maanantai 18. toukokuuta 2015

Kolmannet aksat ja jälkiä

Perjantaina ohikulkumatkalla Ikaalisiin poikkesin treenaamaan hyppytekniikkaa. Tehtiin korkeuden arviointia set pointtina pelkällä pystyhypyllä. 35-45-50-40-30. Tuhka ponnistaa tehokkaasti ja hyppy näyttää muten hyvältä, mutta alastulo on vähän töksähtävä. 

Toiseksi tehtiin taipumista ensin kolmella hypyllä pari toistoa kumpaankin suuntaan. Eka toisto paikaltaan, sitten vauhdista. Koska taipuminen onnistui hyvin, laitoin vielä alkuun putken, josta otettiin vauhtia. Edelleen taipuminen oli tehokasta. Se ei kertaakaan ajautunut ulkokaarteeseen vaan tuli tiukasti siivekkeiden vierestä. Hyvä.

Sitten hajutreenejä. Helatorstaita vietettiin Tampereen keskustassa. Mahla veti 700 metrin hurlumhein, joka meni viimeiset 300 metriä Hämeenkatua ja maalimies istui Keskustorilla. Mahla teki alun hyvin, mutta Hämeenkadulla se alkoi selvästi väsyä eikä jäljen loppuosassa ollut esineitäkään (tähän jatkossa muutos!). Maalimies löytyi kuitenkin. Tuhka teki sille vaikean lyhyemmän jäljen, joka päättyi Laukontorin kiskalle, jossa maalimies odotti. Heti lähtöhajun antamisen jälkeen Tuhka löysi ihanat tyttöpissat ja olin varma, että koira ei jäljestä, kun kaikesta huolimatta lähdettiin etenemään jalkakäytävää, jota jälkikin meni. Yhden talon nurkalta se kuitenkin nosti esineen, että ei se ihan ollut kuitenkaan unohtanut, mitä on etsimässä. :) Loppujälki kyllä meni maalimiehen etsimiseksi ihmisjoukosta ja sinänsä oli ihan hyvä harjoitus.

Viikonloppuna treenattiin alustanvaihtoja ja pehmeitä alustoja. Nämä ovat jääneet valitettavan vähälle. Lauantaina otettiin metsässä helppo ja hauska jälki kummallekin. Janne käveli ja me mentiin melkein heti perään. Janne oli maalimiehenä matalassa hirvitornissa eli pikkuisen normaalista poikkeavammassa paikassa. Kummallekin koiralle harjoitus oli helppo. Mahlan jäljellä alku oli vaikeakulkuista märkää hakkuuaukeaa, Tuhkalla oli ojanylitys ja pääasiassa helpohkoa taimikkoa. 

Sunnuntaina teki äitini peltojäljet kummallekin ja ne vanhenivat reilun kolme tuntia. Ne olivat silti liian tuoreita ainakin koirien vauhdista päätellen. Mahla treilasi oikein kunnolla nenä korkealla ja tarkkuus kärsi (tosin pienet kangasesineet nousi nurmesta silti hyvin). Tuhka eteni myös korkealla nenällä, aika mukavasti, mutta kulmat olivat sille vaikeita. Kun se menee kulmasta ohi, se ei osaa vielä palata aktiivisesti jälkeä etsien takaisin vaan jää helposti haahuilemaan. Tuhkakin nosti kuitenkin esineitä ihan mukavasti.

Tänään tehtiin asvaltilta nurmelle menevät jäljet, joissa oli runsaasti esineitä. Mahla olisi edennyt suurilla linjoilla, mutta "pakotin" sen tekemään tarkkaa työtä, mihin se ei olisi malttanut rauhoittua. Tuhka oli aluksi ihan ulalla kaikesta, mutta kun se alkoi keskittymään, se teki ihan mukavasti hommia ja eteni kivasti. Seuraavat jäljet kummallakin saisi olla tällaisia samanlaisia, jotta saadaan vähän sitä malttia taas takaisin ja paljon palkkaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti