Ollaan me treenattu!

Päivitykset vaan on taas jäissä...

Ostin marraskuulle Demarille kuukausikortin ja koska mun koulu on kovin epäsäännöllistä, ollaan aika monena aamupäivänä päästy siellä käymään. Kivaa. On ollut oikeasti kivaa tehdä pitkästä aikaa oikeasti jotain, jos pieniä sisätokoja leikin lomassa ei oteta huomioon. Mahlan kanssa on tavattoman kiva tehdä kaikenlaista!

Joskus ajattelin, että me ei pystytä tokoilemaan agilitykentällä. No nyt se on kuitenkin sujunut ihan hyvin. Mahla ei ole kytännyt esteille yhtään. Ja vaikka ollaan rallateltu putkeen tai johonkin kontaktille tokon lomassa, Mahla ei ole silti alkanut kytätä esteille. VAU! Ehkä on jotain tehtävissä vielä. Paikallaanmakuu on ollut pitkään meidän murheenkryyni. Lähinnä kai siksi pitkään, ettei me olla treenattu. :) Nyt ollaan tyhjässä hallissa otettu, Maa makaa nätisti paikallaan, vaikka mä olen piilossa. Varovasti ollaan otettu myös häiriöllisenä (Mahlan kaikista isoin häiriö on viereisellä kentällä aksaava koira) ja silloin olen palkannut tuikitiheään niin, ettei Maa ole ehtinyt levottomaksi, mutta selvästi se on Mahlalle hankalaa.

Koiratanssijuttuja ollaan tehty, Mahla tykkää kovasti ja mä kans. Vähän erilaista. Tosin koiratanssi on meillä kovin yhdistetty tokon liikkeisiin ja agilityyn. Kaikki sopivasti sopusoinnussa keskenään. Ja Maa tekee sen mukaan, mitä käskyttää.

Vireenhallinta (ääntely) on ollut se hankala juttu. Nyt mulla on taas pieni toivonkipinä. Nimittäin Maa on rauhoittunut agilitysta (kierrokset korkealla) melkein samantien tokoon (kierrokset alas). Aika vau. Ja uskon vahvasti, että syy tälle on hajutunnistus. Siinä Maa on oppinut säätelemään virettään. Jos se on liian korkealla, se ei löydä mitään eikä siten myöskään saa palkkaa. Siellä on pakko rauhoittua, vaikka olisi kuinka jännä ja hieno juttu ja kyllä se jälkitreeneissä aina käy pikapissalla ja -kakalla, koska tietää, ettei pissaamatta pääse töihin. Ja kun pissa on tullut, se sitten kiskoo jonnekin, yleensä sinne, missä muu porukka on eli se ajattelee, että siellä tapahtuu.

Me ollaan kyllä löydetty niin täydellinen laji meille, Mahlalle ja mulle, että ollaan ihan koukussa. Ja se monipuolisuus on huimaa, me tehdään niin purkkirataa, esineen kohdentamista, esineruutua, esinejälkeä, hurlumheitä (ihminen jäljen päässä), rakennusetsintää (=hakua) ja näitä kaikkia koko ajan eri ympäristöissä, eri alustoilla (pääasiassa asvaltilla, mutta myös hiekalla, nurmella ja metsässä), eri sääolosuhteissa ja aika paljon myös eri ihmisillä. Mä oon aika tohelo ja kovin aloittelija vasta ja monesti treeneissä todetaan, kuinka avuttomia me ihmiset näissä hommissa ollaan ja hakataan päätämme seinään. Koirat tekee hienosti töitä ja osaavat!

Meillä on aivan mahtava treeniporukka. Ei ole mitään kateutta tai kilpailuhenkisyyttä, riitoja tai pahantahtoisuutta toisia kohtaan, vaan kaikki kannustaa ja tekee parhaansa, että toistenkin koirat saavat parhaat mahdolliset treenit. Se on hienoa! Niin monesti koirapiireissä on kaikenlaista kähinää ja siitä olen itsekin saanut osani toisaalla. Toivottavasti ihan heti tässä lajissa ei voisikaan kilpailla. Musta tuntuu, että aina kun voi kilpailla niin se tuo harrastusten pariin tietynlaisia ihmisiä. Niin ja sitten on niitä tavoitteita. Jonkun viikon takaisessa suunnittelupalaverissa jutusteltiin näistä asioista ja todettiin, että ei meistä kellään ole mitään hajua siitä, mikä on se tavoite, johon me halutaan. Meillä on tavoitteita esimerkiksi tehdä hallitumpia jäljelle lähtöjä, oppia lukemaan koiraa paremmin tai muuta, mutta ei "saada siitä valio" ja se on mielestäni hienoa! Ja tämä on niin järkevää. Joo, myönnetään, että me naureskellaan maastolajien harrastajille heidän touhuistaan, mutta tiedetään, että niin he naureskelevat meille. Eikä millään pahalla toki. Mä olen oivaltanut asian niin, että se on meistä ihmisistä ja meidän intresseistä kiinni, mitä ja miten me halutaan opettaa. Kyllä ne koirat osaa nenäänsä käyttää, ei sitä niille tarvitse opettaa. Halutaanko me koiran nostavan nenää (haku), laskevan nenää (jälki) vai löytävän kadonneen (käyttäen molempia keinoja), se on meistä ohjaajista kiinni, ei koirasta tai sen kyvyistä. Ja mikä hienointa, meillä on porukassa hyvin monenlaisista taustoista tulevia ihmisiä ja se on älyttömän iso rikkaus. Siellä on "oikeita" koiraharrastajia pk-puolelta ja muista lajeista, mutta siellä on myös niitä, jotka ovat seurakoiran kanssa aloittaneet hajutunnistuksen. Eikä se koirien työskentelystä erotu.

Lopetan hajutunnistuksen hehkuttamisen tältä erää. Ryöpsähtää välillä. Se vaan on niin kivaa. :)

Ollaan pari kertaa käyty Ikaalisten porukoiden mukana Koirakoutsiareenalla treenailemassa. Eilen tehtiin tokoa ja koiratanssia siellä. Kiva käydä vähän eri halleissakin välillä. Pia treenasi rallytokon juttuja ja mä siinä vähän innostuin taas itsekin. En niinkään rallytokoon, mutta siihen, että voitais tammikuussa mennä ohjattuihin treeneihin. Selvästikään kuukausilippu halliin ei ole mun juttu, koska meidän suurimmat ongelmat on ääntelyn kanssa häiriössä, joten me tarvittais seuraa. Ja toisaalta mä en ehdi käymään kovin montaa kertaa viikossa hallilla treenaamassa. Kerran viikkoon kun treenaisi jossain ryhmässä niin se ois varmaan kiva. Tammi-helmikuut kun ovat kuitenkin niin pimeitä ja lumisia, että hallissa treenaaminen sais mut motivoitua tekemään jotain. Yleensä silloin kun me treenataan ahkerasti muualla, me treenataan myös ahkerasti kotona. Ja sit taas voi olla pitkiäkin treenitaukoja, kun ei tehdä kun vähän leikkien kera jotain pientä olkkarin matolla. Mutta katsellaan, mitä tässä saisi aikaiseksi vuoden vaihteen jälkeen. Josko sitä menisi oikein tokoon ja pureutuisi ulkopuolisen ohjaajan avulla meidän ongelmakohtiin ääntelyyn ja häiriöihin? Mä vaan en tykkää ohjatusti tehdä tuollaisia juttuja, mutta ehkä sekin ois vaihtelua välillä.

Semmosta. Mä hiljenen ja yritän olla vähän ahkerampi jatkossa päivittämään tänne.