Metsätreenejä

Viime lauantaina käytiin koirien kanssa hakukoulutuksessa. Oltiin ihan ensimmäistä kertaa elämässä hakumetsässä. Ihmisiä ollaan aiemminkin etsitty raunioilta ja rakennuksista, rajatulta alueeltakin, muttei koskaan metsästä. Tämä oli mulle ihan uutta. Lisäksi oli kiva, että maalimiehet olivat kaikki koirilleni tuntemattomia. Talloimme etsittävän alueen (100x100m), joka oli keskilinjan toiselta puolelta selkeää kangasmetsää ja toisella puolella oli vähän tiheämpää kuusikkoa/nuorta kasvillisuutta. Maalimiehiä oli yhteensä neljä, jotka haettiin vuorotellen keskilinjan eri puolilta. Tämä on kai haulle tyypillistä.

Mä päästin koirat vapaaksi ihan sen takia, että ajattelin niiden orientoituvan korkealla nenällä työskentelyyn paremmin niin. Lähetin keskilinjalta etsimään ja sinnehän ne paineli menemään. Tehtiin niin, että ohjaaja meni perässä eli sai poistua keskilinjalta. Mun ei ehkä juuri olis tarvinnutkaan poistua keskilinjalta, niin hyvin noi kumpainenkin lähtivät etsimään. Ne eivät ole hakukoiria, joten ne etsivät edeten seilaamalla ja haravoimalla aluetta. Se on niiden työskentelytapa, kun etsitään esimerkiksi raunioilla tai rakennuksista. Se on tehokasta ja niille luontaista.

Vaikkei Mahla ole koskaan hakumetsässä ollut, käskin maalimiehiä heti piiloutumaan hyvin naamiointiverkkoon ja piiloutumalla puiden alle. Mahla ei siitä ollut moksiskaan, maalimiehet löytyi helposti. Tuhka toimi oikeastaan yhtä hyvin. Kerran se lähti alueelta ulos ja kauemmas ja kutsuin sen takaisin, mutta muuten homma oli sillekin simppeli. Kumpikin toimii tosi itsenäisesti, ne etenivät reippaasti ja tehokkaasti kaahottamatta kuitenkaan reikä päässä vain jonnekin. Mä olen tosi tyytyväinen. Tällaista olisi hauska tehdä joskus uudestaankin! Mitään pk-hakupistoja en kyllä ala harjoittelemaan.

Eilen jatkettiin metsässä, mutta jäljen merkeissä. Siellä meitä odotti jäljennostoharjoitus metsätieltä, jonka yli jäljentekijä oli mennyt. Jälki oli noin 18 tuntia vanha, suositulla ulkoilupaikalla ja jäljenteon aikana paikalla oli runsaasti suunnistajia. Häiriöitä ja muita ihmishajuja alueella oli siis paljon. Mahla reagoi jälkeen heti, tarkisti takajäljen ja lähti oikeaan. Tuhka teki samoin, nosti jäljen heti, mä käännyin katsomaan Satua, joka tiesi jäljen tarkan paikan ja silloin Tuhkan ajatus katkesi ja se tuli jäljeltä pois. Katsottiin sitten pätkä tietä eteenpäin, Tuhka kävi kuseksimassa ja kun tultiin takaisin, se nosti jäljen hyvin ja nyt lähdettiinkin menemään sitä pitkin.

Toisena tehtiin tuore jäljennostoharjoitus, jota metsäjälkiharrastajat sanoisivat janatyöskentelyksi. Eli nostetaan jälki ja koira joutuu selvittämään, kumpaan suuntaan jälki kulkee. Tämä oli helppo kummallekin. Palkka tuli heti, kun koira lähti oikeaan suuntaan. Tässä ei kumpikaan koira tainnut edes tarkastaa takajälkeä vaan lähtivät heti oikeaan. Toisaalta (kop kop) noilla ei mitään takajälkiongelmaa ole ollutkaan ja yleensä aina tuon koiran jäljelle niin, että se joutuu valitsemaan suunnan itse.

Metsässä on kyllä mukava puuhastella. Siellä vaan vauhti kasvaa ja nenä nousee, mutta hauskaa se on silti.