Viime keskiviikkona oli viimeiset ohjatut tunnistusjäljestystreenit. Oltiin Lielahden Citymarketin pihalla. Taija tuli meidän kyydillä ja tultiin myöhässä, joten saatiin ensimmäinen hajunnostoharjoitus tehdä toisillemme. No, ainakin tuttu haju. Jälki oli jonkun alle 10 metriä pitkä ja sen päässä oli esine. Jäljelle tultiin suorassa kulmassa rintamasuunta siis jälkeen nähden poikittain. Maa nosti jäljen hyvin ja löysi esineelle. Oikein hyvä.
Toiseksi tehtiin jälki. Meidän jälki lähti hieman alempaa jalkakäytävältä, nousi pienen nurmitöppäreen päälle ja siitä parkkipaikalle asvaltille ja jatkoi suoraan jokusen kymmenen metriä. Jäljellä oli neljä esinettä, joista Maa nosti kolme. Nurmialueella Mahla oli aika ihmeissään, mutta selvästi sai oikean hajun nenäänsä, mutta hyvin epämääräisesti nousi parkkikselle. Ensimmäinen esine oli heti kun tultiin parkkikselle ja sen Maa löysi. Autoja ei sattunut tulemaan juuri silloin ohi, kun jäljestimme parkkiksen poikki, joten saimme rauhassa ajaa jälkeä. Maa meni hienosti ydinjälkeä ja ilmaisi maahanmenolla esineet. Tosi hyvä!
Juuri tuossa mietiskelin, että kovasti on opittu kevään aikana. Silloin helmikuussa (?) aloitettiin hajutreenit ja jäljestys ihan nollista. Satu aina toitotti, että tässä lajissa kehittyy hitaasti ja pohjat on luotava perusteellisesti. Ja koska en koskaan vaikeampia harjoituksia tiennyt, tehtiin ohjeiden mukaan treenejä. Niitä harjoituksia, mitä oltiin aina edellisillä kerroilla opittu. Ja kas kummaa, nyt mun koira jäljestää asvaltilla ja ilmaisee esineet! Nyt myös allekirjoitan sen, mitä Satu joskus on sanonut, että se varsinainen koiran työ on lähtöhajulta kohdehajulle, sama asvaltilla/maastossa kuin purkkiradalla. Jäljestämisen ne oikeastaan osaa, sitä ei tarvitse opettaa. Esineiltä saa palkattua. Eikä Maa enää hae esineitä silmällä, se on oppinut helpomman tavan, nenätyön.
Jottei nyt ihan niin innostuta, tästä on vielä piiiitkä matka pitkiin jälkiin ja vaihtelevampiin alustoihin ja ympäristöihin. Toistaiseksi olemme harjoitelleet nimenomaan tuulen kannalta helpoilla paikoilla eli suht aukeilla parkkiksilla. Ihan toiseksi homma muuttuu, kun tehdään jälkiä alueille, jossa tuuli ei kuljetakaan ilmasta hajua pois vaan se jää pyörimään talojen seinustoille, puskiin jne. Mutta tässä alussa on tärkeä saada koira ajamaan nimenomaan ydinjälkeä ja sen koira oppii vain aukeilla paikoilla.
Silloin alkuun tuntui kaukaiselta sekin ajatus, että Mahla oikeasti purkkiradalla osaa tunnistaa lähtöhajusta kohdehajun vielä niin, että on häiriöhajuja mukana. Ja nyt se tekee noita peruspurkkiratatreenejä hyvin suvereenisti. Se on oikeastaan ihan sama onko mukana häiriöhajuja vai ei (ja mun laiskuuden takia useimmiten ei). Seuraava askel on se, että vaihdetaan lähtöhajua ja kohdehajua kesken harjoituksen.
Nyt ollaan kahtena päivänä treenattu kotona purkkirataa. Ajattelin tehdä muutaman päivän treenisession ja sitten taas pitää vähän taukoa. Mahla innostuu oikeasta niin, että se on alkanut nostaa harsoa pois lasista. Täytynee varmaan kokeilla erilaisilla laseilla, joista Maa ei saa harsoa pois. Pyrin tekemään harjoituksia nyt sokkona, jotta opin tunnistamaan Mahlan reaktioita ja toisaalta en vahingossakaan pysty vihjailemaan oikean sijaintia. Sokkona tehdyt jutut on mennyt ihan yhtä hyvin kuin perinteisestikin tehdyt.
Kesän osalta meillä ei ole ohjattuja treenejä. Mä olen valjastanut treenikavereita auttamaan jäljenteossa, joten treenejä me varmasti saadaan aikaiseksi. Syksyllä ei ala mitään ns. jatkokurssia, mutta yksittäisiä teemakoulutuksia tullaan järjestämään. Niihin sitten yritetään mukaan, jotta saadaan ohjausta ja erilaisia treenejä. Mä kun en osaa kauheasti varioida näitä juttuja, kun en tiedä hajumaailmasta (hajun kulkeutumisesta, vanhenemisesta, tuulen vaikutuksesta jne) niin kovin paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti