lauantai 21. maaliskuuta 2015

Tuhka Jämijärven näyttelyssä

Tuhkispuhkis kävi tänään junioriluokassa Jämijärvellä Esko Nummijärven tuomaroitavana ja sai hännästään johtuen H niinkuin hyvän.

"Rotutyyppi hyvä. Mittasuhteiltaan oikea uros. Luusto voisi olla vankempi. Oikeanmuotoinen pää. Kauniit korvat. Pitkä hyvä kaula. Häntä kiertyy liikaa. Kevyt riittävän pitkä rintakehä. Hyvin kulmautuneet raajat. Raajaluusto voisi olla vankempi. Hyvä karva. Liikkuu ja esitetään hyvin."

Tyytyväinen olen arvosteluun. Tuhka on hyvin kaunisrakenteinen koira ja väristä mä erityisesti tykkään. Häntä on mitä on, sille ei voi mitään.

Eilen kaivoin näyttelyhihnaa esille ja harjoiteltiin vähän seisomista. Siinä on harjoittelut edellisen marraskuisen näyttelyn jälkeen. Siihen nähden kehässä meni ihan hyvin. Ravaaminen oli välillä vähän sinkoilua ja seisominen istumista, mutta mitä pienistä.

Erityisen iloinen olen siitä, että koirahäiriön sietämisessä ollaan menty hurjasti eteenpäin. Toki se alkuun näyttelypaikalla meinasi olla sinkoilua, mutta hyvin nopeasti se rauhoittui sen verran, ettei ihan jokaisen koiran luo tarvinnut olla menossa. Alkuvuoden aikana asiassa on tapahtunut kyllä suuri muutos parempaan. Myös metsässä ei enää suinpäin ryntää vastaantulevan koiran luo vaan on hienosti kuulolla. Onnistuneita ohituksia on takana nyt jo aika paljon.

Vaikka pikkukoira ei se helpoin tapaus ole, niin mä olen kovin tyytyväinen siihen. En ainakaan luule tai oleta koirieni käyttäytyvän samalla tavalla tai olevan samanlaisia. Ne ovat kuin yö ja päivä lähes kaikessa. Kumpikin omalla tavallaan ihana. Mahlan kanssa on tosi kiva kokeilla, tehdä ja mennä, sen kanssa on erittäin helppo olla ja sen kanssa pystyy kokeilemaan meidän rajoja ja tekemään kaikkea hönttiä. Tuhkalla taas on kaikki edessä ja sen kehitystä on hieno seurata. Mä edelleen toivon, että siitä tulee rento harrastuskoira ja meidän lajivalikoimaksi on tällä hetkellä muodostumassa tunnistusetsinnän lisäksi agility. Tokojuttuja ei olla oikeastaan tehty ollenkaan. Mua ei tällä hetkellä yhtään kiinnosta pilkunviilaus. Ei kummankaan koiran kanssa.

Oli Mahlakin tänään näyttelyhumussa mukana, vaikkei kehään päässyt. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti