Tänä viikonloppuna oli lappalaiskoirille suunnattu jälkikoulutus Kurussa Ylöjärvellä. Kouluttajina toimivat Petteri ja Matleena Ikonen. Summasummarum, viikonloppu oli mukava ja vahvisti omia näkemyksiäni jäljestyksestä, mutta pk- tai erikoisjäljelle en koiriani kouluta enkä heidän menetelmiään juuri käytä. Jälkeä voi tehdä ja harrastaa monella tavalla eikä toinen ole toistaan huonompi tai parempi tapa. Jokainen ohjaaja saa tehdä sen päätöksen, mitä jäljeltä haluaa.
Me ei voida koiralle kertoa, mitä sen pitää tehdä ja miten jälkeä pitää ajaa. Me voidaan vain luoda mahdollisuudet oppimiselle. Ja mitä se vaatii, riippuu siitä, mitä koiran jäljestämiseltä haluaa. Kuinka tarkkaan koiran pitää jälkeä ajaa (jokainen askel vai hajutunnelissa)? Millaisella alustalla koiran pitää osata jäljestää (metsä, pelto, asfaltti)? Entä ympäristössä (puhdas metsä, taajamametsä, taajama)? Mitä koiran halutaan jäljestävän (ihmisen ominaishaju vai alustan ja ihmisen muodostama hajucoctail)?
Menin koulutukseen avoimin mielin. Halusin aidosti näkökulmaa ja ymmärrystä sille "perinteiselle" tavalle harrastaa jälkeä. Ja halusin antaa mahdollisuuden itselleni. Koirathan eivät mene siitä rikki, vaikka tekisimme mitä hyvänsä. Niinpä lähdin mukaan kokeilemaan kaikkea.
Lauantaina aloitimme peltojäljellä tekemään tarkkuutta. Teimme tyypillisen peltojäljen, jonka minä tein itse ja peltoa poljettiin niin, että askeleet jäivät näkyviin ja jokaiseen askeleeseen laitettiin nami. Mä en laskenut askelia, jotkut harrastaa sitäkin. Molemmat koirat aloittivat hyvin samalla tavalla. Nameista ne sai hajun heti, kun vein koiraa jäljen alkuun. Ja siitä se lähti, ensin ne yritti vähän rynniä, mutta tajusivat varsin pian, että tässähän on nameja, ei kannata kiirehtiä. Loppua kohti homma siis alkoi rauhoittua.
Lauantain tokat jäljet tehtiin samalla tavalla. Tuhkan jälki päättyi lyhyeen, muurahaiset popsi parempiin suihin nameja. Mahlan jäljellä oli kahdenlaisia nameja, osassa oli murkkuja, osassa ei. Jäljestämisen lisäksi Mahla siis valikoi, mitkä namit se syö ja mitä ei. Mutta muuten se ajoi nätisti jäljen, tosin ei siinä mitään haastetta ollutkaan, kun oli suora ja lyhyt (alle 100 m) jälki.
Tuhkalle tehtiin sitten vielä lyhyt jälki kouluttajien takapihalle. Sen Tuhka ajoi erittäin nätisti, keskittyneesti, askel askeleelta, lähes kaikki namit syöden.
Sunnuntaina aamulla Tuhka aloitti samanlaisella kuin lauantaina lopetettiin. Tämäkin sujui yhtä hienosti. Sitten mentiin metsään ja saatiin ajatus pk-jäljen janaharjoittelusta. Tehtiin alkeisharjoitukset kummankin kanssa. Yksi hyvä puoli nameissa oli se, että ne oikeasti jarrutti koiraa tosi paljon. Nää kumpikin on niin ahneita, että nameista ne ei halua mennä ohi, vaikka esineestä menisivät.
Sitten tehtiin Mahlalle (vieras jäljentekijä) n. 100 metrin lyhyt metsäjälki ja vauhdin himmaamiseksi kokeiltiin laittaa sinne välille kasat nameja. Eka kasa oli jo parinkymmenen metrin päässä lähdöstä ja Mahla ampui tapansa mukaan aika kovaa jäljelle, juoksi pari metriä namikasasta ohi, mutta palasi. Ja vauhtia sillä piisasi muutenkin, mutta kyllä ne namikasat sitä vähän rauhoittivat, kun se hetken aina mussutti nameja. Mulla on tästä jatkoidea, tosin esineiden kanssa niin ei tarvi niitä namikasoja jättää metsään.
Ajatuksia ja ideoita on taas. Mä oon tyytyväinen noiden koirien innosta ja aktiivisuudesta, ne lähtee nenä auki hommiin. Taas tuli hyvin esille, miten tärkeä se jäljellemeno on. Siinä ratkeaa paljon siitä, tuleeko jälki onnistumaan vai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti