keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ohituspäivitystä

Me ollaan harjoiteltu ohittamista. Ollaan tehty hihnalenkkejä sitä varten. Ollaan käyty ohitustreeneissä muutamien koirien kanssa. Eilen käytiin agilitykisoissa todellisessa tulikokeessa. Tuhka tempoi alkuun joka suuntaan, mutta rauhoittui kyllä jopa niin, että malttoi mennä maate.

Me ollaan edetty kovasti ohittamisen suhteen. Myöskään metsässä se ei säntäile toisten koirien luo niin paljon vaan kiinnittää ensin huomion muhun. Edelleen toki tähän liittyy mun poispäin lähteminen välillä kovaakin, jotta saan Tuhkan nopeasti mun luo.

Tänä aamuna sitten tietysti tuli yksi irtokoira ykskaks Tuhkan luo, mutta siinäkin tilanteessa Tuhka selvästi mietti, että nyt pitäis kuunnella mua, mutta ei sitten kuitenkaan malttanut, kun toinen oli jo luona ja halusi leikkiä. Se on liikaa vaadittu, mutta niinhän se on. Täytyisi vaan noissa tilanteissa antaa mennä ja antaa olla, kun ei asialle mitään mahda.

Mulla on ihan luottavainen fiilis, että meidän tämä kevään projekti tuottaa ihan silminnähtäviä tuloksia. Jo muutamassa viikossa, kun ollaan oikeasti harjoiteltu, on jo selkeitä askelia otettu eteenpäin.

1 kommentti:

  1. Etsin kovasti sitä tykkää-nappia, mutta eihän sitä täällä ollut. Hienoa, että harjoittelu tuottaa tulosta.

    VastaaPoista