lauantai 23. helmikuuta 2013

Purkkirataa kotona

Lauantai 23.2. klo 20, Janne avustamassa purkkien kanssa.
Hajuna EHe.
1. sarja: yksi purkki: 3 kertaa palkkasin hajunotosta, monta kertaa purkilta. Purkille Mahla meni heti hyvin ja työnsi kuononsa purkkiin hyvin ja piti siellä.
Sitten kaksi toistoa kahdelle purkille. Purkit vierekkäin ja toinen oli tyhjä (=hajuton harso). Ensin haju oli oikeassa ja Mahla meni sinne suoraan. Sitten oli vasemmassa. Mahla meni oikealle purkille ensin ja kesti hetken ennen kuin se huomasi mennä kokeilemaan toista.

2. sarja: 2 purkkia, hajua annoin 1-2 kertaa palkaten ja purkilla palkkasin useamman kerran, ensin pelkästä oikeasta purkista, sitten käskin maahan ja ilmaisun kanssa muutama kerta.
Purkit olivat ristikkäin. 1. etuvasen, 2. etuoikea, 3. takaoikea siten, että purkkien paikka vaihtui periaatteessa joka kerralla eri ristikkäiseksi. Nämä toistot menivät hyvin. Väärältä purkilta Maa lähti aika hyvin hakemaan seuraavaa. Näissä väleissä ainakin jollain kerralla Maa kävi haistelemassa purkit ihan itsenäisesti ennen hajunantoa. Tähän en reagoinut ollenkaan.

3. sarja: 2 purkkia, hajun annoin vain kerran. Purkilla palkkasin 2-3 kertaa.
1. etu 2. taka 3. etu. Toisella kerralla, kun haju oli takana, Maa meni ekalle purkille, mutta haistettuaan sen ei jäänyt siihen ollenkaan vaan eteni heti taaimmaiselle purkille, jonne jätti kuonon purkkiin. Aivan kuin se olisi todennut, että väärä purkki ja toisen kohdalla, että tämä se on. Mutta voiko Mahla oppia näin nopeasti? Ihan uskomatonta, jos tämä on totta. Kolmannella oikea oli ensimmäisessä, johon Maa jäi ja sai palkan.

Olisi tehnyt mieli kokeilla vielä, että näinköhän se oppi tämän jutun, mutta ei, suunnitelmassa täytyy pysyä ja malttaa. Jos näyttää siltä, että Maa olisi oikeasti oppinut asian näin nopeasti, täytyy pidentää aikaa oikealla purkilla ennen kehuja, jotta se ei vaan kokeile, että mikä on oikea. Mutta Jannenkin mielestä se toiseksi viimeinen toisto vaikutti siltä, että Mahla tiesi, mitä on tekemässä.

Niin, ostettiin keraamiset vessaharjantelineet purkkiradan purkeiksi. Meidän lasit menevät niihin juuri sopivasti ja vaikka ne hiukan kiikkeriä ovat niin oikein hyvät purkit. Eivät kaadu heti. Ensin mietin muovisia, mutta hyvä, etten turhaan sellaisia ostanut. Ne olisivat kumossa aina. Maa ei ole yhtään tassutyöskentelyä tehnyt, joten sikäli mulla on toivo korkealla, että näillä pärjätään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti