maanantai 15. huhtikuuta 2013

Purkkiratavideo

Yhtä sun toista on tehty, tosi vähän, mutta jotain yritetty kuitenkin. On semmonen kevätväsymys treenaamisen kanssa, kun koulujuttuja on sen verran paljon ja ulkona niin tavattoman märkää ja kuraista ja harmaata. No mutta hajujuttuja ollaan tehty kerran päivässä joitakin lepopäiviä lukuunottamatta. Milloin purkkirataa, milloin esine-etsintää. Esineruutuja ei pihalla olla tehty kahta kertaa enempää sitten edellisen kurssikerran jälkeen. Ehkä huomenissa vois Jannen valjastaa suihkupullon kera pihamaalle, esineitä hän oli jo etsinyt.

Eiliset purkkiratatreenit tuli osittain videolle. Radalla 6 purkkia, joista yhdessä oli haju ja muut olivat tyhjiä. Pääsääntöisesti ollaan tehty yhdellä ja kahdella purkilla ilmaisuharjoituksia ja hajuerottelua siten, että toisessa on oikea haju, toisessa häiriö. Näin erottelu on onnistunut tosi hyvällä prosentilla. Kun otetaan purkkirataa suuremmalla määrällä purkkeja, olen pitänyt muut tyhjinä. Tässä videoidussa harjoituksessa tehdään toinen sarja siten, että purkkirata menee kulman taakse. Se oli ensimmäinen tällainen harjoitus. Aika kivasti huomaa, kuinka Maa ensin yrittää haistella monta kertaa ekat purkit, että missä se oikea on, lähtee sitten matolle kiertämään ja etsimään kauempaa, mutta löytää lopulta oikean. Ilahduttavinta on kuitenkin se, että Maa etsi ja etsi eikä tyytynyt yrittämään kokeilla esimerkiksi ilmaisemalla maahanmenolla jotain vaan.

Kolmas setti tehtiin sokkona eli Janne tiesi, missä oikea on, mutta mä en. Ne alkaa onnistua nyt, kun Maa viihtyy purkeilla vähän kauemminkin kuin puoli sekuntia. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti