein ja Mahlalla 10 esinettä 5 metrin välein. Esineet olivat pieniä (klemmarin kokoluokkaa), jottei niitä voi bongata silmällä ja jälki oli vahvistettu hajuvedellä ja se ajettiin tuoreena (alle 30 min jäljenteosta).


Tuhka ei vielä ilmaise enkä siltä mitään ilmaisua odota, mutta palkatessa se putoaa helposti maahan, koska palkka tulee esineeltä ja esine on tietysti maassa... :) Mahla keksi aikanaan tarjota maahanmenoa itse hyvin vähillä toistoilla harrastustaustansa vuoksi. Tuhka lähtee tähän hommaan oikeastaan aivan tyhjästä eikä sillä ole mitään tähän, joten sillä voi viedä aikaa paljon ennen kuin se keksii maahanmenon ilmaisuksi. Jäljellä en sitä missään nimessä odota, koska odottaa voi vain sellaista, mitä on opettanut ja koira osaa. Ilmaisua mä en myöskään tässä vaiheessa ala opettamaan, koska mä haluan pitää koiran fokuksen hajutyössä eikä temppujen teossa. Vasta kun luotan, että koira tietää tasan tarkkaan, mitä se on tekemässä, voin alkaa harjoittelemaan ilmaisua.


 Tällä hetkellä siis palkkaan heti, kun Tuhkan kuono osuu esineelle. Useinhan mä en esinettä näe, mutta koiran käytöksestä (pysähtymisestä) päättelen, että siellä on.



Tuhka tekee töitä matalalla nenällä ja nimenomaan nenällä eikä silmällä tai muilla aisteilla. Tähän olen erittäin tyytyväinen. Tuhka tekee töitä myös lähtökohtaisesti hyvin rauhassa ja hienossa työmoodissa. Vielä toki ympäristön häiriöt vaikuttavat työskentelyyn ja pitkään pentu ei jaksa, mutta tässäkin on jo kehitystä nähtävillä.


Toistaiseksi Tuhka jäljestää pannalla, koska mitään välikoon valjaita mulla ei sille ole enkä hanki. Sitten kun se tulee aikuisen mittoihin niin se saa valjaat. Mitään välineurheilua en tästä tee. Koira tekee töitä, on sillä panta, valjaat tai ei mitään ja on mulla pitkä liina, hihna tai ei mitään. :)


Mahla ottaa ylläolevassa kuvassa lähtöhajua pussista. Mahla on aina ollut hyvä ottamaan lähtöhajua ja Tuhka on myös. Selvästikin runsas palkkaaminen ja vahvistaminen on tähän auttanut. Toisaalta treeneissä monet koirat vain ohimennen nuuhkaisevat pussia ja se riittää. Uutta, tuntematonta hajua ne sitten haluavatkin haistaa pidempään.


Mahla ei yleensä mene näin matalalla kuonolla kuin näissä kuvissa. Nyt kun ollaan palattu taas hajutreeneihin, mä olen pyrkinyt vahvistamaan maasta löytyvää hajua eli ollaan tehnyt näitä asvalttiparkkisjälkiä, joissa haju ei pääse takertumaan rotvalliin, puskiin tai talonseinustoille. Hyvin se on taas lähtenyt käyntiin. Ja Mahlalla on intoa vaikka kuinka, kun se taas pääsee tekemään tätä juttua!


Meillä on maanantaitreenit pyörähtänyt taas käyntiin ja nyt syksystä kevääseen meillä on Sadun vetämä kerran kuussa id-jatkoryhmän koulutukset. Mielenkiinnolla odotan, mitä siellä tulee. Tuhkan kanssa tehdään tätä isolla parkkiksella asvalttitreeniä vielä pitkään ennen kuin annetaan nenän nousta.


Yllä olevassa kuvassa tyypillinen Mahlan ilmaisu, vaikka tässä se onkin niin täpinöissään, että ekan namin jälkeen meinaa lähteä jatkamaan matkaa. Vaikka Mahla on pohjattoman ahne koira niin jälkijutut on sellaisia, että se ei aina malta ottaa palkkaa, vaikka onkin aivan täpinöissään, kun löytää esineen. Esineen löytyminen ja jäljen ajaminen ovat sille niin palkitsevia, että ihme ja kumma, joskus riittää se yksi nami ja sitten matka saisi jo jatkua. :)


Oikein mitään muuta me ei tehdä. Me ei oikein treenata mitään. Täytyisi tässä ryhdistäytyä itse. :) Tai no, arjen taitoja harjoitellaan Tuhkan kanssa. Leikkimässä ollaan käyty muiden koirien kanssa muun muassa pentupaineissa. Lenkillä ne saavat mekastaa pitkin päivää. Mahlan kanssa aletaan taas vähän muistella tokojuttuja, että joskos johonkin kokeeseenkin vielä tämän vuoden puolella saisi itsensä väännettyä. Vähän epäilen, kun ei noi koehommat niin kiinnosta. On meille hajujuttujen puitteissa tulossa pari mielenkiintoista projektiakin tähän syksylle, mutta niistä lisää sitten, kun ovat ajankohtaisia. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti