lauantai 30. tammikuuta 2016

Jälkikausi avattu

Heti kun pakkaset laantuivat ja oma flunssani antoi myöten, avattiin myös jälkikausi. Sain houkuteltua itselleni yhden treenikaverin torstaina räntäsateeseen Elon parkkikselle. Hieman ennen treenejä kävin päivälenkillä koirien kanssa ja totesin, että ilma on mitä parhain. Ei sada, ei tuule ja on mukavan lämmin. No, pari tuntia siinä sitten touhuilin jotain kotona ja lähdin treeneihin. Sää oli muuttunut ihan täysin, kovasta tuulesta satoi räntää eikä siitä lämmöstäkään ollut juuri tietoa.

Mahlan kanssa jäljellä

Toivoin helppoja harjoituksia, lyhyet jäljet ja paljon esineitä. Sain kyllä paljon esineitä (mikä oli tärkeintä), mutta jäljet olivat paljon pidemmät ja paljon haastavammat kuin ajatuksissani oli miettinyt. Loppujen lopuksi olin oikein tyytyväinen jälkiin ja koiriin. Jäljet ajettiin tuoreena, joten se helpotti hommaa. Osittain jäljentekijän jäljet näkyivät, mutta koirat eivät selvästikään niitä silmällä seuranneet. Hieno oli seurata, miten tuuli ja ajoväylät vaikuttivat hajun liikkumiseen.

Mahla sai ennestään tuntemattoman jäljentekijän tekemän reilun 200 metrisen jäljen. Siinä oli oikeastaan yksi haastava kohta ajoteiden ja katoksen risteyksessä, jossa hetki etsittiin jälkeä. Tuuli painoi hajua lumipenkkaan, jota Mahla kovasti tarkasteli. Esineitä ei olisi silmällä löytänyt ollenkaan, mutta Mahla niitä nosteli oikeinkin hienosti.

Tuhkan jäljentekijä oli tuttu, mutta ei hän ole usein meidän kanssa treenannut. Jälki meni ensin parkkipaikan keskellä olevassa katoksessa ja kääntyi siitä autojen sekaan, teki neljä kulmaa ja matkaa oli yhteensä noin 150 metriä. Kun kävelin lähtöpaikkaan, valmistauduin täysin siihen, että me ei löydetä yhtään esinettä eikä Tuhka laita kuonoaan maahan ollenkaan, koska ihmisiä ja autoja liikkui siinä paljon ja Tuhka on häiriöherkkä. No, keskittymiskyky Tuhkalla on kehittynyt hurjasti. Jätkä teki töitä ja hienosti tekikin. Esineet löytyi ja kulmistakin se selvisi hienosti. Parissa kohdassa jäljen päällä oli auto, mutta ihan mukavasti Tuhka siitäkin selvisi eli löysi jäljen auton toiselta puolelta.

Tästä voidaan erittäin hyvillä mielin jatkaa. Näillä helpoilla harjoituksilla varmasti jatketaan, mutta jälkiä täytyy vanhentaa ihan reilusti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti