Wappuaaton aamua vietettiin paimennuksen merkeissä Kangasalla. Kyseinen kaikille roduille avoin paimennuspaikka muuttaa ja nyt pidettiin läksiäistreenejä. Paikalla oli enää neljä lammasta, mikä harmitti vähän itseäni, kun aiemmin ryhmän koko on ollut noin 15 lammasta. Oltiin kummankin koiran kanssa isolla pellolla.
Nuo lampaat olivat viime kesän karitsoita, joita ei ollut juuri paimennettu muuta kuin bortsuilla. Tämä tarkoitti sitä, että lampaat eivät laskeneet koiraa kovin lähelle. Porokoirille tyypilliseen tapaan nuo kumpainenkin pyrkivät työskentelemään lähellä lampaita, joten nyt lähdettiin työstämään jarruja.
Ensimmäisellä kierroksella Mahlan oli tosi vaikea malttaa. Joitakin lyhyitä onnistuneita pätkiä saatiin tehty. Hakuja kokeilin läheltä muutaman kerran, mutta niissä oikeastaan aina tapahtui se sama eli Mahla leikkasi liian lähelle lampaita ja vaikka se otti paineen heti pois, lampaat ehtivät singahtaa jo hyvän matkaa liikkeelle. Tokalla kierroksella ei sitten otettu hakuja sitä vähääkään vaan jätin Mahlan aina odottamaan, menin itse ryhmälle ja päästin sitten vasta Mahlan tulemaan. Ja tämä sujui toisella kierroksella tosi hienosti. Mentiin jokunen kerta aitaus päästä päähän ihan vaan rauhallisesti suoraan kuljettaen. Mahla malttoi ja oli hiljaa.
Paimennuspaikalle ajellessa pohdiskelin sitä, että mitä Tuhkan kanssa hommasta oikein tuleekaan. Onko sillä voimaa pysyä ryhmän toisella puolella vai pyrkiikö se hakemaan musta vielä tukea. Mutta hienostihan pikkumies pysyi toisella puolella. Ekalla kierroksella se meinasi tulla toki turhan lähelle ja käännökset eivät toimineet alkuunkaan. Tasapaino ei ole sille vielä niin vahva, että se osaisi sinne hakeutua varsinkaan tällaisilla lampailla, joilla tasapainoon pitäisi hakeutua kaukana.
Tauon aikana Tuhkakin oli pohdiskellut asioita ja toinen kierros meni hienosti. Käveltiin taas suoraan aitauksen päästä päähän ja tehtiin loivaa kaarrosta ja Tuhka pysyi hienosti riittävällä etäisyydellä. Vähän sitä sai joskus huudella mukaan, kun paskat kiinnostivat enemmän. Pari ohjattua käännöstä tein Tuhkan kanssa, kun huomasin lampaiden olevan hyvin rauhallisia ja päästävän koiran lähemmäs.
Nyt me kuitenkin löydettiin rauha ja jarrut. Kummankin koiran kanssa päästiin oikeasti tekemään sitä rauhallista peruskuljetusta, vaikka käännöksiin ei tällaisella ryhmällä kyetäkään. Se oli parhaimmillaan juuri sitä sunnuntaikävelyä, joka ei näytä yhtään miltään ulkopuolisen silmin. Mutta mä sen tiedän, että se ryhmä ei ollut ihmisvetoinen ja ne kyllä menivät välittömästi yli ja karkuun, jos koira tuli liian lähelle ja toisaalta jämähtivät paikalleen, jos koira oli liian kaukana. Mä olen tosi tyytyväinen siitä kehityksestä, että tuollaisillakin lampailla me saatiin oikeasti aikaan sellainen rauha, että mä pystyin esteettömästi ja rauhassa kävelemään käskyttämättä ja katsomatta koko ajan koiraan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti