Meidän treenirintamalla alkaa joululoma häämöttää. Koirat pääsee maalle nautiskelemaan olosta. Hajuhommat jätetään tauolle ja palaillaan varmaan joskus loppiaisen jälkeen. Toki jotain muuta voisi vähän yrittää noille opettaa. Pikkumiehelle varsinkin. Jotain.
Mä olen yrittänyt naksutella pikkumiehelle. Äh. Alkuun se tuntui toimivan, ei enää. Se vaan ei tajua. Sen aivokopassa humisee tyhjää ja se vaan heiluttaa häntää ja katsoo mua.
Perusasentoa ollaan peilin edessä treenattu nyt melkein joka päivä. Mä olen ottanut käsiavun pois ja naksun kanssa pyrkinyt palkkaamaan, kun se tulee oikein. Paitsi että se ei tuu, koska sillä ei oo mitään aivotoimintaa. Se peruuttaa, istuu, menee maahan tai jos sen aivoissa liikahtaa vähän, se tulee viereen, tosin jää ehkä puoli metriä mun taakse. Mä pidän silti mun kriteereistä kiinni. En mä kelpuuta sinne päin ja vähän auttaen. Nyt pitää osata, vain oikeasta saa namia. Täsmälleen oikeasta. Korppikotkakaulasta ei saa namia myöskään eli perusasennossa pitää osata olla ryhdikkäästi.
Noutokapulaa olen esitellyt myös Tuhkalle. Pitämistä muka yritetään harjoitella. Ei onnistu. Tuhka ottaa kapulan suuhun ja sylkäisee pois. Maasta nostamisesta on turha edes unta nähdä, oppisi edes pitämään sitä kapulaa. Naksulla mä tätäkin, kun ilmankaan ei tule mitään. Mahlan kanssa mä aikanaan tein niin, että pidin hellästi sen suuta kiinni, mutta Tuhkaan on turha yrittää koskea. Se saa kammon koko hommaa kohtaan.
Mutta yhtä asiaa se tekee jo varsin vakuuttavasti, luopumista. Me ollaan otettu kummankin kanssa monesti harjoituksia, että käsken ne maahan paikalleen vierekkäin tai vastakkain ja häiriköin. Häiriköin namein (houkuttelemalla namilla tai heittelemällä nameja koirien eteen), leluin (myös houkuttelemalla, leikkimällä tai heittämällä lelulla päähän), Janne häiriköi joskus äänin ("ruutuun", "vapaa" jne.) ja nyt mä kokeilin koirien vapauttamista vuorotellen. Vain luvan saanut koira sai lähteä. Mahla on näissä erittäin pätevä. Hankalimpia sille on sanat, ruuasta se luopuu jo ihan kivasti. Tuhka on kärsimättömämpi, mutta aika hienosti se aina korjaa tekemistään, kun sen palautan takaisin ja otan häiriön uudelleen. Tämä on meidän hauskaa leikkiä, jonka lopuksi yleensä leikitäänkin koirien kanssa. Mahla oikein huokuu ylpeyttä, kuinka kesti häiriöt.
Lenkillä ollaan päästy vähän eteenpäin Tuhkan sinkoilussa. Mä teen usein niin, että kun Tuhka alkaa irrota musta liian kauas, mä lähden vaivihkaa toiseen suuntaan. Mä en enää huutele sitä odottamaan, vaikka se käsky on sille tullut tutuksi. Kun tulee koiria vastaan, Tuhka edelleen lähtee herkästi kohti, mutta kun mä lähden juoksemaan toiseen suuntaan, se lähtee ihan mukavasti mun perään. Mahlasta mä en välitä. Sekin kyllä yleensä lähtee mun perään, mutta ei se vieraan koiran luo mene eli sikäli mukavaa, kun ei tarvitse kahteen keskittyä.
Mutta hajuhommissa mä olen niiiiin tosi ylpeä noista kummastakin. Mahlan kanssa syksyn hyvin suunnitellut treenit on tuottanut tulosta ja se tekee varsin pätevästi hommia ja keskittyy eri tavalla kuin aiemmin. Tuhka ei kestä häiriöitä eikä jaksa vielä pitkäjänteisesti tehdä töitä, mutta se tekee niin tosi hienosti. Se tietää täsmälleen, mitä on tekemässä, sillä on vahva halu etsiä hajua ja löytää. Löytyminen on sille huippujuttu.
Ihmispurkkis on ollut yksi teema meillä koko syksyn ajan. Mä vaan haluan saada siihen jotain tolkkua. Tuhkalla onkin siinä tolkkua, juuri tällä viikolla maanantaina varsinkin sen viimeinen löytö oli hieno, se meni, haistoi, pysähtyi ja jäi odottamaan multa namia. Mahlallakin ajoittain näkyy oivalluksia asian suhteen, mutta sen kanssa selvästi saa tehdä vielä paljon töitä eli me taidetaan ensi kevätkin jatkaa samalla teemalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti