Ajatuksia

Keskiviikkona oli hallitreenit Ylöjärvellä. Miia oli ainoa mun lisäkseni siellä ja tuli myöhässä, joten me ehdittiin sopivasti eka setti treenata ilman häiriöitä. Ja juostiin me putkiinkin pari kertaa siinä lämmitellessä. :) Noutoa otin laipallisella puukapulalla. Kokeilin ensin läheltä ja oli hiljaa. Sitten kaukaa ja oli hiljaa. Ja sitten vielä heittäen, josta tuli ihan pienen pieni lähtöääni.

Hiljaisuutta taas pääasiassa treenattiin. Nyt oli jostain syystä vaikea päivä. Ne hiljaiset hetket olivat pieniä, mutta niitä taas oli ja Maa kyllä keskittyi muhun koko ajan eikä treenaavaan koirakkoon, mutta ääntä tuli. Paikkamakuu otettiin aksahäiriöllä ja se tarkoitti käytännössä sitä, että seisoin metrin päässä edessä ja syötin nameja niin tiheään, että koira pysyi hiljaa ja keskittyi muhun. Pakko se vaan on tehdä näin, oikotietä onneen ei ole, se on testattu jo.

Muutaman edellisen kerran käännökset vasempaan ovat olleet parempia, mutta tällä kertaa Maa ei tehnyt töitä käännöksissä ollenkaan. Niinpä me sitten hinkattiin niitä. Tehtiin seuraamista ja tehtiin ympäripyörimisiä vasempaan aina väleissä. Näissä vähän vielä kannustin "mene mene mene" niin se sujui. Pitkästä pätkästä jäi välitön palkka saamatta, koska lopussa Maa ei enää jaksanut pinnistellä vaan alkoi piipata. Ja piippaamisesta ei ikinä tule palkkaa enää koskaan, oli kriteeri muuten sitten ihan mitä hyvänsä. Niinpä otettiin sitten homma seis ja uusi alku (perusasennossa hiljaisuus) ja sitten yksi pyörähdys ja siitä palkka.

Maa meni autoon siksi aikaa, kun juoksin vähän Miian Famin kanssa aksaa. Kun hallivuoro päättyi, Miia teki hallin viereen asvaltille esinejäljen. Tuuli oli kova ja siksi Miia laittoi kangaspalojen päälle kivet painoksi, etteivät esineet olisi lentäneet tuulen mukana. No, esineet sitten erottui melkolailla selkeästi. Yksi pointti mulla harjoituksessa oli kuitenkin lähtöhajun antaminen kädestä (ei pussista tai lasista). Miia antoi lähtöhajuksi autonavaimet ja mä pidin niitä kädessä ja annoin Maan haistaa. Se haistoi tosi hienosti niitä ja musta tuntuu, että tajusi, että siitä haju on otettava. Ensimmäiset pari kolme esinettä Maa jäljesti oikeasti, mutta sitten se alkoi bongailla esineitä ja syöksyi aina seuraavalle (n. 5m väliä). Eipä se mitään, oli sellainen hassunhauska jälki. Liinan takapäätä ainakin nauratti. Esineiden loputtua annoin Maan vielä näyttää mulle, mistä Miia on tullut pois ja palkkasin sen siitä jäljeltä ja lopetettiin siihen.

Tänään torstaina suunnattiin lenkki Herwoodiin ja siellä nimenomaan Näyttämönpuistoon, jossa Janne oli kaverinsa kanssa heittelemässä frisbeetä. Miten tämä liittyy Mahlan treeneihin? Se selviää nyt. Maa on aina ollut kovasti heittoliikkeen perään. Sillä on vahva saalisvietti ja se lähtee näkölähdöllä aina hanakasti kaiken pakenevan perään (lentävä frisbee, keppi, pallo, karkuun juokseva jänis, orava jne.). Niinpä me ei paljon frisbeegolfia olla käyty katselemassa, kun se on sitten yhtä huutoa Maan osalta. Nyt hengailtiin ensin penkillä, kun pojilla oli kierros kesken. Sitten siihen tuli joku treenaamaan heittoja ja Maa pari ekaa heittoa katsoi suht rauhassa. Palkkasin molemmista hillitysti muka rauhoittaen koiraa. Sitten tuli pojat siihen lähelle ja siitähän se riemu repesi. Koska mulla ei ollut nameja ylinmäärin mukana, ei voitu treenata hyvällä, joten tehtiin pahalla ja koira maahan kyljelleen. Siinä sitten oltiin tasan niin kauan, että ääntely loppui. Ja sitä kesti. Maa ei kuitenkaan näissä tilanteissa rimpuile vastaan, mutta ääntelyä on niin vaikea lopettaa.

No sitten vähän myöhemmin kun oltiin nollattu tilanne ja vähän käveltiin (muuta tekemistä, jolloin ei ehkä kyttää heittäjiä), yksi pikkutyttö halusi silittää Mahlaa. Tyttö oli Maan mielestä hieman päällekäyvä ja se alkoi haukkua tytölle aina kun tyttö tuli lähemmäs. No, keksin sitten antaa tytölle namin käteen ja tyttö antoi sen Mahlalle ja niin niistä tuli hyvät ystävät. Mahla on kieltämättä aika lahjottavissa. Tytön vähän vanhempi veli tuli siihen myös ja häntäkin Maa kävi moikkaamassa ihan rennosti.

On pari asiaa, joita ei Mahlan kanssa pentuna ja nuorena treenattu kyllin hyvin (ollenkaan):

1. Rauhoittuminen. Hengailtiin me pikkupentuaikana kaupungilla tai "kaupungilla", mutta treeneihin siirryttäessä aivan liian nopeasti siirryttiin siihen, että koira odottaa autossa. Ei se vaan toimi niin. Tai toimii, jos koira ei kiihdy nähdessään muiden treenaavan. Mä ajattelin pitkään, että mä en tee asiasta ongelmaa ja vein koiran autoon. Itse asiassa mä tein sillä juuri toisen ongelman ja se ongelma on juuri se, ettei Mahla pysty olemaan rennosti missään treenitilanteessa, kun ei tapahdu mitään. Olisi vaan pitänyt taistella, olla ja odottaa ja olla treenaamatta muuta (sitä, mitä me tehdään juuri nyt, mutta nyt se on huomattavasti vaikeampaa kuin se olisi ollut aiemmin). Rauhoittuminen tarkoittaa myös muiden kuin treenitilanteiden vauhdikkuuden ja liikkeen seuraamista, kuten frisbeegolf. Tai ehkä se on pikemminkin se heittoliike, joka saa Mahlan kierroksille. Koska ei Mahla esim. juoksijoista, pyöräilijöistä, autoista yms. mistään välitä eli ei se ole pelkästään liike, mikä sitä innostaa.

2. Lasten kohtaaminen. Koskaan aiemmin en ole tajunnut, miten suuri voima niissä nameissa oikeasti Mahlan kanssa on. Miksen mä aina ole tyrkännyt namia lapsen käteen ensimmäisenä? Tästä lähtien teen niin, jotta Maa ei juokse lapsia karkuun vaan mielummin vaikka luokse namin toivossa. :)