tiistai 29. huhtikuuta 2014

Hajutreenit ja Tuhkalla uusia kavereita

Tuhkan kuulumisia: perjantaina illalla käytiin hengailemassa Hervannan jäähallin pihassa. Lauantai-iltana mentiin Ikaalisiin ja oltiin paljon pihalla. Makkaroitakin paistettiin, mutta Tuhkaa ei niin kovasti kiinnostanut se touhu. Mielummin se itse kuljeskeli ympäriinsä. Sunnuntaina päivällä käytiin keskustassa päättämässä agilityn pohjataitokurssi ja karsimassa tulevalle alkeiskurssille pyrkivät. Koirat odotteli autossa ja lopuksi otin ne kentälle oleskelemaan. Vähän puuhailtiin Mahlan kanssa ja sitten myös Tuhkan. Tuhka sai syödä Lauralta ja Eijalta nameja ja pääsi pujahtamaan putkeen. Laura auttoi putken kanssa ja piti Tuhkaa toisessa päässä, kun mä menin kutsumaan toisesta päästä. Tuhka meni kyllä putkeen rohkeasti, mutta ois mielummin kiertänyt, mutta Laura oli tarpeeksi suuri pelote, että se tuli läpi. :) Tätä muutama kerta ja viimeisen kerran Tuhka meni puolivahingossa itse putkeen. Hyvä alku agilityharrastukselle. :)


Sunnuntai-iltana Jannella oli soututreenit Kyrösjärvellä ja me päätettiin siitä sitten suoraan lähteä Tampereelle, joten meillä oli koko konkkaronkka mukana. Käytiin Toivolansaaressa vähän kävelemässä molempien koirien kanssa, sitten vein Tuhkan autoon ja kierrettiin Mahlan kanssa vähän pidempi lenkki ja Mahla kastoi myös talviturkin. Sitten kun palattiin niin otin Tuhka autosta ja hengailtiin laivarannassa kunnes kirkkovene palasi takaisin. Tuhka on kovin toimelias ja selvästi sen kanssa pitää harjoitella odottamista. Sen käsitys odottamisesta on tällä hetkellä se, että se tuijottaa mua ja odottaa namia...
 

Maanantaina oli hajutreenit Ikean parkkiksella. Paikalla oli meidän lisäksi vain Satu ja Minna koirineen, joten pidettiin oikein leppoisat, mukavat ja tehokkaat treenit. Tehtiin vedellävahvistetut suorat lyhyet esinejäljet, jossa oli alustanvaihtoja, kun mentiin parin nurmikaistaleen läpi. Otin Mahlan ulos autosta jo hyvissä ajoin ja annoin sen touhuta omat innonpuuskansa pois. Ja tosi hienosti Mahla sitten lopulta jäljelle lähtikin rauhassa. Nurmikaistaleiden ylitykset meni hyvin ja nurmen jälkeen Mahla myös hyvin löysi jäljelle. Esineet olivat aika pieniä metalliesineitä, mutta ne nousivat hienosti ja tyylikkäästi ilmaistuna, kaikki ei tainnut käydä edes suussa. Näitä treenejä täytyis tehdä nyt muutamat, jotta palautellaan työskentely tarkaksi ja alustanvaihtoja pitää saada kyllä mukaan ehdottomasti. Olin oikein tyytyväinen Mahlaan ja sen työskentelyilmeeseen! Tosi hyvä treeni.


Kun kaikki olivat ajaneet jäljet, jäätiin juttelemaan ja ihmettelemään Tuhkaa. Satu otti toisen koiransa siedättymään pentuun (ei ole vihainen, mutta pitää pentuja vähän ällöinä). Ja vähän päästä myös Minna otti labbiksensa pihalle. Tuhkaa jänskätti aluksi, vaikka se oli kovasti kiinnostunut koirista. Kun oltiin siinä sitten turistu hetki jos toinenkin, Tuhka rentoutui ja meni lyömään koiria tassulla naamaan ja kutsumaan leikkiin. Tämä oikeastaan avasi mun silmät sille, että Tuhkan kanssa pitää selvästikin oleskella vieraiden koirien kanssa niin kauan, että se oikeasti rentoutuu eikä sille jää mitään jännitystilaa päälle vaan se oppisi, että toiset koirat on oikeasti ihan mukavia. Tähän mennessä koiratapaamiset ovat olleet ehkä liian nopeita. Tuhka tarvitsee vähän aikaa näemmä saadakseen vauhdin päälle. Sitten ei nimittäin labbiksen melko suuri kokokaan haitannut Tuhkaa vaan se oli ihan innoissaan. :)


Ikeasta koirat saivat pari uutta pehmolelua. Pehmolelujahan meillä ei yleisesti ottaen juuri ole, koska Mahla on pistänyt ne aina miltei samantien palasiksi. Ikean pehmolelut tuntuvat olevan ainoita kestäviä. Tosin toinen eilen ostamista leluista on jo rikki... Kahden koiran vetoleikkiä se ei ihan kuitenkaan kestänyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti