Torstaina oli tunnistusjälkiporukalle rauhoittumisluento ja -harjoitukset. Meille rauhoittuminen on aika paljon kokonaisvaltaisempi asia kuin jäljelle rauhoittuminen. Luennolla käytiin läpi käyttäytymisen periaatteita ja rauhoittumista opittuna tai oppimattomana käytöksenä ja rutiineja. Sitten käytännönharjoituksissa yksi koira kerrallaan meni kuvitteelliselle jäljenaloituspaikalle ja aloitettiin jälki, vaikka mitään jälkeä ei siis ollut.
Mahlan kanssa tultiin hallitusti ulos autosta, käytiin pissalla, mentiin moikkaan porukkaa ja käveltiin jäljentekopaikalle. Sitten jälkivaljaiden kanssa alkoi se piippaaminen ja levottomuus. Saatiin tähän avoimen palkan neuvo. Ihan sitä en heti osta tähän yhteyteen, koska varsinainen ongelma asiassa ei ole jälkivaljaat, sen mä tiedän. Mutta mikä synnyttää ongelman? Sen mä ajattelin testata pilkkomalla nyt jäljellemenorutiinin osiin ja muuttamalla yhtä asiaa kerrallaan kokeilen mikä aiheuttaa levottomuuden. Vai aiheuttaako enää mikään oikeasti? Mulle ei ole väliä, kuinka levoton Mahla on jäljelletultaessa, mua kiinnostaa se, että Mahla ei ole kiihtynyt lähtöhajun antamisesta jäljen etsimiseen tai nostamiseen. Se on meidän ongelma, joka on saatu aisoihin. Tällä hetkellä mulla on vahva epäilys, että sen rauhoittumisen on saanut aikaan yhdessä jäljelle meneminen.
Mahlan ei tarvitse olla kontaktissa, kun mennään jäljenaloituspaikalle. Mä olen sitä mieltä, että se saa rauhassa tutkailla ympäristöä. Käytännössä ja Mahlan tapauksessa tämä toimii siten, että se tulee käskyllä mun takana. Mun takana se saa tehdä mitä vaan niin paljon kuin remmi antaa myöden. Mahla on silloin kuuliainen mulle ja ennen kaikkea rauhassa. En halua tehdä mitään seuraamista tai kontaktikävelyä, koska todennäköisesti (tätäkin voisi testata) silloin Mahla kiihtyy liikaa. Tämä yhdessä käveleminen on paimennuksesta opittu juttu ja toimii siellä loistavasti niin, että kun siitä päästän koiran töihin, se tekee mulle aktiivisesti ja rauhassa töitä. Jälkihommat ovat samanlaisia siinä mielessä, että koiran rooli itse tekemisessä on iso, mutta koira tekee sitä mulle ilmaisemalla esineet ja ottamalla siinä vaiheessa kontaktin muhun.
Samalla perusteella mä en myöskään ala hakemaan muutosta varsinaisella namittamisella. Mä toki haluan, että koira seuraa mua, mutta se tekee riittävästi tullessaan hakemaan lähtöhajun multa ja kysyessään tehtävänantoa. Se riittää mulle tässä asiassa enkä halua kiihdyttää sitä namittamalla. Kaikesta huolimatta ruoka (yleensä palkkaaminen) on sitä kiihdyttävää, vaikkakin kiihtyminen riippuu pitkälti tavasta palkata. Lähtöhajun ottamisesta palkkaan sen usein.
Sen sijaan tokoon ja muuhun avoimen palkan harjoittelu voisi auttaa. Me ollaan kupille harjoiteltu työntekoa aiemmin, mutta en ehkä ymmärtänyt menetelmän täsmällistä käyttöä riittävän hyvin, koska kierroksia ei sillä saatu alas. Ruokakupille perusasento toimii kyllä ja sitä voisi alkaa laajentamaan muuhunkin.
Tässä vaan tulee se ongelma, että Mahla piippaa monesta eri syystä. Se piippaa eri syystä ryhmäpaikallaanmakuussa, odotellessa, kuppipalkalla jne. Voidakseen vaikuttaa piippaamiseen on löydettävä aina kulloinenkin syy siihen. Paikallaanmakuussa syy on löydetty (paineistuminen muista koirista ja häiriöistä) ja ansiokkaasti päästy asiassa eteenpäin. Odotellessa piippaaminen johtuu tylsyydestä, pitäisi koko ajan tehdä jotain. Tätä on yritetty lähestyä kahta eri reittiä. Joko sillä että on harjoiteltu odottamista eli koiralla ei käskyä päällä tai tietyissä tilanteissa antamalla koiralle tehtävä ja kanavoimalla siten tylsyyttä johonkin. Kuppipalkalla piippaaminen tulee kyttäämisestä ja kovasta halusta jonnekin, malttamattomuudesta. Tätä lähdetään työstämään nyt aktiivisesti eteenpäin, mutta niin, että peli on kerrasta poikki.
Jäljellelähdön kanssa täytyy joka tapauksessa rikkoa kaava ja hakea sitä kautta levottomuuden laukaisua. Tämä on niin tätä. Mun laiskuutta. Mä en yleensäkään jaksa opettaa väärin opetetun tilalle uutta käytösmallia (se väärä on niin syvällä tuossa koirassa varsinkin kun on kyse ääntelystä ja 5 vuotta äännelleestä koirasta), vaan lähestyn asiaa kokonaan uudesta näkökulmasta, uudesta suunnasta, jolla ehkä saan suoraan toivotun käytöksen aikaan ilman, että tarvitsee taistella väärin opitun kanssa. Saa nähdä onnistuuko. Kokeilla aina voi. Onhan tässä jo paljon kokeiltu.
-------------------------------------------------
Perjantaina käytiin Tuhkan kanssa rokotuksilla ja Mahla sai siedätyksen. Tuhka oli oikein reipas oma itsensä, palkkailin ahkerasti koirien ohittamisesta ja aina jos mä huomaan koiran ennen Tuhkaa niin homma sujuu hallitusti. Muuten tulee se ilmoitushaukku, josta pyritään pois, mutta se on hieman hankalaa, kun yleensä se huomaa ensin vieraat koirat niin kaupungilla kuin metsässäkin. Tuhka terveystarkastettiin ja terveeksi tuo todettiin. Hyvin kehittynyt pentu, joka on terve ja reipas, sanoi eläinlääkäri. Hyvä. Painoa oli 10,8 kg eli painonkasvutahti ei ole enää ollut yhtä huima kuin alussa.
Rokotusten jälkeen käytiin Vaakkolammen puistossa vähän käyskentelemässä ja kahlaamassa rannassakin. Ja sitten nuo kaksi jäivät kotiin, kun me Jannen kanssa lähdettiin käymään Valkeakoskella. Hyvin Tuhka osaa olla kotona Mahlan kanssa ja joitakin kertoja se on ollut ihan yksin ja yhtä hyvin nekin ovat menneet. Tähän mennessä ne eivät yli neljää tuntia ole yksin (tai kahdestaan) olleet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti