Tiistain aksat

Tiistain aksatreeneissä tuli ekaa kertaa hyvä fiilis Tuhkan kanssa. Lähinnä siis treenaamisesta. Ei tehty liikaa ja Tuhkaukkeli oli oikein reipas.

Radaksi oli rakennettu seuraavanlainen ja punaisella merkkasin, mitä tehtiin Tuhkan kanssa.

Keinulle menoa lujaa harjoiteltiin ihan alussa. Hienosti pikkumies hidastaa itse. Aika paljon otettiin keinutoistoja yhteensä, kun kerrankin sitä keinua pääsee harjoittelemaan. Se alkaa olla hyvällä mallilla. Tuhka menee keinulle lujaa, jarruttaa hyvin ja ottaa kontaktin hyvin. Itsenäisyyttä voisi olla hieman enemmän myös sen jälkeen, kun keinu on keikahtanut alas. Seuraavalla kerralla kuppi siis tähän käyttöön.

Hypyillä 5-6 harjoiteltiin käännöstä siivekkeen ympäri. Jostain Tuhka keksi mun selän taakse jäävän pussin ja se oli tosi makee käydä suorittamassa ihan ohimennen ja ihan jatkuvasti. Pussi ei kuulunut mun treenisuunnitelmiin ollenkaan. Tuhka päätti toisin. Tosi hienosti Tuhka alkoi kääntyä esteellä, kun päästiin sinne.

Puomi ja putki -erottelu sujui hyvin. Itse asiassa se ei pyrkinytkään putkeen. Kerran juoksutin putkesta putkeen myös ja silloin se sujahti putkeen hyvin. Puomi sujuu myös tosi kivasti ilman himmailuja. Hyvä niin. Kontaktit ovat siis kaikin puolin hyvällä mallilla.

Tekniikkajuttuna harjoittelin alkuperäisen radan alkua eli 2-hyppy otetaan toiselta puolelta. Tämä oli Tuhkalle järkytys, se ei meinannut millään uskoa, että hypystä mennään ohi. Palkkasin monta kertaa ihan vaan siitä, että se tuli käteen ohi esteen. Se oli kyllä eka kerta kun me tällaista tehdään, että ei sinänsä ihme, että pikkumies oli aivan kuutamolla.

Tuhkan ilmeeseen ja tekemiseen olin kertakaikkisen tyytyväinen. Nyt mä sain sitä sen omaa sinkoilua esteille, estehakuisuutta. Sitä mä olen koittanut sille rakentaa ja ehkä se nyt alkaisi näkyä, toivottavasti. Ollaan alkeisryhmien yhteydessä nyt puhuttu paljon vauhdista ja motivaatiosta. Mä olen Tuhkaa alusta alkaen lähtenyt rakentamaan osaaminen edellä ja ollut sitä mieltä, että vauhti tulee perässä. Ja näin se tuntuu menevän Tuhkan kanssa. Se tarvitsee aikaa saada rauhassa miettiä, mikä juttu tämä on ja varmuuden kautta se saa vauhdin. Mutta motivaatiosta ja innosta mä en ole tinkinyt enkä tingi ikinä. Mä haluan luoda sille innon tehdä asioita, mä haluan, että se yrittää kaikkensa. Tuhkan kohdalla se ei näy erityisenä kaahottamisena ja sata lasissa työskentelynä, mutta nopea siitä koirasta tulee omalla rauhallisella tavallaan, koska sillä on into tehdä asioita. Mä pilkon asiat juuri niin pieniksi, että tuo ajatteleva eläin saa siitä kiinni. Ja kun mä kokoan ne yhteen, hups keikkaa, se osaakin aika paljon. 

Esimerkiksi kontaktiesteet ovat tästä hyvä esimerkki. Ensin paukuteltiin keinua ja totuteltiin ääneen, jota Tuhka pentuna pelkäsi. Sitten se paukutteli keinulaudan päätä itse etutassuillaan maahan. Sitten me Hallilan maston viereisen rakennuksen matalalla betoniportaalla harjoiteltiin 2on2off. Ja sitten me yhdistettiin nämä, mentiin kontaktiesteille ja aivan kuin huomaamatta, sehän sujui hienosti. Mä jätin sen samantein tekemään hommia itse, otin etäisyyttä, en säädellyt itse sen vauhtia. Ja mikä hienointa, pienellä treenimäärällä mulla on koira, jonka voin sanoa osaavan suorittaa kaikki kontaktit. Ja se menee innokkaasti. Ihan kaikkia houkutuksia ja osaamisen varmistuskikkoja ei olla vielä tehty.

Keppiprojekti etenee, siitä toinen päivitys vähän myöhemmin niin saadaan videotkin mukaan.