Eilen oli taas ohjatut tunnistusjälkitreenit. Mentiin Mustin ja Mirrin parkkikselle, joka oli hyvin jo puhdistettu hiekoitushiekasta ja vettä oli vähän ripotellut, joten alusta oli mitä parhain. Tuulen suunta oli helppo katsoa suurella parkkiksella olevista lipuista. Tosin, rakennusten läheisyydessä tuuli toki kääntyy ja pyörii, mutta aukealla parkkiksella se on kutakuinkin hyvin tiedossa.
Kun vasta juteltiin treenien kulusta aluksi, alkoi tulla kaatamalla vettä. Mentiin M&M:n eteiseen pitämään sadetta ja vaihtamaan kotitreenikuulumisia, kysymään askarruttavia kysymyksiä ja pohtimaan tuulen merkitystä sekä treenien kulkua. Sademyräkkä ja hirmuinen tuuli menivät ohi aika nopeasti ja kun vielä vähän ripotteli vettä, mentiin tekemään jäljet.
Ensimmäinen jälki oli n. 20 metriä ja esineitä oli 60cm - 1 metrin välein. Mahla oli toisena vuorossa. Puin sille valjaat ja liinan jo autolla. Mitään lähtökäskyä jäljelle en ehtinyt sanoa enkä jälkeä edes näyttää, kun se jo bongasi ensimmäisen esineen. Siitä sitten lähdettiin. Mahla meni mun mielestäni osittain silmällä, mutta esineeltä esineelle se meni sujuvasti. Esineet olivat kyllä ilahduttavan pieniä, pikkuruisia avaimia, renkuloita ja kolikot olivat jo isoimpia esineitä. Yhtä lukuunottamatta kaikki esineet jäljeltä nostettiin. Silmällä tai ei, niin ainakin Maa selvästi tajusi liikkua yhteen suuntaan ja se on jo hyvä askel jäljestyksen suuntaan: jollei esine heti löydy, sitä kannattaa lähteä edestäpäin etsimään, kyllä se nenäkin sieltä löytyy. :) Vaikka asvaltti oli märkä ja hienopeppumahla ei voinut peppuansa kastella niin se kyllä yritti tarjota maahanmenoa ja meni siten maahan/kumarsi, että peppu ei kastunut. Kyllä se selkeästi esineille pysähtyi ja ilmaisi, vaikkei ne ihan maahanmenoja ollutkaan ja se on siis aivan yhtä ok näin. Ilmaisusta ei saa tehdä ongelmaa, sen verran mäkin ole oppinut. :) Pääasia on se, että koira on kiinnostunut esineistä ja sen käytöksen voi tunnistaa, milloin se on jotain löytänyt.
Oli kätevää, kun jäljentekijä kertoi, mikä on viimeinen esine, jolloin tiesin lopettaa jäljen eikä tullut mitään sellaista, että "vieläkö täällä on"-fiilistä. Omalta osaltani tein samoin oman jälkeni ajaneelle koirakolle eli kerroin, millainen esine on viimeinen.
Sitten tehtiin vielä toinen jälki. Oltiin porukalla tallottu parkkis niin sitten päätettiin tehdä toiseen suuntaan lyhyet jäljet, kun tuulikaan ei enää ollut niin voimakas. Tehtiin kahden parkkiruudun mittainen jälki, jolle 4-5 esinettä. Ja tässä nostettiin kriteeriä vielä enemmän, sillä harjoiteltiin lähtöhajulla. Minigrip-pussiin laitettiin joku oma esine (niin kodinavaimet kuin autonavaimet vaihtuivat siinä kätevästi...).
Mahla otti tosi hyvin lähtöhajun ja lähti siitä ensimmäiselle esineelle tosi hyvin. Eka esine oli siinä meidän edessä. Siitä Maa lähti eteenpäin. Puolen välin paikkeilla oli hankalaa, Maa sahasi sivusuunnassa edestakaisin ja kiersi laajemmalla alueella. Sen sijaan pari viimeistä esinettä löytyi helposti edestä. Kun edellinen jälki oli sujunut niin hyvin, ihmettelin, että mitä nyt, eikö se sittenkään tajunnut mitään. Niin, tässä sitä saa oppia itsestään, koirastaan ja ennen kaikkea hajuista. Mä en auttanut tai turhautunut vaan odotin vaan, että Maa löytää seuraavalle. Selitys käytökseen tuli hieman myöhemmin.
Kaikki koirat, jotka jäljestivät saman rivin parkkiruuduissa, tekivät saman haitariliikkeen keskellä jälkeä. Selityskin löytyi. Kun olimme tehneet jäljen, ajoi auto juuri siitä kohtaa jälkien yli. Me oltiin silloin naureskeltu oikein, että isolla parkkiksella, pitikö ajaa juuri siitä. Auto vei jälkiä mukanaan ja sen vuoksi koirat eivät hukanneet vaan haistelivat laajemmalle levinneen hajun. Siinä sitten totesin, että kuinka vähän tästä asiasta vielä tietääkään! Hajujen maailma, kulkeutuminen, maan, tuulen ja kaiken muun vaikutus on tosi tuntematonta mulle ja niihin on todellakin kiinnitettävä huomio treeneissä. Useinkaan koira ei ole väärässä, vaikka se menisi jäljeltä sivuun. Ohjaaja tekee vain hallaa, jos lähtee oikaisemaan koiran toimintaa tällaisissa tilanteissa. Luotto ohjaajaan menee eikä koira enää tiedä, mitä siltä odotetaan. Maltti on valttia, sitähän se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti