tiistai 29. joulukuuta 2015

Vuosi pakettiin ja uutta mietteisiin

Mahla treenasi jo kolmatta vuotta tunnistusjälkeä. Harjoittelimme melko lailla suunnitellen treenejä ja eteenpäin mentiin, mutta saman verran löydettiin lisää harjoiteltavia asioita. Treenejä kertyi jälleen noin 1-4 viikkoon, mutta lähinnä jaksottaen niin, että samantyyppisiä treenejä pyrittiin tekemään useampi peräkkäin. Purkkiradalla ja pikkutarkassa etsinnässä romuradalla Mahla on rauhoittunut, vaikka edelleen jalat vie päätä enemmän. Mahlan ilmaisut ovat selkeytyneet (toisin sanoen olen oppinut lukemaan sitä enemmän). Rakennus-, alue- ja raunioetsinnät ovat menneet hyvin ja ne ovat selvästi Mahlan lemppareita.

Tuhka on kehittynyt vuoden aikana tietysti hurjasti. Sitä ei aina muistakaan, kuinka nuori koira se on. Tuhka on edelleen häiriöherkkä, mutta se kykenee jatkamaan hommia häiriöistä huolimatta. Tuhka on tehnyt hienoja jälkiä, hienoja harjoituksia, mutta mä en osaa todellakaan sitä lukea. Tuhka kävi ohjatusti Scentren jatkisykkösen vuoden kuluessa.

Ensi vuonna aiomme jatkaa suunnitelmallisen treenaamisen linjaa edelleen. Entistä enemmän pitää saada vieraita hajuja niin purkkeihin kuin jäljelle/maalimiehiksi. Tutulla porukalla treenatessa on tuttujen tehtävä myös harhajälkiä, koska tutut häiriöt tuntuvat olevan suurin haaste tällä hetkellä. Ihmisten erotteluharjoittelu muistetaan toivottavasti pitää koko ajan muun harjoittelun rinnalla. Syksyllä Mahlalla alkoi ohjattu Scentren jatkiskakkonen, joka jatkuu ensi vuonna. Tuhkan kanssa keskitytään edelleen ihan perusjälkeen ja perustekemiseen.

Paimentamassa käytiin jokusen kerran Kangasalla erittäin liukkailla lampailla, kaksi leiriä käytiin Kuttukuussa ja kotona paimenneltiin lehmiä joitakin kertoja. Esikoehaaveesta kerroin jo viime vuonna, mutta sen verran kaukana nuo kokeet ovat, että enpä saanut aikaiseksi mennä. Mahlan toimii kivasti lampailla. Liukkaat lampaat on sille haaste siinä mielessä, että Mahla pyrkii lähelle lampaita. Kuttukuussa saatiin kaikenlaisia uusia haasteita taas ja pitkäkestoisempaa työskentelyä varikolla ja lampaita jakaessa. Varikolla Mahla oli rennompi kuin aiemmin, mutta ahtaat tilat tuovat sille kuitenkin painetta.

Ensi vuoden tavoitteena olisi ottaa poispäinajoa haltuun. Sitä alettiin hieman harjoittelemaan jo tänä kesänä ja Mahla on siihen haasteeseen jo tarpeeksi kypsä. Suuntia ollaan hieman alettu harjoittelemaan ja tarkoitus olisi ne harjoitella kuntoon nyt talvikaudella. Liukkaiden lampaiden haaste jatkuu myös ensi kesänä ehkä myös poispäinajaen, joka on liukkailla lampailla varmasti helpompaa.

Tuhka paimenteli suurinpiirtein saman verran kuin Mahla vuoden mittaan. Kotona lehmillä Tuhka koki jonkinlaisen ahaaelämyksen, mutta voimaa ja tahtoa sillä ei silti ole vielä samoissa mitoissa kuin Mahlalla. Mahla on synnynnäisesti vahva paimen, Tuhka ei. Kuitenkin syksyn paimennusleirillä Kuttukuussa Tuhka sai myös erittäin tahmeat uuhet liikkeelle ja saatiin tehtyä hyviä harjoituksia. Ohjausta Tuhka lukee erittäin hyvin ja alkoi rentoutua myös ohjauspaineeseen.

Ensi vuonna Tuhka jatkaa perusharjoittelua. Se saa kasvaa omaan tahtiinsa. Ajatusta sillä on, kunhan se voimakin löytyy.

Tokoa ja agilitya ei olla oikeastaan harrastettu Mahlan kanssa. Tokoon ei itsellä riitä mielenkiinto enää ja ensi vuosi tuskin tuo tilanteeseen muutosta. Agilitya Mahla on muutaman kerran päässyt juoksemaan ja ai että, kun sen kanssa on kiva sitä tehdä. Harmi, että se on meidän osalta ohi. Edelleen harmittelen sitä...

Tuhkan kanssa treenattiin keväällä ja kesällä agilitya. Kontaktiesteet otettiin haltuun, kuten oli tarkoituskin. 2on2off-kontaktit lähtivät sujumaan erittäin hienosti. Vielä keväällä keinun rämähdyksen ääntä pelkäävä koirakin oppi ihan suitsait koko keinun kesällä! Hyppytekniikkajuttuja on treenattu jonkin verran, ohjaustekniikkaa vielä aika vähän. Rimat ovat maksimissaan olleet 40 cm. Keppiprojekti aloitettiin syksyllä 2x2-menetelmällä, mutta on toistaiseksi tauolla odottamassa treenikelejä. Treenikertoihin nähden Tuhkan eteneminen on ollut nopeaa, selvästi olemme tehneet oikeita asioita, mutta kun ei treenaa niin ei kehitykään.

Ensi vuoden tavoitteena olisi ensinnäkin päästä treenaamaan. Talvikaudelle olen suunnitellut muutamia treenejä ja keväällä toivottavasti intoudutaan vähän aktiivisempaan treenaamiseen. Todennäköisesti tulen kesällä kouluttamaan jonkin verran, mikä tarkoittaa myös omaa treenaamista. Seuraava tavoite on oikeastaan keppien lisäksi renkaan opetus ja pituuteen tutustuminen. Toisekseen hyppytekniikkaa ja ohjaustekniikkaa yhdistäviä harjoituksia aletaan tekemään. Rimojen nostaminen tulee sitten ihan viimeiseksi. Jos meidän treenitahti jatkuu tällaisena, ensi vuonna ei vielä kisata.

Ensi vuoden alkupuolelle on suunnitelmissa myös Tuhkan läpivalaisu ja siinä siis myös viralliset luustokuvat. Alkuvuodelle on suunnitelmissa myös näyttelykäynti molemmille koirille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti