tiistai 19. heinäkuuta 2016

Palikka-aivo ja muut kommellukset

Parit viime aksatreenit ovat päivittämättä tänne. Viikko sitten harjoittelimme rytmitystä seuraavanlaisella radalla:


Ensin harjoiteltiin oranssit numerot ja sitten vihreät. Tuhkan kanssa ehdin kyllä ihan hyvin, vaikka liikkua toki sai. Oransseilla numeroilla 3-4 oli vähän hankala. Tuhka meinasi mennä putkesta pitkäksi. Sitten tajusin sihauttaa sille jarrua putkelle niin sitten se kääntyi näppärästi. Vihreillä numeroilla sitten 7-8 oli hankala. Tuhka oli päättänyt, että putken jälkeen mennään siihen toiseen putkeen ja karkasi mun selän takaa sinne useammankin kerran.

Tällä viikolla tiistaina ratana oli tällainen, keppien tilalla oli puomi:


Ukkelin kanssa tehtiin pätkää 9-11 eli pituutta harjoiteltiin. Ekaa kertaa pituudessa oli kaikki palikat ja pituutta reilusti yli metri. Namikupille sännättiin kyllä hienosti. Sen ohessa juostiin pari kertaa myös 6-9 pätkä ja puomi sujui varsin mukavasti.

Tokalla kierroksella oli tarkoitus tehdä lähtösuoraa eli oikeastaan rengasta. Otin pari kertaa ihan vaan minirenkaan ennen kuin nostin sen maxikorkeuteen. Ekaa kertaa yritin saada Tuhkan menemään maxirenkaasta. Helpommin sanottu kuin tehty. Tuhka oli aivan kuutamolla. Laura tuli jeesimään ja me houkuteltiin ja väännettiin ja käännettiin, estettiin, tukittiin, laskettiin rengas ja nostettiin uudestaan, melkein työnnettiin koiraa renkaasta, turhaan. Vihdoin Tuhka meni, kun hajoava rengas oli vain alhaalta kiinni (Laura piti) ja ylhäältä auki. Ja kun se siitä ekan kerran hyppäsi niin sittenhän siitä pystyi menemään heti uudelleen ja uudelleen. Mutta oli se tahtojen taisto. Tuhka on kyllä niin palikka näissä. Ihan uus juttu muka...

Mahla höntsäsi mukana. Se teki temppuja, tokoa, rallytokoa ja harjoitteli suuntakäskyjä. Mahla on kyllä ihan mahdottoman pätevä ja ihana! Sen kanssa on niin käsittämättömän kiva tehdä hommia!

Myös keppihommat edistyy. Keppitreenit 19 ja 20 kuuden kepin sarjalla, jossa eka väli oli auki, neljä viimeistä keppiä suoraan. Meinaa vähän oikoa, mutta tekemisen meininki on hyvä. Kyllä me vielä tämän kesän aikana ollaan 12 suorassa kepissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti