Agirodussa lupa hyllyttää

Sunnuntaina osallistuttiin Agirodun joukkuekilpailuun lapinporokoirien joukkueeseen. Mentiin lähinnä siksi, että saatiin joukkue kasaan ja Agirotu oli tänä vuonna niin lähellä, tuossa Ylöjärven Teivossa. Sunnuntai oli erittäin kuuma päivä ja aurinko porotti kovasti, mutta onneksi raviradan reunoilla oli sen verran puita, että koiran sai kätevästi sinne varjoon odottelemaan. Mahla oli aivan innoissaan, kun näki, että täällä mennään agilitya. Ja keräsi odotellessa melkoiset kierrokset.

Me lähdettiin joukkueemme viimeisenä matkaan. Myöhästyttiin alusta, kun en uskaltanut jättää Mahlaa kauas enkä siinä ehtinyt katsella, koska edellinen tuli maaliin. Jos ensi vuonna ollaan Janakkalassa agirodussa niin ollaan joukkueen ensimmäinen lähtijä... :) Mahla ei kestä katsella vierestä, kun toiset vielä juoksevat radalla.

Ratapiirros on tässä:

Ei ollut helppo ei. Ihan suht simppeliltä se paperilla näyttää. Luonnossa ne viereiset esteet on tavattoman lähellä ja houkuttavia (mm. putket...). On putkiansoja, kiertoja ja kaartoja melkoisesti. Ei ihme, ettei niitä nollia sitten kauheen monelle tullut. Mutta oliko se sitten tarkoitus vai en, en tiedä.

Mahla ampui lähtösuoraa melkoisesti, sieltä vaivoin sain sen käännettyä putkelle. Putkelta se kääntyi kuitenkin väärään suuntaa ja jouduttuaan väärälle puolelle putkea, se yritti kiivetä sen yli. Se on niin mahlanagilitya... :D Hölmöillään, mikä keretään. Ehti se sitten sujahtamaan putken läpi uudelleen ja siitä eka hylly. Mutta ei hätää, on lupa hyllyttää! Ja niin matka jatkui. Kepeille yritin tehdä jonkinlaista takanaleikkauksen tapaista, mutta ei Maa sinne niin vaan irronnut. Se jäi pyörimään ja hyppimään. Parempi niin kuin se, että se menee kepeille täysin keskittymättä mihinkään. Kepeillä meinasi varastaa vikat välit, kävin ohjaamassa sen vaan ne uudelleen enkä jaksanut ottaa koko keppejä uudelleen. Koskaan en aiemmin ole tehnyt niin, mutta nyt ajattelin siinä sekunnin osassa, että näin tällä kertaa.

Kontaktit meni hyvin. Mutkaputkeen ohjaus meni aivan huonosti, Maa lopulta kiersi esteen kauemman kautta, tuomari vähän avitti ohjaamalla oikeaan päähän ja siitä loppusuoralle. Viimeiselle esteelle se ei malttanut keskittyä, kääntyi sitä ennen pois (putken jälkeen) ja hyppäsi lopulta riman päälle. Että näin.

Suurin ongelma mun mielestäni oli se, että mulla oli tatsi niin hukassa, että en muistanut liikkua siten kun Mahlan kanssa pitäisi. Jäin vähän niinkuin varmistelemaan ja ohjaamaan läheltä sillä seurauksella, että olin koko ajan askeleen myöhässä. Ja se tarkoittaa sitä, että Mahla ehtii tehdä yhtä sun toista, se kun ei kiltisti odottele rauhassa vieressä, että mihin sitten. Olisi pitänyt ottaa ennen näitä kisoja edes yksi normaali treeni, jossa olisin saanut taas itseni ajantasalle, että pitää vaan mennä ja ehtiä ja luottaa koiraan. Silloin homma toimii, kun mä osaan ottaa tarvittavissa paikoissa itselleni sen parinkin askeleen etumatkan ja annan koiran tehdä rauhassa oman hommansa. Nyt jäin tekemään koiran kanssa ja sitten se oli yhtä räpellystä.

Silti mä olen tyytyväinen Mahlaan. Rimat pysyivät yllättävän hyvin ylhäällä ja se teki parhaansa. On se hieno agilitykoira! Mulle niin unelma. Saan itse keskittyä ohjaamiseen (vaikka sitä en taas muistanutkaan...), sitä ei tarvi työntää, houkutella, kannustaa tai edes omalla liikkumisella saada sille vauhtia tai irrottaa sitä. Se kyllä menee, lukee esteitä ja linjoja, suorittaa esteet itse ja kuuntelee mua. Mitä sen enempää voisi toivoa? Paitsi terveyttä. :/

Yhtä kaikki, kivaa oli! Taimi, Verne ja Jupiter selvisivät vähän helpommalla ja vähemmillä virhepisteillä radasta, joukkueemme tuloksia ei jostain syystä ole laskettu loppuun, mutta äkkiä itse laskemalla sijoituksemme olisi n. 27 /53. Erityisesti mainitsen parhaan porokoirajoukkueen sijalla 7. ja colliejoukkueessa kilpaillut treenikaveri oli hienosti sijalla 14. Hyvä te ja teidän joukkueet!

Ensi vuonna Agirotu on Turengissa Janakkalassa. Saas nähdä käykö meidän tie jälleen joukkueeseen (tai huolitaanko meitä sinne), ainakin taas olisi lähellä. Melkein voisi sen lisenssin ostaa ja vaan kisata silloin tällöin yhden startin. Ei sillä konstilla mitään nollia tietenkään haettaisi, mutta saatais välillä vähän rallatella. Tai ehkä jos pentupentu tulee ehkä joskus tulevaisuudessa niin sen treeneissä Mahlakin pääsee kokeilemaan, sujahtelemaan putkiin, pysähtelemään kontakteille ja ennen kaikkea juoksemaan ja huutamaan!

 Kaikki kuvat on ottanut Jonna Räisänen ja lisää porokoirakuvia on täällä.