sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Hajuleiri Virroilla

Päivitykset ovat laahanneet ja unohtuneet ihan puhtaasti työkiireiden takia. Treenattu ollaan silti, mutta tietokoneen ääreen en ole ehtinyt. Nyt alkoi syysloma, joten kenties saan tämän bloginkin taas ajantasalle.


Lokakuun alussa järjestettiin meidän tunnistusjälkiporukan ensimmäinen koulutusleiri. Paikalla oli 9 aikuista, yksi vauva ja 11 koiraa. Leiripaikaksi valikoitui Virrat, tukikohtana Marttisten lomahuvilat. Voin suositella paikkaa myös eteenpäin koiraleiripaikaksi, mukavat huvilat, erinomainen ruoka ja luontoa ympärillä.

Perjantai-iltana ohjelmassa oli vain majoittumista ja syömistä. Kävimme muutaman hengen voimin tekemässä myös jäljet valmiiksi aamua varten. Illalla pidettiin myös suunnittelupalaveria seuraavaa päivää varten. Jäljet, jäljen ajajat ja takamiehet oli valmiina tiedossa, kun lauantaiaamuna lähdimme aamupalan jälkeen ajamaan yön yli seisseet jäljet.


Mahlalla oli metsäjälki. Lähtö sille oli hankala, mutta eka esine nousi. Ilmeisesti jälki olisi ollut erittäin lyhyt ja Mahla bongasi toisen jäljentekijän jäljen ja vaihtoi sujuvasti sille. Vaikka erottelua olemme harjoitelleet jäljillä niin yleensä nämä jäljet ovat olleet suht tuoreita ja asvaltilla. Metsässä kova vauhti teki tehtävänsä ja Mahlan saatua väärän jäljentekijän esineestä ilmavainun, se lähti sinne. Ja koska tarkkaa tietoa jäljistä tai esineistä ei ollut niin enpä osannut ottaa koiraa sieltä poiskaan.

Tuhkan aamuinen jälki oli suurimmalta osalta kävelyteillä (hiekkaa/asvalttia) majoitusrakennusten lomassa ja päättyi metsäpolulle. Tuhka veti hienosti. Huomionarvoista oli vain pieni nenän kalibrointi siirryttäessä asvaltilta metsäpolulle. Siinä Tuhka vähän pyöri ensin ennen kuin jatkoi jälkeä.

Iltapäivälle meillä oli valmiina jäljet (2-4 h vanhat) Virtain keskustassa. Jäljet ajettiin sokkona eli vain takamies tiesi, missä jälki meni. Tuhkan tapauksessa takamies luki karttaa/ohjeistusta huonosti ja olimme väärällä puolella tietä. Vaikka sen selvittyä tuntui pahalta (harjoitus epäonnistui) niin näin jälkikäteen ajatellen se opetti paljon koiran lukemista. Ja toisekseen, kun jälki tien toiselta puolelta kääntyi pois, Tuhka kadotti hajun myös toisella puolella ja ylitti tien sille puolelle, minne jälki kääntyi. Että hienoa!

Mahla ajoi pidemmän pätkän ja jos sen aamuinen jälki meni vähän plörinäksi niin iltapäivän jälki meni erinomaisesti. Mahla ajoi sitä keskittyneesti ja tarkkaan ja ylitti ison tienkin lopussa.

Maalimies jääkiekkokaukalossa, jännä oli seurata, miten koira ratkaisi tehtävän löytää tiensä maalimiehelle.

Iltapäivän toisiin harjoituksiin olimme saaneet paikallisista reserviläisistä meille vieraita maalimiehiä. Se oli ihan huippua! Tehtiin hurlumheijälkiä jäähallin ympäristössä. Omieni kanssa tein parit jälkiharjoitukset, joissa maalimies oli päässä ja pari kertaa ihmispurkkiksen. Nämä meni hienosti.

Sunnuntaina oli jäljellä vain viimeiset harjoitukset, jotka olivat lyhyet esinejäljet Virtain keskustassa. Mahla kiersi liikenneympyrää ja Tuhka pari kadunpätkää. Molemmat koirat olivat varsin väsyneitä. Ne tekivät töitä, mutta Mahlalla väsymys näkyy härväämisen lisääntymisessä ja Tuhkalla taas hitautena ja haluttomuutena. Näistäkin jäljistä selvittiin, mutta ehkä loppuun olisi voinut tehdä jotain motivoivampaa ihmisen etsintää. :)


Kerron tässä muutaman ajatuksen, jotka heräsivät viikonlopun aikana.
- Motivaatio on kaiken a ja o. Meidän pitää saada koirille hyvä motivaatio. Jos koira haistelee mielellään kusia ja merkkailee matkalla (Tuhka), vaikka jatkaakin työtä, sen motivaatio jälkeen on liian heikko. Tätä voisi harjoitella niin, että olisi lyhyt jälki, jossa paljon häiriötä (esim. koiria) ja sen päässä palkkakuppi valmiina. Tai lyhyt hurlumhei, jossa paljon häiriötä.

- Erottelu on toiseksi tärkein asia heti motivaation jälkeen. Koirat osaa jäljestää, sitä ei tarvitse niille opettaa. Mutta erottelu vaatii harjoittelua ja vahvistusta koko ajan. Aina treeneissä sotketaan tutut hajut ja esineet samalle alueelle niin, että koiran varmuus kasvaa etsiä juuri sitä tiettyä vaihtamatta missään tilanteessa jälkeä tai ilmaisemmatta muiden esineitä.

- Monipuolinen harjoittelu takaa monipuolisen osaamisen. Meidän tavoite on opettaa koirat etsimään ja löytämään tietty ihminen välittämättä ympäristöstä, häiriöistä, kuljetusta reitistä tai ihmisen sijainnista/piilosta huolimatta. Silloin meidän pitää harjoitella sitä kaikkea. Treenata kaikkea mahdollista, mitä eksynyt ihminen voi tehdä. Kävellä ympyrää, mennä umpiperiä, oikaista erikoisista paikoista, pysähtyä ja olla, mennä sisälle rakennukseen, piiloutua minne vaan. Saati sitten, mitä haasteita aika ja säätila tähän kuvioon tuo. 

Eikä kysymys ole pelkästä koiran kouluttamisesta. Erityisen tärkeää on se, että mä osaan tulkita koiraani. Jos on satanut kaatamalla vettä ja ydinjälkeä ei enää ole, mun pitää oppia harjoittelun kautta tulkitsemaan koiraani, jotta me silti voimme etsiä menestyksekkäästi tällaisissa olosuhteissa. Me ei voida olettaa, että koira jäljestää aina nenä maassa ydinjälkeä. Entä jos sitä ydinjälkeä ei enää ole (esim. asvaltilla se ei niin kauaa pysy), mutta silti pitäisi kadonnut löytää? Silloin meidän pitää osata tulkita koiraa, auttaa sitä ja löytää ne painanteet, rotvallinreunat, raput, pusikot, missä hajua vielä on. Koirat on tavattoman hyviä, meidänkin pitäisi olla. Me ohjaajat pilaamme niin paljon, jos keskitymme siihen, että koiran on ilmaistava (haukku/rulla/maahanmeno/...) löytönsä ja ajatuksena. Voi kun ei se onnistu, meidän ohjaajien on otettava vastuuta ja opeteltava lukemaan sitä koiraa. Voin kertoa, että hajuharrastuksista avautuu ihan uusi maailman, kun alkaa vain katsomaan koiran tekemistä ja heittää romukoppaan omat ajatukset siitä, miltä koiran työskentelyn pitäisi näyttää. Ne on jokainen yksilöitä, joita ei voi laittaa samasta muotista läpi.

Mutta siis, huippu leiri, huippu seura, huippuja koiria ja ens keväälle on jo mietinnässä seuraava leiri! Kerrankin ehtii suunnitella ja ajatella ja toteuttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti