Me ollaan taas innostuttu

Voi vitsit kun tuon eläimen kanssa on kiva tehdä ja harrastaa! On se mahtava! Yllätyksekäs. Hölmö. Rakas.

Mitään varsinaista erikoista ei olla tehty, mutta mä olen taas innostunut puuhailemaan yhtä sun toista. Kotona ollessa aina välillä haen nameja tai lelun ja tehdään jotain pientä. Tässä viimeaikoina ollaan opeteltu ihan extempore takajalkojen nostamista. "Takatassu" on oikea takatassu ja "takajalka" on vasen takatassu. :) Ne on kekseliäät nimet, joita koiran on vaikea erottaa. Joskus sillä ei vaan ole väliä, kun humputellaan. "Takatassu" on hyvin hallussa, mutta "takajalka" nousee vielä vähän huonosti. Maa on kyllä yllättävän taitava käyttämään takapäätään, kun sitä siihen ystävällisesti "pakottaa", mutta oma-aloitteisesti se käyttää takapäätään hyvin vähän eikä yhtään tiedä, missä ne takana tulevat lärpäkkeet (= takajalat) tulevat.

Maanantaina eli eilen oli hajutreenit Lempäälän keskustassa. Satu oli ne organisoinut tosi hienosti, vaikka porukkaa oli tulossa yli kymmenen. Meidän Janne kävi pari tuntia aiemmin työmatkallaan kävelemässä jäljet. Eli meille oli varsin tuttu jäljentekijä. Siksi ehdotinkin, että otettaisko me ilman lähtöhajua, mutta Satu kehotti antamaan lähtöhajun ihan siksi, että jälki oli haastava. Se ei ollut kuin n. 120 m pitkä, mutta meni keskustassa erittäin mielenkiintoisessa paikassa.

Mahla oli tosi rauhallinen lähdössä ja palkkailin sitä siitä jo ennen lähtöhajun antamista. Lähtöhajun saatuaan Maa ampaisi suoraan erään parturikampaamon ikkunalle. Mä en uskonut sitä vaan kierrätin sitä kierroksen talon seinustalta jalkakäytävälle, suojatien reunasta ja sitten takaisin talon seinustalle ja Maa siitä sitten päästin lähtemään minne tahtoi ja sinnehän se lähti, minne oli aluksi ollut lähdössä. Hienosti Maa kesti sen, etten päästänyt oikeaan vaan teki töitä ja näin saatiin varmistettua, että lähtösuunta on oikea. Siitä käännyttiin talon toiselle seinustalle, josta jälki oli ylittänyt sitten kulkuväylän, johon Maa irtaantui vähän matkaa. Selvästi tuuli sekoitti hajua tässä paikoin ja Maa teki vähän aikaa töitä ennen kuin löysi Tokmannin seinustalle, jota pitkin mentiin jännälle "sisäpihalle" tai oikeastaan kahden rakennuksen väliin, mutta väli kapeni loppua kohti mentäessä. Kun tultiin "sisäpihalle", Maa tsekkasi risteysalueen tosi tarkkaan itse kiertämällä ympyrää ja löysi oikealle reitille (yrittäen ensin vierailla kukkakaupassa, jonka ovi oli auki ja viereinen pizzeriakin veti puoleensa) ihan itsenäisesti ja siitä talon nurkalla oli esine, jonka Maa helposti löysi. Sitten se alkoi kovasti heilutella häntää ja sai selvästi voimakkaan hajun loppuesineestä, joka oli hieman isompi ja tosi hienosti tarkensi sille. Loppuesine oli pienen terassin takana nurmikolla. Jälki oli haastava ja hieno, mutta kyllä tuttu jäljentekijä helpotti tätä paljon. :)

Huomiseksi olen tilannut hallitreenien yhteyteen lyhyen esinejäljen. Tekisi mieli tehdä esinejälkiä enemmän, mutta kun se on aina aiheuttanut sen, että Maa lähtee silmällä hakemaan esineitä niin ei voi ihan hirmuisesti esinejälkiä tehdä. Ainakin esineiden pitää olla hyvin pieniä.

Eilisten treenien jälkeen vähän pohdiskelin, että millaisia treenejä haluan jatkossa. Tähän kirjaan nyt ylös joitakin:

- suoria esinejälkiä pienillä esineillä isolla asvalttialueella -> tarkkuus, ydinjälki

- jäljennostoa ihan tavallisella esinejäljellä, mutta eri suunnista, mutta niin, että mä tiedän tarkalleen, missä jälki on -> jäljelle rauhoittuminen, koiranlukutaito

- alustanvaihdot (ollaan vaikeutettu jälkiä lähinnä häiriöiden suhteen eikä treenattu juuri yhtään pehmeitä alustoja): nurmi, metsä, hiekka jne.

- pitkä jälki (noin kilometrin helppo jälki) -> kestävyyttä

- "tavallinen jälki" ilman esineitä ja loppuesinettä vain itse palkaten -> rikotaan kaavaa loppuesineestä

- polkupyörällä tehty jälki -> erilainen haaste, lähinnä kai ohjaajalle

- yksin ajettu sokkojälki -> koiranlukutaito

-------------

Niin ja menneenä viikonloppuna oli Rovaniemellä vuotuinen poronpaimennustapahtuma ja lauantaisessa kilpailussa voiton vei ties monettako kertaa Mahlan velipuoli (sama emä)! Ei tarvitse ihmetellä, mistä Mahla on synnynnäiset ja niin voimakkaat paimennustaipumukset perinyt, kyllä ne ovat suvussa tulleet (ja siellä työssä olevia porokoiria onkin). Harmi, että suvussa on tullut jotain epätoivottavaakin, koska mielestäni Mahlalla olisi ollut rodulle paljon hyvää annettavaa jalostuksen suhteen.