Aksaa... :)

Tiistaina menin vetämään treenejä Viitapuistoon. Sitä ennen Miia teki Maalle jäljen S-marketin pihaan. Jälki meni osittain kivetyksellä, sitten asvaltilla, pienen ruohokaistaleen yli jalkakäytävälle. Lähtö meni hyvin ja Maa lähti hienosti jäljelle. Ensimmäinen esine tuli ilmaistua, samoin toinen. Siitä se jatkoi vielä vähän, mutta sitten tuli vaikeuksia. Joku koira omistajineen oli parkkeerannut kutakuinkin juuri jäljen viereen ja hieman liikuttuaan jäljen päälle. Odottelin hetken, että josko menisivät ohi. Lähdetiin poispäin ikäänkuin tilaa antaen ja kyllä he siitä jossain vaiheessa sitten lähtivät. Samalla huomasin, että ohikulkijat nappasivat viimeisen esineen jalkakäytävältä. No niin... Nurmikaistale oli hyvin hankala Mahlalle, annoin lähtöhajua uudelleen, mutta silti se oli hankala. Ohjasin sen sitten aikalailla ruohokaistaleen yli jalkakäytävälle ja sieltä se löysi kolmannen esineen. Siihen lopetettiin. Alku oli oikein hyvä, harmi, että loppu meni näin kun meni. Olisi ollut kiva päästä ajamaan vielä asvaltilla se "helppo" osuus, jotta vaikeuksien jälkeen se olisi saanut hyvä fiiliksen jäljestämisestä. Näin ei käynyt tällä kertaa. Onneksi se kolmas esine sentään löytyi. :)

Sitten Viitapuistoon. Ihan treenien lopuksi otin Mahlankin rallattelemaan. Keppejä tehtiin muutama kerta, putkeen se sai singahtaa ja puomiakin pari kertaa juosta. Kontaktit oli ihan sikahienot! Keppien sisäänmenot wau ja se ohjaamisen helppous! Ah, Mahla on ihana!

Keskiviikkona oli agilityn termikoulutuksen toinen osa. Ekaan me ei päästy. Ideana oli siis, että meillä oli ulkopuolinen kouluttaja ja käytiin läpi ohjauskuvioita, joilla on joku hieno nimi. Kävimme läpi päällejuoksun, saksalaisen ja twistin. Kaikki ne olivat mulle tuttuja ohjauskuvioita, vaikken niitä miksikään varsinaiseksi ohjauskuvioksi ole koskaan mieltänyt, ne on vaan yrityksen ja erehdyksen kautta todettu sopivan joihinkin tapauksiin. Nyt sai nämä kuviot nimet. :) Mahla hyppi 40 cm ja se oli ihan hyvä. Matalemmilla se olisi paahtanut niin lujaa, että mä en olisi tehnyt mitään muuta kuin katsonut, että mikä musta siinä singahti. Nyt Maa loikkasi metrin loikan niin eipä siinä mitään. Päällejuoksussa otettiin vauhtia putkelta ja sitten oli kaksi hyppyä. Mahla otti yhden maakosketuksen hyppyjen välissä. Että näin... :) Ainakaan itseluottamusta siltä ei puutu. Saksalainen harjoiteltiin molempiin suuntiin. Vasemmalta takaakiertoon oli mulle selvästi helpompi, oikealta takaakiertoon oli hankalampi. Maa lukitsee ohjauksen niin helposti, että mä sain aina juostua kunnolla koiralta karkuun kohti putkea. Ja tuntui niin helpolta. :) Twist "lopetettiin" siihen, että koira kuskattiin putkeen ohi toisen putken pään. Ekalla kerralla Maa vähän arpoi, että meniskö ekaan putken päähän. Toisella kerralla se arpoi vähän vähemmän. Kolmannella mä peruuttelin hiukan enemmän (tai siis aikaisemmin), jolloin Maalla ei ollut vaihtoehtoja minne mennä.

Maa oli ihan hullu. Siis positiivisella tavalla. Intoa sillä ainakin piisaa, kun se paineli menemään koko sydämensä pohjasta. Lämpättiin ja jäähdyteltiin oikein kovasti ja välilläkin pidin koiran lämpimänä. Pakkohan se oli, vaikka ulkolämpötila oli jossain 25 asteen tienoilla. Mä myös aktivoin Maan takapään lihaksia ja se tuntui onnistuvan ihan kivasti. Nyt se saa kuitenkin pitää vähän lepotaukoa. Illalla tuntui etupää olevan vähän enemmän jumissa, venyi kuitenkin normaalisti.

Mitä enemmän pääsen analysoimaan sekä muiden että Mahlan osaamista, mä tulen siihen tulokseen, että me ollaan tehty monta asiaa oikein agilityn harjoittelussa. Asenne tolla koiralla on kohdillaan. Vaikka se painelee ihan hullua tahtia, se ei sooloile vaan menee juuri sinne, minne sitä ohjaan. Se irtaantuu, suorittaa itsenäisesti esteet ja menee omaa loogista linjaansa hakien esteitä niin kauan kun annan sen mennä. Mutta välittömästi, kun ohjaan sen linjalta pois, se myös tulee linjalta pois. Me ollaan myös ajan saatossa löydetty yhteinen tahti, mä olen oppinut olemaan tarvittavan nopea ja tekemään loogista, ennen kaikkea jatkuvaa ohjausta. Mahla on siitä hauska koira, että jos mä vaan seison, se tulee mun viereen eikä suorita mun vieressä oleviakaan esteitä. Mutta jos mulla on katse, käsi, hartialinja ohjaamassa, se ohjautuu hämmästyttävän pienillä eleillä. Mä olen myös oppinut pääsemään vähän laiskasta ohjaamisesta eroon ja jämäköittänyt kropan siten, että yläkroppa (hartiat) toimivat nykyisin voimakkaasti tai no, muutama senttikin voi olla tarpeeksi voimakkaasti, kun muuten paketti pysyy kasassa eikä heilu ja huido joka suuntaan. Kun koiran kanssa jotenkin hitsautuu yhteen ohjauksellisesti, voi olla itse monissa tilanteissa aika eleetön. Äänipuolen Mahla on oikeastaan aina hoitanut. Mä en sen päälle ala huutamaan. Ainoat, mitä oikeastaan käskytän on lähdössä "okei", kontakteille "kiipee", keinulle "keinu", kontaktien pysäytykseen "sto", takaakiertoon "takaa" ja satunnaisesti putkeen "putkeen". Muissa käskyissä mä olen todennut meneväni niin sekaisin ja toisaalta ne ovat aivan merkityksettömiä Mahlalle, että parempi vaan olla hiljaa ja ohjata.

Kun mä puhun agilitysta, niin juttua alkaa tulla. Harmi vaan, että nämä ovat nykyisin aika vähäisiä kertoja. Mutta tiedän tulevaisuuden kannalta, että aika monta asiaa tehdään samalla tavalla ehkä joskus tulevan pennun kanssa kuin ollaan tehty Mahlan kanssa. Asenne on sittenkin kaiken a ja o. :) Ja niin on muissakin harrastuksissa. Hajutunnistuksessa oikea asenne on aivan erilainen kuin agilityssa. Ja Mahlasta on löytynyt myös se asenne, rauhallinen ja keskittyvä, kun sitä alusta alkaen on harjoiteltu ja tehty.