Ennen pääsiäistä käytiin ihan yllättäen treenaamassa hyppytekniikkaa Tuhkan kanssa oman seuran upouudella kentällä, joka oli loistavassa kunnossa. Treenit videoitiin ja näin pääsin jälkeenpäin tekemään videoanalyysiä. Sitä täytyy tehdä jatkossakin. Niin paljon se avaa asioita, joita ei ehdi näkemään treeneissä.
Mä en juurikaan muuta suunnitelmiani treenien suhteen. Vaikka viimeisellä suunnitellulla toistolla tippuu rima tai suoritus muuten "epäonnistuu", se ei tarkoita, että ottaisin seuraavan toiston. Ei, toistomäärät saavat olla pieniä. Oppimista tapahtuu jokaisella toistolla eikä epäonnistunut tarkoita, että koira olisi huono.
Perussarjaa tehtiin tavallisena ja vinoilla esteillä. Sen lisäksi harjoiteltiin melko loivaa kaarretta viidellä hypyllä. Tuhka mielellään venyttää, mikäli palkkakuppi on kaukana viimeisestä esteestä. Jatkossa siis tarkkana, ettei palkka ole liian kaukana, jotta takapää joutuu kunnolla töihin. Kaarre meni itse asiassa tosi hyvin. Nuoresta iästään huolimatta se taipuu ja koordinaatiokykykin riittää jo tähän! Viidellä esteellä oli huomattavissa tosin vähän väsymistä aina viimeisellä välillä, ei jaksanut koota itseään ihan niin hyvin kuin muilla.
Vertailin Tuhkan perussarjan videota johonkin Mahlan vanhoihin videoihin. Tuhkalla on toki pitkä selkä, mutta se käyttää sitä tosi hyvin hyppäämisessä. Selkä pyöristyy, katse (ja pää) pysyvät alhaalla ja takapäästä tulee ponnistus. Täytynee rohkeasti kokeilla erilaisia hyppyhaasteita sille ja videoida niitä. Vaikkakaan hyppäämisestä ei edelleenkään tehdä edes jokaviikkoista juttua.
Mahlan kanssa hömpöteltiin. Sen kanssa on kyllä tosi kiva puuhastella kaikkea! Höntsäillä. Jotenkin me ollaan tosi rentoja, kun ei treenata mitenkään tavoitteellisesti tokoa tai muuta sellaista. Mä niin tykkään tuosta otuksesta ja sen kanssa tekemisestä!
Olen tässä pohtinut useasti koiran oma-aloitteisuutta esimerkiksi hajujuttujen suhteen. Mielestäni mä olen onnistunut kehittämään Mahlalla sen omien aivojen käyttöä ja samaten Tuhka vaikuttaa sillä tavalla kekseliäältä, että se tekee itsenäisiä ratkaisuja. Tällä en tarkoita varsinaisesti tarjoamista, josta puhutaan esimerkiksi tokon tai temppujen opetuksen yhteydessä. Tarkoitan koiran kykyä toimia itse ja olla kysymättä ohjaajalta, että saako tästä namia tai tästä vai tästä (mitä koira tekee tarjoamalla toimintoja). Tuhkaa vien moniin tilanteisiin niin, että sillä ei ole juuri mitään aavistusta, mitä tehdään. Se ei ala tarjoamaan mitään juttuja namien toivossa, koska namit ilmestyvät kuvioihin vasta paljon myöhemmin. Silloin koirasta saa niitä koiran omia käyttäytymismalleja esille ja pääsee vahvistamaan niitä. Ja sellaista itsenäisyyttä mä pyrin vahvistamaan noissa koirissa.
Tunnistusetsinnässä tätä käytetään oikeastaan kaikessa. Toki lähtöhajun merkitys on koiralle opetettu ihan opettamalla positiivisesti vahvistamalla, mutta työskentely ulkona tulee koiralta itsestään. Mä tiedän, että "opettamattomuudessa" on ongelmansa, mutta mä uskon vakaasti, että sillä on hyödyt siinä, että koira ei työskentele kaavamaisesti vaan se selviytyy erilaisista tilanteista, koska sille ei ole opetettu mitään vaan ainoastaan vahvistettu sitä oikeaa hajua.
Samoja metodeja mä käytän nyt Tuhkan kanssa agilityssa siinä määrin missä voin. Hyppistreeneissä voi, koska siinä itse harjoite antaa kaiken palautteen, en minä. Mä vaan palkkaan yrityksestä. Agilityssa on pakko toki myös opettaa "perinteisesti", mutta pohjat ja sen koko harrastuksen kannalta erittäin tärkeän mielikuvan lajista mä pyrin luomaan itsenäisyyteen ja itseluottamuksen kasvattamiseen keskittyen. Agilityssa ja monissa muissa lajeissa puhutaan mun mielestäni aivan liian vähän koiran itseluottamuksesta. Se on kuitenkin hyvin ratkaisevassa asemassa esimerkiksi kilpailuissa. Me ihmiset tuijotetaan liian usein koiran ulkoiseen suorittamiseen eikä ongelmissakaan keskitytä tutkimaan asiaa koiran mielikuvia ja itseluottamusta tutkimalla. Se on vaikeaa ja helpompia tapoja vaikuttaa asioihin on. Mutta mikä on mielekästä koiran kannalta ja millä saa pysyvämpiä tuloksia, se voi olla ihan toinen juttu.
Mistä tämä koko ajatusmaailma on lähtenyt? No mistäs muualta kuin paimentamasta. Mä ohjaajana olen niin paljon tyhmempi kuin koira, että parempi antaa koiralle mahdollisuus ratkaista asiat itse. Ja jos miettii Mahlaa, joka oli 8-kuisena ekan kerran paimenessa, mä olin aivan uuno paimennusjutuissa, vaikka meillä kotona lehmiä olikin eli elukoiden kanssa toimiminen ei ollut mikään uusi juttu, niin tuo pikkukoira osoitti omat kykynsä jo silloin. Se on lahjakas ja sen on annettua kehittyä omaan tahtiin opettamatta, antamalla sille vain uusia haasteita ratkaistavaksi. Tuhka oli viime kesänä pentuna ekaa kertaa paimenessa metsässä isolla laumalla ja täysin vailla tietoa mitä tehdään ja täysin vailla mun apua, tukea, kannustusta, kehua, käskytystä. Se sai ihan itse prosessoida ja saada ensimmäiset ajatukset paimennuksesta kytemään aivoihinsa. Mielenkiinnolla odotan toukokuun paimennusleiriä ja sitä, miten Tuhka on kasvanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti