sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Tuhkalla fyssari

Tuhkalla oli tämän viikon maanantaina fyssari. Halusin tsekata Tuhkan tilanteen ja saada ohjeita selän vahvistamiseksi. Selkä on kuitenkin Tuhkan heikoin kohta. Mitään varsinaista ei lihaksistosta löytynyt. Hauikset oli pikkusen kovat ja alaselässä pieni aristus, mutta siis erittäin pieniä ja ne eivät vaikuta liikkumiseen tai lihaksiston käyttöön. Eli Tuhka on hyvässä kunnossa.

Jumppatyynyllä me olemme harjoitelleet jo aiemmin sekä etupäätä että takapäätä vahvistavia harjoituksia. Nyt kuitenkin tuli varsin selvästi esille, että meidän jumppatyyny on turhan kova eli helppo koiralle ja niinpä reissusta tarttui mukaan pehmeämpi tyyny, jolla ollaan tällä viikolla harjoiteltu.

Uuden tyynyn kanssa tasapainottelussa ja syvien lihasten käytössä on selvästi ollut harjoittelemista. Pikkuhiljaa omien palkkauskriteerien selkeytyessä ollaan kuitenkin päästy jyvälle hommasta. Myös ristikkäisten jalkojen nostoon ollaan löydetty omat käskyt ja niiden myötä se onnistuu tosi hyvin. On se jännä, että vaikka kuinka olisi tietoa, mutta sitä ei jäsentele eikä mieti niin sen mukaan ei toteuta. Keskustelu fyssarin kanssa auttoi siis tässäkin mielessä.

Tuhkan jumppa koostuu tällä hetkellä seuraavista jutuista:
1. Takajalat tyynyllä, etujalat korokkeella. Paino takana, etujalkoja nostetaan vuorotellen ilmaan.
2. Etujalat tyynyllä, takajalat korokkeella. Paino edessä, takajalkoja nostetaan vuorotellen ilmaan.
3. Etujalat tyynyllä, takajalat korokkeella. Paino edessä, namilla ohjataan koiran päätä molemmille sivuille ja alas.
4. Koira normaalisti lattialla seisomassa, pää ja katse suoraan eteen. Nostetaan vuorotellen ristikkäisiä jalkoja.

Mahlankin kanssa ollaan nyt jumpattu ahkerammin. Sen jumppaohjelmaan kuuluu näiden lisäksi hauisten vahvistaminen ja venyttelyitä.

Tuhkan liikkumista olen seurannut enemmän fyssarikäynnin jälkeen. On totta, että Tuhka laukkaa mielellään metsässä. Se itseasiassa ravaa tosi vähän epätasaisella alustalla. Muutenhan koirat jumppaavat metsässä kivien ja puunrunkojen päällä, mutta Tuhkan selkä tarvitsisi enemmän ravia pehmeällä alustalla. Tällöin se joutuu nostelemaan jalkoja enemmän kuin tasaisella ja selkä vahvistuisi sitä kautta. Olen nyt muutamilla lenkeillä ottanut Tuhkaa kävelemään namin kanssa tai hihnaan rauhallisemmin eli opetellaan vähän tätäkin. Laukka vahvistaa isoja lihaksia, joita niitäkin tarvitaan agilityssa, mutta selälle se ravi tekisi hyvää, joten yritämme lisätä raviliikuntaa Tuhkalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti