Lomalla

Koirat jatkavat edelleen maalaislomaansa. Päivät pitkät ne ovat vaan mukana maalaistalon tohinassa, paljon pihassa ja melkein aina vapaana. Ne ovat poimimassa mansikoita mansikkamaalta, viemässä tai hakemassa lehmiä laitumelta, heittelemässä frisbeetä, grillaamassa makkaraa, hakemassa postia ja muuta sellaista. Ja ne silminnähden nauttivat olostaan. Niin mäkin. Mikä muu olisi sen rentouttavampaa. Koirat ovat olleet maalla, vaikka minä ja Janne emme aina maalla ole olleetkaan vaan reissanneet ympäriinsä.

 

Ensimmäisenä kerron, että kilppari on löytynyt! Se löytyi samasta suunnasta, jota kaikki koirat merkkasivat. Se oli mennyt autotallin (jota epäilimme mahdolliseksi paikaksi) ohi kompostialueen (joka oli toinen mahdollinen paikka) vierestä, jatkanut aidan reunaa, mennyt autotien yli ja löytyi sieltä. Koska kompostialue kiinnosti koiria, arvelimme, että konna on aidan toisella puolella ja Mahlan kanssa totesimme sen pihan kuitenkin tyhjäksi. Tyhjä se todellakin oli! Harmi vaan, että yksikään koirakko ei käynyt tien toisella puolella vaan meidän etsintä rajoittui siihen. No, oppia kaikki. Nyt näillä tiedoilla taas osataan jatkossa ehkä tulkita koiria paremmin ja myös päätellä mahdollisia reittejä koirien reaktioiden perusteella. Olisihan se pitänyt tajuta, että kun koirat merkkaavat sinnepäin niin olisi haravoinut alueen kauempaakin...

Treenirintamalla on pääpiirteittäin erittäin hiljaista. Tuhka on ollut paimennusjutuissa mukana ja kun se oli kerran Mahlan kanssa viemässä lehmiä, se oppi jotain oleellista paimennustyössä. Se voi oikeasti ohjailla elukoita. :) Mahlahan pistää elukoihin vauhtia eivätkä lehmät kysele yhtään mitään. Sen jälkeen Tuhkakin päätti käyttää kroppaansa enemmän. Edelleen Tuhka tekee välillä hönttejä ratkaisuja, joutuu puolivahingossa väärään paikkaan, mutta se on hyvin innoissaan töistä. Koska en juurikaan ohjaile koiraa, poispäinajaessa tulee niitä tilanteita, että se ei ihan ole viemässä lehmiä oikeaan suuntaan. Näissä tilanteissa toki huikkaan sille ja se on hyvin kyllä kuulolla. Hakukaaria siltä ei tule yhtään vaan se menee hyvinkin läheltä lehmiä. Tosin, näissä tapauksissa ne hakukaaret olisivat tarpeettomia, mutta jatkon kannalta toki olisi ihan mukavia. Tuhka myös rohkeasti menee lehmien ohi esimerkiksi tilanteissa, joissa tullaan portista ja lehmät odottavat jo suljetulla portilla. Kun portti avataan, Tuhka menee rohkeasti lehmien ohi niiden taakse.

Agilitya treenailtiin viime viikolla vapaavuorolla. Kesän projektina on ollut kontaktiesteet ja en voi olla kuin tyytyväinen siitä kehityksestä. Valmiita itsenäisesti suoritettavia esteitä ne eivät vielä ole, mutta erinomaisella alulla kuitenkin. A-este ja puomi sujuvat hyvin, niille tullaan lujaa myös vähän eri suunnista, ne edetään lujaa ja pysähdyskin muistetaan heti tai ainakin parin muistuttelun jälkeen. Palkka tulee pysähdyksestä joka kerta. 

Keinu jäi kontaktiestekurssin jälkeen siihen, että sitä oltiin menty vain yksissä treeneissä kokonaisena. Viime viikolla vapaavuorolla otin keinua yksittäisenä esteenä. Päätin edetä suoraan hyssyttelemisvaiheen ohi samoin kuin aikanaan Mahlan kanssa ja laittaa maahan keinulaudan jälkeen namikupin ja sitten vaan koiraa keinulle. Ensin keinun edestä, mutta auttamatta, hidastamatta ja keinu sai ihan normaalisti kaatua. Ensimmäisillä kerroilla Tuhka loikkasi ennen keikautusta pois, ei hätää, siitä ei tullut namia ja otettiin vaan uudestaan. Montaa kertaa sen ei tarvinnut loikata ohi, kun se tajusi, että vaikka keikahdus on vähän ikävä, se on tehtävä. Ja kun näin oltiin pari kertaa menty niin eikun vauhdilla keinulle. :) Opetan keinulle saman ohjauksen kuin aikanaan Mahlalle eli hidastan itse ennen keinua ja koira saa mennä esteelle itsenäisesti. Tämä erottaa keinun puomista. Ja hienostihan tuo koira sinne hidasti ja oppi muutamassa toistossa hienosti kyykkäämään alastulolla, jolloin tömähdys ei ota niin voimakkaasti etupäähän. Hieno Tuhka! Paljon on työtä keinun kanssa vielä ennen kuin se on varma ja valmis, mutta olen tyytyväinen siihen, että uskalsin Tuhkankin kanssa ottaa kertaheitolla esteen haltuun. Keväällä mulla oli kuitenkin keinun ääntäkin epäröivä koira, että ihan hyvin me edetään. :)

Muuten tehtiin Tuhkan kanssa rataa. Suoraahan se painaa minkä jaloistaan pääsee, mutta kääntymiset on sitten syksyn harjoituslistalla. Muita ensitilassa harjoiteltavia juttuja on neljän etäisyyden/korkeuden hyppisharjoitus ja triangelihyppisharjoitus korkeilla uloimmilla hypyillä. Tuhka tarvitsee varmuutta eri estekorkeuksille ja käännöksiin. Tosin niitähän me ei olla vielä ehditty harjoittelemaankaan. Suoraa, mitä ollaan harjoiteltu, se juoksee kovaa. Teknisesti se on oppivainen, mutta normaalin agilityradan estevälit ja -korkeudet ovat sille vielä outoja, mutta pikkuhiljaa aletaan pääsemään niihin.

Vapaavuorolla aikataulullisista syistä myös Mahla sai juosta radan pari kertaa. Para-agilitykoirana se hyppi minihyppyjä, joka tarkoitti sitä, että mä muuten juoksin. Alkuun mä yritin koiraa ohjatakin kädellä ja äänellä, mutta loppuradasta mä vaan juoksin. Mahla on itsenäinen, se lukee linjoja ja kroppaa, sille ei tarvitse kädellä näyttää yhtään mitään ja ihan sama se on, mitä sille sanoo. Se on hieno! Ja voi sitä leveää hymyä ja onnellista koiraa, kun radan päätteeksi se sai lempparilelunsa. Harmittaa, että Mahlan kanssa ei voida harrastaa säännöllisesti. Ja juuri kun oltiin päästy siihen vaiheeseen, että esteopetukset oli tehty ja saatu ohjausharjoittelussakin oikea suunta (mä siis opin rytmittämään niin, että ehdin oikeasti olemaan oikeassa paikassa) niin sitten me jouduttiin jättämään kaikki kesken.

Mun kiinnostus tokoon ja kaikkeen opetettavaan kilpailulliseen on tällä hetkellä täysi nolla. Jopa agility ei saa enää sellaista sijaa kuin mitä se oli Mahlan aikana. Mä saan tehdä ja harrastaa koirien kanssa niin paljon mielenkiintoisempaa. Kun Mahlan kanssa lopetettiin agility, mä sanoin haluavani löytää meille harrastuksen, josta mä olen ihan oikeasti kiinnostunut. Silloin mä en olisi uskonut, että me löydetään harrastus, joka vie mennen tullen mielenkiintoisuudessaan agilityn. Joskus treenasin kolmekin kertaa viikossa aksaa, nyt vaikka mulla on aksakoira, me treenataan hyvä kun kerran kahteen viikkoon jos edes sitäkään. Sen sijaan hajujuttuja me tehtiin keväälläkin useamman kerran viikossa. Se vaan on jotain niin hienoa ja ihmeellistä. Tuhkan kanssa piti harjoitella vähän tokoakin, se on jäänyt aivan täysin. Se ei osaa vielä edes seurata! Perusasentoon se osaa tulla, istua ja mennä maahan se osaa. Kapulaa se pitää, mutta nouto on melkoinen haaste koiralle, joka ei tuo mulle yhtään mitään. Sen sijaan liudan temppuja ja kropankäyttöjuttuja se osaa, koska niitä tehdään aamuruuan eteen. :)