keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Hyvän mielen treenejä tokoa ja aksaa

Tänään mentiin ensin Koiralan kentälle. Siellä oli alkamassa perustottelevaisuuskoulutusta, mutta me treenailtiin Mahlan kanssa ennen kun koulutus alkoi. Mahla oli piippaavainen, mutta tällä kertaa mä ensin ratkaisin sen namittamalla sitä. Se auttoi. Muuten Mahla keskittyi vähän huonosti. Lempparifrisbeetä heitin palkaksi, mutta kentällä on niin paljon pehmeää hiekkaa, että lelu oli koko ajan hiekassa ja Mahla syljeskeli hiekkaa pois. Ei hyvä. Onneksi kentälle on tulossa kivituhkakerros, toivottavasti sitten toimisi lelutkin paremmin palkkauksessa.

Kun ohjattu koulutus jo alkoi, hain Tuhkan vähän puuhastelemaan sivuun. Pikkujätkä oli tomera ja teki hienosti juttuja. Istumisen ja peruuttamisen se meinaa vähän sekoitta... :) Muutama vauhtiluoksetulo tehtiin niin että heitin  namin toiseen suuntaan ja kun pikkukoira haki namia, juoksin sitä pakoon. Otettiin pari lyhyttä paikallaanoloa istuen ja maaten. Niitä saisi harjoitella todella paljon enemmän, koska Tuhka ei oikein hoksaa edelleenkään, mistä on kyse.

Sitten lähdettiin Viitapuistoon katsomaan keppikoulutusta. Koska paikalla oli sen verran vähän treenaavia koirakoita ja he tarvitsivat taukoa, me otettiin pikkujätkän kanssa siinä välissä putkia. Tehtiin seuraavanlainen harjoitus eli putkista oli suora linja seuraaviin putkiin.

Tuhka oli ihan tohkeissaan ja paineli täysiä putkesta putkeen. Mä tein persjätön 1-2 väliin, että kerkesin ohjaamaan kolmannelle putkelle. Tuhka ei irtoa vielä, joten mun täytyy olla ajoissa, ettei se käänny suoralta putkelta mua kohti. Kun tehtiin sama peilikuvana, putkien linja ei ollut suora ja se oli heti vaikeampi Tuhkalle. Siellä sitten pyörittiin vähän esteitä ympäri ja hölmöiltiin yhdessä (liike jatkuu koko ajan...). Kaikenkaikkiaan otettiin kolme toistoa ensimmäiseen suuntaan ja peilikuvana taidettiin ottaa kaksi onnistunutta (ja yksi hölmöilty) toisto ja välissä oli tauko. Lisäksi pikkukoira juoksenteli putkiin omasta ilosta muutaman kerran.

Siinä sitten treenikavereille naureskelin, että näin tehdään niitä putkihulluja koiria, joilla ei ole keskittymiskykyä. Tuhkan kanssa saisi kyllä alkaa tekemään ohessa pentuhyppisharjoituksia, jotta tästä touhusta ei tule liian kivaa ja liian helppoa täysillä juoksemista vaan saatais se keskittyminenkin tähän mukaan.

Sitten pääsi vielä Mahla jutskailemaan. Se teki lelulle hienoa tokoa, vaikka kauempana joku vielä treenasi aksaa. Mahla oli oikein tarkkana. Sellainen mielentila sille pitäisi aina saada aikaan, mutta miten se onnistuu, siinäpä vasta kysymys. Ja koska Mahla teki tokoa niin hienosti, se sai palkaksi mennä juoksemaan kepit pari kertaa. Ja voi että, kun se oli tohkeissaan ja hieno! Kunpa se olisi terve ja voisi sitä tehdä useammin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti