sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Tokoa

Käytiin tänään Herhautokoissa Hervannassa. Se oli jo toinen toko viikon sisään, sillä maanantaina käytiin Herhautokoissa Lielahdessa. Maanantaina tehtiin häiriöharjoituksia. Mahlalle lähinnä häiriöintiä perusasennossa. Lelut, muut koirat yms. ei haitannut, mutta namit on pahoja. Vaikkei se olisi ryövännyt nameja niin ruoka pitää aina tarkastaa. :) Ja toiseksi tehtiin paikkamakuu, jossa Mahla oli reunassa ja mä osan aikaa piilossa. Kävin myös palkkaamassa muutaman kerran. Mahla oli rauhassa ja hiljaa. Tuhka treenasi oikeastaan vasta kun muut olivat lähteneet, koska porukka alkoi kaikota häiriöharjoitteiden jälkeen. Tuhka teki sitä mitä osaa.

Tänään treenattiin liikkuroituna äänihäiriöitä ja tarkkuutta jäävissä liikkeissä. Eli liikkuri sanoi sanoja ja vasta taikasanalla "porkkana" (tätä vaihdeltiin) antoi ohjaaja koiralle käskyn. Mahla ei mihinkään "käsky" yms. reagoinut, mutta "ruutuun" oli paha. Sitten tehtiin niin, että ohjaaja käskytti käskyäänensävyllä ihan satunnaisia sanoja esim. "kenkä", "kello" jne. ja koira palkattiin, kun se näistä hämykäskyistä huolimatta seurasi. Mahla ei hämääntynyt näistä yhtään. Se kuuntelee aika tarkkaan, mitä käskytän, koska me tehdään jonkin verran asennonvaihdoksia/jääviä käskyttäen kaikkea sikin sokin niin, että koira ei voi ennakoida vaan sen on pakko kuunnella. Lopuksi vielä seurautin Mahlaa ja liikkuri huuteli sitä "ruutuun" kunnes Mahla lopetti toisen kerran jälkeen reagoimasta siihen. :)

Tuhka harjoitteli koirien ohituksia, maahanmenoa, istumista sekä paikallaanoloa niin, että itse häiriköin sitä. Lisäksi tehtiin jotain muitakin luopumisharjoituksia. Vaikka Tuhka on tosi kiinnostunut muista koirista niin treeneissä se tekee mun kanssa hyvin töitä, kunhan etäisyyttä muihin koiraan on vähintään muutama metri. Tätä välimatkaa pitäisi saada pienennettyä. Asiaa toki helpottaisi, jos saataisiin se perusasento johonkin kuntoon niin voisi harjoitella häiriöitä perusasennossa. Nyt sitä tehdään edessä istuen tai maaten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti